Tämä teksti tulee olemaan sekava (ehkä) sillä monta eri asiaa pyörii tällä hetkellä päässäni.
En saa mitään aikaiseksi. Minulla ei ole ikäisiäni kavereita oikeastaan ollenkaan. Tunnen olevani saamaton paska. Tuntuu kuin minua ei olisi tarkoitettu elämään ihmisenä. Kaikki asiat tuntuvat niin vaikeilta.
Sitä pitäisi mukamas jo peruskoulun jälkeen päättää mitä hauluaa tehdä lopun elämäänsä. Olen 18 vuotias poika eikä ole mitään mikä kiinnostaisi. Tai on tietysti, mutta ei mitään sellaista millä sitä voisi mukamas elättää itsensä... Aloitin tänä syksynä lukion ja toivon, että kestän siellä seuraavat 3 vuotta. En tiedä onko minulla vaikeuksia pitää ihmisistä vai onko sinnekkin vain hakeutunut minun lisäkseni ihan helvetin rasittavia 15 - 16 vuotiaita idiootteja ihan liikaa? Koulu on pieni, mutta siellä on alle 5 sellaista ihmistä, jotka ovat mielestäni mukavia. Kyllä minä suuren osan kanssa tulen toimeen, mutta jotkut ovat kyllä ihan ihme kusipäitä.
Minulla todettiin lievä masennus kun itse olin 15-16 vuotias. Sekin masennus todettiin lieväksi vain sen takia että en todellakaan kertonut edes puolia siitä miltä minusta oikeasti silloin tuntui, vaikka olinkin avunhuutona lähtenyt piiloon mökilleni, huolestuttanut kaikki ja vielä tippunut pinnalta jäätyneeseen routarailoon... Kaikki tämä vain sen takia, että olin rakastunut tyttöön jota en voinut saada ja minulla ei ollut oikeastaan yhtään kavereita. Eipä tuo masennus ole oikeastaan mihinkään kadonnut vaikka psykologille silloin 2 vuotta sitten väitinkin voivani paremmin. En vain osannut kertoa hänelle miltä minusta tuntui. En osaa sitä vieläkään. Tai osaan, mutta en uskalla sanoa sitä. Minä vain jäädyn täysin ja muutun punaiseksi. Kai minä häpeän itseäni. Tai jotain...
En kykene selviytymään elämästä. En osaa hoitaa asioitani. Sitten vanhempani valittavat sitä että en hoida asioitani ja ainakin äitini haluaisi minut psykologin juttusille uudestaan. Valvon pitkään siksi koska en halua mennä nukkumaan, jotta ei tarvitsisi herätä seuraavaan päivään. Tämän takia herään aina jossain kello kahden jälkeen iltapäivällä... Olen varsinainen yökyöpeli.
Haluisin kuolla, mutta taas toisaalta en haluaisi... Olen hukassa elämän ja itseni kanssa. En minä tiedä miten tästä sitten muka selviäisi... Vituttaa vaan koko ajan...
En saa mitään aikaiseksi. Minulla ei ole ikäisiäni kavereita oikeastaan ollenkaan. Tunnen olevani saamaton paska. Tuntuu kuin minua ei olisi tarkoitettu elämään ihmisenä. Kaikki asiat tuntuvat niin vaikeilta.
Sitä pitäisi mukamas jo peruskoulun jälkeen päättää mitä hauluaa tehdä lopun elämäänsä. Olen 18 vuotias poika eikä ole mitään mikä kiinnostaisi. Tai on tietysti, mutta ei mitään sellaista millä sitä voisi mukamas elättää itsensä... Aloitin tänä syksynä lukion ja toivon, että kestän siellä seuraavat 3 vuotta. En tiedä onko minulla vaikeuksia pitää ihmisistä vai onko sinnekkin vain hakeutunut minun lisäkseni ihan helvetin rasittavia 15 - 16 vuotiaita idiootteja ihan liikaa? Koulu on pieni, mutta siellä on alle 5 sellaista ihmistä, jotka ovat mielestäni mukavia. Kyllä minä suuren osan kanssa tulen toimeen, mutta jotkut ovat kyllä ihan ihme kusipäitä.
Minulla todettiin lievä masennus kun itse olin 15-16 vuotias. Sekin masennus todettiin lieväksi vain sen takia että en todellakaan kertonut edes puolia siitä miltä minusta oikeasti silloin tuntui, vaikka olinkin avunhuutona lähtenyt piiloon mökilleni, huolestuttanut kaikki ja vielä tippunut pinnalta jäätyneeseen routarailoon... Kaikki tämä vain sen takia, että olin rakastunut tyttöön jota en voinut saada ja minulla ei ollut oikeastaan yhtään kavereita. Eipä tuo masennus ole oikeastaan mihinkään kadonnut vaikka psykologille silloin 2 vuotta sitten väitinkin voivani paremmin. En vain osannut kertoa hänelle miltä minusta tuntui. En osaa sitä vieläkään. Tai osaan, mutta en uskalla sanoa sitä. Minä vain jäädyn täysin ja muutun punaiseksi. Kai minä häpeän itseäni. Tai jotain...
En kykene selviytymään elämästä. En osaa hoitaa asioitani. Sitten vanhempani valittavat sitä että en hoida asioitani ja ainakin äitini haluaisi minut psykologin juttusille uudestaan. Valvon pitkään siksi koska en halua mennä nukkumaan, jotta ei tarvitsisi herätä seuraavaan päivään. Tämän takia herään aina jossain kello kahden jälkeen iltapäivällä... Olen varsinainen yökyöpeli.
Haluisin kuolla, mutta taas toisaalta en haluaisi... Olen hukassa elämän ja itseni kanssa. En minä tiedä miten tästä sitten muka selviäisi... Vituttaa vaan koko ajan...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mun on vaikeeta antaa vinkkejä, koska ite voin tosi hyvin ja en oo masentunut. Kumminkin sanon sulle, että älä poika huoli, asioillahan on tapana järjestyä omalla painollaan. Käy lukio huolellisesti, niin voit mennä esim. oikikseen tai lääkikseen, tai mihin vain. Hanki hyvä ammatti että voit loppuikäs matkustella ja elellä pulleesti. Hanki joku kiva harrastus, minkä avulla jaksat, kuntoile, se lievittää stressiä. Tutustu tyttöihin, jos rakastuisit johonkin tyttöön se varmasti antais elämään tarkotusta.
Älä nyt vaan tee mitään tyhmää. Sä elät vaan kerran, ja sä pystyt hoitamaan asiat. Älä stressaa, kyllä kaikki menee hyvin :) Ainii ja p.s harrastuksista voi saada omanikäisiä ystäviä :)
Sama tilanne. Olen 16 vuotias tyttö lukion ekalla, en jaksa keskittyä kouluun, en osaa suunnitella tulevaisuuden ammattia ja olen ihan pihalla kaikesta. Identiteettini on niin hajanainen ja olen niin ristiriitainen, että en edes tiedä kuka olen. Minulta puuttuu kaikki tärkeä (kaverit, harrastus, voimia jaksaa elämässä). Minulla todettiin vuosi sitten keskivaikea masennus, joka johti jos jonkunlaisiin ongelmiin. Valvon kaikki yöt, pelkään aamuja ja pelkään ottaa vastuuta. Toisaalta olen usein hyvällä tuulella, iloinen ja elämänhaluinen. Otan elämän ajoittain rennosti, eikä hyvä palkka tms kiinnosta minua juuri lainkaan. Lukion jälkeen lähden varmaan interreilaamaan ja matkustelemaan vuodeksi johonkin ulkomaille, minkä jälkeen haen ehkä yliopistoon opiskelemaan jotain sellaista ainetta, josta en todennäköisesti tule ikinä saamaan ammattia itselleni. En osaa tehdä päätöksiä, niiden tekeminen tuntuu kammottavalta ja ahdistavalta. Olen sitoutumiskammoinen vähän kaikilla elämän osa-alueilla. En halua kuulua oikein mihinkään. Haluan vain tulla ja mennä niin kuin mieli tekee. Jotkut ihmiset sanovat, että odotan elämältä liikoja. Minun kuuluisi heidän mukaansa opiskella, hankkia joku vakituinen työpaikka, kiva asunto ja perhe. Itse en näe itseäni sellaisessa elämässä. Se on varmasti jollekin toiselle henkilölle juuri se idyllinen elämänpolku, mutta minä olen liian itsepäinen, itsenäinen ja kapinallinen perhe-elämään ja vakituiseen työpaikkaan.
Huh, tulipas vuodatettua taas paljon.
Eikai aloittaja oo tosissaan? Mulla on täsmälleen samanlainen tilanne, aloitin lukion syksyllä, kävin juttusilla depiksestä 15-16 ikävuosina, oon 18, sekä masennuin totaalisesti menetettyäni mahdollisuuteni erääseen tyttöön. Ton mahdollisuuden kuseminen oli tosin omaa syytä ja vihaan itseäni sen takia! Nykyään valvon monesti melkein aamuun(lähes joka yö), en jaksa pestä hampaitakaan, enkä jaksa oikeastaan suihkussakaan käydä. Päivä menee yleensä silleen, et käyn koulussa istuun, käyn hakeen jonku limsan, sitten poltan röökin, venailen dösää, meen joko himaan nukkumaan tai sitten harrastukseeni. Olen ruma, mutta ostelen hienoja vaatteita, kait mä sit peittelen rumuuttani niillä.
Et ole ainoa, meitä on monta.
kuunnelkaa Yrjö Kallisen puheita, ne piristävät ja alkavat varmasti teidänkin päissänne raksuttaa...
(nerokas äijä, ihan oikeesti...)
Ensiks täytyy mainita että toi "kyllä se siitä"-vastaus tuntu tosi ärsyttävältä, ei millään pahalla. Se elämänilon löytäminen kun ei niin yksinkertaista ole... Mutta joo,samaistuin tosi paljon näihin kirjotuksiin, varsinkin sen 16-vuotiaan tytön ku oon itsekin lukion ekalla oleva tyttö. En kyllä oo ihan niin masentunut mitä te, toivottavasti pärjäätte : ) , mutta tuntuu jotenkin helpottavalta ja mukavalta että on muitakin joilla ei mene hyvin... Siis ei sillä että olisin jotenkin vahingoniloinen, on vaan jotenkin lohduttavaa aatella että kaikki ei oo semmosia joilla on kymmenen parasta ystävää, aktiivinen ja jännittävä elämä ja loistava elämäntilanne muutenkin. Koska itse olen kaukana sellaisesta. : ( Mutta kaikkea hyvää teille!
No miepä kerron.. Aina on vedetty turpaan, pilkattu tai vittuiltu tai vainottu tai pakotettu lupaamaan jotain mitä ei tahdo ja syyllistetty jos ei toteuta lupaustaan jne. Noh, mitäs vittua siitä sitten. Oon 25, jos oikeen muistan, koska iällä ei ole paskaakaan väliä, koska ne on numeroita. Ennen olin masentunut, nyt mua lähinnä vituttaa, mutta mä oikeestaan pidän siitä. Munt on muovattu jonkun haista vittu-vasaran alla omaan muottiini, jossa mua ei hetkauta juuri mikään. Rakastan sitä että kaikki on perseestä, eikä mua kiinnosta ollenkaan jos joku löis mun pääni irti esimerkiksi, koska elämän on suurimmilta osin ollut enemmän kuolemaa kun sitä niinkutsuttua elämää. No miten tosta kaikesta pääsee eroon.. no päästää irti ja hyväksyy tosiasian että elämä on perseestä, ja se on loistava asia. 90% ihmisistä on helvetin solmussa itsensä kanssa ja täysin vitun idiootteja. Oon itekin täysin vitun idiootti varmaan muitten mielestä, mutta hah, mua ei vois paskaakaan kiinnostaa mitä joku naapurin Jorma munsta ajattelee. Mitä se muka mulle voi tehdä tai sanoa? :D Munt on hakattu jo ja nostettu seinälle ja tapettu ja revitty riekaleiks, eikä munhun tehoa oikeestaan mikään enää. Voin työntää muovipussillisen koiranpaskaa jonkun idiootin postiluukusta sisään jos se vittuilee, koska voin ihan hyvin hypätä seuraavana päivänä partsilta alas jos se kaduttaa mitä oon tehnyt. Pelko se on joka ihmistä ahdistaa saatana, ja tässä ympäristössä ei muka saa tehdä yhtään mitään. Vittuilijan turpaan vetämisestä saa sakot ja pamput viedään pieniltä miehiltä ettei ne voi puolustaa itteensä lihapäiltä. Ei oo tervettä voida hyvin sairaassa ympäristössä hei, eli ne jotka oireilee on enemmän terveitä kun ne jotka ei oireile. :D Sen sijaan että monkuisit ettet tiedä mitä tehdä voisit kirjottaa kunnon liekeillä että SAATANA KUN EN TIEDÄ MISTÄÄN VITTU MITÄÄN JA KAIKKI VAAN JANKKAA JOTAIN SAMAA PASKAA MILLÄ EI OO MITÄÄN MERKITYSTÄ.. Joskus pitää tulla oikeen helvetin vihaseks.. mielummin kerran päivässä. Kiitos.
oon samanlaanen..haluan pois
Narkkari