joka kerta kun kuulen joululaulun, jonka nimeä en muista, mutta siinä lauletaan esim että "pääsköön vangit vankiloistaan"..siis voiko tyhmempää lausetta joululaulussa enää olla. Minusta tämän laulun sais aivan suosiolla poistaa kaikilta soittolistoilta vaikka varmaankin tää on kaikkien vankien joululaulu suosikki. Mitähän siitäkin tulis kun kaikki maailman kriminaalit päästettäisiin vapaiksi???
Vastaukset 16
- armoa kaikille
joulu on Armon aikaa!! Armo ja armahdus!
- Joulun lapsi
Oletko ajatellut, että laulujen sanat ovat toisinaan kuvainnollisia. "Pääskööt vangit vankiloistaan" viitannee siihen, että edes jouluisin ihmiset vapautuisivat henkisistä taakoistaan ja unohtaisivat surunsa. Etenkin joululaulut sisältävät paljon symboliikkaa, kuten uskonnolliset laulut yleensäkin.
- Anonyymi
Näin juuri.
- joulu!
Kappaleen nimi on Tulkoon joulu.
Mun mielestä se on ihana kappale, eikä mua ainakaan häiritse tuo lause yhtään.- LA
Kiitos tiedosta mutta minä en vaan voi kertakaikkiaan sietää tuota laulua olkoonkin sanoituksessa symboliikkaa tai mitä lienee..mutta minulle vaan tulee tietynlainen mielikuva tuosta ko lauseesta ja sille en voi mitään. Maailma on täynnä ihania vanhan ajan joululauluja joista saan onneksi joulumielen ja näistä uusimmista joululauluista on Saska Helmikallion esittämä tehnyt suuren vaikutuksen...
- Anonyymi
Oi jouluyö on laulun nimi
- Annu.
Tosi kaunis kappale mutta ihan tyhmä tuo lause. Pitää vaan ajatella että se nyt on VAAN laulun sanoitus. Mitä siitä tulis jos kaikki vangit pääsisi vapauteen jouluna ;D
Ihana Taikakuun esittämänä.- lauantai-ilta
onko kellään muulla tapana kuunnella joululauluja kautta vuoden, kesälläkin? Itselleni joululaulut ovat todella tärkeitä, ja saatan laittaa Varpunen jouluaamuna tai Boney M.-joululevyn soimaan minä vuodenaikana tahansa.
- joulu ainainen
lauantai-ilta kirjoitti:
onko kellään muulla tapana kuunnella joululauluja kautta vuoden, kesälläkin? Itselleni joululaulut ovat todella tärkeitä, ja saatan laittaa Varpunen jouluaamuna tai Boney M.-joululevyn soimaan minä vuodenaikana tahansa.
kyllä mä ainakin kuuntelen kesälläkin joululauluja!
- Anonyymi
"Pääskön vangit vankiloistaan" Alkuperäisesti sanat: "Pääsköön vanki vankilastaan". Paras ja oikein sanoitus olisi "Pääsköön SIELUT vankiloistaan"...
- Anonyymi
Oi Jouluyö. Hieno laulu.
- Anonyymi
Joo. Mutta ei aloittajan tarkoittama kappale.
Pekka Simojoki "Tulkoon joulu". Yks Suomen suosituimpia joulukappaleita.
- Anonyymi
Aloittaja voi vuoden kuluttua valita kuunneltavakseen jonkin toisen joululaulun.
Eikös niitä ole jonkin tiedon mukaan olemassa ainakin 2000 erilaista. - Anonyymi
Meksikossa juuri uutisten mukaan vangit pääsivät vankilasta.
Joku huumejengi veti panssaroidulla ajoneuvolla sisään. Vapautti vankeja. Lisäksi tapettiin monta vanginvartijaa.
Että silleen. - Anonyymi
Joulu ja mikä tahansa päivä on pilalla kun kuulee Kutri-Hellun ja/tai Tapsuliini Känsän rääkyntää radiossa tai missä tahansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen452083Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841361- 791351
Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m151234Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291115Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.981042- 751020
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok160867Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast56792Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää62763Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.87741Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13739Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25720- 153717
- 45711
- 29703
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27698Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.98692Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93667- 52654