Koirat tappelevat luista!

mitä tehdä?

Meidän kaksi koiraa alkaa tappelee luista jos ne annetaan olla samassa tilassa. molemmilla oma luu, silti ne eivät voi niitä omiaan kaluta vaan täytyy se toisen luu saada myös ja alkaa kauhea nahistelu, sellainen todellinen tappelu missä vertaki voisi lentää..

Onko ainoa tapa erottaa ne toisistaa eri paikkoihin, ruokailussakin joskus samantyylistä ongelmaa. Koirat ovat pienirotuisia leikkaamattomia uroskoiria, 7 vuotias ja 6 kk.

jos erotan ne niin pentu haluaa samaan tilaan vanhemman kanssa, se ei pidä siitä että se erotetaa siitä tai muutenkin tuollaiset erottamis jutut hermostuttaa sitä ja se alkaa vinkumaan ja ihmettelee miksi sitä näin kohdellaan, mutta tosiasia on että se alkaa kiusamaan vanhempaa omalla luullaan, että "katsoppas tätä lällälää et saa mua kiinni" ja vanhempi provosoituu siitä. Myöskin vanhemmalla on tapana käydä varastamassa toiselta sen luu jos se on jo omansa syönyt.

10

2155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koiria,,,

      Ihan tyypillistä koirille. Eli koirat vain nyt monasti käyttäytyvät noin - erityisesti tuollaisella ikäerolla ja kun molemmat on samaa sukupuolta. Älä inhimillistä.

      Helpoimmalla pääset kun et anna nille luita samaan aikaan samassa huoneessa ainakaan ennen kuin tuo pentukin on aikuinen ja se on löytänyt oman lokeronsa laumassanne. Ellet nyt sitten välttämättä halua toistuvasti juosta eläinlääkärissä tai sen yhden kerran tuhkaamolla kun jommalta kummalta lähtee henki.

      Mitä paremmin pystyt välttämään riitatilanteita ja tappeluita nyt, sen todennäköisemmin tulevat toimeen keskenään. Jos ovat jääräpäisiä niin jokainen yhteenotto vain madaltaa seuraavan tappelun kynnystä. 6 kk vanha pentu olisi todennäköisesti jo nyt käytyjen tappelujen jälkeen hyväksynyt vanhemman johtajuusaseman jos se olisi pehmeämpää sorttia.

      Erota se vanhempi syömään luutaan muualle ja pidä pentu samassa tilassa kuin itse olet.

      • KOIRA ON KUIN LAPSI

        kuten edellinen jo sanoikin. Koirahan on kuin kaksi lasta jotka molemmat haluavat saman lelun.
        Koirien kanssa on vaan helpompaa ratkaista tilanne laittamalla ne eri paikkoihin syömään aarteitaan.


      • hirven metsästäjä
        KOIRA ON KUIN LAPSI kirjoitti:

        kuten edellinen jo sanoikin. Koirahan on kuin kaksi lasta jotka molemmat haluavat saman lelun.
        Koirien kanssa on vaan helpompaa ratkaista tilanne laittamalla ne eri paikkoihin syömään aarteitaan.

        Ja huomauttaisin vielä siitä, että nuorempi koira oppii asioita vanhemmalta. Se on jo mahdollisesti kopioinut vanhemman tavat itselleen ja niille voi sen takia tulla (0nuoremman óllessa yli vuoden kovakin) valtataistelu, jolloin eivät vältämättä voi olla enää ollenkaan samassa aitauksessa.
        Meillä oli sama homma karhukoirien (narttuja, 9 ja 2 vuotiaat) kanssa ja niiden tappeluissa aina toiselle tuli lommoja. Pidettiin pari kk erillään ja kun ne taas yhdistettiin alkoi kova tappelu, jossa vanhempi sai nuoremman alistumaan ja sen jälkeen eivät ole kilpailleet edes ruoasta, kuin kerran ja sekin ihmisen virheen takia. Nykyään menee hyvin ja koirat ovat onnellisia keskenään.


      • alkuper.
        KOIRA ON KUIN LAPSI kirjoitti:

        kuten edellinen jo sanoikin. Koirahan on kuin kaksi lasta jotka molemmat haluavat saman lelun.
        Koirien kanssa on vaan helpompaa ratkaista tilanne laittamalla ne eri paikkoihin syömään aarteitaan.

        Kiitos nopeista ja asiallisista vastauksita. Pohdin vielä tuota että miten pitää reagoida siihen jos pentu tosiaan alkaa haukahtelemaan kun se ei ole tottunut täysin siihen että se eristetää vanhemmasta kaveristaan? Antaa asian olla ja olla huomioimatta vai pitääkö sen kanssa olla sitten se aina kun ne niitä luita kaluaa?


    • Suomenpystykorva

      Tosiaankin meillä on kolme häkkikoiraa. Ovat kaikki metsäkoiria. Nuorin niistä on suomenpystykorva, joka on tällähetkellä 10 kk. Pystykorva oli aluksi häkissä vanhemman karhukoiran kanssa. Kun pystykorvalle tuli ekat juoksut, niin karhukoira alkoi hyökkiä sen päälle ihan joka asiasta. Kaikki kolme ovat sitten narttuja. Ihan sama oliko ruoka-aika vai toinko pystykorvan häkkiin takaisin lenkin jälkeen, niin karhukoira kävi siihen kiinni ja pöllyytti oikein kunnolla. Väliin ei ollut menemistä ja pystykorva oli puolustuskyvytön. Kiva kokoerokin nuilla roduilla. Sitten se meni niin pahaksi, että asiaan oli jo puututtava. Pystykorva alkoi pelätä häkkiin menemistä, kun karhukoira aloitti heti tuijottamisen. Silloin oli otettava pystykorva sisälle yöksi ja mietittävä minne sen päivällä voisi laittaa. Päätettiin sitten siirtää toiselta puolelta häkkiä toinen koira vanhan karhukoiran seuraksi ja laittaa pystykorva omalle puolelleen yksin, että saisi olla rauhassa eikä tarvisi koko ajan olla hyökkäyksen kohteena. Karhukoira mittasi heti voimiaan toisen koiran kanssa, mutta sen enempää eivät ole tapelleet. Tämä oli hyvä ratkaisu.

      Viikkoa myöhemmin huomasin, että pystykorva oli jo ottanut mallia karhukoiran käytöksestä ja näytti hyökkääviä merkkejä toisella puolella häkkiä oleville koirille. Toivottavasti ei pahemmaksi muutu.

      Neuvona siis, että koita välttää tappelutilanteita koirien välillä. Nuorempi koira ottaa mallia toisesta. Syötä ne erillään. Harjoittele pennun kanssa yksin olemista. Tee sen olo mukavaksi yksin.. niin se oppii nopesti. Tarvitsee vain harjoitusta. Ja voithan kokeilla laittaa vanhemman koiran syömään yksin luuta jos se pystyy olla yksin. Ja pentu jää syömään luuta sinne missä sinä itse olet.

      • ftvgrrgvgvre

        Jos sitä ei ole, niin alkavat ajankanssa tappelemaan entistä herkimmin ja mistä asiasta tahansa. Nyt moelmmat joutuvat syömään stressin alla, vanhtimaan oma ruokaansa ja kisaamaan siitä. Se saa koirien välit entistä pahemmiksi, ovat kohta toistensa kurkussa.

        Eristät ne syömään eri huoneisiin. Jos pentu vinkuu, anna vinkua. Jos ei syö, niin luu pois ja uusi vasta seuraavalla ruoka-ajalla. Oppii kyllä nopeasti, mikä on homman nimi.

        Ja sinun tehtäväsi lauman päänä on taata se ruokarauha molemmille. Ärähdät ne pois toistensa kupeilta, toisen kupille ei mennä, ei koskaan. Jos et saa näin tehtyä, niin annat kaikki ruoat eri huoneissa. Piste.


      • Kolme koiraa
        ftvgrrgvgvre kirjoitti:

        Jos sitä ei ole, niin alkavat ajankanssa tappelemaan entistä herkimmin ja mistä asiasta tahansa. Nyt moelmmat joutuvat syömään stressin alla, vanhtimaan oma ruokaansa ja kisaamaan siitä. Se saa koirien välit entistä pahemmiksi, ovat kohta toistensa kurkussa.

        Eristät ne syömään eri huoneisiin. Jos pentu vinkuu, anna vinkua. Jos ei syö, niin luu pois ja uusi vasta seuraavalla ruoka-ajalla. Oppii kyllä nopeasti, mikä on homman nimi.

        Ja sinun tehtäväsi lauman päänä on taata se ruokarauha molemmille. Ärähdät ne pois toistensa kupeilta, toisen kupille ei mennä, ei koskaan. Jos et saa näin tehtyä, niin annat kaikki ruoat eri huoneissa. Piste.

        Meillä koirilla on luita enemmän kuin koiria, eli tarpeeksi. Joskus urokset rähnäävätluista ja melu on kova, mutta tätä sattuu harvoin ja haavoja ei tule eikä karva pöllyä. Kaikki koirat tietävät että ihmiset määräävät ja luita piisaa. Koirat isoja: Laikamix, ajokoira-pystykorva ja ihan vain sekalainen seurakoiraseropi. :)

        Muukin ruoka on hyvää eli ei niin että tylsää nappulaa ja kerran viikossa mehevä naminamiluu jota on henkeen ja vereen puolustettava. Koirien ei kannata antaa oikeasti tapella keskenään eikä niille pidä tulla tunnetta että aarteet loppuvat kesken tai että omistaja antaa toisen viedä luun.


      • isännästä
        Kolme koiraa kirjoitti:

        Meillä koirilla on luita enemmän kuin koiria, eli tarpeeksi. Joskus urokset rähnäävätluista ja melu on kova, mutta tätä sattuu harvoin ja haavoja ei tule eikä karva pöllyä. Kaikki koirat tietävät että ihmiset määräävät ja luita piisaa. Koirat isoja: Laikamix, ajokoira-pystykorva ja ihan vain sekalainen seurakoiraseropi. :)

        Muukin ruoka on hyvää eli ei niin että tylsää nappulaa ja kerran viikossa mehevä naminamiluu jota on henkeen ja vereen puolustettava. Koirien ei kannata antaa oikeasti tapella keskenään eikä niille pidä tulla tunnetta että aarteet loppuvat kesken tai että omistaja antaa toisen viedä luun.

        Sanan pitäisi riittää ,ellei älä katso pienempää puolustellen.Olen joskus joutunut ottamaan luut pois koirilta,mutta teen sen jokaiselle.Ei ne niin tyhmiä ole,etteikö ne yhdistää syyn ja seurauksen aihetta.Kyllä meillä pentu silloin kun se on siirtynyt " ylimääräisestä "ruokinnasta toisten tasolle asetetaan aikusten viereen syömään,muuta ongelmaa siinä ei ole mutta aluksi pentu haluaisi koluta kaikkien kipolla,jonkun päivän joudun sille näyttämään,että toisten ruokiin ei ole asiaa.Kyllä se pentu ymmärtää aikuisen murinankin,tappeluasteelle en edes koita päästää.


    • crefccdecderw

      väsyneitä, ettei tule suolitukos, mutta esim 1t kulunut todella isosta ulkoilusta, tehty aivotreeniä tms, eivät silloin jaksa niin hanakasti tapella. Anna myös ihan pienet luut vaan, etteivät ehi kerätä tappelumieltä. Anna vaikka eri huoneissa ja vahdit välissä. Pikkuhiljaa sitten etenet.

    • tarkennusta

      tähän asti syöneet yhdessä ok?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      28
      5651
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3613
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3522
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      26
      3417
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      124
      3006
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      32
      2727
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      22
      2419
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      121
      2392
    9. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      44
      2390
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2205
    Aihe