Säästäminen ja raha-asiat - Yhdysvaltoihin muutto

ErinM

Hei kaikki,

Olen muuttamassa töihin Yhdysvaltoihin muutaman kuukauden sisällä paikallisella sopimuksella (ei komennus). Reissun pituudesta en osaa sanoa etukäteen, katsotaan miten elämä kuljettaa, mutta vähintäänkin vuosi-pari on tarkoitus viettää maassa. Paikallisella sopimuksella työskennellessäni en luonnollisestikaan maksa veroja Suomeen, joten eläkettä ei kerry. Olen nyt siis miettimässä erilaisia säästämisvaihtoehtoja ulkomailla oleskeluni ajaksi, osin pitkäaikaisempaa paikkaamaan menetetty eläkekertymä ja osin lyhytaikaista ns. tavallista säästämistä. Suurin kysymys lienee se, kannattaako kaikki raha-asiat siirtää Yhdysvaltoihin vai jatkaa säästämistä Suomessa ajoittaisilla tilisiirroilla. Kyseessä ei siis ole suuret summat, vaan perustaloudenhoito.

- Olemassa olevat säästöt: ajattelin säilyttää tilini Suomessa, sijoittaa säästöjä mahdollisesti määräaikaistilille ja/tai rahastoihin ja säilyttää myös käyttötilin kortteineen lomareissuja ym. varten. Sisältyykö tähän kokemuksenne mukaan ongelmia esim. verotukseen liittyen?
- Yhdysvalloissa säästetyt pennoset: ansaitsemani palkka maksetaan paikalliselle tilille. Mahtaakohan olla hyvä ajatus siirtää siellä säästettyjä varoja Suomeen vai säästää paikalliselle tilille? Eläkesäästämistä Suomessa tuskin kannattaa harkita, koska en hyödy veroedusta.

Olisin todella kiitollinen vinkeistä, kokemuksista ja varoituksen sanoista. Kiitokset jo etukäteen!

1

569

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on tässä

      Asun itse Keski-Euroopassa pitkällä ulkomaan työkomennuksella. Muutaman kuukauden päästä työkomennukseni vaihtuu Yhdysvaltoihin. Työkomennus siellä on pari vuotta, mutta jos saan hommattua paikallisen työpaikan, aikeenani on jäädä sinne pitkäksi aikaa. Eläkkeen suhteen olen silloin huolissani kuten sinäkin.

      Yhdysvallat ovat maa, joka verottaa siellä työskenteleviä ja asuvia tuloista, oli ne tienattu missä vaan. Toki maa on sitoutunut kansainvälisiin verosopimuksiin, jotka periaatteessa estävät kaksoisverottamisen. Olet itse vastuussa siitä, että saat järjestettyä siltä osin asiat kuntoon. Siitä voi tulla aikamoinen show, mutta en ottaisi Amerikassa riskiä jättää ilmoittamatta tuloistaan. Itsellä tuo tulee eteen, koska minulla on omaisuutta ja sijoituksia sekä pääomatuloja myös Suomessa ja aion ne pitää jatkossakin. Olisikin kiva kuulla joltain pidempään Yhdysvalloissa asuneelta kokemuksia, miten olette hoitaneet Suomesta tulevien tulojen verotuksen Yhdysvalloissa asuessanne.

      Täällä EU-alueella minulla ei ole ollut mitään ongelmia. Palkka juoksee suomalaiselle tilille, mutta erilaisia tilejä on sekä Suomessa että nykyisessä asuinmaassani. Raha liikkuu tarvittaessa molempiin suuntiin varsin nopeasti. Päivittäiseen elämiseen käytän enimmäkseen suomalaisia luottokortteja, koska suurin osa varoistani on Suomessa. Luottokorttilaskut on helppo maksaa suomalaisessa nettipankissa ja suomalaisen luottoyhtiön kanssa on mukavampi asioida jos tulee ongelmia. Paikalliset laskut maksan yleensä käteisellä tai nettipankissa paikalliselta tililtäni.

      Suomessa minulla on rahastoja ja osakkeita, sekä sijoitusasuntoja ja metsää. Olen ostanut niitä myös ulkomailla asumisen aikana. Asuntojen hinnat ovat tällä hetkellä Suomessa kovat, mutta aikaisemmilta ulkomaan keikoilta viisastuneena päätin, että jos jostain syystä tulee tarve palata Suomeen, niin on kiva että siellä olisi asunto valmiina odottamassa. Lisäksi pitkällä pankkihistorialla sain Suomesta helposti asuntolainaa. Kaikissa asunnoissani on vuokralaiset ja vuokratulot kattavat lainanlyhennykset lähes kokonaan. Jos tulee tarvetta palata Suomeen, niin puolen vuoden irtisanomisajalla saan asuntoni tyhjäksi. Jos siis tulisi ns. äitiä ikävä, niin irtisanoisin vuokralaisen yhdestä asunnostani ja muuttaisin siihen itse.

      Asuntojen hinnat Yhdysvalloissa ovat tällä hetkellä edulliset finanssikriisin ja asuntojen hintaromahduksen jäljiltä, joten riippuen kuinka varakas olet ja minne päin olet muuttamassa, voisi nyt olla järkevää sijoittaa omaan asuntoon siellä. Tämä erityisesti jos aikeenasi on jäädä maahan pidemmäksi aikaa ja palkkasikin juoksee sieltä. Jos paikallisesta pankista ei heru lainaa koska sinulla ei ole riittävää pankkihistoriaa, niin sitten voisi pohtia sijoittamista osakkeisiin tai ETF:iin. Toisaalta Yhdysvalloissa ei ole pahitteeksi pitää ihan käteistäkin selvästi enemmän kuin Suomessa kaiken varalta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      233
      4169
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2634
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      40
      2380
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1436
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1426
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1087
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      963
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      936
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      921
    Aihe