uutena vuotena pitäisi mennä omalla autolla, kuinka pääsee etenemään vai onko lumikaaos?
Vastaukset 9
- välisamaalanna
No kuule, on kyllä melkoinen kaaos. Nelivedolla pärjää vielä jotenkuten.
- Ärmänboy
Näkee sitten, kun ampuu laivan sulalta rampilta siihen viismetriseen kinokseen. Eihän noi lumet ehdi sulaa ens kesänäkään.
Eihän kaduilla pääse kuin lumikengillä ja nekin on tallinnassa loppuunmyyty. - Tallinna 28.12
Kyllä siellä perusetuvetoautot eilen vielä eteni.
kävin tallinassa ke, voi ziizus missä kunnossa ovat jalankulkuväylät, sohjoa nilkkoihin asti ja jäätä sen alla, eli hengenvaaralista, liikkua, huonojalkaisten, kärryjen kanssa, ajo tiet ovat ihmeen hyvässä kunnossa
on liukasta, mutta paremmin hoidettu kuin jalankulun väylät, virossa ei kait arvosteta käveleviä
ihmissä. parkkipaikat löytää parkkihalleista, kaduilta löytää tuurilla paikan- Thaimaaaseenpitäisme
Maanantaina käytiin autolla niin kadut paremmassa kunnossa kun oli Helsingissä.Jalkakäytävät ovat yleensä huonosti hoidettuja paikoissa joissa ei ole paljon suuria kauppoja.
- Lumessa kahlaaja
Thaimaaaseenpitäisme kirjoitti:
Maanantaina käytiin autolla niin kadut paremmassa kunnossa kun oli Helsingissä.Jalkakäytävät ovat yleensä huonosti hoidettuja paikoissa joissa ei ole paljon suuria kauppoja.
Juuri näin. Autot kulkee. Jalankulku on hengenvaarallista. Lastenvaunuja voi työntää/vetää, kun on kuntosalitreeniä pohjalla. Jalkakäytävillä voi olla lunta polviin asti tai on aurattu kymmenen metriä ja sitten alkaa umpihanki. Ihmiset lapioi lumet oman oven edestä tielle/jalkakäytävälle tai naapurin oven eteen. Naapuri taas lapioi lumet takaisin. Ei mitään järkeä...
- Kylpöjä
Lumessa kahlaaja kirjoitti:
Juuri näin. Autot kulkee. Jalankulku on hengenvaarallista. Lastenvaunuja voi työntää/vetää, kun on kuntosalitreeniä pohjalla. Jalkakäytävillä voi olla lunta polviin asti tai on aurattu kymmenen metriä ja sitten alkaa umpihanki. Ihmiset lapioi lumet oman oven edestä tielle/jalkakäytävälle tai naapurin oven eteen. Naapuri taas lapioi lumet takaisin. Ei mitään järkeä...
Eilen nähtiin Kalev Span edessä kaksi nokkakolaria kun urpot ei antaneet periksi lumen vuoksi yksikaistaiseksi muuttuneella kadulla. Taksikuskit ja maasturit sudittaa menemään kulmista ja mäkiä ylös vauhdilla joka onkin ainoa keino edetä - jos satut olemaan ylittämässä katua tiedät kuka häviää. Iltapäivällä alkoi näkymään jonkinlaista aurauskalustoa, mutta jalan kulkiessa kannattaa olla vakuutukset kunnossa pöperän alla olevan jään ja liukkaiden mukulakivien takia. Lapsiperheille suosittelen pulkan mukaan ottamista. Autolla en lähtisi ilman lumiketjuja ja nelivetoa.
- ksusha
tolla vanhalla ruåttalaismerkillä
vähän jäykempi (taksi) ja korkeampi jousitus ja pykälää isommat kunnon kitkkarenkaat ja
kaikki ajonvakautus ja luistonestot pois päältä niin a vot. kaasua vaan ja eteenpäin.
ei mitään ongelmia.
kaaos ?
meikäläiset nyt ei pärjää edes kesäkelillä mutte menkää viroon tai venäjälle harjoittelemaan !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51861
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍90818Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15696Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2664Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56541
- 70533
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184529- 60513
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24496