Lapuan Vuodot

Lisennsikauppa ohjeita WC Forumilta

Pankaa nörtit ohje, kuinka voin panna nämä nettiin kaikkien luettavaksi. Näitä on paljon.

Lainaus alkaa:

Olisi enemmän kuin suotavaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Et omista osakkeita, vaan lisenssiosuuksia.

WinCapita ei anna nevoja lisenssiosuusjärjestelmän panostusten toteuttamisen strategioihin eli miten esim. kannattaisi kysymässäsi tilanteessa menetellä.

Mikäli myyt, niin panostusmaksimisi laskee. Mikäli myyt kalliimmalla, kuin millä olet ostanut, niin panostusmaksimisi laskee suhteessa enemmän.

Lisenssiosuuksien kurssi on aina tehnyt notkahduksen välittömästi uuden panostusmaksimiprosentin julkaisun jälkeen, koska osa jäsenistössä myy saadakseen lisäpanostuksia X-lisenssiosuuksiin.

Onko tämä pidemmällä tähtäyksellä järkevää, on taas oma juttunsa. Panostusmaksimiprosentti todennäköisesti jää tälle tasolle, koska uusia jäseniä ei enää oteta "vanhaan järjestelmään". Lisäksi uusi järjestelmä mitä todennäköisemmin huolehtii osaltaan A-lisenssiosuuksien arvonnoususta.

Osa myy aina panikoituessaan, kun kurssi tekee pienen notkahduksen. Panikoitujat ovat ainaisia häviäjiä missä tahansa pörssissä. He ostavat, kun kurssi on liian korkealla eli kun markkina on ylikuumentunut, myyvät tappiolla, kun kurssi on lähtenyt alas ja ostavat takaisin kalliimmalla. Pitkäjänteinen sijoittaja ei heilahteluista välitä.

Pieni osa on niitä, jotka käyttävät nämä tilanteet hyödykseen "taitavalla pörssipelaamisella", jota WinCapita ei halua tukea millään tavoin. Toimintamme ei perustu "pörssipelaamiseen" eli jäsenen tulonmuodostus tulee jostain muualta, kun järjestelmä on oikein ymmärretty.
522666
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

jossa ei suojella sponsseja.Esim. murobbs. Siellä lähdesuojasisikin on paremmin turvattu.
Tämän palstan poistotoiminta on jo "sisäisessä tutkinnassa".

Äänestä
  • ja nyt uutena toimintamme ei perustuu pörssipelaamiseen.

    Äänestä

  • voi onmargariinia kirjoitti:

    ja nyt uutena toimintamme ei perustuu pörssipelaamiseen.

    Ole hyvä ja aktivoi uusi jäsen sivustoltasi "Uusi sponsorointi", mikäli jäsenen aloituskassa siirtyy sijoitustililtäsi. Aloituskassa 3000,00 euroa siirtyy aktivoinnin yhteydessä sijoitustililtäsi uudelle jäsenelle. Aloituskassasta veloitetaan uuden VIP-jäsenen maksut. Voit aktivoinnin jälkeen siirtää uudelle jäsenelle haluamasi määrän varoja toiminteella "Rahan siirto / Sijoitustililtä jäsenelle".

    Tarkista uuden jäsenen sähköpostiosoitteen oikeellisuus. Salasana lähetetään aktivoinnin yhteydessä kirjaamaasi sähköpostiosoitteeseen.

    Älä lähetä aktivointipyyntöä jäsenpalveluun.

    Sinun tulee itse suorittaa sponsoroimasi jäsenen aktivointi, mikäli sponsoroimasi jäsenen aloituskassa siirretään sijoitustililtäsi.

    Äänestä

  • Lapuan Tunkki kirjoitti:

    Lapuan tunkille tuntuu jokaisen asian ymmärtäminen tuottavan tuskaa?

    Kyse oli ID:n perustamisesta sponsorin sijoitustililtä ja paikan aktivoimisesta! Tollo!

    Äänestä

  • Huooooh! kirjoitti:

    Lapuan tunkille tuntuu jokaisen asian ymmärtäminen tuottavan tuskaa?

    Kyse oli ID:n perustamisesta sponsorin sijoitustililtä ja paikan aktivoimisesta! Tollo!

    Elikkä tässä tunkki antoi oikeat eurot ponzorille käteen. Koska zonta tyhjäsi serverin ennen häipymistään mökkilomalle Nöttöseen poliiseilla ei ole tietoa näistä rahasiirroista. Näitä sirtoja saattaa olla jopa 30 milliä.

    Äänestä

  • velllihousu . kirjoitti:

    >Elikkä tässä tunkki antoi oikeat eurot ponzorille käteen. Koska zonta tyhjäsi serverin ennen häipymistään mökkilomalle Nöttöseen poliiseilla ei ole tietoa näistä rahasiirroista. Näitä sirtoja saattaa olla jopa 30 milliä.

    Tässä puhutaan toiminnosta, jossa annettiin uudelle jäsenelle lainaa sponsorilta uuden jäsenyyden perustamiseen minimisummalla 3000€, joka täytyi maksaa pois tulevista tuotoistaan ennenkuin sai oikeuden kotiuttaa omia tuottojaan.
    Siis missään tapauksessa ei silloin annettu sponsorille rahaa käteen, mikäli ei halunnut maksaa tuplaten jäsenyydestään.;)

    Koskahan näkee sen päivän jolloin sinäkin vellihousu olet ymmärtänyt edes yhden asian oikein?;)
    Ilmeisesti turha toivo?:)

    Äänestä

  • voi lateenia kirjoitti:

    Väärin,väärin

    Siis ne rahat TÄYTYI antaa sponssille käteen. Helpoin tapa sponsorin kotouttaa varojaan.
    Tyhminkään sponsori ei siirtänyt varojaan VELAKSI. Velkaraha ei jyllää sponsorille tuottoja.

    Ja tuo takaisinmaksu ennen tulouttamisoikeutta, tuli eteen helmikuussa -08.
    Hannun viimeisimpiä yrityksiä venyttää ponzia, toivoen varojen menoa uudelleen kierrätykseen ilman nostoja.
    Olet kyllä tosi capinauttisponssi, viimeisiä oljenkorsia kyhäät, mutta kun ei onnistu sekään !

    Voi velvetti, kun ponzorin pökäleet yrittävät aina vaan levittää sontaa.
    Menkää hyvät tunkit kammarille, jos ette ole saaneet takaisn ponzorilta hänelle suoraan käteeen maksamianne rahoja. Kammarin kautta saatte ne, mutta aikaa se vie.

    Äänestä

  • sekopää valehtelee kirjoitti:

    >Siis ne rahat TÄYTYI antaa sponssille käteen. Helpoin tapa sponsorin kotouttaa varojaan.

    Älä puhu paskaa!
    Siis nimenomaan ko. tapauksessa syntyi lopussa toiminto sivuille jossa pystyi uuden ID:n muodostamaan minmisummalla 3000€ ja se syntyi jäsenten lukuisista toivomuksista saattaa eräät sukulaiset ja ystävät, jotka oli ehditty kirjata ennen edellistä sulkemista uusilta jäseniltä, mutta ei ehditty rekisteröidä.
    Itse esim. rekisteröin kaksi jäsentä ko. tavalla ja sponsorini oman äitinsä ja meistä kumpikaan ei ottanut senttiäkään käteen rahaa.

    Oletko sinäkin Lapuan tyhmiä juntteja?

    Äänestä

  • velllihousu . kirjoitti:

    Voi velvetti, kun ponzorin pökäleet yrittävät aina vaan levittää sontaa.
    Menkää hyvät tunkit kammarille, jos ette ole saaneet takaisn ponzorilta hänelle suoraan käteeen maksamianne rahoja. Kammarin kautta saatte ne, mutta aikaa se vie.

    >Voi velvetti, kun ponzorin pökäleet yrittävät aina vaan levittää sontaa.

    Tiedät varmaan itsekin kuinka toivottomalta tuollaiset vastineesi kuulostavat? Pöllö!

    Tyhmäkin käy viisaasta, kun ymmärtää pitää suunsa kiinni sanoo Raamattukin. Viisas kirja!

    Äänestä

  • kerro se! kirjoitti:

    >Siis ne rahat TÄYTYI antaa sponssille käteen. Helpoin tapa sponsorin kotouttaa varojaan.
    Tyhminkään sponsori ei siirtänyt varojaan VELAKSI. Velkaraha ei jyllää sponsorille tuottoja.

    Älä puhu paskaa!
    Siis nimenomaan ko. tapauksessa syntyi lopussa toiminto sivuille jossa pystyi uuden ID:n muodostamaan minmisummalla 3000€ ja se syntyi jäsenten lukuisista toivomuksista saattaa eräät sukulaiset ja ystävät, jotka oli ehditty kirjata ennen edellistä sulkemista uusilta jäseniltä, mutta ei ehditty rekisteröidä.
    Itse esim. rekisteröin kaksi jäsentä ko. tavalla ja sponsorini oman äitinsä ja meistä kumpikaan ei ottanut senttiäkään käteen rahaa.

    Oletko sinäkin Lapuan tyhmiä juntteja?

    Otit siis allesi kaksi jäsentä velaksi ? Etkä saanut mitään. Menetit vain virtuaalia puoleksivuodeksi jotka olisit voinut laittaa jylläämään tuottoa ?
    Kuka uskoo.
    No ei kukaan.
    Ymmärrän kyllä tuon oma äidin sponssauksen. Silloin saattaa olaa ettei poika pyytänyt äitikullaltaan rahoja. No saipa silti liittymisestä 200€.

    Äänestä

  • surkeaa räpeltämistä kirjoitti:

    >Voi velvetti, kun ponzorin pökäleet yrittävät aina vaan levittää sontaa.
    Menkää hyvät tunkit kammarille, jos ette ole saaneet takaisn ponzorilta hänelle suoraan käteeen maksamianne rahoja. Kammarin kautta saatte ne, mutta aikaa se vie.

    Tiedät varmaan itsekin kuinka toivottomalta tuollaiset vastineesi kuulostavat? Pöllö!

    Tyhmäkin käy viisaasta, kun ymmärtää pitää suunsa kiinni sanoo Raamattukin. Viisas kirja!

    Hyvä Raamatuntuntija, sinä yrität aina vaan kusettaa porukkaa.
    Kesällä 07 zonta pani huussisivuille ns. active toiminnon, jolla paljon ponzanneet ( huussissa iso virtuaalitili ) voivat muuttaa virtuaalit oikeiksi euroiksi tekemällä uusitunkille huusitilin ja ottamalla tunkilta oikeat eurot käteensä.
    Minulla on monta huusituttavaa, jotka antoivat rahaa suoraan ponzorin käteen. Useat ovat saaneet rahansa takaisin, kun ovat hoksanneet kysyä niitä.

    >>>>Kesällä 07 zonta pani huussisivuille ns. active toiminnon, jolla paljon ponzanneet ( huussissa iso virtuaalitili ) voivat muuttaa virtuaalit oikeiksi euroiksi tekemällä uusitunkille huusitilin ja ottamalla tunkilta oikeat eurot käteensä.

    Äänestä

  • Tarkkana oltava kirjoitti:

    >>>>Kesällä 07 zonta pani huussisivuille ns. active toiminnon, jolla paljon ponzanneet ( huussissa iso virtuaalitili ) voivat muuttaa virtuaalit oikeiksi euroiksi tekemällä uusitunkille huusitilin ja ottamalla tunkilta oikeat eurot käteensä.

    Höpö, höpö! Arvelen, että ensimmäiseen loppukusetukseen osallistujista ( ne jotka pääsivät vielä mukaan zontan treidaukseen ) suurin osa maksoi ponzorille suoraan käteen. Arvioni on, että näin vaihtoi n. 30 mil eeroa omistajaa.

    Äänestä

  • surkeaa räpeltämistä kirjoitti:

    >Voi velvetti, kun ponzorin pökäleet yrittävät aina vaan levittää sontaa.
    Menkää hyvät tunkit kammarille, jos ette ole saaneet takaisn ponzorilta hänelle suoraan käteeen maksamianne rahoja. Kammarin kautta saatte ne, mutta aikaa se vie.

    Tiedät varmaan itsekin kuinka toivottomalta tuollaiset vastineesi kuulostavat? Pöllö!

    Tyhmäkin käy viisaasta, kun ymmärtää pitää suunsa kiinni sanoo Raamattukin. Viisas kirja!

    rahansiirto kävi helpoiten hänen kauttaan, koska silloin säästyi aikaa ja saatiin raha heti kasvamaan kovaa korkoa. Onko asia mahdollisesti niin, että rahat ovatkin edelleen ponsorilla?

    Äänestä

  • Petettykö kirjoitti:

    Jo muihin huveihin, eli pukattu eteenpäin "###"

    Äänestä

  • voi lateenia kirjoitti:

    >Elikkä tässä tunkki antoi oikeat eurot ponzorille käteen. Koska zonta tyhjäsi serverin ennen häipymistään mökkilomalle Nöttöseen poliiseilla ei ole tietoa näistä rahasiirroista. Näitä sirtoja saattaa olla jopa 30 milliä.

    Tässä puhutaan toiminnosta, jossa annettiin uudelle jäsenelle lainaa sponsorilta uuden jäsenyyden perustamiseen minimisummalla 3000€, joka täytyi maksaa pois tulevista tuotoistaan ennenkuin sai oikeuden kotiuttaa omia tuottojaan.
    Siis missään tapauksessa ei silloin annettu sponsorille rahaa käteen, mikäli ei halunnut maksaa tuplaten jäsenyydestään.;)

    Koskahan näkee sen päivän jolloin sinäkin vellihousu olet ymmärtänyt edes yhden asian oikein?;)
    Ilmeisesti turha toivo?:)

    Olen ymmärtänyt yhden asian heti huussitilin saatuani. Täyttä kusetusta koko homma. Pirunmoisella veivaamisella ja vatvomisella siitä on yritetty tehdä rehellistä, mutta ei onnistu.

    Äänestä

  • velllihousu . kirjoitti:

    Olen ymmärtänyt yhden asian heti huussitilin saatuani. Täyttä kusetusta koko homma. Pirunmoisella veivaamisella ja vatvomisella siitä on yritetty tehdä rehellistä, mutta ei onnistu.

    Ovat muka niin kovaksi keitettyä porukkaa, mutta jos näinkin käy että selviävät asioista tuolla vanhentamalla, niin silti heidät muistetaan vessan härskinä rahastajana joka tuoksahtaa pitkään pahalta kanssakäymisissä.

    Äänestä

  • velllihousu . kirjoitti:

    Olen ymmärtänyt yhden asian heti huussitilin saatuani. Täyttä kusetusta koko homma. Pirunmoisella veivaamisella ja vatvomisella siitä on yritetty tehdä rehellistä, mutta ei onnistu.

    ">>>>Olen ymmärtänyt yhden
    velllihousu . 3.1.2011 08:32

  • mikä pelle? kirjoitti:

    Olipa siinä sattuvasti kirjoitettu.

    Äänestä

  • mikä pelle? kirjoitti:

    ">>>>Olen ymmärtänyt yhden
    velllihousu . 3.1.2011 08:32
    Olen ymmärtänyt yhden asian heti huussitilin saatuani. Täyttä kusetusta koko homma. Pirunmoisella veivaamisella ja vatvomisella siitä on yritetty tehdä rehellistä, mutta ei onnistu.

    turhat lorpötykset, muka olisi saanut takaisin rahojaan, kummakun ei sitten palautettu aikanaan.

    Äänestä

  • mikä pelle? kirjoitti:

    ">>>>Olen ymmärtänyt yhden
    velllihousu . 3.1.2011 08:32
    Olen ymmärtänyt yhden asian heti huussitilin saatuani. Täyttä kusetusta koko homma. Pirunmoisella veivaamisella ja vatvomisella siitä on yritetty tehdä rehellistä, mutta ei onnistu.

    Ei nyt aivan kaikessa ole ollut epäonnea. Eikä oikeastaan tässäkään. Onneksi ponzi kaatui ennen, kuin ehdin nostaa mitään ulos. Olisi tympeää odotella milloin poliisi ottaa yhteyttä.
    Koska maksoin rahat ponzorille suoraan käteen on minulla hyvät mahdollisuudet saada ne oikeuden päätöksellä korkoineen takaisin.
    Minun ponzorini on senverran kovapäinen, että ei palauttanut rahoja suosiolla. Onneksi hänellä on kiinteää mistä hän voi maksella lainassa olleita euroja takaisin. Kokohan on tosi hyvä näissä tapauksissa.

    Äänestä

  • Petettykö kirjoitti:

    rahansiirto kävi helpoiten hänen kauttaan, koska silloin säästyi aikaa ja saatiin raha heti kasvamaan kovaa korkoa. Onko asia mahdollisesti niin, että rahat ovatkin edelleen ponsorilla?

    Pyydä ponzoriltasi kuitit, joilla hän siirsi rahasi huussiin. Jos mitään kuitteja ei löydy pyydä rahasi takaisin. Jos ponzorilla tekee tiukkaa kerta takaisinmaksu hyväksy osamaksut. l

    Äänestä

  • velllihousu . kirjoitti:

    Ei nyt aivan kaikessa ole ollut epäonnea. Eikä oikeastaan tässäkään. Onneksi ponzi kaatui ennen, kuin ehdin nostaa mitään ulos. Olisi tympeää odotella milloin poliisi ottaa yhteyttä.
    Koska maksoin rahat ponzorille suoraan käteen on minulla hyvät mahdollisuudet saada ne oikeuden päätöksellä korkoineen takaisin.
    Minun ponzorini on senverran kovapäinen, että ei palauttanut rahoja suosiolla. Onneksi hänellä on kiinteää mistä hän voi maksella lainassa olleita euroja takaisin. Kokohan on tosi hyvä näissä tapauksissa.

    korkoa ponsorit joutuvat maksamaan pääomalle, jos heidät todetaan oikeudessa maksuvelvollisiksi ?

    Äänestä

  • velllihousu . kirjoitti:

    Ei nyt aivan kaikessa ole ollut epäonnea. Eikä oikeastaan tässäkään. Onneksi ponzi kaatui ennen, kuin ehdin nostaa mitään ulos. Olisi tympeää odotella milloin poliisi ottaa yhteyttä.
    Koska maksoin rahat ponzorille suoraan käteen on minulla hyvät mahdollisuudet saada ne oikeuden päätöksellä korkoineen takaisin.
    Minun ponzorini on senverran kovapäinen, että ei palauttanut rahoja suosiolla. Onneksi hänellä on kiinteää mistä hän voi maksella lainassa olleita euroja takaisin. Kokohan on tosi hyvä näissä tapauksissa.

    Siis jätit vastaamatta kaikista oleellisimpaan kysymykseen?

    Miksi siis et nostanut heti rahojasi pois kun kerran kerroit heti sivuille päästyäsi havainneesi kyseessä olevan kusetuksen? Melkoinen luikki tunnut olevan ja nyt sitten olet sponsorisi kimpussa, hyi helvetti mitä kaksinaamaisia maa päällään kantaa?

    Äänestä

  • myötähäpeää tunnen kirjoitti:

    välkkyjä on molemmin päin ja heitä löytyy ilmeisesti lisää kun tässä selvitys touhuissa edetään

    Äänestä

  • myötähäpeää tunnen kirjoitti:

    Siis jätit vastaamatta kaikista oleellisimpaan kysymykseen?

    Miksi siis et nostanut heti rahojasi pois kun kerran kerroit heti sivuille päästyäsi havainneesi kyseessä olevan kusetuksen? Melkoinen luikki tunnut olevan ja nyt sitten olet sponsorisi kimpussa, hyi helvetti mitä kaksinaamaisia maa päällään kantaa?

    Velkaa on velkaa, ne peritään aina takaisin, tavalla tai toisella. Kumpi oli luikku Aaltonen joka ruiskutteli Latelle kuuluvat huumerahat omaan perseensä vai Late joka ampui napin otsaan kun ei rahoja kuulunut. Aaltonen makasiinirotta, Latelle olisi kuulunut mitalli. Late oli muuten kysynyt Aaltoselta: Uskotko Jumalaan ja kun Aaltonen oli vastannut myöntävästi, oli todennut "tervemenoa". Tämä kohtalo saattaa tulla rahat kusettaneille sponssinketkuillekkin jossain vaiheessa eteen.

    Äänestä

  • myötähäpeää tunnen kirjoitti:

    Siis jätit vastaamatta kaikista oleellisimpaan kysymykseen?

    Miksi siis et nostanut heti rahojasi pois kun kerran kerroit heti sivuille päästyäsi havainneesi kyseessä olevan kusetuksen? Melkoinen luikki tunnut olevan ja nyt sitten olet sponsorisi kimpussa, hyi helvetti mitä kaksinaamaisia maa päällään kantaa?

    Tiedät aivan yhtä hyvin, kuin minäkin, että ensimmäinen 3 tonnia olisi jäänyt huussiin. Nyt jäi koko potti sinne. Se on senverran suuri, että sitä viitsii periä takaisin. Ja kerroppa minulle miksi jättäisin sen ponzorille.

    Äänestä

  • velllihousu . kirjoitti:

    Tiedät aivan yhtä hyvin, kuin minäkin, että ensimmäinen 3 tonnia olisi jäänyt huussiin. Nyt jäi koko potti sinne. Se on senverran suuri, että sitä viitsii periä takaisin. Ja kerroppa minulle miksi jättäisin sen ponzorille.

    >Tiedät aivan yhtä hyvin, kuin minäkin, että ensimmäinen 3 tonnia olisi jäänyt huussiin. Nyt jäi koko potti sinne. Se on senverran suuri, että sitä viitsii periä takaisin. Ja kerroppa minulle miksi jättäisin sen ponzorille.

    Silloin kun sponsorisi siirsi sinun summasi ilmeisesti sijoitustililtään sinun ID:lle, niin ne varat menivät sinun sijoitustilille ja silloin jo pääsit lukemaan välittömästi sivujasi ja olisit voinut nostaa kaiken pois.
    Vaikka olisit sitten siirtänytkin rahasi osuustilille Wincapitan sisällä ja ostanut lisenssejä ja päivittänyt itsesi Vipiksi, niin edelleen sinulla oli mahdollisuus saada rahasi pois sääntöjenkin mukaan miinustettuna jäsenmaksulla.
    tiedän kuitenkin tapauksia henkilökohtaisesti, että jäsenmaksua ei miinustettu palautetuista rahoista.

    Vaikutat kovin rikolliselta luonteelta, koska itse kerroit havainneesi HETI Wincapitan kusetukseksi, kun pääsit heidän sivuilleen, ja silti jatkoit sijoitustasi??? Näinkö mielestäsi toimii rehellinen ihminen???
    Ei toimi vaan silloin olisit pannut jäsenpalveluun tiedon välittömästi, että haluat luopua sijoituksestasi ja olisit varmasti saanut rahasi takaisin. Nyt itket kuin pikkukakara ja syytät sponsoriasi, joka ainoastaan sinun suostumuksellaan otti rahat vastaan, mutta sait myös samalla summalla sivuillesi tavaraa. Perkeleen nössönenä!

    Äänestä

  • itkuiita olet! kirjoitti:

    Ja hommaa tekee sellainen kaveri kuin Kailajärven Hannu.......

    http://www.youtube.com/watch?v=2-yPFnWRK74

    "Nyt itket kuin pikkukakara ja syytät sponsoriasi, joka ainoastaan sinun suostumuksellaan otti rahat vastaan, mutta sait myös samalla summalla sivuillesi tavaraa."

    Tehdäänkö nyt sitten vaikka niin että annat minulle käteen sopiva summa, sanotaan nyt vaikka 8000e. Minä annan sinulle sitten internet-osoitteen jossa näkyy sinun nimesi ja tuo antamasi summa 8000.

    Voin olla sen verran reilu että laitetaan kerralla sinne internettiin alkuun vaikka 20000.

    Tehdäänkö kaupat? Nyt on elämäsi tilaisuus!!! Saat SIVUILLESI TAVARAA reilusti enemmän kuin annoit.

    Äänestä

  • WINCAPUTISTA kirjoitti:

    Ja hommaa tekee sellainen kaveri kuin Kailajärven Hannu.......

    http://www.youtube.com/watch?v=2-yPFnWRK74

    Mutta eihän älömölöltä enenpää voi vaatiakkaan;)

    Äänestä

  • vaikka niin että... kirjoitti:

    "Nyt itket kuin pikkukakara ja syytät sponsoriasi, joka ainoastaan sinun suostumuksellaan otti rahat vastaan, mutta sait myös samalla summalla sivuillesi tavaraa."

    Tehdäänkö nyt sitten vaikka niin että annat minulle käteen sopiva summa, sanotaan nyt vaikka 8000e. Minä annan sinulle sitten internet-osoitteen jossa näkyy sinun nimesi ja tuo antamasi summa 8000.

    Voin olla sen verran reilu että laitetaan kerralla sinne internettiin alkuun vaikka 20000.

    Tehdäänkö kaupat? Nyt on elämäsi tilaisuus!!! Saat SIVUILLESI TAVARAA reilusti enemmän kuin annoit.

    En luota asiaasi vähääkään, koska suolimurot pettävät aina.;) En kai minä nyt tyhmä ole:)

    Äänestä

  • Siis kysymys oli siitä miksi vellihousu ei kotiuttanut rahojaan heti, koska kerran heti sivuille mentyään huomasi
    sen tavaran olevan paskaa???

    Ymmärrän kyllä, että sinulle älämölölle pointin löytäminen tuottaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, mutta mene kuule vaikka pihalle seisomaan uikkarillasi pariksi tunniksi, niin uskon että sullakin jotakin kirkastuu.;)

    Äänestä

  • velllihousu . kirjoitti:

    Tiedät aivan yhtä hyvin, kuin minäkin, että ensimmäinen 3 tonnia olisi jäänyt huussiin. Nyt jäi koko potti sinne. Se on senverran suuri, että sitä viitsii periä takaisin. Ja kerroppa minulle miksi jättäisin sen ponzorille.

    huusis sinne jää vain mitä sinne kuuluukin, jotta elä nyt helevetis jätä sitä 3000-tonnia sinne, mikä hyväntekijä sinä luulet olevasi, ei muutakuin kaikki perintään, niin voit jotain saada takaisin

    Äänestä

  • itkuiita olet! kirjoitti:

    >Tiedät aivan yhtä hyvin, kuin minäkin, että ensimmäinen 3 tonnia olisi jäänyt huussiin. Nyt jäi koko potti sinne. Se on senverran suuri, että sitä viitsii periä takaisin. Ja kerroppa minulle miksi jättäisin sen ponzorille.

    Silloin kun sponsorisi siirsi sinun summasi ilmeisesti sijoitustililtään sinun ID:lle, niin ne varat menivät sinun sijoitustilille ja silloin jo pääsit lukemaan välittömästi sivujasi ja olisit voinut nostaa kaiken pois.
    Vaikka olisit sitten siirtänytkin rahasi osuustilille Wincapitan sisällä ja ostanut lisenssejä ja päivittänyt itsesi Vipiksi, niin edelleen sinulla oli mahdollisuus saada rahasi pois sääntöjenkin mukaan miinustettuna jäsenmaksulla.
    tiedän kuitenkin tapauksia henkilökohtaisesti, että jäsenmaksua ei miinustettu palautetuista rahoista.

    Vaikutat kovin rikolliselta luonteelta, koska itse kerroit havainneesi HETI Wincapitan kusetukseksi, kun pääsit heidän sivuilleen, ja silti jatkoit sijoitustasi??? Näinkö mielestäsi toimii rehellinen ihminen???
    Ei toimi vaan silloin olisit pannut jäsenpalveluun tiedon välittömästi, että haluat luopua sijoituksestasi ja olisit varmasti saanut rahasi takaisin. Nyt itket kuin pikkukakara ja syytät sponsoriasi, joka ainoastaan sinun suostumuksellaan otti rahat vastaan, mutta sait myös samalla summalla sivuillesi tavaraa. Perkeleen nössönenä!

    Hyvä itkuiita, kerroppa minulle miksi minun pitäisi jättää euroni ponzorin taskuun. Ponzorini toimi tässä tapauksessa kelvottoman tuotteen jäleenmyyjänä ja hän toimi vilpillisesti. Hän antoi minun ymmärtää, että hän siirtää euroni MB:n kautta huussiin.
    Koska hän oli erittäin aktiivinen jäleenmyyjä hän oli onnistunut keräämään alleen suuren määrän tunkkeja. Jokainen huussiin houkuteltu tunkki lihotti hänen huussissa olevaa huussiraha kassaansa.
    Näitä huussirahoja hän myi minulle.
    Kun paskatorni kaatui juolahti mieleeni kysyä häneltä MB kuitteja, joilla hän oli muuttanut euroni huusseiksi. Koska MB kuitteja ei löytynyt ymmärsin, että eurot ovat edelleen hänellä.
    Pyysin häntä kohteliaasti purkamaan tekemäni kaupan ja palauttamaan eurot minulle. Hän olisi saanut takaisin minulle myymänsä huussit. Se ei hänlle käynyt ja nyt ollaan tässä. Olen perimässä lakituvan kautta eurojani takaisin.
    Kerro hyvä itkuiita minulle kuka tässä toimii väärin?

    Kyllä sponsorin tulisi pystyä osoittamaan ainakin se, että tunkkia kohden siirrettyä virtuaalia vastaava summa olisi siirretty MB.n kautta sponsorin capitatilille samanaikaisesti.
    Jos MB kuittia tuosta siirrosta ei löydy, ovat rahat edelleen sponsorilla.
    Ts. Sponsori kuitannut tuottoja puhtaana käteen siirrettyä virtuaalia vastaava summa.
    Verojahan näistä ei tietenkään tarvinnut maksaa, koska ei kuittia tuloista.

    Sponsori siis maksaa lakituvan kautta.

    Äänestä

  • velllihousu . kirjoitti:

    Hyvä itkuiita, kerroppa minulle miksi minun pitäisi jättää euroni ponzorin taskuun. Ponzorini toimi tässä tapauksessa kelvottoman tuotteen jäleenmyyjänä ja hän toimi vilpillisesti. Hän antoi minun ymmärtää, että hän siirtää euroni MB:n kautta huussiin.
    Koska hän oli erittäin aktiivinen jäleenmyyjä hän oli onnistunut keräämään alleen suuren määrän tunkkeja. Jokainen huussiin houkuteltu tunkki lihotti hänen huussissa olevaa huussiraha kassaansa.
    Näitä huussirahoja hän myi minulle.
    Kun paskatorni kaatui juolahti mieleeni kysyä häneltä MB kuitteja, joilla hän oli muuttanut euroni huusseiksi. Koska MB kuitteja ei löytynyt ymmärsin, että eurot ovat edelleen hänellä.
    Pyysin häntä kohteliaasti purkamaan tekemäni kaupan ja palauttamaan eurot minulle. Hän olisi saanut takaisin minulle myymänsä huussit. Se ei hänlle käynyt ja nyt ollaan tässä. Olen perimässä lakituvan kautta eurojani takaisin.
    Kerro hyvä itkuiita minulle kuka tässä toimii väärin?

    Tästä sivusta seuranneena voin kertoa, että itse maksoin sponsorini tilille tietsikalla ja sain itselleni ID:n ja rahat
    kuten pitääkin sijoitustilille Wincapitaan ja minua ei todellakaan kiinosta onko sponsorini siirtänyt antamani rahat MB:n kautta vai ei. Oleellista oli silloin se että minulla olivat rahat omalla sijoitustililläni Wincapitassa ja saatoin ryhtyä ostamaan lisenssejä.

    Tällä sponsorillani oli kanssa useita sponssattuja ja muistelisin hänen sanoneen, että hän siirtää sitten useamman jäsenen rahoja kerralla, kun tarvitsee rahaa panostusmaksimin korotuksiin tai joihinkin muihin tarpeisiin, mutta en sitten tiedä kuinka hän on toiminut, koska se on mielestäni hänen asiansa? Rehellisenä ukkona häntä olen kuitenkin aina mieltänyt.

    Äänestä

  • Melkein omillani kirjoitti:

    ... tyhmyyttä osoittaa, jos vieläkään ei ymmärrä kusetuksen jujua. Se raha, minkä näit clubi-tililläsi oli virtuaalirahaa ja sinä annoit sponsorillesi oikeata rahaa. Etkö oikeesti ymmärrä oikean rahan ja virtuaalirahan eroa?

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

niin täshän selevästi sanothan jotta tuotot tuloovat mualta kun lisenssikaupasta.

Äänestä
  • >niin täshän selevästi sanothan jotta tuotot tuloovat mualta kun lisenssikaupasta.

    Asia on irroitettu laajemmasta kokonaisuudesta, jossa Hannu nuhteli "pörssipelaajia" moraalittomuudesta, kun eräälläkin sijoittajalla oli 50 000 lisenssiä ja keinotteli niillä sekä osto- ja myyntipuolella saadakseen itselleen suuremmat tuotot. Näitä moraalittomia oli kuulemma vain kourallinen ja heidät Hannu pisti kuriin, koska järjestelmää hyödyntäen putsasivat pienempiä sijoittajia. Puutuminen myös lopetti kyseenalaisen keinottelun.

    Vasinainen lisenssikauppa muine tuotteineen on taasen aivan toinen asia, kuten mm. lisenssien arvonnousu 1€/kpl
    parhaimmillaan n. 20€/kpl

    Äänestä

  • ymmärtäminen halooo kirjoitti:

    >niin täshän selevästi sanothan jotta tuotot tuloovat mualta kun lisenssikaupasta.

    On pohojalaasen suoraselkäisyys notkahtanut pahemman kerran ////////////////

    Äänestä

  • viirakon laki kirjoitti:

    On pohojalaasen suoraselkäisyys notkahtanut pahemman kerran ////////////////

    >On pohojalaasen suoraselkäisyys notkahtanut pahemman kerran ////////////////

    Ei pidä paikkaansa, vaan voidaan sanoa, että juuri ne pohojalaaset jotka vähiten ymmärsivät säännöistä ja järjestelmän toimivuudesta ovat esiintyneet suunapäänä mm. täälä suolipalstalla.

    Kannattaisi eräiden lapualaisten junttienkin tajuta, että pelkällä uhoamisella ei nykymaailmassa pärjää, vaan pitää olla myöskin oikeaa tietoa ja perehtyä asioihin ja vähintäinkin systeemiin missä itse on mukana.

    Kun erään lapualaisen jäsenen (tehnyt rikosilmoituksen) kanssa keskustelin v. 2009, niin hän väitti, että ei ollut mitään lisenssipörssiä, vaan hänen rahansa olivat menneet valuuttakauppaan suoraan??? Kuitenkin kun aikamme keskustelimme, niin hän ei osannut kertoa millä toiminnolla hän siirsi rahansa suoraan valuuttakauppaan henkilökohtaisilta sivuiltaan???

    Panostusmaksimi ja x-lisenssit olivat hänelle täyttä pimeyttä ja väitti kuitenkin olevansa VIP -jäsen???
    Kun hieman yritin häntä opastaa, niin välillä vaikutti, että käykö päälle ja sanoi, että vielä tulee minullekin vikurivarsalle kengittäjä KRP:stä ja sen olivat hänelle kertoneet.:) Ei ole kuulunut.

    Terveisin seinäjokelainen jäsen

    Äänestä

  • muistatko? kirjoitti:

    muuttuivat lisensseiksi. Kun oli ostanut offshore-yhtiön osakkeita, voidaanko ne yksipuolisella ilmoituksella muuttaa joksikin lisensseiksi. Esim. näin: "Aprillia! Et omista enää osakkeitasi, vaan ne haihtuivat ilmaan."

    Äänestä

  • Shareholder kirjoitti:

    muuttuivat lisensseiksi. Kun oli ostanut offshore-yhtiön osakkeita, voidaanko ne yksipuolisella ilmoituksella muuttaa joksikin lisensseiksi. Esim. näin: "Aprillia! Et omista enää osakkeitasi, vaan ne haihtuivat ilmaan."

    "Osaako joku neuvoa, miten osakkeet
    Shareholder 1.1.2011 19:17

  • perusasioita kirjoitti:

    Tilulii vaan, Nummisuutarin Esko - ja pyllyysi pitkä pyrstö.

    Sinä se pelaat vaan sitä Afrikan Tähteä, luovuta jo ja tule takaisin maan päälle. Kusetus on kusetusta eikä se näillä lisenssihölinöilläsi muuksi muutu.

    Äänestä

  • Tilulii, hei Esko kirjoitti:

    Tilulii vaan, Nummisuutarin Esko - ja pyllyysi pitkä pyrstö.

    Sinä se pelaat vaan sitä Afrikan Tähteä, luovuta jo ja tule takaisin maan päälle. Kusetus on kusetusta eikä se näillä lisenssihölinöilläsi muuksi muutu.

    >Tilulii vaan, Nummisuutarin Esko - ja pyllyysi pitkä pyrstö.

    >Sinä se pelaat vaan sitä Afrikan Tähteä, luovuta jo ja tule takaisin maan päälle. Kusetus on kusetusta eikä se näillä lisenssihölinöilläsi muuksi muutu.

    Selvisikö pikkuisellekin tiluliille, että ei pärjää älyllisessä keskustelussa tietävien kanssa? Vi...tu mikä pelle!

    Äänestä

  • muistatko? kirjoitti:

    >On pohojalaasen suoraselkäisyys notkahtanut pahemman kerran ////////////////

    Ei pidä paikkaansa, vaan voidaan sanoa, että juuri ne pohojalaaset jotka vähiten ymmärsivät säännöistä ja järjestelmän toimivuudesta ovat esiintyneet suunapäänä mm. täälä suolipalstalla.

    Kannattaisi eräiden lapualaisten junttienkin tajuta, että pelkällä uhoamisella ei nykymaailmassa pärjää, vaan pitää olla myöskin oikeaa tietoa ja perehtyä asioihin ja vähintäinkin systeemiin missä itse on mukana.

    Kun erään lapualaisen jäsenen (tehnyt rikosilmoituksen) kanssa keskustelin v. 2009, niin hän väitti, että ei ollut mitään lisenssipörssiä, vaan hänen rahansa olivat menneet valuuttakauppaan suoraan??? Kuitenkin kun aikamme keskustelimme, niin hän ei osannut kertoa millä toiminnolla hän siirsi rahansa suoraan valuuttakauppaan henkilökohtaisilta sivuiltaan???

    Panostusmaksimi ja x-lisenssit olivat hänelle täyttä pimeyttä ja väitti kuitenkin olevansa VIP -jäsen???
    Kun hieman yritin häntä opastaa, niin välillä vaikutti, että käykö päälle ja sanoi, että vielä tulee minullekin vikurivarsalle kengittäjä KRP:stä ja sen olivat hänelle kertoneet.:) Ei ole kuulunut.

    Terveisin seinäjokelainen jäsen

    Ei Seinäjoki ole Lapuaa suurenpi palionkaan jos on pienempi, jotta turha on sivu seinäjokisten nostaa rintaansa pystyyn mahtailakseen maillaan, mitä liä karikkoa siellä on ja puutkin on vanhoja säästeltyjä, kasvunsa kasvaneita luultavasti sisältä lahoja, me Lapualaiset kovapohjaisilla rintamailla ruista kylyvellähä ja porsahien vattat on hyväs kunnos.

    Äänestä

  • huvittaa, näkemiin kirjoitti:

    >Tilulii vaan, Nummisuutarin Esko - ja pyllyysi pitkä pyrstö.

    >Sinä se pelaat vaan sitä Afrikan Tähteä, luovuta jo ja tule takaisin maan päälle. Kusetus on kusetusta eikä se näillä lisenssihölinöilläsi muuksi muutu.

    Selvisikö pikkuisellekin tiluliille, että ei pärjää älyllisessä keskustelussa tietävien kanssa? Vi...tu mikä pelle!

    Kun nyt ensin näkisi sen älyllisen keskustelun ja älyllisen keskustelijan. Olisitkohan se sinä, Eskoseni?

    Wincapitan rahaliikenne on selvitetty, Hande kertoo tämän:
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010010710891367_uu.shtml

    Ja sinä pohdit osakkeiden ja lisenssin välistä suhdetta. Vankilassa saa pelata omia lautapelejä, otappa kuule se Afrikan Tähti mukaasi, on sitten ajankulua.

    "Minä siivet selkääni saan ja pyllyyni pitkän pyrstön, ja kohoon korkeuksiin ylös - tilulii, tilulii, tilulii."

    Äänestä

  • pitää komia talavia kirjoitti:

    Ei Seinäjoki ole Lapuaa suurenpi palionkaan jos on pienempi, jotta turha on sivu seinäjokisten nostaa rintaansa pystyyn mahtailakseen maillaan, mitä liä karikkoa siellä on ja puutkin on vanhoja säästeltyjä, kasvunsa kasvaneita luultavasti sisältä lahoja, me Lapualaiset kovapohjaisilla rintamailla ruista kylyvellähä ja porsahien vattat on hyväs kunnos.

    Ja lopuksi porsahien vattat on hyväs kunnos.

    Eikä seinäjokelainen mielestäni nyt vertaillut Lapuaa ja Seinäjokea kokonsa puolesta, mutta kun nyt otit puheeksi, niin kyllähän Lapua on tuppukylä Seinäjokeen verrattuna kaikilla mittareilla mitattuna.
    Seinäjoki on Etelä- Pojanmaan maakuntakeskus, jonka kaupan volumi on kuudenneksi suurin koko Suomessa, siis heti suurten kaupunkien jälkeen.

    Seinäjoella on rakennettu tämän laman aikana enemmän kuin koskaan sen historian aikana ja se on ruokkinut varmasti myös lapualaisia, kuin koko maakuntaa.
    Kaupunkiin myös muutetaan ympäri Suomea voimakkaasti ja hiljan Senäjoki arvioitiinkin viimevuosien kasvavampien kaupunkien joukossa toiselle tilalle heti pääkaupunkimme Helsingin jälkeen.

    Äänestä

  • vähän uhoa kirjoitti:

    Mitä siihen vastaa Seinäjokelainen, joka puolisi tuota tuotoisaa peliä (WC).

    Äänestä

  • ymmärtäminen halooo kirjoitti:

    >niin täshän selevästi sanothan jotta tuotot tuloovat mualta kun lisenssikaupasta.

    Asia on irroitettu laajemmasta kokonaisuudesta, jossa Hannu nuhteli "pörssipelaajia" moraalittomuudesta, kun eräälläkin sijoittajalla oli 50 000 lisenssiä ja keinotteli niillä sekä osto- ja myyntipuolella saadakseen itselleen suuremmat tuotot. Näitä moraalittomia oli kuulemma vain kourallinen ja heidät Hannu pisti kuriin, koska järjestelmää hyödyntäen putsasivat pienempiä sijoittajia. Puutuminen myös lopetti kyseenalaisen keinottelun.

    Vasinainen lisenssikauppa muine tuotteineen on taasen aivan toinen asia, kuten mm. lisenssien arvonnousu 1€/kpl
    parhaimmillaan n. 20€/kpl

    oli täysin sallittua ja jopa suotavaa toimintaa wincapitassa, sillä näin saatiin estettyä lisenssejen hinnan nousu yli reaalihinnan. Itsekin myin parhaana päivänä kymmeniä tuhansia lisensejä. Tietääkseni kenenkään kaupankäyntiin ei puututtu capitan toimesta ellei syyllistynyt mihinkään väärinkäytökseen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Lapuan Tunkki kirjoitti:

Lisennsikauppa ohjeita WC Forumilta

Pankaa nörtit ohje, kuinka voin panna nämä nettiin kaikkien luettavaksi. Näitä on paljon.

Lainaus alkaa:

Olisi enemmän kuin suotavaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Et omista osakkeita, vaan lisenssiosuuksia.

WinCapita ei anna nevoja lisenssiosuusjärjestelmän panostusten toteuttamisen strategioihin eli miten esim. kannattaisi kysymässäsi tilanteessa menetellä.

Mikäli myyt, niin panostusmaksimisi laskee. Mikäli myyt kalliimmalla, kuin millä olet ostanut, niin panostusmaksimisi laskee suhteessa enemmän.

Lisenssiosuuksien kurssi on aina tehnyt notkahduksen välittömästi uuden panostusmaksimiprosentin julkaisun jälkeen, koska osa jäsenistössä myy saadakseen lisäpanostuksia X-lisenssiosuuksiin.

Onko tämä pidemmällä tähtäyksellä järkevää, on taas oma juttunsa. Panostusmaksimiprosentti todennäköisesti jää tälle tasolle, koska uusia jäseniä ei enää oteta "vanhaan järjestelmään". Lisäksi uusi järjestelmä mitä todennäköisemmin huolehtii osaltaan A-lisenssiosuuksien arvonnoususta.

Osa myy aina panikoituessaan, kun kurssi tekee pienen notkahduksen. Panikoitujat ovat ainaisia häviäjiä missä tahansa pörssissä. He ostavat, kun kurssi on liian korkealla eli kun markkina on ylikuumentunut, myyvät tappiolla, kun kurssi on lähtenyt alas ja ostavat takaisin kalliimmalla. Pitkäjänteinen sijoittaja ei heilahteluista välitä.

Pieni osa on niitä, jotka käyttävät nämä tilanteet hyödykseen "taitavalla pörssipelaamisella", jota WinCapita ei halua tukea millään tavoin. Toimintamme ei perustu "pörssipelaamiseen" eli jäsenen tulonmuodostus tulee jostain muualta, kun järjestelmä on oikein ymmärretty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu