Oon tässä nyt vähän hukassa itseni kanssa, kun en ees tiiä mitä ajatella.
Olen siis 16 vuotias ja todellakin tiedän olevani homo, eikä tää oo mikään sellanen ohimenevä murros iän juttu. Oikeestaan olen tajunut olevani erillainen/homo jo ala-asteelta (2-3 luokalta) lähtien. Silloinhan en oikein tiennyt mitä asia piti sisäällään, mutta kuitenkin tiesin olevani erilainen.
Nyt kuitenkin ollaan jo siinä vaiheessa, että alkaa noi pojat aikalailla kiinnostamaan, mutta en halua tulla kaapista ulos. Asiaan vaikuttaa aika moni asia, esimerkiksi vanhemmat. Olen uskovaisesta perheestä ja vanhempani ajattelee homouden olevan syntiä ja niin taidan ajatella minäkin. Tiedän tasan tarkkaan heidän mielipiteensä, joka on erittäin jyrkkä EI!! Heille en ole siis uskaltanut asiasta kertoa mitään, enkä halua ikinä kertoakaan, enkä halua, että he saavat sitä mistään selville.
Toinen asia on se, että mitä muutkin ajattelee, elikkä mitä siitäkin tulis, jos esimerkiksi mun luokkalaiset (ammattikoulu) tietäis että olisin homo? Syrjitty olisin ja pataankin varmaan tulis.
Kukaan mua ei ole koskaan homoksi arvioinut, tai asiasta ei ole ollut mitään puhetta. On se kuitenkin aika rankkaa esittää sellaista mitä ei ole. Esimerkiksi koulussa pojat puhuu kokoajan naisista ja kattoo niitten perseitä jne. Siinä sitten pitää esittää, että itteenkikin kiinnostais, ettei tuu sitä homo mainetta.
Pitääkö tässä sitten alkaa olemaan koko elämä yksin ja olla onneton? Olen ajatellut, että menisin jonkun tytön kanssa yhteen, mutta ihan kulissi mielessä. Kuitenkin olen nyt sen ymmärtänyt, että ei siitä yhtään mitään tulisi, kuitenkin mitäköhän mun vanhemmat ajattelis, jos olisin jo 25 vuotias, eikä mulla ois ollu ainuttakaan tyttöystävää? En halua ees kuvitella.
Saattaa kuullostaa tää mun juttu aika lässyn lässyn jutulta, mutta kyllä tää aika rankkaa on pohdiskella tätä kaikkea ja vieläpä yksin. Olen nyt ajatellut kuitenkin aloittaa salasuhteen, tottakai pojan kanssa.
Haluaisin, että se olisi alussa 100% salaista ja ehkä se poistaa pelon ja antaa voimia tulla kaapista ulos, koska kaappi alkaa käymään jo todella ahtaaksi. Rasittavaa hommaa sanon minä.
Oon tehnyt profiilin tonne suomi24 treffit osioon ja siellä koin ensimmäisen pienen pettymyksen.
Löysin sieltä hyvän näköinen kundin, joka oli mua 1 ja ½ vuotta vanhempi. Sen profiilin perusteella oltiin kiinnostuttu aika lailla samoista asioista ja lähetin hänelle sitten viestin. Kerroin ittestäni ihan rehellisesti. En ole mikään bodattu nuori uros, vaan ihan tälläinen pyöreähkö ja ihan huumorin tajuinen. Se tyyppi kyllä luki viestini, muttei lähettänyt mitään takaisin, varmaankin sen takia, etten ole mikään hoikka/bodattu. Kyllähän luonne korvaa kropan?
Onko koko homo suhteissa yleensäkään kysymys toisen ihmisen luonteesta/rakastumisesta vai pelkästään seksistä hyvän näköisten jätkien kanssa? Oon kuullu muutamalta tytöltä olevani ihan hyvän näköinen, vaikka vähän ylipainoinen olenkin. Ehkä joku söpö poika antais inspiraatiota alkaa laihduttamaan ja ylipäätänsä tulla sieltä ahtaasta kaapista ulos.
Olen ihastunut kerran ja aika kunnolla. Luulin sen jätkän olevan homo kanssa, koska se vaan jotenki vaikutti siltä. Takapakkia kuitenkin tuli ja pahasti, koska hän olikin ihan hetero jne. Onneksi osasi olla asiasta hiljaa, eikä ole kellekkään kertonut mitään.
En sitten tiedä, miten koko asiaan suhtautuisi ja paljon ois vielä kerrottavaa, mutta olkoot näin.
Lyhennettynä: Pelkään tulla kaapista ulos vanhempieni ja ennakkoluulojen takia, vaikka sitä kyllä haluaisin, koska tää alkaa olla jo aika raskasta. Tarvitsisin jonkun, joka antaa mulle voimaa/insipraatiota tehdä sen.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Vaikkei se helppoa olekaan, niin kannattaa tulla kaapista ulos, sillon voit olla sujut itsesi kanssa. Jos vanhempien rekatio pelottaa, niin se kannattaa tehdä vasta sitten kun muutat pois kotoa :)
Samalla tavalla, kun sinä odotat jotain suhteelta, odotuksia voi olla myös kumppanillasi. Meillä on jotain, jota vaistomaisesti haemme. On OK epäröidä ja hapuilla. Ei kropan tai naaman tarvitse olla täydellinen, mutta useimpiin meistä kolahtaa, kun kerrot huolehtivasi itsestäsi. Se kertoo kyvystäsi antaa suhteeseen jotain eikä olla vain ottaja. Ole kuitenkin huoleti. Kun panostat, saat moninkertaisesti takaisin.
Useimmat 16 vuotiaat ovat pikkusen pyöreitä. Se kuuluu asiaan. Olet urheilun kannalta parhaassa iässä. Saavutat helposti paljon, kun panostat. Laihduttamisessa muista kolme asiaa: aamiainen, hyvä uni ja maito.
Riittävästi laadukasta ruokaa, niin komistut.
Homoudesta ei tarvitse kertoa ihan kaikille pölkkypäille. Kerro vaikka vain yhdelle, johon luotat. Voihan se yksi aluksi olla vaikka homo. On hyvä, että on joku, jonka kanssa voit jakaa tunteita.
Elämä tarjoaa paljon mahdollisuuksia hyviin suhteisiin, hellyyteen ja läheisyyteen. Kun itsenäistyt, tilaisuuksien määrä kasvaa reilusti. Voit elää omaa elämää kysymättä keltään lupaa.
Saman ikäänen toinen täällä :D ja kyllä vaikka jokaisen pitäis saada olla oma itsensä niin silti ei kannata tehdä elämästään hankalaa... kuitenkaan en suositelle elämään koko elämäänsä kaapissa. itse ainaki ikävä kyllä pidän ihmisiä jotka ovat vielä 25v kaapissa säälittävinä!
Siinä vaiheessa kun on täysi-ikäinen asuu omillaan ja on itse vastuussa itsestään niin ei pitäisi olla mitään pelättävää kaapissa olemiseen, eikä sitä tarvitse jokaiselle tutulle soittaa ja sanoa olevansa homo ... ei edes yhdelle tarvitse. Voi vain elää elämäänsä niinkuin tahtoo ja jos joku kysyy niin sitten vastaa rehellisesti.
Ja mitä tuohon treffi juttuun tai mikä nyt olikaan niin tulee että ei se netti kuitenkaan nyt ole hirveän hyvä paikka tavata ihmisiä... varsinkaan ihmisiä jotka ovat kiinnostuneita ihan oikeasta seurustelusta ja ihmissuhteista että elä nyt ota itseesi jossei se vastannut.. EIKÄ nyt ainakaan kannata vetää mitään olen lihava ja ruma angstia se on aivan turhaa!! elät elämääsi etkä tee homoudesta itsellesikään mitään numeroa, sillä kun se ei ole sinulle mikään numero tai suuri asia niin ei se ole muillekkaan. Anna ihmisten tutustua sinuun eikä sinun seksuaalisuuteesi
Hankalaa tosta kaapista tulemisesta tekee se, että uskonto ja kulttuuri on erittäin voimakkaasti mukana kuvioissa. Netti ei ehkä juu ole paras mahdollinen kumppanin hakupaikka, mutta jos kaapissa vielä on, niin ei ole muutakaan vaihtoehtoa.
Tosiaan tosta kulttuurista vielä sen verran, että kulttuurini on erittäin paljon vastaan homoja. Niinkin paljon, että tappeiluita asiasta tulee, siis ihan fyysisellä tasolla. Aika pinteessä tässä ollaan, kaipa se on vaan kestettävä?
Minä kerroin äidilleni vasta kun olin muuttanut pois kotoa. Ja silloinkin oli ihan pakko, kun ahdisti koko ajan ja en saanut melkein edes nukkua. Ei se mitään onneksi muuttanut, mutta hän ei taida olla täysin vakuuttunut että olen homo. "Sinä olet vielä sen verran nuori että et osaa sanoa varmasti". Joo joo ei ole tytöt koskaan ollut kiihottavia (paitsi lesboseksi, se kiihottaa jonkin verran, mutta heteroseksi ei) toisin kuin pojat. Meidän perheessä ei olla uskovaisia tai avoimesti vihamielisiä homoja kohtaan, joten en valitettavasti ole ollut samassa tilanteessa kuin sinä. Voin vain sanoa, että kun tulet ulos, huonot ystävät lähtevät pois viereltäsi mutta ne TOSI ystävät jäävät edelleen vierellesi ja ovat aina tukenasi. Niillä huonoilla ystävillä ei ole, eikä tule olemaan väliä.
Vähä sama juttu...tosin olen parikymppinen nainen.
Mulla on vieläkin toi seksuaalinen indentitetti vähän hukassa. Itse kans uskonnolisesta perheestä, enkä vois koskaan kertoo vanhemmille. Mut mulla on onneks sisarukset jotka tukis mua varmasti jos tulisin kaapista ulos. Asia helpottaa ku pääset muuttaa omaan kämppään ja töihin.
Mulle alko hahmottuu vast täysikäsyyden kynnyksel et en oo hetero. Tajusin alkaa kyseenalastaa kaikki asioita ja omia tunteita vast sitten. Koska olihan mut koko lapsuuden "aivopesty" uskomaan tiettyihin arvoihin, sinisilmänen ku olin. Nyt taas kyseenalaistan lähes kaiken ja tuntuu et ei voi luottaa mihkään.
Musta tuntuu et useempi kaveri saattaa aavistaa mun olevan lesbo/bi koska ei oo ollu poikaystäviii enkä oo muutenkaan nii kauheesti puhunnu niist. Ja sama sisaruksien puolella. Jotkut onkin vähän vihjailleet siitä mulle et ne saattais olla vihillä asiasta. Mutta koska en oo tartunnu syöttiin nii ei onneks jatkannu tai painostannu mua. Kai se on sellast "tukee": et ei se haittaa tuu kaapist sit ku oot valmis. Ja kun en oo ihan sata varma ja itsetunto muutenkin romuna nii haluu kokoo ittensä kunnolla ennen sitä.
Tosin mulla ei oo oikeen ketään ei heteroa kaveria, mikä saattais helpottaa tilannetta. Ja muutenkin tuntuu et en oikeen löytänny paikkaa täs maailmas...ei oo oikeen tosi ystävii ollenkaan.
Jos mun vanhemmat sais tietää asiasta nii en usko et ne mua kuitenkaan hylkäis. Aatelis et oon tosi sekasin päästäni ja paasais mulle siit. Eikä ottais kuuleviin korviinsa et olisin tosissani. Maailman hairahduksia....niin ne varmaa sanois.
Tsemppiä sulle! :) Puhu siitä vain niille joihin sä voit luottaa. Ei oo varmasti helppoo jätkäporukois ton ikäsen.
Ja jos perhees arvot ja uskonto ei oo sulle koko elämä, nii repäse ittes irti siitä kaikesta ku oot valmis. Varmasti sun perhees joku on ees sun puolel ja tukee sua....tovottavasti!
Asutko isossa vai pienessä kaupungissa? Pikkupaikkakunnalla voi tehdä aika tiukkaa olla ainoa homo 100 kilometrin säteellä. Mä annan sulle nämä vinkit.
1) Pysy kaapissa jos se tuntuu sinusta fiksummalta. Ei ole oikein etteivät vanhempasi hyväksy sinua sellaisena kuin olet, mutta sitä asiaa ei nyt tässä vaiheessa voi muuttaa miksikään. Sinun ei tarvitse olla kaikille ihmisille rehellinen kunhan olet rehellinen itsellesi :)
2) Käy koulut loppuu ja muuta pois kotipaikkakunnalta tai muuta ainakin asumaan omillesi niin saat vapaammin tavata poikia.
3) Liikunta ja itsestään huolehtiminen kannattaa, siitä saa itseluottamusta ja ulkonäkökin paranee. Olet kuitenkin vielä nuori joten kun jaksat liikkua sinusta kasvaa varmasti komea sälli isompana.
4) Koita etsiä netistä seuraa mutta muista että aika moni hakee netistä vain pelkkää seksiseuraa tai ei ole sitä mitä esittää olevansa... kannattaa varoa siis. Hyviä sivustoja on esimerksi Qruiser ja Gayromeo. Jos löydät jonkun mukavan kundin ei sun tarvitse mun mielestä turhaan pelätä näkemistä ja yhdessäoloa. Ei kukaan oikeasti ensimmäisenä epäile kahta jätkää homoiksi varsinkaan jos ette ole mitään ranteenheiluttajatyyppejä. Sanotte vaan olevanne kavereita.
Asun pienessä kaupungissa. Keskustassa on 3 ruokakauppaa ja pizzeria.
Seuraa olen yrittänyt nyt tässä parin viikon aikana ettii netistä ja olen törmännyt pelkkiin ku*ipäihin.
Haluavat heti kuvan ja jos ei anna (en halua paljastua) ja sanoo, että live kuva on paras kuva, niin heti haistatellaan pitkät veet jne. Tuntuu, että homot on aika törkeetä porukkaa ja vieläpä samanlaisille ihmisille, joita mun mielestä toisten homojen pitäisi tukea?
Kundi24:n 4) kohta oli hyvä ja niin olen suunnitellutkin tekeväni, jos jonkun pojan löytäisin.