My way - a work in progress

Näin televisiosta pätkän Teemu Mäen ''kissantappovideosta.''
Järkytyin suunnattomasti.Miten ihminen voi tehdä puolustuskyvyttömälle luontokappaleelle tuolla tavoin? En väitä että olisi oikein tappaa ihmisiä, mutta kun näin tapahtuu, asiasta raportoidaan, ja kun syyllinen on jäänyt kiinni hän saa asianmukaisen rangaistuksen. Tietenkään tämä ei lohduta surun keskellä, mutta on sentään jotakin. Kun taas pieni, leikkisä kissa nostetaan videokameran eteen, silvotaan väkivaltaisesti kärsimyksistä huolimatta ja vielä masturboidaan päälle! Ja rangaistus on sakko, jonka herra Mäki luultavasti maksoi valtiolta saamillaan avustusrahoillaan.
Teemu Mäen kaltaiset ihmiset kuuluisivat telkien taakse, eikä hänenlaisten teoksia voi millään sanoa taiteeksi. Voidaanko sananvapauden nimissä tehdä mitä vain? Kidnapata tarhasta kolmivuotias, ja tehdä hänelle ''temput'' itseensä ilmaistakseen?
Lisäksi mies ei millään kadu tekoaan, vaan sanoi hiljattain julkisuudessa, että ''tekisi saman uudelleen.''
143458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Valitettavasti näitä Teemu Mäen kaltaisia hulluja riittää, jotka ovat "sairauden tunnottomia" - Surullisinta on, että näille mielenvikaisille löytyy puolustelijoita ja sponsoreita...Samankaltainen vetää puoleensa samankaltaista!

Äänestä
  • Teemulla on vain jotain enemmän mitä teillä. Hänellä on kolmas silmä sydämen kohdalla, hän näkee teidän näkemässänne rumuudessa kauneuden ja erilaisena häntä pilkkaatte. Minä kunnioitan että hän lapsen lailla näkee enemmän! Älkää ummistako hyvät ihmiset kolmatta silmäänne, pitäkää se auki! Mikään ei ole niin kamalaa kuin te luulette ja harhoja silmillänne näette! Oppikaa hyväksymään teitä runsaampi sieluisetkin ihmiset.

    Äänestä

  • Omalaatuinen kirjoitti:

    Teemulla on vain jotain enemmän mitä teillä. Hänellä on kolmas silmä sydämen kohdalla, hän näkee teidän näkemässänne rumuudessa kauneuden ja erilaisena häntä pilkkaatte. Minä kunnioitan että hän lapsen lailla näkee enemmän! Älkää ummistako hyvät ihmiset kolmatta silmäänne, pitäkää se auki! Mikään ei ole niin kamalaa kuin te luulette ja harhoja silmillänne näette! Oppikaa hyväksymään teitä runsaampi sieluisetkin ihmiset.

    Katselen Mäen taidetta vain persesilmällä.

    Syö sinä Omalaatuinen sormesi. Tuskin on kovin kamalaa.

    Äänestä

Sentimentaalisuus sikseen. Ajatelkaa asioita useammalta kantilta, puntaroikaa ja miettikää.
Ja ottakaa selvää mitkä ovat mäen motiivit - eivät näet ole aivan yksiselitteisiä.

maailmassa ei sitä paitsi ole mustaa ja valkoista, on vain harmaan sävyjä.

Kertoo ehkä jotain tän foorumin taidekäsityksistä, kun asiat jäävät populististen aiheiden taakse.

Äänestä

Täsmälleen samaa mieltä... En onneksi ole nähnyt videota, enkä halua nähdäkään. Mielestäni se ei nosta taiteellista sivistystäni millään lailla. Lisäksi herkkänä ja tunteellisena ihmisenä näen asiasta painajaisia jo puheiden perusteella. Mutta, äänestän jaloillani, kiasmaan en mene niin kauan kuin se seisoo mäen tekojen takana.

Äänestä

Suomesta pitäisi etsintäkuuluttaa ja löytää maan rupisin peräpukamisin persesilmä tuijottamaan Teemun Mäen "taidetta".

Äänestä

Katselen mieluummin aikuisviihdettä. Siinä eläimilläkin miellyttävämpi rooli...

Äänestä

Taiteilija Teemu Mäki loi videoteoksen , My Way , a Work in Progres.

Teos on Kuvataiteen keskusarkiston kokoelmissa, eikä tällä hetkellä missään julkisesti nähtävissä.
-Näin luki jossain netissä.
Olisin kiinnostunut näkemään teoksen. Liekkö se mitenkään mahdollista?
-
Ei kait se sikanaudankaan elo herkkua ole ennen kaupan kylmäaltaaseen joutumista ole...

Äänestä

Ihmisten kaksinaismoralismi on aina yhtä nautittava asia. Lukekaa nyt herran jumala se Teemu Mäen essee aiheesta ja ajatelkaa asioita edes kerrankin! Niin kuin Mäki itse sanoo teosta puolustavassa esseessään, me aiheutamme paljon enemmän kärsimystä kulutustottumuksillamme kuin joku Mäki kissantapollaan. Lisäksi suurin osa meistä syö lihaa! Sekin on aivan yhtä turhaa, emme tarvitse lihaa ruokavaliossamme, vaan voisimme yhtä hyvin elää pelkällä kasvisruokavaliolla. Nämä eläimet muuten mitkä tapetaan meidän ruoaksi ovat kokeneet muutenkin mahdollisesti ihan yhtä tuskallisen kuoleman kuin Mäen tappama kissa.

Äänestä
  • ja vegaanit hukkukoot paskaan

    Äänestä

Jos ukko laitettaisiin telkien taakse, ei hän siellä mitään oppisi. Jos mielisairaalaan, olot olisivat vain paremmat. Jos taas tulisivat riskit nekruköriläät, ja raiskaisivat Mäen rautakangella anukseen, voisi mies oppiakkin jotain.

Äänestä

En jaksa lukea koko kommenttia, enkä myöskään hyväksy täysin Mäen tekoja, mut kuunteletko itteäs? Ootko tietonen kuinka monta sikaa, lehmää, kanaa, hirveä, lintua jne. Ihminen tappaa vuodessa, jotta me saadaan jauhelihaa prisman hyllyltä? Eikö ne eläimet oo viattomia luontokappaleita?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


McDuck kirjoitti:

Näin televisiosta pätkän Teemu Mäen ''kissantappovideosta.''
Järkytyin suunnattomasti.Miten ihminen voi tehdä puolustuskyvyttömälle luontokappaleelle tuolla tavoin? En väitä että olisi oikein tappaa ihmisiä, mutta kun näin tapahtuu, asiasta raportoidaan, ja kun syyllinen on jäänyt kiinni hän saa asianmukaisen rangaistuksen. Tietenkään tämä ei lohduta surun keskellä, mutta on sentään jotakin. Kun taas pieni, leikkisä kissa nostetaan videokameran eteen, silvotaan väkivaltaisesti kärsimyksistä huolimatta ja vielä masturboidaan päälle! Ja rangaistus on sakko, jonka herra Mäki luultavasti maksoi valtiolta saamillaan avustusrahoillaan.
Teemu Mäen kaltaiset ihmiset kuuluisivat telkien taakse, eikä hänenlaisten teoksia voi millään sanoa taiteeksi. Voidaanko sananvapauden nimissä tehdä mitä vain? Kidnapata tarhasta kolmivuotias, ja tehdä hänelle ''temput'' itseensä ilmaistakseen?
Lisäksi mies ei millään kadu tekoaan, vaan sanoi hiljattain julkisuudessa, että ''tekisi saman uudelleen.''

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu