Uutena vuotena, laivana on Amorella ja olemme varanneet hytin C4 (autokannen alla). Päädyimme tuohon hyttiin kun ajattelimme panostaa reissuun kun tuo on tilava hytti. Meitä on kuitenkin vaan kaksi lähdössä niin se on luksusta kun on 4 petiä. Ajattelimme, että yhdessä pedissä säilytämme vaatteita, matkalaukkuja, tuliaisostoksia jne, yhdessä petissä nukumme sylikkäin, sitten meille jää vielä 2 petiä!!! missä voimme tehdä jotakin kivaa matkan aikana... Odotan jo niin innolla matkaa, ajattelin koristella muutaman vuoteen kukan terälehdin, lisäksi minulla on mukana tähtisadetikkuja ja omat sampanjalasit kristallilasit!!! Ajattelin että petitouhujen lomassa voisimme poiketa laivan kannella juomassa lasilliset (lasi oikeassa kädessä) ja sitten tähtisadetikku (vasemmassa kädessä). Olen suunnitellut kaikkea kivaa matkan ratoksi, minulla on jopa ostettuna huomenen lahja tulevalle miehelleni vaikka eihän se kihlajais matkaan kuulu, mutta yllätyksenä! Onko joku matkustanut ko. hytissä Amorellalla, miltä suunnitelmani kuulostavat, lisäksi ajattelin että itämaiseen tapaan suitsukkeet olisivat ihanat, ja minulla on laventelin!!!! tuoksuista käsisaippuaa (juoksevaa) mukava niin sekin on luksusta että ei tarvitse käyttää niitä laivan kuivattavia saippuoita niistä telineistä, ne kuivattavat käsiäni.
Olen menossa
kihlajaismatkalle
5470
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Todella mahtava idea! Todellakin toivon että unelma matkanne onnistuu :-D
Toivottavasti saatte hyttikäytävällenne mukavia ja hyvinkäyttäytyviä nuoria ihmisiä. Heidän kanssaan on varmasti mukavaa vaihtaa muutama sananen kuohuvan (ja tulevan puolison) nauttimisen rinnalla :-)
Onkohan siellä joku romanttinen bändi illalla tanssittamassa ihmisiä? Vaikka Däni kruunaisi matkanne!
Ja sitten aloittaja heräsi ja näki itsensä papiljotit päässä ja krapulaisena...
Tiedoksi että joku Amorella ei todellakaan ole mikään ollenkaan unelmoitava laiva, paremminkin säilykepurkki.
Puhumattakaan, että aloittaja on reissannut tuota kihlajaismatkaansa jo pari vuotta yleensä Isabellan C-hytissä, joskus jopa oikein panostanut B-hyttiin. Ja samaa sukua on muutenkin noissa tunnelmissa usein aalloilla, ainakin siskolikka ja serkkutyttö ovat samaa kaavailleet. Mutta jos on laajempikin suku, niin voihan olla, että tämä onkin pikkuserkku tällä kertaa. Luulisi muuten, että kyselisivät neitokaiset kokemuksia ja vinkkejä toisiltaan, ettei jokaisen tarttis aina täältä palstalta...
non stoppina jatkuvaan tallinksilja vs viking kisaan joka höyryää lähes tulkoon tauotta eri versioina täällä tälläkin hetkellä.
Love is in the air -nimimerkille plussat huumorilla maustetusta kommentistaan, reaalimaailmaan ja vai joko taas -nimimerkeille piitkä miinus!
Mekin nuorempina otettiin usein autokannen alta hytti, jotta ei meidän häiritseviä ääniä kantaudu naapurihyttiin. Laivan koneitten ääni on tuudittavan tasainen ja peittää alleen muun hälyn. Yläkansien hyteissä pitää olla yöllä hiljaa. Siellä alakerrassa se ei ole niin tarkkaa.
Noista suitsukkeista en olisi aivan vakuuttunut, sillä ei ole kiva jos tulee palohälytys. Varmista vielä vaikka sieltä laivan respasta, että voiko hytissä polttaa suitsukkeita.
Käy illalla laivan kaupasta ostamassa raikasta kivennäisvettä ja apelsiinimehua aamuksi. Jos skumppaa on vielä aamulla jäljellä, niistä voi sekoittaa myös coctailin.