Miksi pitää kuunnella jonkun toisen opetuksia henkisessä elämässä edistymiseksi? Emmekö vain voisi kehitellä omat teoriamme ja edistyä niiden avulla?
Kysymystä voitaisiin verrata siihen, jos joku tahtoo oppia lentämään lentokonetta. Voin toki kirjoittaa oman lento-oppaani ja yrittää sen avulla lähteä lentoon, lentää ja laskeutua omatehdyllä lentokoneella. Se vain ei ole kovin järkevää. Voin myös kahlata kaiken lentämistä käsittelevän kirjallisuuden läpi, mutta siihen menisi koko elinikä. Järkevä ihminen sen sijaan etsisi auktorisoidun lennonopettajan, joka itse on lentänyt tuhansia kertoja. Sitten hän kysyisi mitkä ovat olennaisia kirjoja ja mitkä opetukset niistä pitää osata, jotta voi lentää turvallisesti? Pätevä lennonopettaja antaa sen jälkeen muutaman opuksen ja kertoo mikä niissä on olennaista tietoa. Sen jälkeen aloitetaan käytännön harjoittelu, mikä varmasti käy helpommin kun toinen neuvoo vieressä, oikaisee virheet ja kertoo mitkä ovat parhaat rutiinit.
Samalla tavalla henkisessä elämässä. Ensiksi pitää valita tavoite, mikä yleensä on itsensä ja Jumalan oivaltaminen. Tätä varten pitää löytää opettaja, joka on jo tämän tavoitteen saavuttanut. Muussa tapauksessa tilanne on sama, kuin jos toinen lukutaidoton opettaa toista lukutaidotonta lukemaan. Ei siitä mitään tule. Opettajan pitää itse olla jo saavuttanut toivottu tavoite. Muuten koko opettaminen on täysin hyödytöntä, koska opettaja ei itse osaa asiaa, joka hänen pitäisi opettaa.
Sen jälkeen opettaja valitsee ne opukset, jotka tavoitteen saavuttamiseksi tarvitsee ymmärtää. Kukaan ei pysty opiskelemaan koko laajaa veeda-kirjallisuutta, joten joukosta valitaan ne opukset, jotka ovat olennaisia. Srila Prabhupadan kirjoissa on juuri se olennainen tieto, mikä tarvitaan ja hän itse sanoi, että Bhagavad-gita on kaikkein olennaisin näistä kirjoista. Jos tutkimme hänen kommentaarejaan siihen, huomaamme että ne ovat täynnä lainauksia eri veeda-kirjoista. Kun Krishna sanoo Bhagavad-gitassa jotain, Srila Prabhupada vain vahvistaa ja selventää sen lainauksilla muista lähteistä. Näin hän saa alkuperäisen viestin näyttämään paljon selkeämmältä. Hän ei yritä muuttaa, tulkita tai kuvitella mitä Krishna sanoo, hän vain selkeyttää Krishnan alkuperäistä viestiä. Kenenkään muun kommentoima Bhagavad-gita ei koskaan saanut laajaa joukkoa ihmisiä rupeamaan kasvissyöjiksi ja luopumaan aiemmista huonoista tavoista, mutta Srila Prabhupadan Bhagavad-gita todella teki tämän. Se laittaa jokaisen vilpittömällä mielellä sitä lukevan todella ajattelemaan. Sen viesti on selkeä ja helposti ymmärrettävä. Se on ajaton koko ihmiskunnalle tarkoitettu viesti, joka on koskettanut monia sydämiä.
Kysymystä voitaisiin verrata siihen, jos joku tahtoo oppia lentämään lentokonetta. Voin toki kirjoittaa oman lento-oppaani ja yrittää sen avulla lähteä lentoon, lentää ja laskeutua omatehdyllä lentokoneella. Se vain ei ole kovin järkevää. Voin myös kahlata kaiken lentämistä käsittelevän kirjallisuuden läpi, mutta siihen menisi koko elinikä. Järkevä ihminen sen sijaan etsisi auktorisoidun lennonopettajan, joka itse on lentänyt tuhansia kertoja. Sitten hän kysyisi mitkä ovat olennaisia kirjoja ja mitkä opetukset niistä pitää osata, jotta voi lentää turvallisesti? Pätevä lennonopettaja antaa sen jälkeen muutaman opuksen ja kertoo mikä niissä on olennaista tietoa. Sen jälkeen aloitetaan käytännön harjoittelu, mikä varmasti käy helpommin kun toinen neuvoo vieressä, oikaisee virheet ja kertoo mitkä ovat parhaat rutiinit.
Samalla tavalla henkisessä elämässä. Ensiksi pitää valita tavoite, mikä yleensä on itsensä ja Jumalan oivaltaminen. Tätä varten pitää löytää opettaja, joka on jo tämän tavoitteen saavuttanut. Muussa tapauksessa tilanne on sama, kuin jos toinen lukutaidoton opettaa toista lukutaidotonta lukemaan. Ei siitä mitään tule. Opettajan pitää itse olla jo saavuttanut toivottu tavoite. Muuten koko opettaminen on täysin hyödytöntä, koska opettaja ei itse osaa asiaa, joka hänen pitäisi opettaa.
Sen jälkeen opettaja valitsee ne opukset, jotka tavoitteen saavuttamiseksi tarvitsee ymmärtää. Kukaan ei pysty opiskelemaan koko laajaa veeda-kirjallisuutta, joten joukosta valitaan ne opukset, jotka ovat olennaisia. Srila Prabhupadan kirjoissa on juuri se olennainen tieto, mikä tarvitaan ja hän itse sanoi, että Bhagavad-gita on kaikkein olennaisin näistä kirjoista. Jos tutkimme hänen kommentaarejaan siihen, huomaamme että ne ovat täynnä lainauksia eri veeda-kirjoista. Kun Krishna sanoo Bhagavad-gitassa jotain, Srila Prabhupada vain vahvistaa ja selventää sen lainauksilla muista lähteistä. Näin hän saa alkuperäisen viestin näyttämään paljon selkeämmältä. Hän ei yritä muuttaa, tulkita tai kuvitella mitä Krishna sanoo, hän vain selkeyttää Krishnan alkuperäistä viestiä. Kenenkään muun kommentoima Bhagavad-gita ei koskaan saanut laajaa joukkoa ihmisiä rupeamaan kasvissyöjiksi ja luopumaan aiemmista huonoista tavoista, mutta Srila Prabhupadan Bhagavad-gita todella teki tämän. Se laittaa jokaisen vilpittömällä mielellä sitä lukevan todella ajattelemaan. Sen viesti on selkeä ja helposti ymmärrettävä. Se on ajaton koko ihmiskunnalle tarkoitettu viesti, joka on koskettanut monia sydämiä.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Sinä siis teet johtopäätöksiä ennen opittujen kaavojen pohjalta. Olet oppinut elämässäsi, että jonkun on ensin kerrottava sinulle, että 2 2=4. Itse et voisi sellaista oivaltaa. Joku opetti sinut kävelemäänkin pitäen kiinni käsistäsi. Niinpä alussa kävelit kädet pystyssä niin kuin lapset tekevät, koska heidät opetetaan kävelemään kädet pystyssä. Sitten huomasit että aikuiset kävelevät kädet lantion vieressä ja niin edelleen.
Onko henkinen oivaltaminen samanlainen asia? Onko se matkimista vai onko se jo sinussa oleva elämä? Jos se on jo sinussa, miksi et voisi huomata sitä ilman oppaita? Jonkun opitun kaavan toistaminen ei voi saada oivallusta aikaan.
Sinä olet maailman rikkain ihminen ja luulet, että joku näyttää sinulle rikkautesi ja juuri sen takia et huomaa olevasi rikas. Sinun täytyy vain huomata se mikä on jo olemassa. Siihen ei tarvita auktoriteetteja.
"Sinä siis teet johtopäätöksiä ennen opittujen kaavojen pohjalta"
Sokea auktoriteettiusko on eri asia kuin se, että
on vakuuttunut saamansa asiatiedon pohjalta.
Swami esi esim. vaatinut koskaan sokeata auktoriteettiuskoa itseensä: kehoitti ihmisiä tutkimaan asioita ja ymmärtämään (kuten vaikkapa Bobin kohdalla)
Kuitenkin swami teki eron itsensä ja niiden opettajien kohdalla, joidenka "tieto" oli hatusta vedetty.
On eri asia tutkia hyviä pyhiä kirjoja vuosikymmeniä -kuten swami- ymmärtää niiden sanoma ja selventää sitä ja puhua tämän ajan ihmisille niistä, kuin tarjota pinnallisia oppeja siitä, että ihminen on itsessään jumala yms.(osta mantra. osta meditaatiokurssi, osta tie sisimpääsi, älä tee mitään ja valaistu-kaikenlaista roskaa)
On totta, että yksinkertaisia asioita on mahdollista oivaltaa itsekin. Moni lapsi ymmärtää ilman opetusta, että 2 2=4, mutta kukaan ei sovella samaa lukion pitkään matikkaan. Jos kukaan ei opettaisi lukiossa mitään, ei olisi oppikirjoja ja opettajat vain kirjoittaisivat kokeet ja odottaisivat, että oppilaat hoksaavat asiat itse, suomessa ei olisi kovin montaa ylioppilasta.
Sama pätee henkiseen elämään. Moni ihminen oivaltaa itsekseen, että on järkevää olla kasvissyöjä. Se on kuitenkin vasta ensimmäinen askel henkisessä elämässä. Itseoivallus tarkoittaa sitä, että henkilö on oivaltanut oman ikuisen asemansa Jumalan palvelijana ja pienen pienenä osasena. Kasvissyöjäksi rupeaminen on henkisessä elämässä sama kuin ymmärtää, että 2 2=4 ja soveltaa sitä kaupassa, mutta itseoivallus vastaakin sitten jo diblomi-insinöörin tasoa, jos verrataan matematiikkaan.
Srila Prabhupadalta kysyttiin kerran: "Miksi teillä ei ole yhtä paljon seuraajia kuin joillain muilla guruilla?" Hän vastasi siihen: "Koska me myymme aitoja timantteja ja vain harvoilla on varaa ostaa niitä." Itseoivallus on se aito timantti. Sen saavuttaminen vaatii paljon, mutta se on sen arvoinen.
Ennen kuin väittää, että jokin asia ei toimi, kannattaa kokeilla toimiiko se. Väitit, että jonkun opitun kaavan toistaminen ei voi saada oivallusta aikaan. Monilla muilla on kuitenkin täysin päinvastaisia kokemuksia asiasta. Kokeile vaikka itse toistaa Hare Krishna-mantraa muutama vuosi, niin huomaat asianlaidan itse. 15 minuuttia päivässä vaikka 2 vuotta ei ole homma eikä mikään. Mantra on tässä:
Hare Krishna Hare Krishna
Krishna Krishna Hare Hare
Hare Raama Hare Raama
Raama Raama Hare Hare
Tule 2 vuoden päästä kertomaan, jos ei toiminut. Kukaan ei vain ole vielä tullut.
Olen kasvissyöjä ja pidän sitä erittäin tärkeänä osana hengellistä elämääni. En kuitenkaan voi olla kommentoimatta esittämiäsi ajatuksia kasvissyönnistä välttämättömänä askeleena henkisessä elämässä.
Minusta on suorastaan surullista, miten moni kasvissyöjä ajattelee olevansa parempi kuin ne, jotka syövät muutakin. Ylpeät kasvissyöjät saattavat suhtautua sekaravinnon syöjiin samalla tavalla kuin jotkut kiihkokristityt meihin Krishnan palvojiin: ei nähdä 100 hyvää asiaa, mitkä näissä ihmisissä ovat, vaan kiinnitetään ainoastaan huomiota heidän yhteen syntiinsä.
Entä onko se edes synti kaikissa tapauksissa? On esimerkiksi moniallergisia ihmisiä, jotka syövät lihaa terveydellisistä syistä. On ihmisiä, jotka asuvat alueilla, joilla eivät kasvikset edes kasva. Krishna ottaa tämän kaiken huomioon kun ei sano suoraan Gitassa "älä syö lihaa". Prabhupadan kommentaarissa on kyllä tällainen lisäys. Katson Gitan kuitenkin kannustavan terveitä ihmisiä kasvissyöntiin täällä Suomessa 2000-luvulla, kun se puhuu siitä miten meidän tulisi elää maailman parhaaksi ja mahdollisimman väkivallattomasti.
Gitassa Krishna sanoo, että vaikka Hänen palvojansa tekisi kamalia syntejä, Hänestä on hyvää vauhtia tulossa oikeamielinen. Hurskaimmat minun tuntemani ihmiset eivät ole vaisnavia vaan muslimeja, ja tämä lause nousee mieleeni kun he syövät lihaa. Gitassa pidetään myös viisautena sitä, ettei etsitä virheitä toisista.
Kasvissyönti on välttämätön askel henkisessä elämässä, koska lihansyönti tuhoaa myötätunnon. Jos tutkit Bhagavad-gitaa pidemmälle huomaat, että meidän pitäisi nähdä kaikki elävät olennot ystävällisin silmin. Miten voit olla jonkun olennon ystävä, jos menet ja tapat sen?
vidya-vinaya-sampanne
brahmane gavi hastini
suni caiva sva-pake ca
panditah sama-darsinah
The humble sage, by virtue of true knowledge, sees with equal vision a learned and gentle brahmana, a cow, an elephant, a dog and a dog-eater [outcaste]. (BG 5.18.)
Kuten huomaat se ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi nähdä itsemme parempina kuin muut. Nöyrä pyhimys näkee kaikki elävät olennot saman arvoisina, koska hän näkee henkisen sielun elävän olennon sisällä. Apinatkin ovat kasvissyöjiä, vaikka se ei olekaan mikään ylevä elämänmuoto. Siksi kenenkään ei pitäisi olla ylpeä siitä on kasvissyöjä.
Nöyryys on ensimmäisiä askeleita henkisessä elämässä. Ilman nöyryyttä ihminen ei voi ottaa vastaan tietoa, koska ylpeä ihminen ajattelee jo tietävänsä kaiken.
Lihansyönti ei ole synti esimerkiksi eskimoiden keskuudessa, joilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin syödä kalaa tai lihaa. Suomessa kuitenkin voimme ostaa kaupasta mitä vain. Täällä olemme ihan eri tilanteessa.
Bhagavad-gitan mukaan ravintoa on kolmessa eri luonnonlaadussa. Lihansyönti ja alkoholin nauttiminen on tietämättömyyden luonnonlaadussa. Tietämättömyyden laadussa eli tamo-gunassa elävät ihmiset saavat seuraavassa elämässä eläimen kehon. Hyvyyden laadussa ihminen taas on kasvissyöjä ja kuoltuaan hän kohoaa korkeampaan elämänmuotoon. Tämän takia kasvissyöntiä pitäisi suositella kaikille ihmisille heidän omaksi parhaakseen.
Sastrat sanovat, että se joka tappaa eläimen, joutuu samaan tilanteeseen kuin tapettu eläin seuraavassa elämässä. Jos esimerkiksi tapan tässä elämässä lehmän, seuraavassa elämässä synnyn tapettavaksi lehmäksi jollekin maatilalle.
Eläimen tappamisesta tuleva huono karma taas jakaantuu neljään osaan:
1. Sille joka tappaa eläimen.
2. Sille joka välittää eläimen lihaa.
3. Sille joka valmistaa eläimen lihan syötäväksi.
4. Sille joka syö eläimen lihan.
Kaikki sodat johtuvat siitä, että ihmiset tappavat viattomia luontokappaleita julmasti teurastamoissa ja saavat tästä suuret määrät huonoa karmaa. Jos ihmiset olisivat kasvissöjiä ja eläisivät hyvyyden luonnonlaadussa sotia ei olisi, koska hyvyyden laadussa eli satva-gunassa ihminen harjoittaa rauhallisesti henkistä elämää eikä tahdo sotia tai aiheuttaa kärsimystä muille.
Vaikka Krishna sanookin Bhagavad-gitassa sen mitä sanoit, ei se silti tarkoita sitä että Vaishnavalla olisi joku etuoikeus tehdä kamalia tekoja. Heidän pitäisi näyttää hyvää esimerkkiä muille ja elää ystävinä kaikkien muiden elävien olentojen kanssa.
Vaikka kuinka sokea yrittäisi ymmärtää miltä talo näyttää niin ei se vaan onnistu.
Guru on se hemmo joka antaa sulle silmät,
sen jälkeen voit rauhassa katsella.
Jos sulla ei ole Gurua, pirut tuo sulle Bhagavad-Gitan ja harekrisna mantran, taitaa elämästä tulla yhtä helvettiä?
Guru on sinun sisälläsi. Kuuntele sitä, niin et tarvitse ulkoisia auktoriteetteja. Etkö näe mitään vaaraa siinä, että annat elämän ohjakset jonkun käsiin? Itse en näe muuta kuin vaaroja siinä, että ei luota omaan elämäänsä vaan alkaa uskoa muiden viisauksia.
jos henkilö haluaa oikeasti menestyä henkisessä elämässä, on henkinen opettaja välttämätön. kun puhut sisäisestä opettajasta, voin kertoa, että tuo opettaja sisälläsi on Ylisielu, Paramatma. olet oikeassa, että Häntä tulee kuunella,mutta jos haluat RAKASTAA ja TUNTEA Hänet, sinun on opittava se mestarilta, oikealta opettajalta. ilman gurua ei kukaan voi saavuttaa lopullista menestystä. sadhu sanga,siinä se.piste
Ei todellakaan kuulosta hyvältä antaa elämänsä ohjaksia muille.
Sitäpaitsi, gurun seuraamisesta tietyssä Krishnaliikkeen tarjoamassa merkitysyhteydessä (huomaan täällä gurukeskustelun olevan ko. liikkeen edustajien innokkaasti ylläpitämää) on hyvä ehkä tietää seuraava: koska guru on aina oikeassa, kaikki epäonnistumiset ovat oppilaan epäonnistumisia ja onnistumiset gurun onnistumisia.
Tämä tarkoittaa, että gurun horjahdukset (joita on todella runsaasti ymmärrettävistä syistä tuossa em. liikkeessä) selitetään oppilaiden hänelle järjestämällä syntien taakalla (guru ottaa oppilaidensa karman ja saa siitä kurjuuksia itselleen eli oppilas synteineen on se haittatekijä) tai oppilaan tyhmyydellä opettajan valintatilanteessa (eli oppilas ei ole valinnut viisaasti opettajaansa). Eli vastuu kummallisesti epäonnistumisesta on aina oppilaalla, mutta onnistumisesta kaikki kunnia gurulle.
Se on erittäin mielenkiintoinen ilmiö. Sitä minä kutsuisin jo sillä tavoin järjettömäksi uskomiseksi, että mielivallassaan se tekee tyhjäksi aidon itsetuntemuksen kehittymisen. Mikä on edellytyksenä tuolle ns. itseoivallukselle tai Jumalan/jumalan tuntemiselle.
Sitäpaitsi, hindulaisuudesta täällä saarnaavat tosiaankin näyttävämmin Krishnaliikkeen edustajat. Se on ehkä hyvä ymmärtää. On myös muita lähestymistapoja.
Mikään tässä sanottu ei varmaankaa tee hindulaisesta uskonnollisuudesta sinänsä täysin hyödytöntä tai huonoa.
Oma näkemykseni on seuraava: kuka muu kuin itse voi tietää mikä itselle on parasta? On opittava tuntemaan itsensä, niinsanotusti. Kaikki teot ja sanat ovat itsemäärityksiä. Jos määrittelemme itsemme riippuvaisiksi tästä tai tuosta, sitten olemme sitä. Varsin yksinkertaista.
Asiaa fidel!
Se että uskoo jonkun "ylempänä olevan" totuuteen, on oman ainutlaatuisuuden kieltämistä ja se on vaarallaista puuhaa. Ruotsissa Knutbyssä on menossa varoittava oikeudenkäynti, jossa sokeasti pastorinsa jumalalta välittämiin viesteihin uskonut nainen teki hirmutekoja ja tappoi yhden ja melkein tappoi toisen. Gurun ohjeet ovat inhimillisiä virheitä tekevän olennon ohjeita. Ylipäätänsä jumalat ovat kyseenalaisia olentoja, joihin en voisi uskoa sokeasti. Meissä on jo koko pimeys ja valkeus ja se pitää vain löytää sieltä uskomatta mihinkään ulkopuoliseen viisuteen.
Liikkeen perustajan Srila Prabhupadan mukaan asia ei kyllä ole ihan noin. Hän sanoi, että henkilö voi langeta gurun asemasta vain jos henkilön oma guru ei ole antanut hänelle lupaa toimia guruna. Krishna-liikkeen guruille tätä lupaa ei koskaan annettu. He rupesivat itse guruiksi ja lopettivat oman gurunsa Srila Prabhupadan aloittaman ritvik-systeemin. Sen takia he lankeilevat alas. Tässä on hyvä linkki, jossa koko asia selitetään:
http://www.iskconirm.com/tfo.htm
"Oma näkemykseni on seuraava: kuka muu kuin itse voi tietää mikä itselle on parasta?"
Tuohon voisin vastata, että usein lapset eivät tahdo mennä kouluun tai syödä terveellisesti, mutta vanhemmat tietävät, että se on heille hyväksi.
"On opittava tuntemaan itsensä, niinsanotusti. Kaikki teot ja sanat ovat itsemäärityksiä. Jos määrittelemme itsemme riippuvaisiksi tästä tai tuosta, sitten olemme sitä. Varsin yksinkertaista."
Onko? Jos joku on vaikka riippuvainen alkoholista, mutta ei määrittele itseään alkoholistiksi, niin tarkoittaako se sitä, ettei hän ole alkoholisti?
Vielä Krishna-liikkeestä vähäsen. On valitettava tosiasia, että ns. gurut kaappasivat liikkeessä vallan 70-luvun lopussa. He potkivat kaikki eri kannalla olevat henkilöt pois liikkeestä. 90% liikkeen johdosta vaihdettiin, kun tilalle piti saada gurujen "omat miehet". Siihen Krishna-liikkeen räjähdysmäinen kasvu sitten pysähtyikin. Hyvä ja lyhyt artikkeli aiheesta löytyy osoitteesta: http://www.pratyatosa.com/HowToDestroyAWinningTeam.htm
Tässä taas erään ex-gurun tunnustus:
http://www.pratyatosa.com/HansaduttaConfesses.htm
Ja vielä loppuun hyvä suunnitelma, jolla Krishna-liike ehkä saataisiin pelastettua, jos sen jäsenet suostuisivat kuuntelemaan:
http://www.pratyatosa.com/StepRightUpBecomeGuru.htm
Ymmärtääkseni krishnaliikkeen opetuksiin kuuluu se, että jokainen saa sellaisen gurun kuin ansaitsee. Mikäli et ole vilpitön niin olet huijari ja Krishna lähettää guruksesi huijarin.
Kuten toisessa linkkiketjussakin on tullut ilmi lähes kaikki liikkeen gurut ovat langenneet asemastaan. Ovatko siis kaikki heidän oppilaansakin yllämainitun logiikan nimissä olleet alunperin huijareita ja epärehellisiä ja vain saaneet sen minkä ovat ansainneetkin?
Toimiiko Jumala näin? Perin julmaa.
Kiitos kiinnostavista ajatuksistasi itsemäärittelyn ja itsetuntemuksen osalta. Olen niistä siis kanssasi aivan eri mieltä, mutta sehän lienee keskustelun kannalta hedelmällinen asetelma. Vai mitä?
Lapseen vertaaminen ei nyt tuntunut tässä oikein sopivalta. Tai se lienee yleistä tuossa edustamassasi uskonnollisessa retoriikassa. Sekin varmaan voi joidenkin kohdalla toimia, ikäänkuin istua omaksuttuun uskomusjärjestelmään (meillä kaikilla on oma uskomusjärjestelmämme, joka toimintaamme ohjaa - perussetti, niinsanotusti).
Minä näen siinä kuitenkin sinä itselleni vieraan ajatuksen, joka on usein ydinkysymys lähdettäessä etsimään sitä ulkoista ohjausta mihin tahansa. Onnahdus lähtee kai lähtökohtaoletuksesta, että on vajaa tai kyvytön tai tietämätön. Niinpä usein toimimme lapsia ns. kasvattaessammekin. Tuputtamista ja pakottamista, uhkailu-kiristys-lahjonta -ruudustoprojektiolla (x-y-z). Lapsihan on todella tietämätön, eikä hänelle pidä antaa liikaa vapauksia. Tai muuten?
Alkoholismi samoin, lähtökohtaisesti monien parannusohjelmien ongelma on oletus ratkaisun löytymisestä ulkopuolelta ("minulla ei ole voimaa, joten antaudun korkeamman/Korkeamman kuljetettavaksi"). Voihan sitä niinkin toimia. Mutta se ei todellakaan ole ainoa lähestymistapa tai ymmärrys. Muitakin on. On niitäkin, jotka vain eräänä päivänä katsoivat saaneensa riittävästi sitä lajia ja päättävät tehdä elämässään muutakin (ks. esim. julkisuudessa esiintynyt Matilainen, olikohan Pekka tms.). Harvinaista? Ainakin nyt on nähty, että mahdollista.
En voi siis ajatella, että lapsessa tai alkoholistiksi kutsumassamme ihmisessä olisi lähtökohtaisesti jotakin peruuttamattomasti vialla tai sillätavoin puutteellista, ettei hän voisi löytää tarvittavia voimia itsestään.
Nyt sitten tuleekin ehkä näkemyksiä yhdistävä kohta: voimien löytämiseen voi toki saada ohjausta, eri tavoin. Ei riippuvuussuhteessa alisteisesti, vaan ikäänkuin vertaistuen avulla, vuorovaikutteisesti (vrt. independence vs. interdependence). Mikä ei tarkoita ohjaksien antamista jollekin toiselle.
Tosiasioiden hyväksyminen on kaiken viisauden alku. Jos kaikki Krishna-liikkeen jäsenet hyväksyisivät tosiasiat, eli lukisivat mitä Srila Prabhupada kirjoitti testamentissaan ja viimeisissä kirjeissään, niin nykyisiä "guruja" ei enää olisi. Ongelma on vain se, että "gurut" ja "gurujen" fanaattiset seuraajat haluavat pimittää tämän tiedon, koska sen leviäminen aloittaisi ISKCON:issa vallankumouksen. Jos joku kuitenkin hyväksyy Srila Prabhupadan sanat sellaisinaan ja seuraa niitä, silloin hän löytää aidon gurun. Jos kuitenkin tahdon jotain muuta, Jumala varmasti lähettää myös sen. Kyse on pohjimmiltaan omasta toiveesta.
Kiva että joku väittää vastaan, jos ei hyväksy kaikkea mitä sanon. Epäily on merkki älykkyydestä. En kuitenkaan ole keksinyt näitä ajatuksia itse, vaan olen opiskellut ne kaikki vuosien varrella Srila Prabhupadan kirjoista. Hän taas oppi ne omalta henkiseltä opettajaltaan, joka taas oppi ne omaltaan. Tämä ketju jatkuu aina Krishnaan asti.
Jos jatkan aikaisempaa esimerkkiä lentämisestä vielä pidemmälle vastaan samalla osittain äskeiseen. Siis käytyään auktorisoidun lentovalmennuksen läpi tuleva pilotti joutuu yksin taivaalle. Silloin hän on oman itsensä varassa. Opettajan ohjeet ovat toki päässä ja lennonjohto myös auttaa tarvittaessa, mutta silti hän on yksin. Samalla tavalla henkisessä elämässä ratkaisut tehdään ohjeiden pohjalta, mutta ne ovat kuitenkin omia.
Koko Krishnan antaumuksellisen palvelemisen, eli bhakti-yogan idea on, että henkilö ymmärtää olevansa Krishnan ikuinen palvelija ja olennainen osanen. Jos Jumalalla ei ole mitään kanavaa, mitä kautta antaa palvelijalleen ohjeita, hänen on aika vaikeata kertoa mitä hän tahtoo henkilön tekevän. Kun henkilö edistyy enemmän hän pystyy kommunikoimaan suoraan Krishnan kanssa, mutta alussa se ei vielä toimi niin. Sen takia tarvitaan itsensä jo oivaltanut guru kertomaan henkilölle mitä Krishna tahtoo hänen tekevän.
En ole keksinyt itse tätä ideaa gurusta. Kaikki veedat sanovat, että ihmisellä pitää olla guru. Kaikki hindut taas hyväksyvät todeksi, mitä veedat sanovat. Veedojen mukaan guru poistaa opetuksillaan oppilaan tietämättömyyden, opettaa tälle miten eletään mukavasti tässä aineellisessa maailmassa ja saavutetaan lopuksi itseoivallus.
Jopa Krishna hyväksyi henkisen opettajan, vaikka hän ei sitä tarvinnutkaan, vain näyttääkseen esimerkkiä muille. Arjuna taas antautui Krishnan oppilaaksi Bhagavad-gitan alussa:
karpanya-dosopahata-svabhavah
prcchami tvam dharma-sammudha-cetah
yac chreyah syan niscitam bruhi tan me
sisyas te 'ham sadhi mam tvam prapannam
"Now I am confused about my duty and have lost all composure because of weakness. In this condition I am asking You to tell me clearly what is best for me. Now I am Your disciple, and a soul surrendered unto You. Please instruct me."(BG.2.7)
Tämän hän teki, koska kaverusten väliset puheet ovat aina pilailevia, ja argumentointi voi jatkua loputtomiin ilman mitään lopullista ratkaisua. Oppilaan ja opettajan väliset puheet sen sijaan ovat vakavia ja johtavat yleensä lopulliseen ratkaisuun. Jos oppilaalla on epäilyksiä, hän vain kertoo ne kaikki ja opettajan tehtävänä on hälventää ne tiedon avulla. Lopulta oppilas on kaikista epäilyksistä vapaa ja ymmärtää tiedon.
Perusidea taisi tulla selville? Paljon tarkemmin koko asia on selitetty Bhagavad-gitassa as it is. http://www.asitis.com
Samasta kirjasta itsekin opiskelin melkein kaiken, mitä olen sanonut elämästä. Alkuperäinen versio on siis tuossa osoitteessa, mutta Krishna-liike levittää editoitua versiota, johon on tehty satoja filosofiaa koskevia muutoksia. "Bhagavad-gita kuten se on", on käännetty tästä editoidusta versiosta. Itse tilasin alkuperäisen osoitteesta: http://krishna.tv
Toivottavasti joku joskus kääntää tuon alkuperäisen teoksen suomeksi.
> En kuitenkaan ole keksinyt näitä ajatuksia
> itse, vaan olen opiskellut ne kaikki vuosien
> varrella Srila Prabhupadan kirjoista. Hän taas
> oppi ne omalta henkiseltä opettajaltaan, joka
> taas oppi ne omaltaan. Tämä ketju jatkuu aina
> Krishnaan asti.
Ihan sivuhuomautuksena. Mekin leikittiin koulussa joskus juoru-ketjua jossa lapset vuoronperään kuiskaa edellisen lapsen kertoman asian toiselle. Sitten kun juoru on kiertänyt koko luokan läpi, se kajautetaan ääneen ja verrataan alkuperäisen kertojan lauseeseen. Ero oli valtava vaikka kyse oli vain yhdestä lauseesta.
Ja tosiaan, jos joku elää mukavaa keskiluokkaista elämää ja kokee olevansa onnellinen, niin mihin hän tarvii gurua? Ehkä hän tarvii gurua vasta kun joku tulee sanomaan: 'sinua voisi odottaa 1000kertaa suurempi onni kuin nykyinen onnesi, tule meidän kerhoon ja meidän opettajamme (katso hänen hymyään) voisi opastaa sinutkin henkisen valon polulle.' Tätä ennen ko. keskiluokkainen eläjä ei ole edes ajatellut, että hänen pitäisi jotenkin valaistua vaan hän on ollut onnellinen siinä missä on ja tyytynyt siihen mitä hänellä on. Lottoarvonta ja bumbtsibum. Nyt häntä alkaa vaivata levottomuus: 'mitä jos voisin kokea jotakin tavoittelemisen arvoista, jotain mitä minulta puuttuu?' -> minun on pakko etsiä guru. Sitten pahimmassa tapauksessa hän luopuu kaikesta mitä hänellä on, ei saavuta vieläkään onnea, hankkii lentolipun Intiaan ja etsiytyy gurujen gurun luo. Siellä hän hokee vuosikaudet krishna-mantraa ja joko jatkaa henkisen kehittymisen tietänsä kuolemaansa asti, tai sitten valaistuu ja tajuaa että hänellä oli jo kaikki kotonaan. Tällöin hän voi ottaa paluulipun ja palata takaisin kotiin siihen keskiluokkaiseen elämään josta hän lähti. Tälläkertaa vain senverran viisaampana, ettei enää kaipaa gurua opastamaan elämänviisautta. Nyt hän tyytyy siihen mitä jo on ja hakee lähialepasta alennuskahvia ja ryystää sitä kuten hänen mummonsa on opettanut, pullan ja piparin kanssa.
Hellraiser leffat muuten kertovat kokemusten, elämäntarkoituksen, nautinnon, tuskan etsimisestä ja ymmärtämisestä. Ihmiset jotka tuolle tielle lähtevät ovat tyytymättömiä elämäänsä ja etsivät jotain suurempaa tarkoitusta. Siinä ovi uuteen maailmaan avautuu omaan mieleen, kunhan vain onnistuu kääntämään avainta. Kun ovea on raotettu xenobiitit tulevat eivätkä lähde ennenkuin ovat vieneet etsijän mukanaan, eli opettaneet oppinsa. Tätäkin oppia voisi alkaa opettaa.
Kannattaako keskiluokkaisen eläjän raottaa ovea, ellei hän tietysti raota sitä tietämättään mitä takana on. Hellraisereissahan avainta käännetään tietämättä mitä sen takana on. Vähän kuin pandoran lipas.
Voit verrata myös tuhatjalkaiseen jolta kysyttiin: "Miten ihmeessä saat nuo jalkasi toimimaan yhteistyössä?" Tuhatjalkainen alkoi miettiä ja sitten se ei päässyt enää eteenpäin.
Nyt lähden lomalle rentoutumaan, enkä aio hokea yhtäkään krishnamantraa, kuten en tähänkään päivään mennessä ole tehnyt :)
Paras vertaus, mitä guru-paramparasta olen koskaan kuullut: guru-oppilas -ketju on kuin juoruleikki/rikkinäinen puhelin (niinkuin leikkiä kai myös kutsutaan).
Välkky vertaus, oli miten oli.
Hehe, hyvä oivallus! Juuri noin lahko syntyy. Oppilas vääristää oman opettajansa opetukset ja opettaa jotain ihan muuta. Juuri tuon takia paramparassa saa toimia guruna vain henkilö jolla on oman opettajansa auktorisointi. Muussa tapauksessa ei ole ollenkaan varmaa, että henkilö on oikeasti oivaltanut alkuperäisen filosofian. Pelkkä teoreettinen tietämys ei siis riitä, vaan kaikki opit pitää olla sovellettu käytäntöön jo paljon ennen kuin henkilö aloittaa opettamisen.
Itse elän mukavaa keskiluokkaista elämää ja olen samalla Hare Krishna. En ole koskaan käynyt Intiassa, koska minulla ei ole mitään tarvetta siihen. Olen täysin tyytyväinen harjoittaessani henkistä elämää kotona ja käydessäni töissä. Suosittelen lukemaan Srila Prabhupadan kirjat läpi, ennen kuin keksit jotain omia ajatuksia siitä miten Hare Krishnat elävät. Tuota kutsutaan muuten filosofiassa olkiukoiksi. Kehittelet jonkun ihan uuden elämäntavan ja sitten argumentoit sen kumoon kun et keksi hyviä vasta-argumentteja alkuperäiselle filosofialle.
Guru antaa myös kasteen eli vihkimyksen, jonka jälkeen henkinen elämä varsinaisesti varsinaisesti alkaa.