Onko hyvä

Sain joululahjaksi Canon Eos 5D mark II jaEF 16-35L USM II. Mitä miltä olette niistä?Setäni sanoi että kamera on yksi parhaista järjestelmäkameroista.
Hän näytti minulle ottamiaan diakuvia. Minusta ne olivat paljon parempia kuin omat kuvani. etenkin pari kuvaa oli minusta tosi komeita. Toinen oli kimalainen kanervan kukassa, siinä näkyi upeasti silmät ja "turkki". kimalainen oli kankaalla noin 80-90 cm. Toinen oli hänen naisystävänsä kuva, jossa jokainen silmäripsi ja yksittäinen hius näkyi tosi hienosti. Yritin ottaa samanlaista kuvaa tyttöystävästä mutta se ei ole läheskään niin upea kuin setäni ottama.
Onko vika kamerassa vai siinä että diakuva on parempaa kuin digikuva? Tosin en ole aiemmin juurikaan kuvannut että vikaa on varmaan myös taidoissa. Diat kuitenkin olivat upeita eikä omat kuvani vaikka niitä katsoi
42 tuumaiselta tv:tä olleet kovinkaan loistokkaita.
Toinen asia johon toivoisin neuvoja on että haluaisin pidemmän zoomin. mitä te enemmän kuvanneet suosittelette.
Kiitos etukäteen asiallisista vastauksista
7655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No kamera ei ainaaan ainkaan huono ole, yksi parhaita joo riippuen toki siitä onko kyse top-10:stä vai top-100:sta. Loppujen lopuksi kaikilla nykyjärkkäreillä saa loistavaa kuvaa aikaiseksi, optiikka yleensä tulee sitten vastaan.

Tuossa tapauksessa on aika paljon muuttujia; Setäsi ottamat kuvat on otettu filmitekniikalla ja harrastepohjaa on todennäköisesti ollut riittävästi. Itse olet (oletan) katsonut littunäytöltä kamerasta saamaasi jpeg-kuvaa.
Eroa siis on, jo ihan lähtökohtaisesti toistotavoissakin. Diat ovat usein mykistävän näköisiä ihan näyttötavasta (projektori) johtuen. Sekä dynamiikka että kontrasti ovat aivan eri maailmasta kuin millään näytöllä perinteiset putket ja litut mukaanlukien. Lisäksi analogisen tekniikan virheet ovat siedettävämpiä kuin digitaalitekniikassa.
Kuvankäsittely on myös jossain vaiheessa opeteltava; japanilaisen insinöörin näkemys ei välttämättä sovi kaikkiin kuviin. RAW-kuva antaa mahdollisuuksia korostaa juuri haluamiaan ja kuvan vaatimia osa-alueita.

Että eläpä heitä kirvestä kaivoon, voidaksesi vertailla omia kuviasi setäsi dioihin, sinunkin pitäisi teettää kuvistasi dioja.
Kun vielä aloittelija olet, niin onnittelut lahjasta, aika kiltti olet ollut kun tuollaisen olet saanut..=)
Aloita perusasioista, sommittelusta, valotuksesta, syväterävyyden hallinnasta jne, opeteltavaa riittää loppuiäksi mutta palkitseva harrastus on kyseessä.
Objektiivivalintoihin en ota kantaa kun ei Canonin vehkeet kovin tuttuja itselleni ole.

Äänestä

"Diat kuitenkin olivat upeita eikä omat kuvani vaikka niitä katsoi 42 tuumaiselta tv:tä olleet kovinkaan loistokkaita."

Television maksimiresoluutio lienee 1920x1080 pikseliä (Full HD) nykyään, joten ilmeisesti olet katsonut kuvia noin 2 megapikselin tarkkuudella, kun kamerasi pystyisi yli 10 kertaa suurempaan tarkkuuteen (noin.21 megapikseliä). Jotta voisit verrata mainitsemiasi kameroita, sinut tulisi printata samasta kohteesta kuvatut filmi- ja digikuvat samankoisiksi paperikuviksi, esim. 30x45cm:n kokoisiksi. Tällöin kyllä paljastuisi, että digikamerallasi otetut kuvat ovat teknisesti selvästi laadukkaampia kuin filmikameralla otetut (tällöin tosin oletan, että filmikamera on kinofilmikokoa). No, toisaalta Kameralehdessä vertailtiin jokin aika sitten omistamaasi kameraa keskikoon (negatiivikoko 6x6cm) ammattilaisfilmikameraan, ja lopputulos oli tämä: digikamera oli ylivoimainen. Joten kamerasi on lähes parasta, mitä rahalla edes kohtuuhintaan saa nykyään.

Äänestä

jossa on valovoimaa, eli f2.8, maksimissaan f4.

Muuten, että se että ottamasi tyttöystävä ei ole yhtä upea kuin sedän ottama naisystävä, johtuu todennäköisesti siitä tyttöystävästä...

Äänestä

Ei paljon parempaa kameraa ole saatavissa tuohon hintaan. Onhan niitä kyllä satojentuhansien kameroitakin.

Digikamerassa on paljon, joka voi mennä pieleen.
Jos 16-35 on ainut objektiivisi, et voi millään kilpailla mainitsemissasi kohteissa, sillä objektiivi on laajakulma, joka on parhaimmillaanmaisemien ja kotijuhlien kuvaamiseen. Se ei juurikaan kelpaa muotokuviin, eikä sellaisenaan ollenkaan lähikuviin, kuten mainittu kimalainen.
Digikuvan "laatu" riippuu, paitsi itse kuvauksen onnistumisesta, myös katseluvälineistä. Huono tai väärin säädetty näyttö tekee parhaastakin kuvasta roskakoritavaraa. Parhaassakin tapauksessa on kotikoneiden oletussäädöt väärin valokuvien katselemiseen.
Diakuvaus on paljon helpompaa. Siinä ei tarvitse, kuin valotus ja tarkennus olla oikein, mutta digikuva pitää lahes poikkeuksetta jälkikäsitellä, että siitä parhaat ominaisuudet esille. Digikuvaus on kuin paluuta menneeseen, jolloin kuvaaja teki kaiken itse. Aikoinaan "filmitkin". Otti kuvan, kehitti sen, suurensi sen, sääti valotuksen, varjosti ja lisävalotti lopullisen kuvan paperille.
Samalla tavalla joutuu digikuvaaja tummentamaan, tai vaalentamaan. Säätämään huippuvaloja ja varjoja, poistamaan kohinaa, lisäämään kontrastia, korjaamaan värejä ja lopulta vielä terävöittämään kuvaa.
Sitten vasta kuva on valmis esitettäväksi.
Kannattaa ottaa samaan aikaan ipg ja RAW-tiedosto, sillä joskus saattaa käydä niin onnellisesti, että kuva onnistuu ja silloin riittää kameran tekemä jpg esitettäväksi, muussa tapauksessa pitää yrittää korjata RAW-kuvasta, "diginegatiivista". Jpg kuvassa ei ole korjausvaraa, jos se epäonnistuu.

Ei muuta kuin yritystä.

Äänestä
  • Kiitos asiallisista neuvoista. Sain lainaksi sedältäni muutaman valokuvausta käsittelevän kirjan. Niissä on tosi hyvin kerrottu valotuksesta, perspektiivistä, sommittelusta, valosta ja väreistä ja pajon erilaisista valokuvauksen tekniikoista. Kirjat ovat aika vanhoja, mutta minusta tosi hyviä. lainasin kirjastosta digikuvausta käsitteleviä kirjoja.
    Jotenkin minusta diat ovat kuitenkin upeampia kun niitä katsotaan isolta kankaalta.Eihän jokaiseta onnistuneesta kuvasta voi tehdä jätti suuria tulosteita.
    olisiko Canonin 100 mm makro objektiivi hyvä? Sillä voisi ottaa lähikuvia ja ymmärtääkseni se sopisi henkilö kuvaukseen.
    Hyvää Uutta Vuotta kaikille

    Äänestä

  • Uusi kamera kirjoitti:

    Kiitos asiallisista neuvoista. Sain lainaksi sedältäni muutaman valokuvausta käsittelevän kirjan. Niissä on tosi hyvin kerrottu valotuksesta, perspektiivistä, sommittelusta, valosta ja väreistä ja pajon erilaisista valokuvauksen tekniikoista. Kirjat ovat aika vanhoja, mutta minusta tosi hyviä. lainasin kirjastosta digikuvausta käsitteleviä kirjoja.
    Jotenkin minusta diat ovat kuitenkin upeampia kun niitä katsotaan isolta kankaalta.Eihän jokaiseta onnistuneesta kuvasta voi tehdä jätti suuria tulosteita.
    olisiko Canonin 100 mm makro objektiivi hyvä? Sillä voisi ottaa lähikuvia ja ymmärtääkseni se sopisi henkilö kuvaukseen.
    Hyvää Uutta Vuotta kaikille

    "Sillä voisi ottaa lähikuvia ja ymmärtääkseni se sopisi henkilö kuvaukseen."

    Juuri niin, se on hyvä valinta em. tarkoituksiin. Hyvä piirto lisäksi ja sopii täysikennoisiin Canon-kameroihin, kuten 5D Mark II:een.

    Äänestä

joilla kuvaaja saa mielestään hyviä kuvia. Jos taas kuvaaja ei saa olevalla kamerallaan hyviä kuvia niin ennen kuin alkaa epäilemään kameraa pitää kysyä onkohan läsnä hyviä kuvaajia.

Kun olen seurannut ihmisten räpsimistä nähtävyyksillä niin moni ei edes osaa ottaa salamaa pois käytöstä paikassa jossa etäisyydet ovat kymmeniä metrejä eikä kiiltomadon kokoinen salama tee muuta kuin pilaa kuvan jos siihen jonkun ohikulkijan nuppi hieman osuu. Automaattiasetuksia pitäisi saada käyttää vasta kun on oppinut ilman niitä kuvaamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uusi kamera kirjoitti:

Sain joululahjaksi Canon Eos 5D mark II jaEF 16-35L USM II. Mitä miltä olette niistä?Setäni sanoi että kamera on yksi parhaista järjestelmäkameroista.
Hän näytti minulle ottamiaan diakuvia. Minusta ne olivat paljon parempia kuin omat kuvani. etenkin pari kuvaa oli minusta tosi komeita. Toinen oli kimalainen kanervan kukassa, siinä näkyi upeasti silmät ja "turkki". kimalainen oli kankaalla noin 80-90 cm. Toinen oli hänen naisystävänsä kuva, jossa jokainen silmäripsi ja yksittäinen hius näkyi tosi hienosti. Yritin ottaa samanlaista kuvaa tyttöystävästä mutta se ei ole läheskään niin upea kuin setäni ottama.
Onko vika kamerassa vai siinä että diakuva on parempaa kuin digikuva? Tosin en ole aiemmin juurikaan kuvannut että vikaa on varmaan myös taidoissa. Diat kuitenkin olivat upeita eikä omat kuvani vaikka niitä katsoi
42 tuumaiselta tv:tä olleet kovinkaan loistokkaita.
Toinen asia johon toivoisin neuvoja on että haluaisin pidemmän zoomin. mitä te enemmän kuvanneet suosittelette.
Kiitos etukäteen asiallisista vastauksista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu