Tahtoo

Olen käynyt Aasiassa kahdesti tänä vuonna, molemmat kerrat Finnairilla. Maksoin mielestäni kohtuullisen hinnan. Palvelussa ei ollut valittamista. Henkilökunta kaikeikäsiä ja niin hyvä, eihän voi Suomessa olla niin, että kun ihminen täyttää 30v. niin hänet pannaan kilometritehtaalle. Sehän olisi ikärasismia. Viinaa ei tuputettu, ruuan kanssa sai viinin, mutta en ota kotonakaan enempää. Välilaskuttomuus on mielestäni tärkeä.
Kun olen tukinut Suomi24-sivuja, niin minulle jää sellainen kuva, että olen ollut pöllö.Jotakin kautta pääsee kuulema useamman välilaskun tehtyään halvalla ja viinaa saa vaikka kuinka (en tosin tarvitse). Voisiko joku tietäjä kertoa mistä löytää tammikuussa pari tuntia kauemmin kestävän lennon merkittävästi halvemmalla. Lähtöpäivä ei ole kovin tarkka, koska menen tapaamaan tuttuja.
5568
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jossain sivulla pyörii mainos eli hintaan 580 e Asia ei ajankohtainen,en ole käynyt sekkaamassa.
Eli selaile lipputoimistot

Kaikki ei ole ikärasismia. Tulee vain monessa ammatissa väsyminen vastaan, ei siinä sen kummenpaa.
Lentoemot riiteli lakossa vapaapäivistä, asia pilasi monen matkat, niin tuli toruja, että nuoremmat tilalle.

Äänestä

eli aeroflot lentää alle 700e moskovan kautta.

Äänestä
  • Meehän finnairin myyjä mäkeen.
    Sokkona katoin tammikuulle eli kahden viikon päästä menopaluu Delta 725 e kokonaishinta
    Blue 1 948 e Mutta muita alle tonnin välilaskullisia oli lisäksi puolentusinaa.
    Hintaseuranta.fi poptravel. fi /halvimmat lennot Ja vertaa.fi / lennot
    On siellä monta muutakin mutta vertaa eri päiville niin saattaa tulla tuntipalkkaa kivasti.

    Äänestä

pikaruoasta,.kuivista sämpylöistä sekä haaleasta kahvista ei aterioinnissa Finnairilla ole mitään valittamista mutta et todellakaan ole lentänyt yhtiöllä jolla palvelu todellakin pelaa...mitä palveluun tulee Finnair on todellakin häntäpäässä, Kokeileppa Kiinalaisia tahi muita Aasialaisia lentoyhtiöitä,..ei tarvinne nimittäin katsella työhönsä kyllästyneista lentoemäntiä ja vakavia nassuja;)

Äänestä

Turkish Airlines on halvin yleisesti. Vähän aika sitten lipun hinta alkoi 5xx, mutta maaliskuun paluulla alle 700e. Katso löytyykö sopivia vaihtoehtoja.
Turkishin etu Emiratesiin on vain yksi vaihto, arabiyhtiöillä vaihtoja tulee 2 per suunta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bangokiin kirjoitti:

Olen käynyt Aasiassa kahdesti tänä vuonna, molemmat kerrat Finnairilla. Maksoin mielestäni kohtuullisen hinnan. Palvelussa ei ollut valittamista. Henkilökunta kaikeikäsiä ja niin hyvä, eihän voi Suomessa olla niin, että kun ihminen täyttää 30v. niin hänet pannaan kilometritehtaalle. Sehän olisi ikärasismia. Viinaa ei tuputettu, ruuan kanssa sai viinin, mutta en ota kotonakaan enempää. Välilaskuttomuus on mielestäni tärkeä.
Kun olen tukinut Suomi24-sivuja, niin minulle jää sellainen kuva, että olen ollut pöllö.Jotakin kautta pääsee kuulema useamman välilaskun tehtyään halvalla ja viinaa saa vaikka kuinka (en tosin tarvitse). Voisiko joku tietäjä kertoa mistä löytää tammikuussa pari tuntia kauemmin kestävän lennon merkittävästi halvemmalla. Lähtöpäivä ei ole kovin tarkka, koska menen tapaamaan tuttuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu