en nyt ihan tiennyt että minne tämän olisi muuallekkaan laittanut niin sen vuoksi tänne..
Minulla on ongelma äitini kanssa (äitini on 42 vuotta),hän ei kuuntele minua kun puhun ja jos kuuntelee, keskeyttää heti ja sanoo jotain täysin asiaan kuulumatonta.
Seuraava voi kuulostaa teiniltä, mutta yrittäkää ymmärtää asian ydin.. Olen halunnut koiraa koko pienen ikäni, no, muutto suurempaan asuntoon varmistu ja äitini lupasi minulle koiran, osti koirakirjan, sain ystävältäni lahjaksi koiranruokakupin ja talutushihnan.Äiti ei sanonut asiaan mitään.. Kun sitten kerran tuli taas koirasta puhe, äiti yllättää minut sanomalla ettei koiraa tule.Ei voinut silloin suoraan sanoa että ei vaan ennätin jo kaikkea pientä hankkia.
No, sitten tuli taas keskustelu eläimistä.. (olen suunnattoman eläinrakas..) Äitini sanoi että saan hommata kaksi kissaa jos huolehdin niistä itse.(tiedän että se ei ole halpaa joten säästin siihen ahkerasti ja ostin silloinkin jo kuletuskopin..) Ja äiti ei sano yhtään negatiivista sanaa kissoista. Kunnes taas, ei tähän taloon niitä kuulemma saa tuoda. Kun Kysyin että miksi pitää luvata ensin ja sitten kylmästi perua puheensa, hän sanoi että " no, tällainen minä olen.." Tietää että eläimet on minulle tärkeitä..
Inhottavaa kaikessa on se että hän suhtautuu valituksiini välinpitämättömästi. Meillä oli todella hyvät välit ennen tätä ja inhottaa kun ei voi puhua kun ei kuunnella. Enkä voi luottaa enää häneen. Hän vetoaa aina siihen että saisin olla tyytyväinen kun vaan saan käydä lukiota. Koulu on minulle hankalaa kun en ole viisaimmasta päästä, se on todella rankkaa ja äitini ei edes itse ole käynyt koko lukiota. Lisäksi hän ei tunnu käsittävän kuinka paljon minuun sattuu kun isäni ei halua tavata minua elatusapu kiistojen takia( emme ole nähneet kohta kahteen vuoteen) ja se sattuu enemmän kun äitikään ei tunnu enää välittävän..
olenkin suunnitellut muuttavani poikaystäväni kanssa omaan asuntoon, mutta en uskalla sanoa suunnitelmistani äidille. hän sanoisi kuitenkin vain että " no sittenpähän näet ettei se helppoa ole." tiedän ettei ole, mutta henkinen hyvinvointi on minulle tärkeää.
Voisitteko kaikki äidit ystävällisesti sanoa omia mielipiteitänne asiasta.. Mikä äitini on niin totaalisesti muuttanut että hän ei enää ainakaan osoita välittävänsä minusta? suuttuuko hän jos lähden pois? En yksinkertaisesti kestä enää.. Luulen että vika on minussa kun vanhempia ei läsnäoloni kiinnosta.. Sen vuoksi tahdon pois..
Minulla on ongelma äitini kanssa (äitini on 42 vuotta),hän ei kuuntele minua kun puhun ja jos kuuntelee, keskeyttää heti ja sanoo jotain täysin asiaan kuulumatonta.
Seuraava voi kuulostaa teiniltä, mutta yrittäkää ymmärtää asian ydin.. Olen halunnut koiraa koko pienen ikäni, no, muutto suurempaan asuntoon varmistu ja äitini lupasi minulle koiran, osti koirakirjan, sain ystävältäni lahjaksi koiranruokakupin ja talutushihnan.Äiti ei sanonut asiaan mitään.. Kun sitten kerran tuli taas koirasta puhe, äiti yllättää minut sanomalla ettei koiraa tule.Ei voinut silloin suoraan sanoa että ei vaan ennätin jo kaikkea pientä hankkia.
No, sitten tuli taas keskustelu eläimistä.. (olen suunnattoman eläinrakas..) Äitini sanoi että saan hommata kaksi kissaa jos huolehdin niistä itse.(tiedän että se ei ole halpaa joten säästin siihen ahkerasti ja ostin silloinkin jo kuletuskopin..) Ja äiti ei sano yhtään negatiivista sanaa kissoista. Kunnes taas, ei tähän taloon niitä kuulemma saa tuoda. Kun Kysyin että miksi pitää luvata ensin ja sitten kylmästi perua puheensa, hän sanoi että " no, tällainen minä olen.." Tietää että eläimet on minulle tärkeitä..
Inhottavaa kaikessa on se että hän suhtautuu valituksiini välinpitämättömästi. Meillä oli todella hyvät välit ennen tätä ja inhottaa kun ei voi puhua kun ei kuunnella. Enkä voi luottaa enää häneen. Hän vetoaa aina siihen että saisin olla tyytyväinen kun vaan saan käydä lukiota. Koulu on minulle hankalaa kun en ole viisaimmasta päästä, se on todella rankkaa ja äitini ei edes itse ole käynyt koko lukiota. Lisäksi hän ei tunnu käsittävän kuinka paljon minuun sattuu kun isäni ei halua tavata minua elatusapu kiistojen takia( emme ole nähneet kohta kahteen vuoteen) ja se sattuu enemmän kun äitikään ei tunnu enää välittävän..
olenkin suunnitellut muuttavani poikaystäväni kanssa omaan asuntoon, mutta en uskalla sanoa suunnitelmistani äidille. hän sanoisi kuitenkin vain että " no sittenpähän näet ettei se helppoa ole." tiedän ettei ole, mutta henkinen hyvinvointi on minulle tärkeää.
Voisitteko kaikki äidit ystävällisesti sanoa omia mielipiteitänne asiasta.. Mikä äitini on niin totaalisesti muuttanut että hän ei enää ainakaan osoita välittävänsä minusta? suuttuuko hän jos lähden pois? En yksinkertaisesti kestä enää.. Luulen että vika on minussa kun vanhempia ei läsnäoloni kiinnosta.. Sen vuoksi tahdon pois..
Vastaukset 8
Vanhimmat
kun voisit kertoa tuon kaiken äidillesi.. anna vaikka kirje, jos et tunne voivasi keskustella äitisi kanssa. Kerro rehellisesti tunteistasi, luulenpa että asiat järjestyy :)
.. kertoa , välinpitämättömyyttä edelleen.
voisiko olla joku vaihdevuodet tai sen sellaista..? olen lukenut että silloin saattaa olla napit vastakkain ihan pienestäkin asiasta..? ja äiti tuntua erilaiselta..
mutta voinee tuostakin olla kysymys :) Löytyykö teille molemmille läheistä ihmistä, jota voisi pyytää "sovittelijaksi" ?
jos äitisi on oikein todella muuttunut, ennen empaattinen, mukava ja kuunteleva: nyt välinpitämätön, muissa maailmoissa,epäluotettava.
onko masennus ja burnout poissuljetut? onko äitisi käynyt tai saisitko suostuteltua hänet käymään lääkärissä?
onko ketään läheistä: tätiä, setää, enoa, mummoa tai vaaria, jolle voisit uskoutua ja pyytää tukea itsellesi?
olet 17v. ja koulusi on kesken. jos suunnittelet omilleen muuttoa kannattaa ehkä yrittää kysellä sos.toimistosta tuettua asumista. tukiasuntoja on harvassa ja ne on kyllä useinmiten tarkoitettu sijaislapsille, jotka ovat itsenäistymässä, mutta aina kannattaa kysyä. avohuollon tukitoimihan sekin olisi, jos saisit sitä kautta asunnon ja voisit jatkaa kouluasi.
minusta äitisi nyt ennen kaikkea tarvitsee apua. kertomasi perusteella tulee tunne, että jotain on vinossa.
mutta ei sinullakaan helppoa ole, kärsivällisyyttä sinulle ja voimia ristiriitaisessa tilanteessa
tuli silmiini sinun puolestasi...
Ei sinussa varmasti ole vika vanhempiesi käytökseen, vaan heidän katkeruus epäonnistuneeseen yhteiselämään. Elämä katkerana on vaan niin vaikeaa äidillesi ja selvästi myös isällesi.
Ehkä se juuri parantaisi ja lähentäisi teidän välejänne, jos asuisit muualla. Kyllähän äitisi saattaa tietysti suuttuakin, mutta varmasti leppyy myös. Ja jos hän jonkin aikaa murjottaa, lohduttaahan sinua poikaystäväsi ja kissa tai koira, kunnes suhde vanhempiin taas elpyy.
Voimia sinulle!
Auttaa todella kun saa lukea äitien mielipiteitä asiasta. Kiitos.
...ole kyllä äiti, vaan 23 vuotias tyttö, mutta vastaan silti. Minua kävi nimittäin niin surettamaan puolestasi. Olen itse nimittäin myös tosi eläinrakas, ja voin kuvitella miltä sinusta tuntuu, ja miten tärkeä oma eläin olisi. Älä kuitenkaan huolehdi, sinullahan on kupit ja talutushihnat valmiina, kun olet tarpeeksi vanha muuttamaan pois kotoa, voi ottaa vaikka kissan! (halvempi hoitoisempi ja muutenkin helpompi kuin koira). Koiran voit ottaa sitten vaikka vanhempana.
Mitä äitiisi tulee, kuullostaisi siltä, että hän on todella epävarma ihminen. Hän tavallaan haluaa ilahduttaa lupaamalla sinulle jotain, mutta ei sitten pystykään pitämään lupausta. Ehkä häntä vähän pelottaa aikuistumisesi, ja se, ettet asu enää kohta kotona. Varmasti hän kuitenkin rakastaa sinua. Jos sinun on vaikea puhua hänelle, mitäs jos näyttäisit viestin, jonka kirjoitit tänne?
Kaikkea hyvää sinulle, toivottavasti (ja varmasti) saat joku päivä ikioman eläimen hoidettavaksi! :)
No,en ole kenenkään äiti mutta ajattelin vastata koska oma tilanteeni on ollut ihan samanlainen.En voi puhua äitini kanssa mistään koska hän vaihtaa heti aihetta ja alkaa selittämään jotain ihan asiaankuulumatonta.Muutenkin hän on todella vaikea tapaus.Luulen että hänellä on päässä jotain vikaa ja olen ehdotellut hänelle lääkäriin menemistä,mistä seuraa aina kauhea riita.Onneksi isäni on erittäin tervejärkinen,tosin aina töissä ja vähän jo vanhuuden väsähtänyt.
En voi antaa muuta neuvoa kuin että unohda äitisi ja elä omillasi.Koska äitiisi ei voi luottaa,sinun täytyy itse kantaa huolta itsestäsi.Panosta kouluun,lähde kotoa pois opiskelemaan ja kinua ja kerjää kainostelematta sukulaisilta kaikki taluodellinen apu mikä irti lähtee.Hanki myös laaja ystäväpiiri joka tukee jos tulee vaikeeta.
Alussa tuntuu tosi katkeralta ja saatat ehkä tarvita terapiaa (minkä takia kannattaakin hakeutua opiskelemaan koska yths:ltä saa helpommin apua kuin ruuhkaiselta julkiselta sektorilta) ja monta yötä menee miettiessä kaikenlaisia vääryyksiä mutta kyllä se siitä.
Tämä kuulostaa kauhealta mutta jos äidistäsi ei mihinkään muuhun ole,niin käytä häntä niin paljon hyväksesi kuin voit.