Tunkit ojennukseen!

Tulipa tässä päivänä eräänä parit tunkit kyselemään ikäviä liittyen Handen syytteisiin, menetettyihin "sijoituksiin" ja rikosilmoituksiin yleensä. No, noita surkeitahan on nähty, joten ilmoitin kylmästi, että kun heitän luun koiralle, ei minua kiinnosta maistuuko se vai ei.

Ennenkuin edes ehdin lausettani loppuun, sain TunkkiTimpalta nasakan jabin palleaan, jonka vuoksi olin hetken ns. sanaton. Sattui!

Yritin selittää jotain EOK:sta ja lisenssikaupasta, vaan tas tuli jabia pötsiin. Ei hyvä. Ei siinä auttanut muu kuin siirtyä pankkiautomaatin luo ja ryhtyä lepyttelemään läpeensä vitt##nt#nutta tunkkia. Kävipä muuten aika kalliiksi. Vaan ehkäpä se on todellakin niin, että se mikä "treidaten" tulee, se itkien menee...

Eipä siinä muu auttanut kuin luikkia kotiin ja kiskoa käkättimeen kunnon riuhtaisut psykoosipirtua ja toivoa, että unohdus soisi helpotuksen mahdollisimman pian.

On se kovaa tämä valuuttadiilerin arki!
2412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mielenkiintoisintahan tässä jutussa on se, että klubin toinen perustaja joka on vielä syyteharkinnassa, on saanut moninkerroin rahua verrattuna Hannuun, sama henkilö hoidellut klubin rahaliikenteen klubin tileillä, tätä hlöä on pidetty vain kaksi viikkoa kiinni eikä ole kuulemma takavarikoita, asuntojen osto Floridassa kiihtyy, eikös olekin erittäin kummallista?

Äänestä
  • eivätkä kiusaa sponssiaan rikosilmoituksilla tai tutkintapyynnöillä, on elämä helpompaa. Kysykää vaikka Lapuan Paulilta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sponssi Sepe kirjoitti:

Tulipa tässä päivänä eräänä parit tunkit kyselemään ikäviä liittyen Handen syytteisiin, menetettyihin "sijoituksiin" ja rikosilmoituksiin yleensä. No, noita surkeitahan on nähty, joten ilmoitin kylmästi, että kun heitän luun koiralle, ei minua kiinnosta maistuuko se vai ei.

Ennenkuin edes ehdin lausettani loppuun, sain TunkkiTimpalta nasakan jabin palleaan, jonka vuoksi olin hetken ns. sanaton. Sattui!

Yritin selittää jotain EOK:sta ja lisenssikaupasta, vaan tas tuli jabia pötsiin. Ei hyvä. Ei siinä auttanut muu kuin siirtyä pankkiautomaatin luo ja ryhtyä lepyttelemään läpeensä vitt##nt#nutta tunkkia. Kävipä muuten aika kalliiksi. Vaan ehkäpä se on todellakin niin, että se mikä "treidaten" tulee, se itkien menee...

Eipä siinä muu auttanut kuin luikkia kotiin ja kiskoa käkättimeen kunnon riuhtaisut psykoosipirtua ja toivoa, että unohdus soisi helpotuksen mahdollisimman pian.

On se kovaa tämä valuuttadiilerin arki!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu