Hei. Kaipaisin keskusteluseuraa jos jollain olisi kokemuksia sääriluun murtumasta? Itselläni murtui sääriluu, polven alta lähti pahasti sääriluun pala irti ja vaati vaativan leikkauksen, jotka ovat harvinaisia. Sitä ei siis voinut ydinnaulata vaan rautalevy ja paljon ruuveja. Oli niin pahasta kohtaa katkennut Onko kellään mitään kokemusta? Haluaisin tietää onko miten parantunut ja mahdollisuudet "normaaliin" elämään. Tämä sattui pahassa onnettomuudessa, joka ei ollut mitenkään oma syyni, joten on vähän ehkä jäänyt katkeruutta, miksi minulle tapahtui näin vielä näin pahasti murtunut ja voinko enää harrastaa rakkaita lajejani kun todella nuorikin vielä olen. Olisi kiva saada "vertaistukea" tai kertomuksia teistä muista. Kuntoutuksesta yms mistä haluaa kertoa. Itselläni leikkauksesta on aikaa 3 kk ja nyt voisi aloittaa kävelyn kokeilemista pikku hiljaa, mutta kipuja on kyllä vielä paljon. Tämän tyylisiä keskustelujakin on varmasti joskus tehty mutta mitä olen itse niitä lukenut, en ole oikein saanu mitään juuri irti tähän minun murtumaani liittyen, joka koskettaisi jotenkin minua.
Sääriluun murtuma
tamatytto4
11285
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minulla ei ole ollut sääriluun murtumaa, mutta lapsena minulla murtui olkavarsi pahoin. Kirjoitin sinulle siksi, kun kirjoitit katkeruudesta. Minä olen myös tuntenut katkeruutta.
Minä tosiaan loukkasin käteni yli kolmekymmentävuotta sitten. Onnettomuus johtui täysin ajattelettomista hoitajistani. Käteni leikattiin muka parhaimpien professoreiden toimesta tyksissä silloin lapsena, ja myöhemmin teininä. Käsi jäi virheasentoon leikkauksista huolimatta. Vuosi sitten olin kolmannessa leikkauksessa Ortonissa. Nyt pääsin onneksi huipputason käsikirurgin hoiviin. Hän sanoi, että hän ei ole ikinä montakymmentä vuotta kestäneen uransa aikana nähnyt samalaista kyynärpäätä. Hänen mukaansa kyynärpääni oli järkyttävä. Nivelpinta oli jätetty kallelleen aivan väärään suuntaan!?! Tämän järkyttävän virheasennon ansiosta minulla on nyt vajaa neljäkymppisenä nivelrikko kyynärpäässä.
Leikkaukseni vuosi sitten onnistui. Kuitenkin käteni oli niin huono, että ei siitä normaalia ikinä saa. Liikelaajuudessa on pysyvästi vajausta ja tosiaan se nivelrikko on etenevä ongelma. Kai mä sitten vanhempana saan tekonivelen, kun omani on jo ihan romu.
Kertoisitko sinä onnettomuudestasi? Kirjoitit, että se ei ollut sinun syytä, miten se siis kävi? Saatko mitään rahallista korvausta edes lääkärikuluissa? Vaikka eihän raha korvaa terveyttä. Minkälainen leikkaus sinulle tehtiin? En oikein ymmärtänyt. Pistettiinkö siis sinullekin ruuveja ja rautalevy, kuten minulle.
Minä olen onneksi voiton puolella katkeruudessani. Yritän vain ajatella, että olisihan minun voinut käydä paljon pahemminkin. Yritä sinä ajatella samalla lailla. Voimia!!!