Tässä uutta musaa radioon ja baareihin!

Olen 20 vee nainen ja suosikkiartistini on jo monen monta vuotta ollut A.J McLean. Melko tuntematon laulaja. Mm. laulaa myös Backstreet Boys yhtyeessä. Häneltä tuli levy jo tuossa jokunen vuosi sitten ja minua kun niin harmittaa että muut ihmiset eivät voi siitä nauttia, kun kuitenkin uskon että valtavan moni siitä tykkäisi. Euroopassa hän on kyllä keikkoja heitellyt, mutta olen varma että kukaan muu (paitsi BSB) fanit eivät koko artistia tiiä. Onko ehdotuksia miten saisin tällaisen artistin ylös Suomessa, kun hänen levykin on julkaistu vain olisiko Japanissa ja USA:ssa. Onko se kovinkaan mahdollista?

En tiedä miksi tällaisesta asiasta kysyn mutta haluaisin vain mielipiteitä.
Toivon että edes jotkut tämän viestin lukijoista viitsisivät mennä vaikka Youtubeen ja kuunnella muutaman kappaleen ja kertoa minulle onko siinä musiikissa oikeasti sellaista ytyä mitä ihmiset tykkäisi kuunnella radiossa tai baareissa. En oikein vain ymmärrä mitä musiikkia ihmiset haluaa kuunnella. Minun mielestäni tämä on monella tapaa erilaisempaa musaa kuin mitä radioissa nyt soi.
Kappaleita mm. Teenage Wildlife, Gorgeous, Have It All, I Hate It When You're Gone, I Quit, London, Love Crazy, Mr A., Sincerely Yours, What If, What It Do
Toivoisin viisaita kommentteja vaikka musiikki ei iskekkään...

Ja jos joku DJ alaa tunteva lukee niin haluan kysyä että kuinka avoimia DJ:t on sille että niille käy ehdottamassa täysin uutta artistia soitettavaksi baareissa. Vaivautuuko kukaan edes kuuntelemaan kotonaan tällaisia ehdotuksia. Levyjen hankkiminen yms. musiikin suosio baarissa voi olla riski?
0279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Jopo1^^ kirjoitti:

Olen 20 vee nainen ja suosikkiartistini on jo monen monta vuotta ollut A.J McLean. Melko tuntematon laulaja. Mm. laulaa myös Backstreet Boys yhtyeessä. Häneltä tuli levy jo tuossa jokunen vuosi sitten ja minua kun niin harmittaa että muut ihmiset eivät voi siitä nauttia, kun kuitenkin uskon että valtavan moni siitä tykkäisi. Euroopassa hän on kyllä keikkoja heitellyt, mutta olen varma että kukaan muu (paitsi BSB) fanit eivät koko artistia tiiä. Onko ehdotuksia miten saisin tällaisen artistin ylös Suomessa, kun hänen levykin on julkaistu vain olisiko Japanissa ja USA:ssa. Onko se kovinkaan mahdollista?

En tiedä miksi tällaisesta asiasta kysyn mutta haluaisin vain mielipiteitä.
Toivon että edes jotkut tämän viestin lukijoista viitsisivät mennä vaikka Youtubeen ja kuunnella muutaman kappaleen ja kertoa minulle onko siinä musiikissa oikeasti sellaista ytyä mitä ihmiset tykkäisi kuunnella radiossa tai baareissa. En oikein vain ymmärrä mitä musiikkia ihmiset haluaa kuunnella. Minun mielestäni tämä on monella tapaa erilaisempaa musaa kuin mitä radioissa nyt soi.
Kappaleita mm. Teenage Wildlife, Gorgeous, Have It All, I Hate It When You're Gone, I Quit, London, Love Crazy, Mr A., Sincerely Yours, What If, What It Do
Toivoisin viisaita kommentteja vaikka musiikki ei iskekkään...

Ja jos joku DJ alaa tunteva lukee niin haluan kysyä että kuinka avoimia DJ:t on sille että niille käy ehdottamassa täysin uutta artistia soitettavaksi baareissa. Vaivautuuko kukaan edes kuuntelemaan kotonaan tällaisia ehdotuksia. Levyjen hankkiminen yms. musiikin suosio baarissa voi olla riski?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu