Olen tässä jo vuoden kuvaillut kaikenlaista ja haluaisin hankki jonkun 1000gb ulkosen kovalevyn. Minkälainen minun kannattaisi hankki? Saako niihin takuuta, että jos kovalevyni hajoaa häviääkö kaikki 10 000 kuvaa kuin pieru saharaan? Entä kannattaisiko ostaa esim. kaksi kovelevyä ja asentaa kuvat molempiin niin jos toinen hajoaa toisessa on tallessa?
Kiitos jo etukäteen!
Emil
Kiitos jo etukäteen!
Emil
Vastaukset 13
Vanhimmat
Osta ennemmin sellainen 500 gigainen, jossa on sisällä 2,5" levy. Se ei tarvitse erillistä virtalähdettä. Kaikki säilytettäväksi tarkoitettu pitää aina olla vähintäin kaksin kappalein. Ilman varmuuskopiota kuvat katoavat varmasti jossain vaiheessa.
Eräs valokuvaaja kehotti säilyttämään myös muistikortit kansiosaa selitysten kera ja ostamaan aina uusia muistikortteja. Väitti että se on paras tapa kun kuvia alkaa kertyä todella paljon.
Levyjen takuut koskevat vain levyä. Ei sillä olevaa dataa. Rikkoutuneen tilalle saa uuden levyn mutta kuvia ei yritetä palauttaa.
Tuo muistikortti menetelmä ei kuulosta näin kovin järkevältä. Tuollaiset järjestelmäkameran hyvät muistikortit maksavat sellasta 80 e luokkaa ja sen täyteen pistäminen ei kestä minulta juurikaan kauaa, mutta kai sitten ostan 2 ulkoista kovalevyä. Olisiko sinulla suositella jotain halpaa merkkiä tai mallia, kun en ole yhtään itse perehtynyt ulkoisiin kovalevyihin?
Emil
näitä, niin saat tilaa niin että mahtuu pitkään. Ja halvalla...
http://www.gigantti.fi/product/tietokoneet/tallennus/kiintolevyt/IOMEGA2TB/iomega-2-tb-ulkoinen-kiintolevy
Tai sitten toinen tuollainen ja toinen tämä:
http://www.gigantti.fi/product/tietokoneet/tallennus/kiintolevyt/IOMEGA2TBSEL/iomega-2-tb-ulkoinen-kiintolevy
Tuskin hajoavat yhtä aikaa kun ovat vielä eri mallejakin...:)
toimi sukkelasti, sillä vuodenvaihteessa näihin tulee muistaakseni kymppi teostomaksua per levy.
"Tai sitten toinen tuollainen ja toinen tämä...
Tuskin hajoavat yhtä aikaa kun ovat vielä eri mallejakin...:) "
tämä Repen neuvo on täsmälleen oikea.
Toisen varmistuslevyn sitten kiikutat fyysisesti eri paikkaan jos
vaikka talo palaa tai varkaat varastavat.
Joko ostat kaksi erillistä levyä ja varmistat kuvat molempiin tai sitten joku (esim. Buffalon) raid-ratkaisu jossa tieto on peilattu kahdelle levylle (raid-1). Vähentää päänvaivaa merkittävästi jos levy sattuu hajoamaan.
Tavallisen kiintolevyn rikkoontuessa kun joutuu usein punnitsemaan onko levyllä olevat kuvat palautuspalvelun veloittaman laskun arvoisia (puhutaan sadoista euroista).
on pari pahaa vikaa varmistuskäytösä
-fyysisesti yks klöntti, jos kähvelletää tai muuten tuhotaan kaik mänt.
-jos kämmää tiedoston, automaagi peilaa senki
Hyvä puoli on tiätty se että sentäs parempi ku yks levy
Raid ei ole mikään varmuuskopioinnin korvike! Raid on tapa hoitaa mahdollisimman saumaton toiminta levyvian sattuessa. Se silti vaatii varmuuskopioinnin tuevakseen.
Enpä niin ole väittänytkään vaan todennut ainoastaan, että raidaittu levy on turvallinen paikka säilyttää varmuuskopioita.
Mutta onhan ne varmuuskopiot olemassa joten voi palauttaa tiedoston edellisen version.
Tiedot tulee olla aivan ehdottomana miniminä kahdessa paikassa. Jos kyse on tärkeästä tiedosta, niin kolme on minimi. Mikään takuu ei kata kovalevyn sisältöä. 10000 kuvaa ei pitäisi vielä lähellekään teraa. Omat valokuvat on tietokoneen kovalevyn lisäksi kolmella ulkoisella kovalevyllä ja 1-2 kopiota DVD:llä.-
2kpl Canon F1 1kpl AE1 runkoa ja niihin optiikkaa 20mm superlaajakulma (mun suosikki),200mm 2,8f tele,makrot 50mm 100mm loitot yms.
Näillä kun kuvaatte kunnon kinofilmille(jos jostain löydätte),niin kyllä säilyy.Mun vanhimmat negat(70-luvulta.) kunnon pergamiini-suojuksiin tallennetut, ovat moitteettomassa kunnossa.(Säilytetty kansioissa pimeässä tasalämmössä ja kosteudessa.)
Minulla kaikki negat ovat hävinneet ties minne. Sensijaan kaikki digimateriaali on tallella 1980-luvun alusta asti.