moi!!!

jos haluaa näyttelijäksi ja käy teatterikoulun voiko valmistua vain elokuvanäyttelijäksi vai pitääkö esiintyä livenäkin?? en ole koskaan kyllä kunnolla näytellyt, mut en mää varmaan lavalle menoa silti hirveästi enää pelkäisi. mulla on muu syy olla menemättä lavalle, en pelkää sitä varmaan sillä tavalla et mua katsotaan ym.
2424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No mun käsittääkseni kaikenlainen näytteleminen kuuluu siihen, niin livenä kuin elokuvissakin. Mikäli haluaa mukaan elokuviin, kannattaa kyllä ihan teatteriakin harrastaa, vaikka se onkin vähän eri asia. Teatterissa kuitenkin saa sitä tuntumaa näyttelemiseen ja saa varmasti hyviä vinkkejä mahdollisia tulevia elokuvarooleja varten.

:)

Äänestä

No ainakaan asenne ei toistaiseksi vaikuta kovin hyvältä.
Ammattinäyttelijähän on valmis tekemään kaikkea ammattiin liittyvää!

Suomessa on kohtuullisen pienen piirit esittävän taiteen puolella. Varsinkin elokuvia valmistuu melko vähän verrattuna muihin maihin.
Vain näyttelijöiden kerma pääsee elokuviin esittämään puherooleja.
Joten jos suomalainen TeaK:sta tai Näty:stä valmistunut näyttelijä haluaa työllistyä, on väistämätön ehto työskennellä jossakin teatterissa TAI työllistää itsensä ns. freelancer näyttelijänä.

Suosittelen katsomaan myös ulkomailla sijaitsevia koulutuspaikkoja, jos erityisesti filminäytteleminen kiinnostaa. Muistaakseni New Yorkissa on jokin tämän alan koulutuspaikka (ja kohtuullisen tunnettu...)???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mooi123 kirjoitti:

jos haluaa näyttelijäksi ja käy teatterikoulun voiko valmistua vain elokuvanäyttelijäksi vai pitääkö esiintyä livenäkin?? en ole koskaan kyllä kunnolla näytellyt, mut en mää varmaan lavalle menoa silti hirveästi enää pelkäisi. mulla on muu syy olla menemättä lavalle, en pelkää sitä varmaan sillä tavalla et mua katsotaan ym.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu