Olen lukenut tarpeeksi monta kirjoitusta eri sivuilta ja nähnyt kavereitteni esimerkkejä..
Tuntuu nuorisolla olevan vain tärkeintä näyttää toisille että "seurustelee",tunteilla ei tunnu olevan väliä enää.
Tästä minä taas syytän vanhempia, jotka eivät ole opettaneet lapsilleen mitä RAKKAUS on.vannokaa vaan ikuista rakkautta "sielunkumppanillenne",ihmisten kuullen, kun et edes tiedä kuka vieressäsi on ja pitää sinua kädestä.Ei ylpeily ja esittäminen ole rakkautta, vaan puhtaat tunteet ja niiden suojelu.
Jos on löytänyt "elämänsä rakkauden" ,kuten tapana on liian usein ilmaista, ei tarvitse kysyä
50 kertaa päivässä "tykkäätsä musta ja kuinka paljon?"
Yksi tärkeä asia on luottamus.Sanotte kavereillenne kuinka "hän rakastaa vain minua"
Sitten ette kuitenkaan voi laskea häntä minnekään yksin "ettei se ja se H***U viettele häntä"
Uskallan väittää että jos olisitte varmoja rakkaudestanne voisitte päästää hänet lähtemään yksin. Jos voisitte luottaa häneen, teidän ei tarvitsisi vaivata päätänne vaan voisitte pitää hauskaa omalla tahollanne. (Ketään ei muuten vietellä väkisin...)
Älkääkä rynnikö kihloihin puolen vuoden jälkeen ja vuoden päästä naimisiin.Minulle kihlat on edelleen AVIOLIITTOLUPAUS ja sen pitäisi merkitä jotain. Minä ainakin haluaisin vihkiytyä ihmisen kanssa jonka tunnen ja jota RAKASTAN,johon LUOTAN ja jonka tiedän tuntevan samoin minua kohtaan.
Ja sen verran itseäni arvostan etten lupaisi itseäni tuntemattomalle ihmiselle loppuelämäkseni...Tiedän että moni tule ottamaan nokkiinsa tästä, mutta toivottavasti joku vaivautuu miettimäänkin.
Tuntuu nuorisolla olevan vain tärkeintä näyttää toisille että "seurustelee",tunteilla ei tunnu olevan väliä enää.
Tästä minä taas syytän vanhempia, jotka eivät ole opettaneet lapsilleen mitä RAKKAUS on.vannokaa vaan ikuista rakkautta "sielunkumppanillenne",ihmisten kuullen, kun et edes tiedä kuka vieressäsi on ja pitää sinua kädestä.Ei ylpeily ja esittäminen ole rakkautta, vaan puhtaat tunteet ja niiden suojelu.
Jos on löytänyt "elämänsä rakkauden" ,kuten tapana on liian usein ilmaista, ei tarvitse kysyä
50 kertaa päivässä "tykkäätsä musta ja kuinka paljon?"
Yksi tärkeä asia on luottamus.Sanotte kavereillenne kuinka "hän rakastaa vain minua"
Sitten ette kuitenkaan voi laskea häntä minnekään yksin "ettei se ja se H***U viettele häntä"
Uskallan väittää että jos olisitte varmoja rakkaudestanne voisitte päästää hänet lähtemään yksin. Jos voisitte luottaa häneen, teidän ei tarvitsisi vaivata päätänne vaan voisitte pitää hauskaa omalla tahollanne. (Ketään ei muuten vietellä väkisin...)
Älkääkä rynnikö kihloihin puolen vuoden jälkeen ja vuoden päästä naimisiin.Minulle kihlat on edelleen AVIOLIITTOLUPAUS ja sen pitäisi merkitä jotain. Minä ainakin haluaisin vihkiytyä ihmisen kanssa jonka tunnen ja jota RAKASTAN,johon LUOTAN ja jonka tiedän tuntevan samoin minua kohtaan.
Ja sen verran itseäni arvostan etten lupaisi itseäni tuntemattomalle ihmiselle loppuelämäkseni...Tiedän että moni tule ottamaan nokkiinsa tästä, mutta toivottavasti joku vaivautuu miettimäänkin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Valitettavasti nykynuorison/nykylasten joukossa se ei kovinkaan usein tunnu näin olevan :(
Hyvä, vaikka paljon tänne kirjottelenkin niin tuo on kyllä ihan totta. Nykyään ei eroteta näitä läheisyyden käsitteitä toisistaan.
Itsekkin yritän olla antamatta väärää kuvaa mielessä ni pyörivälle tyttöselle. Kuitenkin pakko joku kuva antaa. ;)
Pakko hieman "pelailla" kun en enään jaksa vahvasti uskoa että se ikuinen rakkaus olisi heti selvä, vaan pitäisi ehkä tutustua ihmisiin ja katsoa josko hän olisi se. :)
(vähä aiheen vierestä)
Se on totta että nykypäivänä jopa melkein ihannoidaan yhdenillansuhteita(kin).
Tuossa vapun jälkeen kuulin "luokkakavereiltani" huimasti kehuskeluja "minä olin ainakin 5 jätkän kaa ja 3 annoin ja..."
Hieman äyskähti oudolta tuommonen, teki mieli peräntyä hieman ja ykähtää jotain 'hutsh' tyylistä.
Täysin samanlaisia ajatuksia on myös minulla mitä kultaruusulla.
Pidin itseäni aikoinaan vähän outona, kun en "alkanu oleen", vaikka todella monet kaverit "oli". Kyse ei ollut siitä, etteikö olisi mahdollisuutta "olla", kyse oli periaatteista. Vastasin kieltävästi "alax oleen?" -tyyppisiin kysymyksiin, se ei vaan... tuntunut oikelta. Lukiossa sitten tutustuin erääseen poikaan, tulimme kavereiksi ja vähiten ylimmiksi ystäviksi ja huomasimme seurustelevamme.
Itselleni seurustelu tarkoittaa siis sitä, että tutustutaan ihmiseen siinä mielessä, josko hän olisi se, jonka kanssa vietän lopun elämääni. Jos tutustuu johonkin poikaan, ei heti tarvi "alkaa olla", miksei vain olla kavereita ja tutustuta ensin paremmin?
Ja mitä tulee tuohon lukiossa aikoinaan tapaamaani poikaan eli ensimmäiseen seurustelusuhteeseeni... Se jatkuu kunnes aikoinaan astutaan alttarille, mutta ei ole mitään kiirettä. Itse kuulun siihen sarjaan, joka odottaa useita vuosia ennen kuin kihlautuu saatikka menee naimisiin ja muuttaa saman katon alle. Joku saattaa pitää minua kokemattomana kun en ole muita poikia "kokeillut", mutta miks pitäisi? Olenhan löytänyt jo sen ainoan.