Luonnolla on yllättävä keino stressin torjuntaan
Usein juuri ennen kesälomien alkua työt tuntuvat kasautuvan päälle.
Samalla stressitasot lähtevät nousuun, jolloin on vaikea nauttia alkavan
kesän auringonpaisteesta ja lämmöstä.
Stressin kaatamiseen on olemassa kuitenkin hyvin yksinkertainen ja halpa
keino: pyhä basilika, HealthNews.com uutisoi. Tällä yrttikasvilla
tiedetään olevan tulehduksia ehkäiseviä sekä antioksidanttisia
ominaisuuksia. Yrttitarha.com -verkkosivuston mukaan basilikaa
pidetäänkin sen kotimaassa Intiassa kaikista pyhimpänä kasvina. Pyhällä
basilikalla voi myös torjua stressiä.
Pyhä basilikalla on tosiaan monia hyviä ominaisuuksia. Stressiä vastaan
basilika toimii siten, että kun stressi nostaa kortisolitasoja kehossa,
jolloin COX-2-entsyymien tuotanto lisääntyy. Se puolestaan heilauttelee
verensokeria ja lisää aineenvaihdunnan tulehduksia. Erinäisten
tutkimusten mukaan tätä reaktiota vastaan toimii hyvin muun muassa
ursolihappo, jota voidaan eristää myös pyhästä basilikasta.
Yrttien kuningattareksi sanottu pyhä basilika auttaa siis stressin
mahdollisesti aiheuttamaan verensokerin heittelyyn ja epätoivottujen
entsyymien muodostumiseen ursolihapolla, jota siinä on runsaasti. Happoa
voidaan eristää basilikasta ja käyttää tippoina esimerkiksi teen joukossa.
Pyhä basilika on yksi basilikan laji ja se on voimakkaampi kuin
tavallinen maustebasilika. Tosin myös niin sanotulla tavallisella
basilikalla on lähes vastaavia terveyttä edistäviä ominaisuuksia.

Vastaukset 1
Vanhimmat
http://www.lifemojo.com/lifestyle/terveys-edut-basil-tulsi-2232715/fi