ovat sitten kuinka isoja (aikuisia) tahansa, murheita tulee. Kun elämä kolhii ja vastoinkäymisiä tulee, turvaudutaan, kuinkas muuten vanhaan äitiin. No, mikäpäs siiinä.
Nyt on vain niin, ettei vanha äiti enää jaksa. On omassa elämässä sairauden yms. kanssa vaikeaa.
Vaikka selvällä suomella sanoo näille "lapsille" ettei jaksa, ei siitä mitään apua ole.
AHDISTAA...............................
Nyt on vain niin, ettei vanha äiti enää jaksa. On omassa elämässä sairauden yms. kanssa vaikeaa.
Vaikka selvällä suomella sanoo näille "lapsille" ettei jaksa, ei siitä mitään apua ole.
AHDISTAA...............................
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jouluna minua ahdisti ei lapset vaan lasten mummin suoranainen heitteille jättö.
Olen ollut yksinhuoltaja ikään kuin äiti/isä yhdessä. Kaikki suuremmat päätökset olen tehnyt lapsia ajatellen. Luovuin hyvästä työstäni, josta tykkäsin lasten edun vuoksi ja perustin pienyrityksen, ettei minun tarvinnut matkustella ympäri Suomea ja jättää lapseni mummon ja ukin hoiviin.
Olen kuten sinäkin jo väsynyt enkä halua enkä jaksa enää sekaantua lasteni elämään. He ovat aikuisia ja heidän on jo pärjättävä. Aina en onnistu, mutta itsekkyys valtaa mieltä. Haluan elää omaa itsenäistä elämääni siksi en esim. tule menemään avioliittoon.
Tietenkin lennän suinpäin apuun jos jotain tosi hälyyttävää tapahtuu. Onneksi valtakunnassa tällä hetkellä kaikki hyvin.
Eiköhän se ole tullut jo kaikille selväksi, yksinhuoltajuutesi. Mitä sinä sitä asiaa tunget kerta toisensa jälkeen toisten kirjoittajien aloituksiin.
Provosin sinua ; ) mutta vastasin aloittajalle oli niin surullinen nolla vastausta niin annoin vauhtia kuten tapanani on ja onnistuin.
Olet säälitävä yksinäinen nainen. Sitä en kyllä tiedä oletko edes nainen, vai onko kaikki keksittyä. Ilokseni huomaan sen ettei palstalla ole yhden yhtä ilkeilevää puskaa lisäkseni. Kuinka voisi ollakkaan olethan sinä nimimerkkeinesi täällä.
joutumista omaishoitajaksi?
Jos todella rakastaa ihmistä, antaa hälle kaikkensa, ei ole vain vailla.
tunteesi ja tiedän, että jotkut eivät osaa pitää omaa elämää ja vaikeuksiaan sellaisina, että niistä on itse selvittävä. Joku vuosi sitten kauhistuin kun kuulin että eräs tytär pommitti äitiään miltei joka päivä oman elämänsä vaikeuksilla. Aikuisen pitää ottaa ohjat omiin käsiinsä, eikä kuormittaa omia vanhempiaan. Ainakin itse sain sellaisen opin, eikä olisi tullut kuuloonkaan, että olisin kääntynyt äitini( vanhempieni) puoleen omine suruineen/vaikeuksineen.
Niitä suruja ja vastoinkäymisiä on jokaisella joskus ja meidän pitää ohjeistaa jälkikasvumme vastaamaan omasta elämästään. Mutta äiti on aina äiti ja kantaa huolta lapsistaan. Asioiden pitäisi olla toisinpäin kun vanhenemme. Lasten tulisi kantaa huolta meistä. Joskus luin sellaistakin, että aikuinen lapsi ( perheellinen) käy pyytämässä rahaa vähän väliä vanhemmiltaan ja nämä kituuttavat pienellä eläkkeellä.
Sinun pitää olla topakka ja tehdä selväksi, että
eivät ole ns. omiani biologisella tavalla. Mutta, tuo suhde heihin kuitenkin muodostunut tässä avioliitossani ehkä siksi kun heidän oma äitinsä on edesmennyt vähän toisenlaiseksi. En koe olevani mikään äitipuoli;)) mutta nainen joka välittää ja eräällä tavalla olen minäkin heihin kiintynyt ajan kanssa. Vanhin ei apua tarvitse. Hän elää itsenäistä elämää mutta nämä nuoremmat kaksi kylläkin. Huomaan hössätäväni jo alkuvuodesta. Olen jokaiselle hankkinut tällaisen oman lahjalaatikon johon kokoan sitten näitä sukkia ja kalsareita sun muuta vuoden mittaan aina kun tuolla kaupassa käyn. Jouluna saavat sitten itsekukin oman laatikkonsa. Ihan siitä syystä että, tuohon paketoimiseen kuuluu aikaa;)) Nyt tällaisen oman laatikon saa myös armas pikku-broidini...En voi siis katsoa sivusta sitä tietynlaista uus- avuttomuutta;))
Korpis tuossa puhui yh-destaan. Yh-jalta olen ollut minäkin aikoinani. Joten tuon roolin tiedän mitä on olla molempi vanhempi. Ehkä enemmän näin että, tämä tietynlainen hoiva-ominaisuus on meissä toisissa naisissa ikäänkuin sisäänrakennettu. Varsin värikäs ja itsenäinen nainen vaikka olenkin. Enkä koe olevani mikään ns. perinteinen äitihahmo minäkään. Ihmisessä on vaan monia puolia. Tämähän koskee myös miehiä. Tunnen miehiä joilla tämä ns. hoivavietti on yllättävän määräävä puoli (positiivisella tavalla) osana sitä omaa persoonaa..
Voimia aloittajalle. Muista kuitenkin että, aina voi sanoa myös sen pienen sanan joka on EI. EI KÄY NYT.
Tsau:Friidu
lapset ovat sinulta vailla?
Rahaa vaiko neuvoja?
Minulle lapset ovat jokapäiväisen jaksamisen lähde.
Yhdessä mennä könkötellään eteenpäin.
He kertovat surujaan, mutta koitan olla puuttumatta liian syvälle heidän elämäänsä.
Lapsien ja heidän puolisoidensa väliin en mene neuvojaksi.
Muuten kuin sanomalla, että liitot vaativat kovaa työtä ja kärsivällisyyttä.Ymmärtämistä ja rakkautta.
Rahallisiin apuihin ei onneksi enää ole tarvetta, tulevat toimeen paremmin kuin minä.
Muuten sitten kaikki elämä on yhteistä ja neuvot keksii se joka parhaiden ymmärtää.
pienen palaverin paikka, eli vakavan keskustelu tuokion, - jos annoit siivet, niillä se pitäsi osata lentää..
ÄITI jaksaa,vaik ei jaksaisikaan :)
Jostain niit voimii kummiski tulee.
Mulla kans isoin huoli isoimman lapsen kans :( joskus tuntuu,ettei jaksa...
Sit vaan jaksaaki ja siit vast tulee voimii ja hyvä mieli.
Voi miten hyvin ymmärrän sinua. Saman olen itsekin todennut, en enää jaksa kantaa heidän taakkojaan, enkä antaa rahaa mitä ei ole.
Varmaan joku haukkuu itsekkääksi, mutta voimat ovat loppu ja minullakin on ihmisoikeudet.
Joskus on äidinkin päästävä rauhaan ja lasten otettava vastuu omasta elämästä, ikää heillä on jo 40 – 50 välillä.
linjoilla olen minäkin, vaikka tunnen kantavani huolta aikuisista lapsista jos vähänkin arvelen, että heillä on jotain ongelmaa. Muistan, kun parikymmentä vuotta sitten lähtivät maailmalle, opiskelivat ja olivat ja elivät omillaan. Töitäkin riitti niin paljon kun jaksoivat tehdä, joten rahallista apua eivät olleet vailla eivätkä tarvinneet.
Sittemmin on tullut muutama avioero, niistäkin selvinneet, mutta varppeillaan pysyn. Olemme jutelleet monet kerrat jo ammoisina aikoina oman vastuun ottamisesta. Kun itse sain sellaisen kasvatuksen, ettei vanhempien niskaan kaadeta omia ongelmia, niin olen pyrkinyt siirtämään saman käytännön eteenpäin.
Olen auttanut asuntolainojen osatakauksessa( takausvastuut jo poistuneet niistä) ja ollut huojentunut kun on voinut sillä auttaa, kun ostaneet/rakentaneet asuntoja.Onneksi kaikki ovat pärjänneet elämässä ja työtä/toimeentuloa riittää. Ihmisellä pitää olla oikeus rauhalliseen ja levolliseen vanhuuteen ja eläkepäivien viettoon. Uskoisi, että aikuiset lapset sen ymmärtävät ja jos ei niin asia on sanottava selkeästi ja ystävällisesti.
että lapset eivät piittaa vanhenevista vanhemmistaan.
Me kaikki ollaan erilaisia isiä ja äitejä ja kuten korpikirjailija kirjoitti: jotkut olemme olleet sekä äiti/isä. Jokaisella meillä on omanlaisemme tarina elämästämme perheenä ja on vain mukava kuulla näitä erilaisia elämäntarinoita. Siksi jokaisen kirjoitus on arvokas ja ainakin minä luen mielelläni erilaisista 'elämänkohtaloista'. Luulempa, että juuri sen takia nämä keskustelupalstat ovat syntyneetkin, jotta saisimme vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia meidän eri ikäryhmien välillä. - Totta kai vanhenemme, toiset jaksaa enemmän kuin toiset, olemme itse erilaisia, työmme ja perheemme ovat erilaisia, jopa olosuhteet ja toimeentulomme. - Aikakin on erilainen kuin ennen ja se vaikuttaa jokaiseen ikäpolveen.
Itselläni on nuorten kanssa hyvät välit ja toivon jatkossakin että säilyy ja arvostamme toisiamme.
(Ehkä vanhuus onkin armollista, kun kuulo huononee ja näkökin hämärtyy eikä hoksottimetkaan aina pelaa).