Alkaa huolestuttaa

Poika 6 kk ja lyö käsiään kylkiin jatkuvasti, molemmat kädet samaan aikaan. Kääntyy selältä vatsalleen, ei toisinpäin. Vatsallaan ollessa "lentokone" asennossa, muutaman sekunnin jaksaa olla käsien varassa. Poika ei myöskään ääntele paljoa. Joskus kiljahtelee ja sanoo uug uug. Kitisee paljon. Alkoi mietityttää kun kohta 6kk neuvola ja siellä kysyy mitä uusia taitoja tullut. En muista, että olisi mitään uutta oppinut 1,5 kuukauteen. Neuvolan neuvot ovat tähän asti olleet hyödyttömiä (ei vastaa kysymyksiin).
108068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Minusta ei kuullosta millään tavalla huolestuttavalta tai poikkeavalta.

Äänestä
  • huolestuttaa, niin pyydä neuvolasta pääsyä neuvolalääkärille tai fysioterapeutille. Sen verran, että oma poikani täyttää viikon päästä 6 kk ja kommunikoi aika pitkiä pätkiä jo, käsien kylkiin lyöntiä en ole nähnyt kertaakaan ja "lentokoneasento" jäi noin kuukausi sitten. Nyt nousee suorille käsille makuultaan, mutta ei ryömi vielä. Kääntyy lisäksi kumpaankiin suuntaan vatsalleen, sekä takaisin.

    Lasten kehittyminen on tässä vaiheessa kai kovinkin yksilöllistä, ja useidenkin kuukausien heittoja suuntaan tai toiseen voi tulla, joten ei kannata turhaan murehtia. Ymmärrän kyllä, että jos jokin epäilys tulee on sitä toisaalta vaikea hälventää.

    Äänestä

Hei en olisi huolestunut poikasi asiasta. Itsellä saman ikäinen 6kk tyttö ja ihan samat vaiheet menossa. Läpsii käsillään kylkiin niin että välillä naurattaa. Kääntyilee myös kovasti vatsalta selälteen ja takaisin.Ääntelee omia juttujaan. Hauska kuunnella. Syökö kiinteätä ruokaa? Oisko välillä nälkä? Jano? Annan välillä ihan raanasta jano vettä. Tuntuu että pojallasi on kaikki ihan ok. Voi tehdä hampaitakin. Ole huoleti. Ei hätää

Äänestä

Meilläkin tehdään/tehtiin paljon "pingviiniliikkeitä", ja meni myös pitkään, ennen kuin tyttö (8kk) hoksasi miten käännytään vatsalta takaisin selälleen. Sitten kun oppi pyörähtämään kokonaan ympäri, alkoi myös hyvin pian ryömiä. Oli myös pitkä sellainen vaihe, ettei jutellut oikeastaan mitään, mutta nyt kuuluu jo kaikenlaista elämölöä ;)

Lapsilla on sellaisia hiljaisempia kausia, ettei välttämättä tule mitään uusia taitoja ja sitten kertarysäyksellä opitaankin vaikka mitä. Kummityttökin oli pitkään sellainen, ettei edes yrittänyt liikkua minnekään ja yhtäkkiä kuukauden sisällä alkoi ryömiä, kontata ja nousi tukea vasten seisomaan.

Lapsen motoristen taitojen kehittymisestä sanotaan, että kannattaa pitää lasta paljon lattialla eikä esim. istuttaa jatkuvasti sitterissä. Sen mukaan tietysti, kuinka hyvin lapsi siellä lattialla viihtyy... Meillä ei viihtynyt kovinkaan hyvin, jos ei ollut aikuinen seurana ennen kuin alkoi päästä itse liikkeelle ja tekemään tutkimusretkiä.

Äänestä
  • Kiitoksia vastauksista. Tosiaan poikaa pidetään paljon lattialla selällään josta välillä kääntyy mahalleen. Ei viihdy 5 minuuttia pidempään mahallaan kun ei tosiaan tajua käsiinsä nojata. Hampaita on jo kaksi ja syö kiinteitä paljon. Tuo puhe asia on ehkä huolestuttanut eniten. Hän kyllä katselee silmiin ja hymyilee mutta ei niinkään vastavuoroisesti puhu niin kuin neuvolassa kysyyvät. Ja tosiaan en luota neuvolaamme, itse lääkäri viimeksi pyysi kääntymään internetin puoleen...

    Laittakaa vaan lisää kommentteja :)

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Kiitoksia vastauksista. Tosiaan poikaa pidetään paljon lattialla selällään josta välillä kääntyy mahalleen. Ei viihdy 5 minuuttia pidempään mahallaan kun ei tosiaan tajua käsiinsä nojata. Hampaita on jo kaksi ja syö kiinteitä paljon. Tuo puhe asia on ehkä huolestuttanut eniten. Hän kyllä katselee silmiin ja hymyilee mutta ei niinkään vastavuoroisesti puhu niin kuin neuvolassa kysyyvät. Ja tosiaan en luota neuvolaamme, itse lääkäri viimeksi pyysi kääntymään internetin puoleen...

    Laittakaa vaan lisää kommentteja :)

    toihan onkin hyvä, jos neuvolalääkäri sanoo vaan että kato netistä millanen sun lapses pitäis olla... Voi jestas! Meillä oli sellainen vastaava mestari raksalla joka kysyttäessä käski googlettaan, mutta että lääkäritkin on oppinu sen..Jösses..

    Mut joo, ei munkaan 6kk tyttö vielä mee takas selälleen kuin vahingossa. laskuvarjoasennossa hetkuu edelleen ja nyt on pari päivää ryöminy enemmmän eteenkin päin. jutuissa on vähä taukoo, ennen puhui enempi, tai sit kuvittelen vaan. normilta musta kuulostaa. kiinteitä opetellaan.

    Äänestä

Meidänkään poika ei vielä 6kk iässä "jutellut" oikeastaan lainkaan, jotain satunnaisia öö örähdyksiä korkeintaan. 8kk neuvolassa poika katsoi minua kohti, kun puhuin hänelle ja sanoi jotain tyyliin iih (siis ihan mitätön äänne) ja neuvolan täti bongasi tämän heti tyyliin: kuuntelee hyvin äidin puhetta ja on jo alkanut vastailemaankin. Eli tuollaiset yksittäiset äänteet tuntuu olevan vielä ihan normaalin rajoissa 8kk ikäiselläkin.

Komppaisin edellistä vastaajia myös tuossa kehitysrytmistä. Eli meiläkin lähes kaikki taidot tulleet sykäyksittäin. Eli esim. poika oppi konttaamaan heti 6kk täytettyään ja siitä 2vk nousi seisomaan puuta vasten. Toisaalta oppi istumaan vasta vk sitten (eli 8½kk iässä) ja nyt on ottamssa ensimäisiä askeleita puuta vasten. Eli liikumisessa ei oppinut mitään näkyvää uutta lähes kahteen kuukauteen ja nyt 2 uutta taitoa viikossa.

Äänestä
  • Meille sanottiin neuvolassa, että monesti juttelu jää vauvalla vähemmälle, kun liikkuminen alkaa kiinnostaa enemmän. Ihmettelin asiaa siellä, kun meillä tyttö jokelteli ensimmäisten elinkuukausiensa aikana tosi paljon, mutta sitten vetikin yhtäkkiä pitkäksi aikaa ihan hiljaiseksi. No, sinä "hiljaisena kautena" tyttö oppi kääntymään vatsalta takaisin selälleen, ryömimään ja nousemaan konttausasentoon ja nyt ei meinaa hiljaista hetkeä ollakaan :D Saa nähdä, vaikeneeko taas kun alkaa harjoitella konttaamista ja kävelyä vai pystyykö sitten jo keskittymään kahteen asiaan yhtäaikaa!

    Äänestä

Hei!
Meidän pojalla 3 kk on kädet lentokone asennossa vatsamakuulla. Terkkari antoi ohjeeksi rullata pyyherullan ja laittaa se meneen kainaloiden ja rintakehän alta (kädet tällöin rullan avulla tuettuna eteenpäin). Rulla ohjaa ylävartaloa ylemmäs ja kädet ei niin helposti pääse edestä "liukumaan" lentokone asentoon. Leluja pitäisi asettaa suoraan eteen, ei sivuille.

Terkkari sanoi että seurataan 1 kk:tta ja jos edistystä niin vielä toinen kuukausi. Mutta jos ei tapahdu edistystä niin saamme lähetten fysioterapiaa.

Äänestä

Tuntuu jotenkin tosi aikaiselta että 3kk aletaan jo seuraamaan tollain. Meillä 5kk tyttö on myös lentokoneasennossa vatsallaan eikä siitä oo kukaan koskaan mitään sanonu...?? Musta tuntuu että jo liikaa seurataan. Vauvat kehittyy omaan tahtiin, toiset hyvinkin hitaasti ja silti on kaikki hyvin.

Alkuperäiselle kirjottajalle sanoisin että jos asia vaivaa mieltä niin mee käymään yksityisellä lääkärillä. Veikkaampa että käynti on turha mutta ei ole kiva murehtia itekseen :)
Meillä on muuten myös nyt jäänyt vähän noi juttelut vähemmälle kun tulee muita juttuja tilalle oletan, liikkumiset ym.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oijjoi kirjoitti:

Poika 6 kk ja lyö käsiään kylkiin jatkuvasti, molemmat kädet samaan aikaan. Kääntyy selältä vatsalleen, ei toisinpäin. Vatsallaan ollessa "lentokone" asennossa, muutaman sekunnin jaksaa olla käsien varassa. Poika ei myöskään ääntele paljoa. Joskus kiljahtelee ja sanoo uug uug. Kitisee paljon. Alkoi mietityttää kun kohta 6kk neuvola ja siellä kysyy mitä uusia taitoja tullut. En muista, että olisi mitään uutta oppinut 1,5 kuukauteen. Neuvolan neuvot ovat tähän asti olleet hyödyttömiä (ei vastaa kysymyksiin).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu