Pääsin siviiliin ensimmäisen kerran 14.10 ja ensi töikseni kotikaupunkiin päästyäni menin pizzalle ja pizza oli todella maittavaa herkkua pitkästä aikaa. Kun olin vedellyt pizzan huiviin poistuin erääseen pubiin ja siellä tapasin entisen tyttöystäväni, jonka työvuoro kesti iltapäivään. Kerkesin jutella monien tuttujen kanssa ja ottaa jonkusen oluen ennen kuin Tarjan työvuoro loppui. Sitten menimme hänen asunnolle juttelemaan ja laittamaan ruokaa. No otettiin siinä tietysti pari painimatsia ja molemmat oli selätettynä vuorotellen. Sitten juteltiin iltaan asti niitä näitä, jonka jälkeen poistuin yksinäni erääseen baariin. Siellä tapasin sitten Annen josta alkoi joitakin kuukausia kestävä seurustelusuhde..Tämä kaikki tapahtui siis samana päivänä kun vapauduin, muistan sen hyvin vaikka elettiinkin vuotta 1985 Sen jälkeen olen vapautunut jotakin kertoja, mutta ei ole enää ollut samaa elämänintoa ja muutenkin on aina viina vienyt suoraan portilta ties minne..En muista..
Nuoruusmuistot
...
1252
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olisiko aika keulia parempaan suuntaan. Vai onko hovissa taas uusia pohjia tai käräjille tulossa?