Tänään

STT
Helsingin käräjäoikeus antaa aamupäivällä tuomionsa ministerien uhkailujutussa.

Syytetty laati viime keväänä keskustelupalstalle tekstin, jossa uhattiin ampua valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) ja silloinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk). Lisäksi eduskunta uhattiin räjäyttää.

Syyttäjä vaatii miehelle ehdollista vankeutta laittomasta uhkauksesta ja julkisesta kehottamisesta rikokseen.

Mies kiistää rikokset. Hänen mukaansa pienen porukan keskustelupalstalle kirjoitettu viesti oli pahan olon purkaus eikä sitä ollut tarkoitettu asianomistajien tietoon.
2148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kun minä olin nuori, varoitettiin aina, että yleisönososastoon kirjoittajien pitää välttää nimien kirjoittamista, jos halusivat esittää moitteen jostakin seikasta.
Nimeltä mainitseminen edellyttää, että myös kirjoittaja paljastaa henkilöllisyytensä. Jos on kanttia arvostella henkilöä nimeltä mainiten, on oma nimi oltava kirjoituksen alla. Jos arvosteltava pahastuu, on sitten vain kestettävä seuraukset.

Se ohje pitää paikkansa edelleen. "Mustaa valkoisella" on asia, jota on vaikea mitätöidä jälkikäteen.
Asiaa ei muuta, että kyseessä on netin keskustelupalsta. Sinnehän pääsee kuka tahansa. Ja vaikka ei pääsisikään, niin tieto säilyy ja voi joutua asianomaisen silmiin milloin tahansa. "Paha kello kauas kuuluu".

Onkohan olemassa mitään "nettietikettiä", johon voisi perehtyä ja saada käytännön neuvoja?
Sähköinen viestintä on yllättänyt meidät kaikki. Muutamassa vuodessa olemme oppineet puhumaan yli rajojen toiselle puolelle maailmaa. Tietoa annetaan ja saadaan. Aina se ei ole niin loppuun asti mietittyä ja tutkittua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


t a p a h t u u : kirjoitti:

STT
Helsingin käräjäoikeus antaa aamupäivällä tuomionsa ministerien uhkailujutussa.

Syytetty laati viime keväänä keskustelupalstalle tekstin, jossa uhattiin ampua valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) ja silloinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk). Lisäksi eduskunta uhattiin räjäyttää.

Syyttäjä vaatii miehelle ehdollista vankeutta laittomasta uhkauksesta ja julkisesta kehottamisesta rikokseen.

Mies kiistää rikokset. Hänen mukaansa pienen porukan keskustelupalstalle kirjoitettu viesti oli pahan olon purkaus eikä sitä ollut tarkoitettu asianomistajien tietoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu