Voiko avioero laukaista adhd.n

kyllä saa sen kuvan että hän on katkera ja mustasukkainen ja yrittää vierittää aika vakavankin sairauden isäpuolen niskaan... Viestistä ei selviä kuka jätti ja kenet mutta anteeksi vaan, tuollainen kuva tulee.

mielestä on kamalaa katseltavaa,jos ollaan aviossa vain lasten takia.lapset kärsii siitä eniten ja oppivat kieron mallin suhteessa elämisestä.se myös tuo turvattomuutta hyvin usein,koska tunteet ovat aina läsnä,ja tuollaisissa tapauksissa ne tunteet eivät yleensä ole positiivisia

Itse olen saanut kärsiä siitä kun vanhempani olivat vielä yhdessä. Aamulla kuuden aikaan huutoa, poliisilla uhkailuja, itkua ja hammasten kiristystä. Paljon parempi oli kun isäni muutti pois eikä heidän avioeronsa todellakaan ole pilannut elämääni tai tulevaisuuttani. Valmistun kohta lukiosta ja aion jatkaa ammattikorkeakouluun ja tulla sairaanhoitajaksi.
Joten omien kokemusteni perusteella, lapsi voi kasvaa aivan normaalisti ja tasapainoisesti vaikka olisi vain toisen vanhemman kanssa.

taidat itse olla se liian tiukka pyhimyksen kehä pääsi ympärillä kulkeva tekopyhä pelle, joka ei itse uskalla erota. Ja koettaa selitellä itselleen, että kun aikanaan on sen tahdon sanonut niin siitä sitten pidetään kiinni kynsin ja hampain eikä erota kirveelläkään. Mietipä ihan omassa pienessä kuupassasi, josko sellaiseen marttyyriuttasi enää kykenet, onko lapsen kehityksen kannalta parempi, että vanhemmat eroavat ja kenties suht koht sovussa, vai kenties että he lasta välikappaleena käyttäen sinnittelevät kiville menneessä liitossaan riidellen tai kyräillen tai jopa molempia. Kyllä lapsi vaistoaa ja jopa todella hyvin sen kun vanhemmilla ei enää ole sitä yhteistä säveltä. Vaikka he eivä varsinaista riitelyä kuulisikaan niin silti he sen tietävät ja vaistoavat että jompikumpi tai molemmat vanhemmat voivat pahoin toisen lähellä. Minä itse aikanani n olisi halunnut erota, mutta minkäs mahdoin kun lasteni äiti lähti toisen matkaan. Jälkeenpäin olen huomannut että se oli kaikkien kannalta paras ratkaisu kun ei siitä yhteiselosta olis kuitenkaan mitään tullut. Eipähän ole lapset tarvinnu kuulla riitelyä. Hyvinpä nuo olosuhteisiin nähden sain kasvatettua yhteiskuntakelpoisiksi ja maailman tuuliin ovat lentäneet jo. Enkä ole heissä katkeruutta huomannut ainakaan itseäni kohtaan. Eikä ole acdc:t eikä muut hinkuyskät vaivanneet. Eivätkä nuo ole mielestäni muutenkaan pilalle menneet eromme vuoksi.

Äläs nyt yleistä, vaan sano ihan reilusti, että mikä teitä ÄMMIÄ vaivaa, kun nykyiset perhe arvot on kerran nyky-naisille ihan paskanhailee. Jos joku mopoileva kalju soutaja tulee kuiskaileen korvaan jotain, niin heti ollaan pillu märkänä kuolaamassa sen kaljun perään ja unohdetaan jopa omien lapsien hyvinvointi.

EX-isä myös kirjoitti:

Äläs nyt yleistä, vaan sano ihan reilusti, että mikä teitä ÄMMIÄ vaivaa, kun nykyiset perhe arvot on kerran nyky-naisille ihan paskanhailee. Jos joku mopoileva kalju soutaja tulee kuiskaileen korvaan jotain, niin heti ollaan pillu märkänä kuolaamassa sen kaljun perään ja unohdetaan jopa omien lapsien hyvinvointi.

Lue lisää

Ja toi just,ettei oikealla ja biologisella isällä ole kuin maksuvelvollisuus,siis oikeesti,lapsen asiat eivät kuulu hänelle mitenkään,ainakaan exeukon ja hänen uuden miehensä ja sossun mielestä kans.He-hee!

kyllä minun kirjoitti:

mielestä on kamalaa katseltavaa,jos ollaan aviossa vain lasten takia.lapset kärsii siitä eniten ja oppivat kieron mallin suhteessa elämisestä.se myös tuo turvattomuutta hyvin usein,koska tunteet ovat aina läsnä,ja tuollaisissa tapauksissa ne tunteet eivät yleensä ole positiivisia

Lue lisää

avioliitoista olisi nykyisten itsekkäiden ja sopeutumiskyvyttöminen vanhempien takia sellaisia, että pitäisi erota. Pitäisikö tuollaisilta aikuisilta ottaa jo heti vehkeet pois että eivät pääse äpäröitä tekemään tähän maailmaan.

Etkö tiedä? Nehän eroavat ihan huvikseen, kun ei ole aina kivaa, ja kun toisetkin eroaa. Näin selitti eräs
piloille hemmoteltu pikkurouva. Laskun tästä huvista maksavat viattomat lapset. Ei ole kivaa jos on aina
kivaa.

Seurannut kirjoitti:

Etkö tiedä? Nehän eroavat ihan huvikseen, kun ei ole aina kivaa, ja kun toisetkin eroaa. Näin selitti eräs
piloille hemmoteltu pikkurouva. Laskun tästä huvista maksavat viattomat lapset. Ei ole kivaa jos on aina
kivaa.

Lue lisää

kuullut vastaavan kommentin veljeni vaimolta(tosin kiertotietä),enkä voinu uskoa korviani.Onneks asuu eri paikkakunnalla..mitähän oppia näin toimiessa hän antaakaan lapsilleen..se jää nähtäväksi.

olen itsekkin avioerolapsi enkä vihaa vanhempiani!!!! minun mielestäni ei ole mitään järkeä olla yhdessä jos itse kokee ettei avo/avioliitto toimi!! Ja jos ei ole hyvä olla itsellään ja lapsetkin siinä kärsii jos vanhemmilla ei mene hyvin...itse erosin jokin aika sitten ja meillä on exän kanssa 2 yhteistä lasta, tottakai he ottivat eron raskaasti varsinkin vanhempi lapsi mut parempi näin! Lasten nyt hyvä olla nyt ( minkä itsekin todenneet), ei tartte kuunnella ainaista riitaa ja muuta...ja kerroimme lapsille että vaikka eroamme siitä huolimatta äiti ja isi rakastaa ja välittää heistä ja että ero ei johdu heistä jne....ja edelleenkin lapset tulevat näkemään kumpaakin vanhempaa!! Kyllä lapsella täytyy olla molemmat vanhemmat ja se onnistuu vaikka asuisivat eriosoitteessa....ja vaikka exien välit olisi kuin huonot niin täytyisi heidän pystyä järjestämään ja hoitamaan lasten asiat asialliseen sävyyn ja toimimaan lasten aikaan haukkumatta toista vanhempaa jne!!!

KAIKKI NAISET OVAT HUORIA, PAITSI ÄITINI, HÄN ON PYHIMYS!!!!!

Niin mikä?

Lapsi kun lapsi rauhoittuu kun saa
tarpeeksi liikuntaa, siis tarpeeksi.

Pelikonsolit, TV, Internet valvontaan: tunti päivässä riittää.

Lisäaineet ruuasta pois, varsinkin E621 NATRIUMGLUTAMAATTI.
sokeri minimiin ja hedelmäsokeria tietysti.
Limsat pois ei ainakaan aspartaami myrkkyjä, karkit pois.

Tilalle hiljaisuutta, rauhaa ja rakkautta.

AC/DC kirjoitti:

Niin mikä?

Lapsi kun lapsi rauhoittuu kun saa
tarpeeksi liikuntaa, siis tarpeeksi.

Pelikonsolit, TV, Internet valvontaan: tunti päivässä riittää.

Lisäaineet ruuasta pois, varsinkin E621 NATRIUMGLUTAMAATTI.
sokeri minimiin ja hedelmäsokeria tietysti.
Limsat pois ei ainakaan aspartaami myrkkyjä, karkit pois.

Tilalle hiljaisuutta, rauhaa ja rakkautta.

Lue lisää

kaverilla tossa ja lisäisin kokakolan kanssa veke se ja muut sokerituotteet
kersa ulos ja ennen iltapalaa sisään ja sit maatex.
kerssi voi käytöksellään yrittää ohjailla sinua koska ei halua isänkorviketta taloonsa ja ei kestä kuunnella öisiä voihkinoita ja sängyn narinaa kun tietää että se loppuu kohta kuitenkin.

AC/DC kirjoitti:

Niin mikä?

Lapsi kun lapsi rauhoittuu kun saa
tarpeeksi liikuntaa, siis tarpeeksi.

Pelikonsolit, TV, Internet valvontaan: tunti päivässä riittää.

Lisäaineet ruuasta pois, varsinkin E621 NATRIUMGLUTAMAATTI.
sokeri minimiin ja hedelmäsokeria tietysti.
Limsat pois ei ainakaan aspartaami myrkkyjä, karkit pois.

Tilalle hiljaisuutta, rauhaa ja rakkautta.

Lue lisää

samaa mieltä kuin acdc olen huomannut omissa
lapsenlapsissa kun saavat sen viikottaisen karkki
limsa sipsi annokksen kerran viikossa
kyllä sen jälkeen lapset ovat ylivilkkaita eron huomaa
eikö voisi karkit sun muut vaihtaa esim.pähkinoihin
kuivahedelmiin,rusinoihin,joku trippimehu ja erilaisia
pilkottuja hedelmia kauniisti aseteltuna lautaselle jne.

vaan opetelkaa hoitamaan PARISUHDETTA.Ei varmasti olis niin paljon eroja,jos ei oltais niin itsekkäitä,vaan hoidettais sitä parisuhdetta,eikä pidetä toista itsestään selvyytenä.

eivät voi laukaista adhd:ta, mutta voivat kyllä pahentaa oireita. Varsinkin kaikki negatiiviset kokemukset.

Meillä on 9 vuotias poika, jolla on diagnosoitu adhd eskari iässä, eli 6 vuotiaana, 7 vuotiaana aloitimme conserta lääkityksen.

Meillä todellakin huomaa pojan käytöksestä heti, jos jotain negariivista on tapahtunut. Esim. isän pitkä työkomennus sai pojan aivan holtittomaksi. Riehui, koulu ei sujunut, opettajat olivat ihmeissään. Ja käytös oli häiriköivää, vaikka lääkitys oli käytössä tuonakin aikana. Ainakin meidän lasten psykiatrin mukaan tällainen käytös adhd lapsella, varsinkin tilanteissa joissa elämä muuttuu, aiheuttaa selkeästi lapselle selkeämmät oireet. Jos normaali lapsi oireilee erossa, niin mikäpä ihme on että adhd lapsi kokee myös asian raskaana ja oirehtii sen mukaisesti.

Lapselle nimenomaan pitäisi antaa aikaa sopeutua tilanteeseen, ei liian nopeasti ja jatkuvasti muutoksia elämässä.

Lisäksi tuli mieleeni kysäistä, eikö poika saa terapiaa tai esim. henkilökohtaista avustajaa kouluun? Ainakin meidän kunnassa nämä asiat järjestyi todella helposti ja on helpottanut lapsen elämää.

No puoli isähän se siellä mesoo!

Kyllä sääliksi käy nämä ero lapset. Monesti ne jäävät syrjään vaille huomiota, kun äiti ja isä ovat löytäneet
uudet ihanat kaverit. Heille on seurustelu tärkeämpää kuin lasten hyvinvointi. Pennuile annetaan rahaa
kouraan jotta saadaan pois jalosta, ja voidaa olla rauhassa.

Taisit olla kuriton penikka johon tuo isän käsi toimi.

------------- kirjoitti:

Taisit olla kuriton penikka johon tuo isän käsi toimi.

iälkeen olisi syytä rauhoittua elämään jonkin ajan vain lapsille jos niitä on hankittua tullut. Ongelmia tulee jos nopeasti siihen lapselle outo mies esim taalataan asumaan. 3-5 vuotta ihan perhepiirissä ja sitten voi alkaa uutta kaveria kotiinsa tuomaan, varsinkin jos pienistä lapsista on kyse.

------------- kirjoitti:

Taisit olla kuriton penikka johon tuo isän käsi toimi.

Itse asiassa varsin kunnollinen ja kiltti kakara. Kerran sain selkääni kun naapurin pennulta läväytin huulen halki. Mutta kun selitykset kuultiin, niin naapurin penska sai sen haljenneen huulen lisäksi selkäänsä ja minulta isä pyysi hätiköintiään anteeksi. Eikä omia lapsia ole koskaan tarvinnut lyödä, ne kun tottelee vain sanomisesta.

Olen samaa mieltä kanssasi. Vitopäitä nykyisistä pennuista tulee kun niitä ei saa kurittaa.

Adhd:n kaltaiset oireet loppuvat,kun lapsi nukkuu riittävän pitkät yöunet ja vähennetään television katselua ja tietokonepelien pelaamista.

Pistä kakara lastensuojelulaitokseen. Aikoinaan annettiin remmiä tuollaisille ADHD lapsille ja johan oireet hävisivät. Itse huutaisin samalla tavalla kuin kakara ja antaisin kuunnella miltä tuntuu. Tai rikkoisin astioita ja kääntäisin kakaran sängyn nurin. Katsottaisiin kumpi saa huomiota. Kakaran kavereille puhuisin hulluja niin että saisi pentu hävetä. Uhkaisin myös tulla koululle sekoilemaan ja sanomaan vaikka että pennun isä on homo. jos huuto ja muu ei lopu.

Pistä se häpeämään kirjoitti:

Pistä kakara lastensuojelulaitokseen. Aikoinaan annettiin remmiä tuollaisille ADHD lapsille ja johan oireet hävisivät. Itse huutaisin samalla tavalla kuin kakara ja antaisin kuunnella miltä tuntuu. Tai rikkoisin astioita ja kääntäisin kakaran sängyn nurin. Katsottaisiin kumpi saa huomiota. Kakaran kavereille puhuisin hulluja niin että saisi pentu hävetä. Uhkaisin myös tulla koululle sekoilemaan ja sanomaan vaikka että pennun isä on homo. jos huuto ja muu ei lopu.

Lue lisää

Kuules huoran äpärä, jos olisit tavoitettavissa laittaisin sinut elävänä hautaan häpeämään. Minua vituttaa niin paljon tuollaiset trollit, että voi olla etten pystyisi toteuttamaan uhkaustani, vaan olisit kilon kappaleina saman tien kun tavattaisiin. Ehkä olet itse sama kusipäinen kakara joka ketjun on avannut, mutta älä jumalauta huutele tuollaisia nimettömänä paskahousuna, olet helvetin säälittävä luuseri. Itse tiedän ADHD:sta sen verran, että se on totisinta totta, ja koko ADHD-lapsen suku joutuu kärsimään ilman sinun kaltaisiesi kasvatusta vailla olevien kakaroiden vittuilua! Olet tosiaan säälittävä, et yhtään mitään muuta! Yritä nyt helvetin runkkari sit vielä provota lisää, mutta siinä et onnistu, vaan joudut tyydyttämään tyhjyytesi runkkaamalla. Mene peilin eteen ja katso itseäsi sieltä ja mieti mitä muuta olet kuin säälittävä finninaamainen runkkari!

Ilmeisesti minullakin on tuollainen "lapsi". 12v, huutaa ja käyttää kovaa ääntä. Olisi saanut jäädä tekemättä kyllä. Isänsä käyttää kovaa ääntä, siitä varmaan tarttunut. Ei usko mitään vaikka kuinka sanoisi. Heti kun koulut loppuu niin saa kyllä lähteä. Tuollaista joutuu vielä elättämään.

moni sitä mieltä että adhd kaipaa kovasti liikuntaa purkaakseen touhukkuuttaan..... EI EI JA EI. päin vastoin, adhdlle pitää opettaa rauhottumista ja keskittymistä. koskapa näin lyhyesti selitettynä se impulsiivisuus tulee aivoista, ei jäsenistä jotka siis liikunnalla väsyy, liikunta ja liika show lisää oireistoa.

ja joku sanoi että makeat pois ja ymsyms nii paranee....höpsis, adhdstä EI parane.

Paska, isäänsä tullu kirjoitti:

Ilmeisesti minullakin on tuollainen "lapsi". 12v, huutaa ja käyttää kovaa ääntä. Olisi saanut jäädä tekemättä kyllä. Isänsä käyttää kovaa ääntä, siitä varmaan tarttunut. Ei usko mitään vaikka kuinka sanoisi. Heti kun koulut loppuu niin saa kyllä lähteä. Tuollaista joutuu vielä elättämään.

Lue lisää

yhteiskunta elättää sen lapsesi aika pitkälle luulen? Tuollainen asenne jos omaan lapseen on, ei ole ihme jos on häiriintynyt. Taitaa olla sinussakin runsaasti vikaa, eikä tuossa exässä vain.
Naisillakin on se usein nykyään, että se uusi sussu on heti oltava jalkovälissä, ennenkuin entisen tuoksu sieltä tuuherosta on kunnolla hälvennyt, mutta se on ajan henki!

En tiedä mutta voisiko hämmennys tilanteesta aiheuttaa lapselle "adhd-oireita". Pienen lapsen on mielestäni varmasti todella vaikea sisäistää vanhempien eroa. Kymmenen vuotias "luulisi" olevan jo tarpeeksi vanha ymmärtämään ja käsittelemään, mutta EI ole! Luulen että se on aikuisikään asti ulottuva prosessi ja aikuisikäisenäkin asiaa tulee käytyä taas läpi omalla tavallaan. Vaikka lapselle kuinka selitetään ettei lapsi ole mitenkään aiheuttanut eroa ja että molemmat vanhemmat rakastavat yhä lasta niin voi olla että lapsi tuntee silti että hänet on hylätty. Lapsen pitäisi tuntea vahvasti ettei häntä ole hylätty ja lasta kuunnellaan ja huomioidaan. Lapsen luottamus vanhempiin pitäisi saada pysymään erittäin hyvänä jatkossa, jotta näistä ei koituisi nuoruuden ja aikuisiän kynnyksellä ongelmia ihmissuhteissa. En tiedä mutta puhun nyt omasta kokemuksesta...olen joutunut käymään näitä kysymyksiä kovastikin läpi. Antakaa lapselle paaaaljon rakkautta, teoin ja sanoin :)

... kirjoitti:

En tiedä mutta voisiko hämmennys tilanteesta aiheuttaa lapselle "adhd-oireita". Pienen lapsen on mielestäni varmasti todella vaikea sisäistää vanhempien eroa. Kymmenen vuotias "luulisi" olevan jo tarpeeksi vanha ymmärtämään ja käsittelemään, mutta EI ole! Luulen että se on aikuisikään asti ulottuva prosessi ja aikuisikäisenäkin asiaa tulee käytyä taas läpi omalla tavallaan. Vaikka lapselle kuinka selitetään ettei lapsi ole mitenkään aiheuttanut eroa ja että molemmat vanhemmat rakastavat yhä lasta niin voi olla että lapsi tuntee silti että hänet on hylätty. Lapsen pitäisi tuntea vahvasti ettei häntä ole hylätty ja lasta kuunnellaan ja huomioidaan. Lapsen luottamus vanhempiin pitäisi saada pysymään erittäin hyvänä jatkossa, jotta näistä ei koituisi nuoruuden ja aikuisiän kynnyksellä ongelmia ihmissuhteissa. En tiedä mutta puhun nyt omasta kokemuksesta...olen joutunut käymään näitä kysymyksiä kovastikin läpi. Antakaa lapselle paaaaljon rakkautta, teoin ja sanoin :)

Lue lisää

Omasta kokemuksesta olin todella pettynyt kun vanhempani löysivät eronsa jälkeen uuden kumppanit. Siinä heidän rakastuessa ja oman huomionkaipuunsa sivussa tunsin etten saa tarpeeksi huomiota kuin ennen. Olin neljävuotias. Nyt kun muistelen niin taisin olla jollain tasolla masentunutkin n. kuudenvuoden iässä. Kummankaan uuden kumppanit eivät miellyttänyt minua...ja toiseksi he eivät ottaneet minua huomioon niin kuin äidin tai isän kuuluisi ottaa. Ne uuden kumppanit kuitenkin pitäisi toimia yhtälailla isä/äitihahmona, ja pitää lasta kuin omanaan. Jos "varavanhemmaksi" lähtee, siihen pitää sitoutua tosissaan! Aikuisen on kuitenkin edettävä rauhassa ja antaa lapsen tulla tykö ja kasvattaa luottamusta pikkuhiljaa "uuteen" vanhempaan.

Näen päivittäin avioeron/avoeron lapsia, teidän rakkauden jälkeläisiä. Ja olen surullinen joissakin tapauksissa tai sanotaan useissa. Ne itkut minä kuulen päiväkodissa, ne halit ja sylit annan teidän puolestanne ja vakuutan kaikesta, joskus valehtelen puolestanne. En nosta itseäni ylemmäksi teitä, mutta olen surullinen jostakin siitä, miksi pitäisi sitä perhettä ylläpitää tai miksi alle 10-vuotias ei sitä ymmärrä koskaan miksi vanhemmat eroavat, he puolustavat teitä, rakastavat teitä eivät ajattele pahaa...voi hyvä Jumala tai jokin joka tätä maailamaa pyörittää, jos te jotka hetkeäkään mietitte lapsen hankintaa, miettisitte miten pitkäaikainen projekti se on ja onko teistä siihen, pyydän miettikää ja kirjatkaa ylös ja sitoutukaa siihen lapseenne.. itsekkyyden määrää ei voi ajatella, teillä joilla se työ on ylijumala muka ette voi hoitaa lastanne 3-vuotiaaksi kotona, haistakaa huilu, sitä hylätyksi tulemisen tuskaa lapset itkevät isoissa ylisuurissa lapsiryhmissä, he korjailevat itseään jo alle kymmen vuotiaina... miksi te haluatte leikkiä omilla lapsillanne kuin tunteettomilla nukeilla ja jätätte ne sitten yhteiskunnan huostaan.. onneksi on se pieni prosentti eronneista, jotka ovat osanneet jotenkin asiansa hoitaa, mutta silti heidän lapsensa kärsii, minä näen sen joka päivä ja kuulen, ja otan syliin ja annan halauksen vieraana, ja olen tosi surullinen

Minulla 13-v.poika ja rankka avioero takana, josta poika todella kärsi/kärsii osittain vieläkin, vaikka erosta jo jonkun verran aikaa.
Hän haluaisi tavata useammin isäänsä,mutta isä tapaa poikaa silloin kun itse haluaa.
Monet kerrat luvannut ottaa pojan luokseen ja sitten milloin milläkin syyllä perunut. Sääliksi käy lapsen puolesta ja suututtaa niin kun isä ei tajua mitä pojalleen tekee!!

Apua ei voi häneltä pyytää, koska alkaa ilkkuminen, etkö pojan kanssa pärjää jne..

Niinpä lähdinkin apua pojalle hakemaan ammattiauttajilta ja olen onnekseni sitä saanut, hyvä tukiverkosto on ja testeissä hänellä todettiin keskittymiskyvyn puutetta ja hahmottamishäiriöitä tietyiila oppimisen osa-alueilla.
Koulussa ollut ongelmia vaikka kuinka, etenkin syksypyolella, toki siirt.yläkouluun aiheutti osan niistä.

Lääkitys aloitettu, että jaksaisi keskittyä koulussa tunneilla ja on siitä apua ollut, vaan ei niin paljoa kuin toivoin. Pinna palaa helposti ja sen seurauksena tavaroita rikkoutunut (kotona), tappeluita kavereiden kanssa ym.
Tähänkin saimme apua, hän käy keskustelemassa as.tuntijan luona miten näitä vihan/turhautumisen tunteita pystyisi hallitsemaan/hillitsemään.

Tiukat rajat täytyisi hänellä olla ja myönnän, etten valitettavasti ole jaksanut enkä pystynyt niitä riittävän hyvin pitämään. Jaksettava kuitenkin on ja luotettava että asiat järjestyy eikä missään nimessä voi antaa periksi, omasta lapsesta kuitenkin kysymys, ja parastahan sitä äitinä lapsilleen toivoo ja haluaa.

Lapsesta asti hänellä on ollut vilkkautta ym. ja elämän tilanteemme oli liian kauan huono, mikä osa sillä on hänen käytökselleen,vaikea sanoa. Tietenkin osa käyttäytymisestä menee murkkuiän piikkiin, mutta vain osa.
Siitä olen hyvilläni, että apua hain ja sitä myöskin saimme ja saamme edelleenkin.

eräs yh-äityliini kirjoitti:

Minulla 13-v.poika ja rankka avioero takana, josta poika todella kärsi/kärsii osittain vieläkin, vaikka erosta jo jonkun verran aikaa.
Hän haluaisi tavata useammin isäänsä,mutta isä tapaa poikaa silloin kun itse haluaa.
Monet kerrat luvannut ottaa pojan luokseen ja sitten milloin milläkin syyllä perunut. Sääliksi käy lapsen puolesta ja suututtaa niin kun isä ei tajua mitä pojalleen tekee!!

Apua ei voi häneltä pyytää, koska alkaa ilkkuminen, etkö pojan kanssa pärjää jne..

Niinpä lähdinkin apua pojalle hakemaan ammattiauttajilta ja olen onnekseni sitä saanut, hyvä tukiverkosto on ja testeissä hänellä todettiin keskittymiskyvyn puutetta ja hahmottamishäiriöitä tietyiila oppimisen osa-alueilla.
Koulussa ollut ongelmia vaikka kuinka, etenkin syksypyolella, toki siirt.yläkouluun aiheutti osan niistä.

Lääkitys aloitettu, että jaksaisi keskittyä koulussa tunneilla ja on siitä apua ollut, vaan ei niin paljoa kuin toivoin. Pinna palaa helposti ja sen seurauksena tavaroita rikkoutunut (kotona), tappeluita kavereiden kanssa ym.
Tähänkin saimme apua, hän käy keskustelemassa as.tuntijan luona miten näitä vihan/turhautumisen tunteita pystyisi hallitsemaan/hillitsemään.

Tiukat rajat täytyisi hänellä olla ja myönnän, etten valitettavasti ole jaksanut enkä pystynyt niitä riittävän hyvin pitämään. Jaksettava kuitenkin on ja luotettava että asiat järjestyy eikä missään nimessä voi antaa periksi, omasta lapsesta kuitenkin kysymys, ja parastahan sitä äitinä lapsilleen toivoo ja haluaa.

Lapsesta asti hänellä on ollut vilkkautta ym. ja elämän tilanteemme oli liian kauan huono, mikä osa sillä on hänen käytökselleen,vaikea sanoa. Tietenkin osa käyttäytymisestä menee murkkuiän piikkiin, mutta vain osa.
Siitä olen hyvilläni, että apua hain ja sitä myöskin saimme ja saamme edelleenkin.

Lue lisää

että olet saanut tukiverkoston ympärille.

Kuulostaa aika paljon ADHD:n lapsen oireilulta.

Minun pojalla on muitakin sisaruksia, että silleen huomasin aika varhaisessa vaiheessa, että on erityislapsi kyseessä. Koulussa lukihäiriö ja tiettyjä hahmotuksen häiriöitä jollain alueella. Sählääminen, vilkkaus, lyhytpinnaisuus, raivarit ym lisäksi.
Diagnoosin sain kuitenkin vasta sairaalajaksolla (12 v.), mutta erityislasten tukiin en ollut oikeutettu, kun poikani ei halunnut lääkitystä. Joten yritettiin sitten muilla konsteilla pärjätä. Eli koulun kanssa tiivistä yhteistyötä pienryhmässä, joka 7:n luokan jälkeen muuttui normaaliluokkaan ja osassa aineita vaan pienryhmässä, mukautetun opetussuunnitelman mukaan. Se oli todella hankalaa aikaa luokkamuutos.
Siinä vaiheessa tuli tupakka ja alkoholikokeilu.

Näitä vastaan lähdin taistelemaan perustamalla pienen ryhmän, joka koostui mukana olleista kahdesta kaverista ja heidän molempien äidistä ja isästä. Kokoonnuttiin pöydän ympärille keskustelemaan asialistasta, jonka olin tehnyt. Siihen kuului tupakka, alkoholi ja huumeet, koulussa käynti (poissa olot). Poikani oli silloin n.15 v. Vanhempien kanssa mietittiin yhdessä pelisäännöt, kotiin tuloajat ja että voimme ottaa toisiimme yhteyttä milloin vain, jos ei lapsi tule kotiin sovituissa kotiintulo ajoissa, että tietääkö joku ryhmästämme, että missä liikkuu tai muu apu ja mitä kun tupakan poltto loppuu. Käytiin asiallisesti lävitse lainsäädäntö ja haittavaikutukset, riippuvuudet ja lasten mielipiteet, mitä he tiesivät asiasta ja millä tavalla he näkivät asian ja millä tavalla vanhemmat ja mikä on oikein. Kolme kertaa kokoonnuttiin ja oma poikani lopetti alta puolenvuoden sisällä tupakoinnin ja yksi niistä kavereista ja myös se kolmas vähän myöhemmin. Koulussa myös palaveerattiin opettajan kanssa ja pidettiin tiivistä yhteyttä.

Kevät puoli koulusta sujui jo paremmin ja 9-luokka, niin että poikani sai stipendin eniten keskiarvoa kohottavana oppilaana ja pääsi jatko-opintoihin.

7-luokka ja 8:n syksy oli todella hankalaa aikaa koulussa.
Psykolokin kanssa ei poikani suostunut tapaamisiin ja se oli sairaalan puolelta virhe, että eivät silloin heti velvoittaneet kuntaa järjestämään terapiaa sen jakson päätteeksi, kun oli siellä. Silloin poikani oli 12 v. ja 10 v. eron tullessa.

Voimia sinulle taistelussa. Lapsen puolesta todellakin kannattaa taistella, vaikka se on raskasta, hirvittävän raskasta. Jos ei jaksa kannattaa ottaa vaan ne kaikkein tärkeimmät asiat, ei joka pikku nippeliin puuttua. Eli on tämä ja tämä asia, joista pidetään kiinni.
Ei lapsella ole eväväitä vielä kaikkeen ja usein vilkkaimpia syytetään semmoisesta mitä he eivät ole edes tehneetkään, mikä tuo katkeruutta lapsen mieleen.

ADHD:n lapsen kanssa ei oikein pelitä epäsäännölliset tapaamiset isän kanssa, koska he eivät sitä oikein hahmota ja äkkinäisistä muutoksista tulee kiukun puuskia ja myös se, että hän alkaa itse määrätä tai ajattelee, että häntä ei kukaan halua, ei äiti, kun haluaa, että isälle olisi mentävä ja ei isä, kun ilmoittaa yhtä-äkkisesti, että ei sovikaan tulo. Äidille olisi hetkellinen lepo tarpeen jaksamisen kannalta ja lapselle isän kanssa touhuilu, miesten juttuja ja isän rakkaus.

Siksi, jos suinkin mahdollista niin ehdottaisin, että otatte kalenterin esiin ja käytte kaikki kolme ne vuorot lävitse milloin ollaan isän ja milloin ollaan äidin luona. Ainakin puoleksi vuodeksi eteenpäin, jos muutoksia niin niistä hyvissä ajoin tieto lapselle, että miksi. Ei mitään viime tipassa. Erityisen tärkeää on isän läsnä olo ADHD-lapselle.

Muitten lasteni kohdalla äkkinäiset muutokset sujuivat huomattavasti helpommin, vaikka mielipahaa se tietysti heillekin aiheutti, että miksi isä ei haluakkaan heitä luokseen. Tosin vanhinta lasta ei isä huolinut, kun oli jo 17 v. Ei hänelle kaikki mahdu.
Kehenkä lapsi purkaa kiukkunsa? Tietysti siihen vanhempaan, joka on läsnä, johonka hän luottaa, että ei hylkää. Siksi se on erityisen raskasta ADHD:n lapsen kanssa, joka jo muutenkin räjähtää salamannopeasti.

......... kirjoitti:

että olet saanut tukiverkoston ympärille.

Kuulostaa aika paljon ADHD:n lapsen oireilulta.

Minun pojalla on muitakin sisaruksia, että silleen huomasin aika varhaisessa vaiheessa, että on erityislapsi kyseessä. Koulussa lukihäiriö ja tiettyjä hahmotuksen häiriöitä jollain alueella. Sählääminen, vilkkaus, lyhytpinnaisuus, raivarit ym lisäksi.
Diagnoosin sain kuitenkin vasta sairaalajaksolla (12 v.), mutta erityislasten tukiin en ollut oikeutettu, kun poikani ei halunnut lääkitystä. Joten yritettiin sitten muilla konsteilla pärjätä. Eli koulun kanssa tiivistä yhteistyötä pienryhmässä, joka 7:n luokan jälkeen muuttui normaaliluokkaan ja osassa aineita vaan pienryhmässä, mukautetun opetussuunnitelman mukaan. Se oli todella hankalaa aikaa luokkamuutos.
Siinä vaiheessa tuli tupakka ja alkoholikokeilu.

Näitä vastaan lähdin taistelemaan perustamalla pienen ryhmän, joka koostui mukana olleista kahdesta kaverista ja heidän molempien äidistä ja isästä. Kokoonnuttiin pöydän ympärille keskustelemaan asialistasta, jonka olin tehnyt. Siihen kuului tupakka, alkoholi ja huumeet, koulussa käynti (poissa olot). Poikani oli silloin n.15 v. Vanhempien kanssa mietittiin yhdessä pelisäännöt, kotiin tuloajat ja että voimme ottaa toisiimme yhteyttä milloin vain, jos ei lapsi tule kotiin sovituissa kotiintulo ajoissa, että tietääkö joku ryhmästämme, että missä liikkuu tai muu apu ja mitä kun tupakan poltto loppuu. Käytiin asiallisesti lävitse lainsäädäntö ja haittavaikutukset, riippuvuudet ja lasten mielipiteet, mitä he tiesivät asiasta ja millä tavalla he näkivät asian ja millä tavalla vanhemmat ja mikä on oikein. Kolme kertaa kokoonnuttiin ja oma poikani lopetti alta puolenvuoden sisällä tupakoinnin ja yksi niistä kavereista ja myös se kolmas vähän myöhemmin. Koulussa myös palaveerattiin opettajan kanssa ja pidettiin tiivistä yhteyttä.

Kevät puoli koulusta sujui jo paremmin ja 9-luokka, niin että poikani sai stipendin eniten keskiarvoa kohottavana oppilaana ja pääsi jatko-opintoihin.

7-luokka ja 8:n syksy oli todella hankalaa aikaa koulussa.
Psykolokin kanssa ei poikani suostunut tapaamisiin ja se oli sairaalan puolelta virhe, että eivät silloin heti velvoittaneet kuntaa järjestämään terapiaa sen jakson päätteeksi, kun oli siellä. Silloin poikani oli 12 v. ja 10 v. eron tullessa.

Voimia sinulle taistelussa. Lapsen puolesta todellakin kannattaa taistella, vaikka se on raskasta, hirvittävän raskasta. Jos ei jaksa kannattaa ottaa vaan ne kaikkein tärkeimmät asiat, ei joka pikku nippeliin puuttua. Eli on tämä ja tämä asia, joista pidetään kiinni.
Ei lapsella ole eväväitä vielä kaikkeen ja usein vilkkaimpia syytetään semmoisesta mitä he eivät ole edes tehneetkään, mikä tuo katkeruutta lapsen mieleen.

ADHD:n lapsen kanssa ei oikein pelitä epäsäännölliset tapaamiset isän kanssa, koska he eivät sitä oikein hahmota ja äkkinäisistä muutoksista tulee kiukun puuskia ja myös se, että hän alkaa itse määrätä tai ajattelee, että häntä ei kukaan halua, ei äiti, kun haluaa, että isälle olisi mentävä ja ei isä, kun ilmoittaa yhtä-äkkisesti, että ei sovikaan tulo. Äidille olisi hetkellinen lepo tarpeen jaksamisen kannalta ja lapselle isän kanssa touhuilu, miesten juttuja ja isän rakkaus.

Siksi, jos suinkin mahdollista niin ehdottaisin, että otatte kalenterin esiin ja käytte kaikki kolme ne vuorot lävitse milloin ollaan isän ja milloin ollaan äidin luona. Ainakin puoleksi vuodeksi eteenpäin, jos muutoksia niin niistä hyvissä ajoin tieto lapselle, että miksi. Ei mitään viime tipassa. Erityisen tärkeää on isän läsnä olo ADHD-lapselle.

Muitten lasteni kohdalla äkkinäiset muutokset sujuivat huomattavasti helpommin, vaikka mielipahaa se tietysti heillekin aiheutti, että miksi isä ei haluakkaan heitä luokseen. Tosin vanhinta lasta ei isä huolinut, kun oli jo 17 v. Ei hänelle kaikki mahdu.
Kehenkä lapsi purkaa kiukkunsa? Tietysti siihen vanhempaan, joka on läsnä, johonka hän luottaa, että ei hylkää. Siksi se on erityisen raskasta ADHD:n lapsen kanssa, joka jo muutenkin räjähtää salamannopeasti.

Lue lisää

Kiitos sinulle,hyvältä kuulostaa,ymmärryksestä ja kannustuksesta.Myös meillä tupakointi tuli kuvioihin , välillä oli jo hyvin pääsemässä eroon siitä, mutta sitten taas sortui, "kun kaveritkin polttavat"-kommentein.
Isän kanssa ei voi sopia tapaamisista, liikaa katkeruutta edelleenkin eron takia ja lisäksi alkoholin kanssa ongelmia.

Koulussa meillä ollut ja on jatkossakin palavereja säännöllisesti.