Olen jo 30 vuotta täyttänyt, ja alkaa tuntua, että nyt olisi aika pikkuhiljaa jättää pillerit pois ja ryhtyä suunnittelemaan perhettä. Olemme olleet yhdessä kolme vuotta ja edenneet suhteessamme TOSI hitaasti, koska mieheni on jollakin tasolla sitoutumiskammoinen. Nyt olemme asuneet kuitenkin vajaan vuoden yhdessä. Ja tiedän, että mieheni kyllä periaatteessa haluaa jossakin vaiheessa lapsia (tästä on puhuttu ihan yleisellä tasolla).
Haluaisinkin siis vinkkejä, miten alkaa suostutella miestä lapsen yrittämiseen. Onko teillä mennyt kauan tuohon "projektiin"? Ja miten olette miestä suostutelleet?
Tiedän, että yrittämisen aloittamisestakin voi mennä pitkä aika raskauteen ja ikää tulee koko ajan kummallekin lisää... Mieheni on pari vuotta minua vanhempi.
Haluaisinkin siis vinkkejä, miten alkaa suostutella miestä lapsen yrittämiseen. Onko teillä mennyt kauan tuohon "projektiin"? Ja miten olette miestä suostutelleet?
Tiedän, että yrittämisen aloittamisestakin voi mennä pitkä aika raskauteen ja ikää tulee koko ajan kummallekin lisää... Mieheni on pari vuotta minua vanhempi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitä jos kysyisit suoraan? Mies joka ei oo valmis edes keskusteluun ei ole valmis edes isäksi eikä sellaista kukaan oikeasti isäksi haluaisi. Toivotaan että sun miehes ei kuulu tähän kastiin :)
Mä kans jouduin miettimään, miten saan miehen ymmärtämään, että olis jo aika perheen perustamiseen. En nyt ihan tarkkaan muista, mitä kaikkea hälle silloin sanoin.. Meidän ystäväpariskunta oli raskautunut ja sittemmin saivat keskenmenon. Kerroin tästä miehelle ja siitä, että se vauva ei tule silmänräpäyksessä, koska ystäväpariskuntakaan ei ole raskautunut keskenmenon jälkeen ja siitä on jo melkein vuosi aikaa. Kerroin myös, että lääkäri on sanonut, että mun voi olla vaikea tulla raskaaksi. Mies sen kyllä jo tiesi. Kerroin, että minä ja veljeni ollaan kuulemma synnytty pahimpaan mahdolliseen saumaan, kun vanhempiemme talous on kaatunut juuri sitä ennen jne. Sanoin, että mikään ei estä sitä, että ennen yrittämistä olisi asiat mallillaan, mutta etteikö asiat voisi muuttua huonompaankin suuntaan myös sen 9 kk aikana. Ja että ei ole mitään järkeä ensin odottaa, että on se punainen tupa ja peunamaa. Sanoin, että haluan lapsen, rakastan miestä ja että hänestä tulisi loistava isä. Ja lopuksi se tärkein. Sanoin hänelle, että en painosta. Että pohtisi asiaa ja miettisi näitä mun perusteluja (ja niitä oli muitakin kuin nämä edellämainitut) ja kertoisi mulle sitten, mitä on miettinyt ja päättänyt. Osasin vain jotenkin järkeästi vastata kaikkiin miehen epäilyihin..
Noh, meille kävi niin, että pari kuukautta "palopuheeni" jälkeen mies, joka on huolehtinut meidän ehkäisystä, ei enää huolehtinutkaan siitä. Minä tulin raskaaksi, tosin vain hetkeksi ja mies oli siitä melkein enemmän innostunut kuin minä. Viikolla 7 sain keskenmenon ja siitä lähti sitten kunnon yritys päälle. Miehellä kova vauvakuume nyt ja toivotaan, ettei tarvitse kauan odotella.
Meni vaan selälleen keittiön pöydälle lomamatkalla ja sanoi ettei nyt tarvitse käyttää kumia.
Ei se minullekaan ihan kovin kamalaa ollut.