"Uusi linja-autolinja aloittaa Vaasassa"

"Vaasa Vaasan paikallisliikenteessä aloittaa uusi linja maanantaina 3. tammikuuta Pukinjärven ja Hietalahden välillä.Uutta 8P-linjaa ajetaan reittiä Pukinjärvi-Keskusta-Hietalahti-Mäkikaivontie-Keskusta.
Linjaa liikennöidään 3.6.2011 asti ja koulujen alkaessa 15. elokuuta liikennöinti jatkuu kevään aikataulujen
mukaisesti vuoden loppuun. Pukinjärvellä reitti kuitenkin muuttuu siten,että Orhitien jälkeen bussi ajaa Ympyrätien pohjoisen osan uusimman katuosuuden kautta.
Vuoroja ajetaan joka arkipäivä siten,että linjan vuorot ajetaan edelleen keskuskoululle sekä Silveriaan.
Linja 8A:n reitti muuttuu 2. tammikuuta. Kaikki linjan 8A vuorot ajetaan jatkossa keskustasta ensin pääterveysasemalle ja sen jälkeen Purolaan, Asevelikylään ja uutena kohteena Bölen uudelle asuntoalueelle.
Tämän jälkeen ajetaan Metsäkallion alueelle ja edelleen Kotirantaan sekä keskustaan.
Linja 8A viikonloppuliikenne lauantaisin ja sunnuntaisin jatkuu kuten aiemmin, mutta vuoroja ei enää ajeta Pukinjärvelle, vaan linja 8A.n uuden reitin mukaisiin kaupunginosiin."

Näin siis uutisoi sanomalehti Pohjalainen 24.12 2010 Vaasalaisille uudesta bussireitistä.

Voiko tuon enää selvemmin selittää??
0263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


jatkan omalla kirjoitti:

"Vaasa Vaasan paikallisliikenteessä aloittaa uusi linja maanantaina 3. tammikuuta Pukinjärven ja Hietalahden välillä.Uutta 8P-linjaa ajetaan reittiä Pukinjärvi-Keskusta-Hietalahti-Mäkikaivontie-Keskusta.
Linjaa liikennöidään 3.6.2011 asti ja koulujen alkaessa 15. elokuuta liikennöinti jatkuu kevään aikataulujen
mukaisesti vuoden loppuun. Pukinjärvellä reitti kuitenkin muuttuu siten,että Orhitien jälkeen bussi ajaa Ympyrätien pohjoisen osan uusimman katuosuuden kautta.
Vuoroja ajetaan joka arkipäivä siten,että linjan vuorot ajetaan edelleen keskuskoululle sekä Silveriaan.
Linja 8A:n reitti muuttuu 2. tammikuuta. Kaikki linjan 8A vuorot ajetaan jatkossa keskustasta ensin pääterveysasemalle ja sen jälkeen Purolaan, Asevelikylään ja uutena kohteena Bölen uudelle asuntoalueelle.
Tämän jälkeen ajetaan Metsäkallion alueelle ja edelleen Kotirantaan sekä keskustaan.
Linja 8A viikonloppuliikenne lauantaisin ja sunnuntaisin jatkuu kuten aiemmin, mutta vuoroja ei enää ajeta Pukinjärvelle, vaan linja 8A.n uuden reitin mukaisiin kaupunginosiin."

Näin siis uutisoi sanomalehti Pohjalainen 24.12 2010 Vaasalaisille uudesta bussireitistä.

Voiko tuon enää selvemmin selittää??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu