sisäsiisteys

nanna

Meillä on 8 kk ikäinen ranskanbulldoggi uros. on mennyt mitta täyteen kun se pissaa sisälle, vaikka sillä on mahdollisuuus mennä takaovesta takapihan aitaukseen tekemään asiansa. kun sille tulee hätä, se ei edes katso minua pyytävästi. menee hissun kissun jonnekkin ja tulee kauheaa kyytiä takaisin taaksen hieman vilkuillen.kun menen katsomaan niin lattialla tai matolla on pissa tai kakka, kun sanoo koiran nimen, niin tullaan automaattisesti korvat luimussa n. metrin päähän tänittämään. Eli koira tietää tehneensä väärin. kun olemme pitkään pois, niin koiralla on lupa mennä pesuhuoneeseen asioimaan, välillä kun pesuhuoneen ovi on jäänyt vahingossa auki, ja olemme paikalla, niin sinne mennään muina miehinä mitään pyytämättä. välillä oikein suututtaa, kun on lapsetkin tässä hoidettavana, ja ei koko ajan jaksa juosta perässä. kun oli lämmintä niin vietin päiväni takapihalla, silloin koira kävi aitauksessa asioimassa, mutta jos pesuhuoneen ovi oli auki, niin sinne kyllä mielummin. olen aina antanut maksanappulan ja kiittänyt kun on käynyt ulkona pissalla. Rupeaa keinot loppumaan, jos joku voisi antaa kullan arvoisia vinkkejä,niin olisin ikikiitollinen!

35

16825

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • riina00

      Ei koira ymmärrä, että miksi joskus saa asinsa tehdä pesuhuoneeseen ja miksi joskus taas ei saa tehdä. Koiralla pitää olla selvät säännöt. Eikä auta, että jos koira asiansa tekee sisälle niin ei toruta. Kyllä tuon ikäisen koiran pitäisi osata jo tehdä asiansa ulos. itselläni pennut oppineet sisäsiisteiksi jo 3-4kk ikäisinä. Toki joskus silloin tällöin on tullut ilopisut tai muuten vain pissat, mutta ERITTÄIN harvoin.

    • miettiä

      Hei!
      Onko sisäsiisteys opetettu koiralle alun alkaenkin niin, että sen pitää mennä itsenäisesti ulos aitaukseen asioille? Itse opetin koirani (noin kuukauden vanhempi kuin oma koirasi on) aikoinaan sisäsiistiksi menemällä sen kanssa ulos, siis kotimme pihapiirin ulkopuolelle(!)aina herätessä, ruoan jälkeen ja vähän väliä muutenkin. Näin pentu oppi asunnon ja oman pihan olevan alueita, joille ei tehdä asioita.

      Kuulostaa siis siltä, että koirasi ei tiedä minne sillä on lupa tehdä asioitaan ja minne taas ei. Jos jätät sille pesuhuoneen oven auki asiointia varten silloin kun se on yksin, niin luonnollisesti se ajattelee, että oven ollessa auki se voi käydä siellä pissalla luvallisesti, oli sitten kotona yksin tai jonkun kanssa!Eihän koirasi yksinollessaankaan joudu keneltäkään lupaa pyytämään pesuhuoneeseen mennessään. Selitinköhän ymmärrettävästi...?
      Muistathan myös, ettei koiraa saa moittia eikä rangaista asiasta, jonka se on jo tehnyt, eli jos huomaat pissalammikon sisällä, esim. matolla, niin on väärin rangaista koiraa, koska se on jo asian unohtanut, eikä luultavasti edes tässä tapauksessa tiedä oikeaa vaihtoehtoa pissapaikaksi.
      Ja vielä yksi asia koiran palkitsemisesta. Kun annat koiralle maksanappulan silloin, kun se on omatoimisesti käynyt ulkona pissalla, niin minkä takia palkitset koirasi? Siis, palkitsetko sen siitä, että koirasi tulee pihalta luoksesi, vai siitä, että koirasi pissasi ulos? Palkitsemisen täytyy aina tapahtua samalla hetkellä kun koira tekee oikein, ei minuutti tai kaksi sen oikean teon jälkeen. Koirasi luultavasti ajattelee, että annat sille maksanappulan siitä, kun se tulee ulkoa luoksesi, koska se ei enää osaa yhdistää ulos tekemäänsä pissaa ja namia toisiinsa.

      • alkuperäinen

        en tiedä että onko koiraa alun alkaen opetettu sisäsiistiksi, kun se tuli meille 4,5kk ikäisenä. Kovasti kasvattaja lupasi että ulos osaa pissiä, ja sit tunget vaan nokan pissaan jos vahinko käy. No ei sitä nyt voi noin tehdä, ku pissasi aluksi koko ajan sisälle. en ymmärrä miten kasvattajakaan voi ohjata noin. Alussa pissaaminen oli ihan kamalaa. olimme välillä 2 tuntiakin pihalla ja koira vinkui sisälle pissaamaan, kun pääsi ovesta sisään niin siinä tuli kamalassa hädässä jo eteisen lattialle iso pissa. Alussa myös mentiin sängylle tekemään tarpeet, ja siihen koiraa ei ohjattu kertaakaan. Rekisterit ei ole vieläkään kasvattajan puolesta kunnossa (koira latviasta, ja nainen lupasi hoitaa rekisteriasiat) On vaan väsyny kun alussa oikein yritti pitkään ja hartaasti olla reilu koiraa kohtaan, sitten kun on muita asioita mitä pitäisi hoitaa. siitä vielä, että olen harvoin pois, ja kun olen joskus pidemmän aikaa kotoa pois, niin koira ei ole pissannut edes pesuhuoneeseen, kun laitan sitten pesuhuoneen oven kiinni niin sen jälkeen pissataan lattialle.
        palkinnon antamisesta: Sanon hyvä jo silloin kun pissa tulee, silitän kun pissa on loppu ja annan sen jälkeen saman tien maksanappulan. Kyllä koira hyvin näyttää tietävän kun löytää pissan ja normaalilla äänellä kutsuu, niin silloin tullaan ihan matalana korvat luimussa katsomaan. jos huutaa samalla tavalla, kun ei ole tullut pissaa, niin tullaan ihan korvat pystyssä terhakkaasti, siis normaalisti.
        Kai se on sen unohtanut, mistähän tuo johtuu.
        Naapurinkin mustaterrieri on niin tyhmä että osaa omistajan poissa ollessa käydä pesuhuoneessa kamalan hädän tullen, ja kun omistaja on kotona niin silloin pyydetään kiltisti ulos. Samoin tätini kääpiöpinseri.
        Koira ei ole tyhmä eläin, mikä unohtaa heti tekemänsä.

      • JUST NIIN !

        Oikeat neuvot olet antanut. Näin minäkin olen menetellyt. Tuo koira ei tajua, minne saa pissiä. JOHDONMUKAISUUTTA hommaan. Asisoissa tehtävä aina samalla tavalla ja KEHU HETI,KUN PISSI ULOS, vaikka kesken pissinkin (ellei ole sellainen tyyppi, että alkaa hulluna leikkiä kehusta!).
        Koirat ovat mustavalkoisia, hyvin lyhytmuistisia, mutta minkä ne kerran ovat oppineet muistavat, ja TEKEVÄTR SAMALLA TAVALLA, eli tämä pissii pesuhuoneeseen ! Me jätettiin Hesareita oven eteen, kun olimme poissa. Pentu täysin sisäsiisti jo 3 kk!! Yöllä ei koskaan tehnyt sisälle, vaan herätti meidät. Kyseessä on berni. KOvasti vaan alussa on omistjan olta ajatustakin nopeampi ja SEURATTAVA pennun touhuja. Viitseliäisyyttä!!!

      • alkuperäinen
        JUST NIIN ! kirjoitti:

        Turhaa jankutusta, viitsisitkö lukea uusimpia vastauksia...?

      • halvalla hyvää....
        alkuperäinen kirjoitti:

        en tiedä että onko koiraa alun alkaen opetettu sisäsiistiksi, kun se tuli meille 4,5kk ikäisenä. Kovasti kasvattaja lupasi että ulos osaa pissiä, ja sit tunget vaan nokan pissaan jos vahinko käy. No ei sitä nyt voi noin tehdä, ku pissasi aluksi koko ajan sisälle. en ymmärrä miten kasvattajakaan voi ohjata noin. Alussa pissaaminen oli ihan kamalaa. olimme välillä 2 tuntiakin pihalla ja koira vinkui sisälle pissaamaan, kun pääsi ovesta sisään niin siinä tuli kamalassa hädässä jo eteisen lattialle iso pissa. Alussa myös mentiin sängylle tekemään tarpeet, ja siihen koiraa ei ohjattu kertaakaan. Rekisterit ei ole vieläkään kasvattajan puolesta kunnossa (koira latviasta, ja nainen lupasi hoitaa rekisteriasiat) On vaan väsyny kun alussa oikein yritti pitkään ja hartaasti olla reilu koiraa kohtaan, sitten kun on muita asioita mitä pitäisi hoitaa. siitä vielä, että olen harvoin pois, ja kun olen joskus pidemmän aikaa kotoa pois, niin koira ei ole pissannut edes pesuhuoneeseen, kun laitan sitten pesuhuoneen oven kiinni niin sen jälkeen pissataan lattialle.
        palkinnon antamisesta: Sanon hyvä jo silloin kun pissa tulee, silitän kun pissa on loppu ja annan sen jälkeen saman tien maksanappulan. Kyllä koira hyvin näyttää tietävän kun löytää pissan ja normaalilla äänellä kutsuu, niin silloin tullaan ihan matalana korvat luimussa katsomaan. jos huutaa samalla tavalla, kun ei ole tullut pissaa, niin tullaan ihan korvat pystyssä terhakkaasti, siis normaalisti.
        Kai se on sen unohtanut, mistähän tuo johtuu.
        Naapurinkin mustaterrieri on niin tyhmä että osaa omistajan poissa ollessa käydä pesuhuoneessa kamalan hädän tullen, ja kun omistaja on kotona niin silloin pyydetään kiltisti ulos. Samoin tätini kääpiöpinseri.
        Koira ei ole tyhmä eläin, mikä unohtaa heti tekemänsä.

        En ikinä ostaisi "naapurista koiraa", vaikka sieltä paljon koiria tuleekin, esim. sen takia "kun sain niin halvalla". Ei voi turvautua kasvattajaan, kun olisi kysyttävää. Kasvattajan, jos kenen, täytyy olla (vastuuntuntoisen siis) matkassa lapsosen ensiaskeleilla uudessa kodossa. Vaikuttaa epämääräiseltä. Jos et saa edes papereita koirallesi (OIKEITA siis), niin hankalapa on mennä näyttelyyn tai esim. jos haluaa harrastaa agilityä tai TOKOA kilpailumielessä. Harrastaa voi kyllä tietysti ihan jopa sekarotuiset "Ilonat" .

      • alkuperäinen
        halvalla hyvää.... kirjoitti:

        ..että halvalla hyvää! saimme eilen kasvattajan kiinni, hän sanoi "että voi ottaa sitten vaikka koiran takaisin" arvaa annetaanko. kasvattaja vielä ihmettelee kun koira haluaa ulos asioimaan eikä sohvan taakse!

    • suffeli

      kun me koulutettiin heti meiän koira käymään ulkona tarpeillaan niin se oppi jo kahessa viikossa että sisälle ei saa tehä tarpeitaan...ymmärrän kyllä että on vaikeaa ko olette otaneet tuon ikäsen koiran joka on vasta siinä pentu vaiheessa, niin että on vähän vaikeeta opettaa sisäsiistiksi ja ko on ollu tommonen omistaja ennemmin...pissaako koiranne lenkillä?

      • alkuperäinen

        joo, nyt on alkanut pissaamaan lenkeilläkin, mut alussa se vinku ja vikisi ku tuli hätä ja yritti pyrkiä koko ajan kotia päin, sitten kun meni ovesta sisään niin siihen pissattiin heti eteiseen. kävimme alussa melkein koko ajan ulkona, pihapiirin ulkopuolella. Silloin soiteltiin kasvattajalle, että miksi se tekee näin. niin sieltä tuli vain että "kyllä se sen oppii, minä annoin sen pissata lempipaikkaansa, sohvan taakse, laita papereita ympäri taloa, ja jos menee ohi paperin se pissa, niin tunge nokka pissaan" no tää on mun mielest vähän väärä opetusmetodi.. Kasvattaja asui helsingissä kerrostalossa, ja uskon ettei ole rassukkaa edes viitsinyt viedä ulos, ku niin paljon alussa pelkäs ulos pissaamista. Onnex ollaan tulossa risukasasta valoon päin, siis parempaan suuntaan.

        niin ja kasvattaja sanoi että nämä koirat ovat vasta joskus 5-6kk täysin sisäsiistejä...

      • EI OLE KIINNI RODUSTA
        alkuperäinen kirjoitti:

        niin ja kasvattaja sanoi että nämä koirat ovat vasta joskus 5-6kk täysin sisäsiistejä...

        Sisäsiisteyteen ei rodulla ole mitään merkitystä, vaan johdonmukaisella koulutuksella ja viitseliäisyydellä. Pentu on selvästi käsittänyt, että sisätiloissa sijaitsee wc. Miten kasvattaja opetti ? Meidän kasvattaja opetti paperille ja jo luovutusiässä pyydettiin itse uloskin! Osasipa jo istuakin pyynnöstä!! Kasvattajalla pitää olla myös vastuuta kotipesäkasvatuksessa, sillä on suuri merkitys jatkossa, kuten itsekkin huomaat. Kysppä kasvattajalta uudelleen ja etsi netistä muita saman rodun omistajia!!!!

      • alkuperäinen
        EI OLE KIINNI RODUSTA kirjoitti:

        pienemmät rodut merkkailevat usein sisätiloihin... ja viitsisitkö lukea uudempia jälleen?

      • Olen lukenut vaikka mitä
        alkuperäinen kirjoitti:

        pienemmät rodut merkkailevat usein sisätiloihin... ja viitsisitkö lukea uudempia jälleen?

        Onpas se ihmettä. Koiranpentujen rakko kehittyy (pidätyskyky siis) VÄHITELLEN. En ikinä ole kuullutkaan moisesta. Tosin itselläni on ollut vain koiran kokoisia koiria (kooltaan).
        Täytynee asia tarkistaa linkistä PEVI (hae vaikka google-haulla) tai muulta vastaavalta koira-asiantuntijalta.

      • alkuperäinen
        Olen lukenut vaikka mitä kirjoitti:

        Onpas se ihmettä. Koiranpentujen rakko kehittyy (pidätyskyky siis) VÄHITELLEN. En ikinä ole kuullutkaan moisesta. Tosin itselläni on ollut vain koiran kokoisia koiria (kooltaan).
        Täytynee asia tarkistaa linkistä PEVI (hae vaikka google-haulla) tai muulta vastaavalta koira-asiantuntijalta.

        no en asiantuntija kyllä ole, mutta näin olen monelta kantilta tosiaan kuulllut. kerran kun meillä kävi kisunpentu, niin kyllä sen jälkeen sellaisia pikkupissoja oli monessa paikassa.. sellasia kuin olisi ruiskittu.tai sitten taitaa rakko vaan vuotaa... :)

      • urokset

        Uroksetko roiskii ?
        Luulisin, jos narttukoira (kiimainen) tulee uroksen reviirille, silloin kyllä roiskii rotu kuin rotu. Kiimainen narttukoirani merkkaili ULKONA sellaisiin paikkoihin, joihin se ei olisi ikinä pissinyt normaaliolotilassaan !

        Jos pienet roiskii, niin siinäpä taas miinusta räksytyksen lisäksi (usein ulkomuotokin kummallinen, lyhyet jalat, lyttynaama, pitkä runko jne....turhamaisuutta). Jotkut roduthan on jalostettu sellaisiksi, ettei ne voi edes synnyttää normaalisti.

      • alkuperäinen
        urokset kirjoitti:

        ei kaikki pikkukoirat räkötä. taikka merkkaa sisälle. ranskis nyt enemmänkin röhnöttää kuin sika, aika harvahaukkuinen se on. kyllä tämä ainakin merkkasi koko kämpän alkutöikseen kun taloon astui. Joskus oli mustasukkainen vauvalle, ja pissasi (merkkasi ilm. kun oli vähän pissaa) puhtaiden vauvanvaatteiden päälle. Alussa kun pesin matot usein, niin piti aina lirittää sellanen pikkupisu niihin, nyt enemmänkin merkkailllaan PIHALLA koipea nostaen aina melkein metrin välein. tais olla jotain pentu rientoo, sisälle merkkailu. Se tosiaan on totta että synnytys lättäkuonoilla on vaikeampaa, kiitos näiden jalostajien. mutta onhan vikoja muissakin roduissa myös.(lonkkavikoja(tanskandoggi muut pitkäkoipiset),sun muita mitä ranskiksilla harvemmin on)

    • Tsubu

      Monet pikkukoirat eivät ikinä tule sisäsiisteiksi, kyse ei ole oppimisesta vaan yksinkertaisesti rotuominaisuuksista, pienellä koiralla on myös hyvin pieni reviiri.

      Näihin rotuihin kuuluvat mm. tiibetinspanieli, ranskanbulldoggi, kiinanharjakoira ja monet monet muut minikokoiset. Koira kyllä ihan hyvin TIETÄÄ mitä siltä odotetaan, mutta oma reviiri on ihan pakko merkata.

      Toistaiseksi ainoa keino, minkä olen kuullut oikeasti auttavan on koiran kastrointi: silloin reviirin ylläpito ei ole enää sille yhtä elintärkeää.

      • alkuperäinen

        no tämä ei nyt ole mitään merkkaamista. koipea nostaa lenkillä ollessa kylille asti, eli n. 3km päähän. aina samoissa kohtia. ja tässä alueella uhittelee muille uroskoirille. ei sillä nyt sit niin pieni minun mielestäni tuo reviiri ole, ja mitään koiven nostoa se ei sisällä ole vaan siis kakkaamista ja pitkää pissaamista. pelkkää tarpeidensa tekemistä.

      • minä

        ...kyse jostain pelosta? Jos koiralle on tapahtunut jotain ulkona pissatessa. Kuulin jutun jossa tanskandogi oli pissannut aina sisälle ja koirapsygologi oli selvittänyt että koira pentuna oli pissinyt sähköpaimenen päälle.

      • alkuperäinen
        minä kirjoitti:

        siitä en olekaan varma. mielestäni meillä olemisen aikana ulkona ei ole tapahtunut mitään. siitä en sitten tiedä mitä kasvattajalla on tapahtunut. kiitos tuo oli hyvä vinkki. mites sitä sitten voisi parantaa, jos näin on käynyt?

      • Yks vaan

        se sinun pieni haukku ressusi ole vain sekaisin. Ensin kasvattaja on opettanut sen pissaamaan sohvan taakse, ja sitten jos on sattunut joku kerta menemään 5cm ohi, niin onkin painettu nenä pissaan. Siinä vaiheessa on tullut suuri moka kasvattajalta. Eikä se kasvattaja ole edes vaivautunut käyttämään sitä ulkona, (jos kerran kertoi että koiralla on lempipaikka pissata ja kehotti sinua käyttämään sanomalehtiä.) joten koira luulee että tarpeet pitää tehdä sisälle koska se on kasvatettu niin. Sinä myös sekoitat koiraa lisää, kun annat sen välillä pissata pesuhuoneeseen. Aina kun se tästä lähtien pissaa sisälle, niin koita saada se yllätettyä, kanna pihalle (vaikka pissa valuisikin samalla) laita pihalla maahan, ja jos tulee vielä pissaa niin kehu. On parempi kehua vasta kun pissa on tullut, ettei koira hämmenny. Kehu heti kun pissa on tullut.

      • Gua
        Yks vaan kirjoitti:

        Ei kuulosta yhtään normaalilta kun pissaa vieläkin sisälle. Kasvattajalla on mennyt vikaan koulutus. Suosittelen ensimmäisenä sulkemaan sen pesuhuoneen oven, ei enää sinne pissalle päästämistä! Ja sitten aloitat vähän niinkuin se olis vasta 7viikkoinen pentu. Alusta koko sisäsiisteys asia!

        Meillä ainakin toimittiin niin, että aluksi kun tuli pissa sisälle vahingossa, ei reagoitu. Vain siivottiin tyynesti. Yritettiin keretä mahdollisimman pian viemään ulos ettei tulisi vahinkoa. Sitten kun se oli n.3-4viikkoa ollut meillä, kun nähtiin että meinasi pissata sisälle-sanottiin ei ja kannettiin heti pihalle. Siellä kamalat kehut.

        Kun se ei enää tehnyt päivällä pissoja sisälle, muuta kuin yksin ollessaan alkoi tuntua jo helpottavammalta. Mutta sitten se pissasi öisin... Mä laitoin makuuhuoneen ovelle rapisevaa paperia, aina kun se oli menossa pissalle eteiseen-mä heräsin. Odotin sen verran että se kerkesi mennä sinne ja sitten seurasin. Voi kuulostaa ilkeeltä, mutta silloin vain EI ja nokka pissaan. Sitten koira ulos. Kaksi yötä, ja se ei vahingossakaan pissannut yöllä sisälle.

        Näin oli sisäsiisteys saavutettu.= ) Yö taktiikka oli ehkä brutaali, mutta se oli ollut jo pitkään öisinkin siisti, mutta heti kun ilmaantu matto eteiseen niin sinne pissalle. Ei se munkaan pinna kaikkea kestä.

      • alkuperäinen
        Gua kirjoitti:

        Kiitos asiallisista vastauksista! Gua: sinulla on aika paljon sama tilanne ollut kuin meillä lopputilanteessa.

        ..Näin me tosiaan tehtiin. matot pois, pestiin lattiat, pesuhuoneen ovi kiinni, iltapala klo 18.00. Päivät on nyt okei, mut kun aamulla herää, niin meinaa pinna katketa, paskaa ja kusta joka puolella. Ulos 6 aikaa aamulla ei viitsitä mennä edes ulkoilmaa haistamaan, ku on niin kylmä, ja kun isäntä on lähtenyt töihin niin koira saa vapaat kädet kuseksia pitkin poikin.
        Eli siis tämäkin brutaalia, mutta aamutuimaan alettiin heittämään vaan aitaukseen. (ei kirjaimellisesti heitetä) siellä sit tönötetään tyhmän näköisenä, mutta alettiin sitten pikku hiljaa tajuta, että aha! nyt kannattaa päästää tänne ettei toruja tartte saada sitten sisällä. sitten kun emäntä herää, klo 9.30 ei silloinkaan mentäisi ulos, kun on märkää tai kylmää. mutta eip! sinne vaan!
        Huoh! tänä aamu oli onnellinen aamu, täysin puhdasta joka nurkka, aamutuimaan mennään vaikeesti mutta kuitenkin ulos käymään. ja haukku on ansainnut kaikki kehut ja pallutukset, ja kyllä huomaa että koiruus on itsekin tyytyväisyyden perikuva, kun tietää ettei varmasti ole tehnyt mitään pahaa. (taitaa nousta hattuun) Nyt tehdään emännälle kiusaa ja juostaa luu suussa ympäri kämppää ja heitellään niitä emäntää päin. kaikki on ihan luusotkussa, mutta kyllä sekin on parempi. ;)

        Kasvattajaan olen yrittänyt saada yhteyttä, mutta puhelin on koko ajan kiinni.
        koska rokotukset oli päin pyllyä, Latvian rekisteri paperit on ties missä, ja tämä siisteysongelma.(voisin huomauttaa, kun palstalla näin, että vielä myy ranskiksia, että voisi toimia toisin muiden pentujen kohdalla) Tietenkin syykin on meissä omistajissa, mutta kun ei tätä sisäsiisteyttä oltu edes pohjustettu. Sai kusta vaikka keittiön pöydälle (ilmeisesti) Ja sitten oli vielä Sieniongelma ihossa. Onneksi nyt koira on terve ja rokotettu ja madotettu, mutta harmittaa että joku tosi "eläinystävällinen " kasvattaja viitsii koiria myydä kun ei ne tule kumminkaan kunnolla hoidettua.
        Luin koirat.comista keskustelun tuontikoirista, ja pisti kyllä miettimään, että miksi ei silloin tajunnut että kannattaa ottaa kunnon kennelistä tai kasvattajalta. No ei sitä kyllä sitten tiedä mihin mein koiruus olisi joutunut, jos sitä ei olisi otettu, kun ei se enään oikein pentukaan ollut. on se kuitenkin niin kiva persoona!

        miten koiran saisi ilmoittamaan pihalle menostaan?? (esim. vinkumaan tai haukahtamaan)Aina kun se menee seisomaan takapihan ovelle, niin se ei pukahda mitään. siinä vaan tänittää. sitten jos ei ole huomannut, että koira olisi menossa pihalle, niin takapihan oven eteen on tullut vahinko. sanon aina hyvä,hyvä! kun huomaan että koira pyytää ulos ja taputan samalla kun on menossa pihalle, silloin haukku menee tyytyväisenä ulos asioimaan. Mutta välillä voin olla tekemässä muita asioita niin uppoutuneena että en huomaa mitään.

        varmaan mitenkään opetettua siihen saa että pyytää ulos vikisemällä tai haukkumalla. Voi nimittäin olla rotukohtaistakin. Meilläkin koira menee oven eteen istumaan ja odottamaan että joku vie ulos. Alussa piti käydä vähän väliä katsomassa ulko-oven luona, että haluuko se ulos. Nykyään menee ulko-ovelle, ja jos kukaan ei huomaa niin se tulee jalkoihin kiehnäämään ja kiinnittämään huomion, ja sitten kevelee ulko-ovelle ja katsoo että ulkoiluttaja tulee perässä. Eli opettelin lukemaan koirani eleitä. Kiehnäämisella se halusi kertoa minulle, että nyt olisi aika mennä ulko-ovelle ja ulos. Opettele lukemaan koirasi eleitä! Niin se homma hoituu kaikista parhaiten. Tiedän ikävä kyllä todella monia koiran omistajia, jotka kyllä pitävät koiristaan huolta ja välittävät niistä, mutta eivät osaa lukea koiran eleitä ja ruumiinkieltä yhtään! Eräskin tuttuni luuli aina että koira syö maasta jotakin, vaikka koira etsii kakkapaikkaa. Ja näin koira ei meinannut millään oppia sisäsiistiksi, kun se aina kiskaistiin pois kun se etti kakkapaikkaa. Opetelkaa ymmärtämään koirianne, niin teidän itsenne ja koiran elämä helpottuu kummasti.

      • TIEDÄNPÄ HYVINKIN !!
        Gua kirjoitti:

        Ei kuulosta yhtään normaalilta kun pissaa vieläkin sisälle. Kasvattajalla on mennyt vikaan koulutus. Suosittelen ensimmäisenä sulkemaan sen pesuhuoneen oven, ei enää sinne pissalle päästämistä! Ja sitten aloitat vähän niinkuin se olis vasta 7viikkoinen pentu. Alusta koko sisäsiisteys asia!

        Meillä ainakin toimittiin niin, että aluksi kun tuli pissa sisälle vahingossa, ei reagoitu. Vain siivottiin tyynesti. Yritettiin keretä mahdollisimman pian viemään ulos ettei tulisi vahinkoa. Sitten kun se oli n.3-4viikkoa ollut meillä, kun nähtiin että meinasi pissata sisälle-sanottiin ei ja kannettiin heti pihalle. Siellä kamalat kehut.

        Kun se ei enää tehnyt päivällä pissoja sisälle, muuta kuin yksin ollessaan alkoi tuntua jo helpottavammalta. Mutta sitten se pissasi öisin... Mä laitoin makuuhuoneen ovelle rapisevaa paperia, aina kun se oli menossa pissalle eteiseen-mä heräsin. Odotin sen verran että se kerkesi mennä sinne ja sitten seurasin. Voi kuulostaa ilkeeltä, mutta silloin vain EI ja nokka pissaan. Sitten koira ulos. Kaksi yötä, ja se ei vahingossakaan pissannut yöllä sisälle.

        Näin oli sisäsiisteys saavutettu.= ) Yö taktiikka oli ehkä brutaali, mutta se oli ollut jo pitkään öisinkin siisti, mutta heti kun ilmaantu matto eteiseen niin sinne pissalle. Ei se munkaan pinna kaikkea kestä.

        IKINÄ EI NOKKAA PISSAAN !LAISKAN JA AJATTELEMATTOMAN (UNISEN) OMISTAJAN MOKA !

        Meillä pentu herätti nuolemalla pissille. Tai kun kuulimme ääniä, VEIMME sen ulos (emme asu esim. kerrostalossa). Kun itse heräilimme jostain syystä veimme aina ulos, vaikka ilm. ei ollut ns. hätä. Kylläpä bernipoika oppikin nopeasti, lempeällä, määrätietoisella, rakastavalla kasvatuksella tosi hienoksi pojaksi. kasvattaja oikein ylpeä, nyt ukko 9 kk ja käymme jo toko-alkeita, pärjää hienosti. Kuulemma meillä on hieno suhde !! Koiranpennun kasvatus ei juurikaan eroa lapsen kasvatuksesta!! Muistakaapa se !! Mutta koira ei ole taaskaan ihmislapsi (lällyn, lällyn, siinä se vasta kasvatus menisi pieleen, pitää muistaa että koirasta on kysymys).

      • JUST NIIN !
        Yks vaan kirjoitti:

        varmaan mitenkään opetettua siihen saa että pyytää ulos vikisemällä tai haukkumalla. Voi nimittäin olla rotukohtaistakin. Meilläkin koira menee oven eteen istumaan ja odottamaan että joku vie ulos. Alussa piti käydä vähän väliä katsomassa ulko-oven luona, että haluuko se ulos. Nykyään menee ulko-ovelle, ja jos kukaan ei huomaa niin se tulee jalkoihin kiehnäämään ja kiinnittämään huomion, ja sitten kevelee ulko-ovelle ja katsoo että ulkoiluttaja tulee perässä. Eli opettelin lukemaan koirani eleitä. Kiehnäämisella se halusi kertoa minulle, että nyt olisi aika mennä ulko-ovelle ja ulos. Opettele lukemaan koirasi eleitä! Niin se homma hoituu kaikista parhaiten. Tiedän ikävä kyllä todella monia koiran omistajia, jotka kyllä pitävät koiristaan huolta ja välittävät niistä, mutta eivät osaa lukea koiran eleitä ja ruumiinkieltä yhtään! Eräskin tuttuni luuli aina että koira syö maasta jotakin, vaikka koira etsii kakkapaikkaa. Ja näin koira ei meinannut millään oppia sisäsiistiksi, kun se aina kiskaistiin pois kun se etti kakkapaikkaa. Opetelkaa ymmärtämään koirianne, niin teidän itsenne ja koiran elämä helpottuu kummasti.

        JUST NIIN. KOIRANPENTU EI OLE LAISKAN IHMISEN HARRASTE. Työtä se vaatii alussa, mutta se on kuin panisi rahaa pankkiin! Pitää paneutua 100 % koko hommaan, ottaa ETUKÄTEEN asioista selvää, ja kyselläkasvattajalta. Kunnollinen kasvattaja on pennun elämässä matkassa oppaana aikuisikään saakka. Se kuvastaa vastuuta. Häneltä voi aina kysyä milloin ja mitä vain. Näin meillä. Vaikkakin on ollut samanrotuinen koira ennenkin ja pari sakemannia. KOirat ovat nimittäin yksilöitä ja eri jalostuslinjoista tueleepi erilaisia lapsosia.

      • öhöm..
        TIEDÄNPÄ HYVINKIN !! kirjoitti:

        IKINÄ EI NOKKAA PISSAAN !LAISKAN JA AJATTELEMATTOMAN (UNISEN) OMISTAJAN MOKA !

        Meillä pentu herätti nuolemalla pissille. Tai kun kuulimme ääniä, VEIMME sen ulos (emme asu esim. kerrostalossa). Kun itse heräilimme jostain syystä veimme aina ulos, vaikka ilm. ei ollut ns. hätä. Kylläpä bernipoika oppikin nopeasti, lempeällä, määrätietoisella, rakastavalla kasvatuksella tosi hienoksi pojaksi. kasvattaja oikein ylpeä, nyt ukko 9 kk ja käymme jo toko-alkeita, pärjää hienosti. Kuulemma meillä on hieno suhde !! Koiranpennun kasvatus ei juurikaan eroa lapsen kasvatuksesta!! Muistakaapa se !! Mutta koira ei ole taaskaan ihmislapsi (lällyn, lällyn, siinä se vasta kasvatus menisi pieleen, pitää muistaa että koirasta on kysymys).

        sullapas se on täydellinen koira!

        Niin jokaiset koirat ovat yksilöitä, ja monikaan ei tule nuolemaan käteen tai ulvomaan viereen että nyt pitäisi päästä pissalle..
        Pitäisikö sulta nyt pyytää anteeksi laiskuutta kun ei jaksa juosta koiran perässä kun pieni ihmislapsi tarvitsee hieman enemmän sitä huomiota. vai pitäisikö jättää lapsi yksikseen sänkyyn itkemään, kun täytyy höösätä koiraa? Vai oisko koirassa se laiskuus kun tietää että aitaukseen voi tehdä tarpeensa, mutta nostellaan vaan tassuja kun on niin kylmä maa... vai johtuisikohan tämä rodun luonteesta.
        Ole nyt ylpeä koirastasi, mutta oletko huomannut että en ole ainoa jolla on sisäsiisteys ongelmia koiran kanssa, ne koirat ovat edelleen yksilöitä? esim. ranskanbulldogilla on luonteessaan niin paljon jääräpäisyyttä, vaikka viisas koira onkin. en väitä että tämä olisi ongelman syy, mutta voin väittää että berni voi olla taas luonteeltaan erillaisempi ja siten on helpompaa saada se sisäsiistiksi. monet kirjoittelee täällä kun pikkukoirat merkkailee, isommat taas vähemmän. ei se ole rodusta kiinni EI!
        Kiitos kuitenkin hyvistä neuvoistasi, vaikka olemmekin olleet tässä jo viikon verran kiltisti siisteinä, ja koira saa koko ajan hyvää palautetta teoistaan. huolimatta että sinä annoit tärkeät neuvosi!!

      • rajallinen aika
        öhöm.. kirjoitti:

        Miksi sitten ottaa koko koiranpentua, jos aika ei riitä. Etkö tiennyt etukäteen, kuinka vaativaa pennun kasvatus oikeastaan on. Onko koko perhe (puoliso) sitoutunut myös koiraan. Yhteinen hankintaidea, yhteiset pelisäännöt, ne molempien on hyväksyttävä, jos koira tulee taloon. Meillä hoidetan poitsua porukassa. Kuten itse huomaat, hyvistä neuvoista onkin ollut apua, eli koirasi ollut jo viikon verran siistinä. Hyvä juttu!
        Todellakin meillä on hyvin kasvatettu yhteiskuntakelpoinen bernipoika. Murrosikä (eka) pian ohi ja toinen tulee vielä 1-1,5 vanhana. Kovasti on joskus katsottu silmäkkäin, kun jätkä yritti kokeilla paikkaansa laumassa. Hyvin meni kaaliin, että hän on se lauman alin (joskaan ei vähäisin). Kokoa on, säkä 65 cm ja painoakin 45 kg, eli sopivasti. Hyvä on poijan kasvaa,kun ei ole johtajan paineita. Eka berni oli AIVAN erilainen, ei ollut minkäänlaisia uhmia ja karkailuja yms. Koulutuksissa ei käyty, oppi siinä sivussa hirveän paljon sanoja, toimitti asiat pyynnöstä (huutamatta) ja eli melkein 11 vuotiaaksi täysin terveenä. Bernien keski-ikä Suomessa 7,5 v. Hyvää jatkoa ja jaksamista! PS: Itselläni kaksi lasta. Odotin esikoistani, kun otin eka koirani (sakemanniuros) ja kävin samalla kauppaopistoa (bussilla matkaa n. 15 km), asuin anoppilassa, mieheni viikot työssä toisella paikkakunnalla. Poika syntyi 30.11.76 ja olin koulussa tiistaihin, kun torstaina synnytin ja jatkoin koulua joululoman jälkeen. Poika 1 kk vanha, kun pääsi hyvään hoitopaikkaan. Opiskelin loppuun ja olen ollut työelämässä v. 1978 lähtien. Tytär syntyi v. -81, rakensimme talon, itse olin 22 v. Väsyinkin, nukahdin kerran työpaikallekkin. Nyt olen kolmen lapsen biologinen mummo (45 v. ) ja yksi lapsi tuli matkaan poikani vaimon mukana. Jotta nyt sitten viikonloppuisin lapsenlapset, nuorin 8 kk ja samalla siinä koiranpentua hyysätty (että koira tottuu lapsiin). TYÖTÄ OLEN (OLEMME) saaneet tehdä kovasti. Hyvin on mennytkin. ELI, MIKÄ NYKYIYHTEISKUNTAA VAIVAA, KUN EI J A K S E T A SITÄ JA TÄTÄ???

      • Alkuperäinen
        rajallinen aika kirjoitti:

        .. elämänkertaa kerrakseen. Kuka puhui jaksamisesta,että ei jakseta mitään?! Olen päivät yksin, koira ei silloinkaan tätä nykyä tee jätöksiä sisälle, kun olen päästänyt kellontarkkaa ulos. sinne ei menisi, kun on sen mielestä selvästi kylmä. alussa ajattelin ettei sillä ole hätä, enkä pakottanut koiraa ulos. sen jälkeen tulikin pissa ja kakka jonnekkin. nykyään koira seisoo ajallaan oven edessä, se tietää että sinne pitää mennä asioimaan. mutta jos kylmä viima käy kuonoon, niin ei kyllä mennä ulos ollenkaan, vaan koira pitää siis viedä ulos, ja mennä itse mukaan, ja sitten tassutellaan vastahakoisen näköisenä nurmikolla,ja katsotaan perään että onko pakko, mutta kyllä se pissa ja kakka sieltä aina sitten väkisin tulee.nyt kun mieheni on lähempänä töissä eikä viikkoja keskisuomessa niin hänen tullessa töistä hoidamme yhdessä siitä eteenpäin koiran että lapsen, mieheni hoitaa aamulla ennen töihin lähtöä koiran ulospääsyt. Ennen sitä olin viikot aivan yksin pienen lapsen ja koiran kanssa, lapsi valvoi yöt, nukkui päivät, minua ei auttanut anopit, äidit taikka kutkaan muut. koira jäi vähemmälle huomiolle, mutta ei kokonaan. jaksoin silti yrittää, vaikka en ollutkaan aivan virkku ja aktiivinen. olisiko pitänyt jaksaa, juosta koiran perässä aina valmiina!? Ei siis näin: minä makaan vauvan kanssa sängyllä katsoen teeveetä päivät pitkät, ja jos koira vinkuu, käsken sen mennä pois.. näin ajattelin, kun koiraa olimme hankkimassa... vai eikö se menekään niin??!! Aika riittää siis! mistään muusta ei olekaan kyse! ei missään tapauksessa?!

        Anoppisi taisi hoitaa sakemannia sinun ollessa koulussa?
        Kyllä koira on tärkeä, mutta 1kk ikäinen lapsi on liian pieni hoitoon laitettavaksi. mutta jokainen tallaa tavallaan. sitä ei voi kieltää.
        Miksi sinua vaivaa, kun nyky-yhteiskunta ei jaksa? Mistä olet kerännyt tämän kokonaisuuden että nykyaikana ollaan patalaiskoja?

        Olisit avannut keskustelun samalla vaikka näin, "miksi hankkia lapsia, kun ei aika riitä PELKÄSTÄÄN koiralle" Sanokoon kuka vain mitä, mutta lapseni on minulle paljon tärkeämpi kuin koira, mutta ei koira silti ole jäänyt täysin huomiotta! hyvä sen on olla, ja olemme päässeet yhteisymmärrykseen tästä pissapaikastakin. Mutta jaksamisestahan voidaan paasata vaikka kuinka!

      • no niin
        Alkuperäinen kirjoitti:

        Anoppini ja appeni eivät hoitaneet koiraani eikä lastani, vaan he olivat päivätyössä. Milloin appeni ei ollut kännissä vittuilemassa, niin sit oli pil..sa kiinni. Kiva oli asua, olin nuori, suku kävi vielä irvistelemässä, että onpas nuori äiti! Asuimme omakotitalon vierashuoneessa, omalla sisäänkäynnillä. Mieheni nukkui kun härski silli, kun käytin maha pystyssä (hän on nykyisin x-mieheni, avioliitto päättyi minun tahdostani väkivaltaisen , mustasukkaisen mieheni käytöksen takia) koiranpentua ulkona. Koiran opetin olemaan yksin koulupäivisin, mies siis matkatyössä. Hän EI KOSKAAN vaivautunut lastenhoitoon. Ei edes kesälomilla, vaan lenteli Lapissa. Olikin aina keksittävä päiväkodille selityksiä. Ajokortin hankin vasta v. 87. Jalkamiehenä vein molemmat lapseni päiväkotiin, hoidin koirani, omakotitaloamme jne. Väsytti kyllä niin perke..sti joskus.
        Nykynuoret eivät jaksa ?,..hoitaa edes omia lapsiaan, vaan valittavat, kun ei saa aamulla nukkua! Omat lapseni ja tuttavien samanikäiset ovat just tämmösiä! Yöt katotaan tölsää ja vauvelit nukkuu illasta ja heräävät jo aamuyöstä syömään. Varjele, jos useampia. Kyllä mummot (jotka vielä jaksaa) ovat tiukoilla. Kaikki pitäisi tulla valmiina ja saada aina parasta (omakotitaloa haaveillaan), vaikka ei olla edes ansiotyössä. Miniän rahat menee pubiin, lapset tuodaan mummolle (poikani tossun alla, eka ihastus), mutta ei edes äitienpäiväkukkaa tuoda. Ovat itsekästä porukkaa. Onneksi olen tavannut myös fiksuja nuoria. Mieheni ja minä olemme päivätyössä, vapaata vain viikonloput. Lapset ovat suloisia ja mielellään hoidamme, mutta rajansa kaikella. Se lapsista. Mukavaa, että sinulla menee koirasi kanssa mukavasti. Aina on paasaamiseen aihetta. Elämme kuitenkin mieheni kanssa koirinemme elämämme parasta aikaa. Terveyttä toivon kaikille.

      • Bichon..

        Minulla oli 2 isoa koiraa ollut aikaisemmin, kunnes otin kääpiökoiran.
        Täysin sisäsiisti se oli vasta 2 vuotiaana..
        Joten kyllä jossakin määrin allekirjoitan tuon että kääpiökoirien kanssa voi olla sisäsiisteys hankalampaa kuin isoilla.
        Aijemmat koirani oppivat sisäsiisteyden nopeasti ilman ongelmia, mutta pikkuneitipä ei..
        Voihan se olla yksilöllinenkin juttu, mutta samaa olen kuullut vähän muiltakin.

      • Anonyymi
        Bichon.. kirjoitti:

        Seölasoa noi kääpiöt on

    • Anonyymi

      Onko tuo tiibetinspanieli todella tuollainen sisälle kuseskelija??

      Pentu tuli puoliksi sisäsiistinä 9vkosena kotiin. Kuukaudenpäivät meni opetellessa ulos pissimistä.
      Täytetään huomenna 4kk.
      Välillä useammin ulos, osaa pyytääkkin. Yöt kuivia aamulla 6-7 välissä heti pisuille, jopa työpäivän aikana meistä jompikumpi kusettaa tuota otusta 4-5x. + työpöivän jälkeen 3-4kertaa ja pari kertaa illasta.. mutta silti päivittäin sitä kusta ja paskaa saa siivota nurkista... joka vitun kerta. Paitsi ehkä eilen

      • Anonyymi

        Vaikka sen paiskasee pihalle kun alkaa juosta rundia olohuoneesta eteiseen, niin viimeistään kolmantena iltana haisee nurkat

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4020
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3872
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      606
      3794
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      17
      2518
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      74
      2380
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      329
      2017
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      2000
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      188
      1839
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1529
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1392
    Aihe