Krsna/kristus

Onko kyseessä sama vai eri hemmo?
7435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tämä on ihan henkilökohtainen mielipiteeni, joten älä yleistä mielessäsi, että kaikki hindut ajattelevat näin:

Krishna on Jumala ja Kristus oli Hänen poikansa.

Äänestä
  • Mutta miten Jumalalla voisi olla poika? Olemmeko me ihmiset vajonneet takaisin polyteismiin jossa jumalilla on lapsia ja vaimoja ja serkkuja. Vai onko tämä nykyaikaista synkretismiä, että uskonnot sekoittuvat toisiinsa kun ihmiset päivittävät maailmankuviaan sulattaen siihen niin Krishnan kuin Jeesuksenkin. Hmm...ehkä tämä juttu on tosiaan vain uskontotieteellinen homma, että ihmiset yrittävät kehittää näkemyksiä erilaisille uusille jutuilleen tai sitten tämä onkin kosminen juttu, Jumalalla on jostain syystä kaveri, jota nimitämme hänen pojakseen. Mitähän ne nyt tekevät, ovat varmasti kalassa. Ainakin minä menisin isäni kanssa kalalle, jos hän eläisi.

    Äänestä

Olen itsekin aikanani pohtinut aika paljon että olisiko Jeesus ja Krishna samaa Jumaluutta.

Olisin ehkäpä jopa halunnut uskoa että näin on, mutta rukoillessani heitä molempia, olen saanut luonteeltaan erilaisen vastauksen. Molemmat hyviä:)

En oikein jaksa uskoa, että todellinen korkein Jumala välittää nimistä, joilla me häntä kutsumme.

Sillä kokemuksella ja tiedoilla, mitä minulla on, niin Jeesuksen opetus tuntuisi olevan lähempänä Krishnan, kuin vanhan testamentin opetusta. Kristityt kuitenkin (suurin osa) uskovat että Jeesus oli nimenomaan vanhan testamentin Jumalan ja profeettojen ennustama messias.

Henkilökohtaisesti Vaisnavan tuossa ylempänä esittämä ajatus, että Jeesus on Krishnan poika, tuntuu houkuttelevalta. En ole kuitenkaan vielä ehtinyt tutustua tarpeeksi Bhagavad Gitaan, jotta voisin ottaa tähän tarkemmin kantaa.

Loppujen lopuksi nämä Jumalan nimet ja olemukset ovat sellaisia asioita, joita me pienet ihmiset emme kykene koskaan kunnolla ymmärtämään, eikä meidän edes tarvitse:) Riittää kun seuraamme puhtaalla omallatunnolla sitä totuutta, minkä totuudeksi käsitämme:)

Lainaan tähän vielä pikkaisen Gandhia:

"Jos näkisimme totuuden täydellisenä, emme olisi enää pelkästään etsijöitä, vaan yhtä Jumalan kanssa, sillä Jumala on totuus. Mutta koska olemme vain etsijöitä, jatkamme etsimistä tietoisina vajavaisuudestamme (...)
Kunnioituksen muita uskontoja kohtaan ei tarvitse sokaista meitä niiden erehdyksiltä. Myös oman uskontomme puutteet meidän täytyy havaita tarkasti, mutta ei kuitenkaan hylätä sitä niiden takia, vaan yrittää voittaa puutteet(...)
Niinpä tarvitaan suvaitsevaisuutta, joka ei tarkoita välinpitämättömyyttä omaa uskontoa kohtaan, vaan entistä ymmärtäväisempää ja puhtaampaa rakkautta sitä kohtaan."

Ande (Gandhilainen kristitty)

Äänestä

JOS Krishna on sama kuin Raamatun Jahve, Koraanin Allah, Adi Granthin Nam ja Avestan Ahura Mazda, niin silloin Krishna on Kristus. En kuitenkaan ajattele yleensä Krishnan olevan Jumala, vaan Hänen viisas lähettiläänsä (anteeksi, hindut).

Äänestä
  • Kristus on viisas lähettiläs ja hyvä opettaja, mestari muttei sentään Krsnaan verrattavissa. Hindut laittavat Kristuksen kuvan jonnekin bhaktojen (=oppilasketju) joukkoon, kohtalaisen alkupäähän, esinm Herra Caytanyan lähettyville. Kristus on siis hinduille suurin piirtein sama kuin Mohammed on islamissa, profeetta.
    Krsna on Jumala, Vishnun inkarnaatio. Siis sama kuin Jahve/Allah.
    Juttu Jumalan pojasta on hmmm - hellyttävä. Jos Jumalalla on poika, olemme kaikki samanlaisia jumalan poikia. Kristinuskossa alkaa mennä puurot ja vellit sekasin...

    Äänestä

  • gnostikko kirjoitti:

    Kristus on viisas lähettiläs ja hyvä opettaja, mestari muttei sentään Krsnaan verrattavissa. Hindut laittavat Kristuksen kuvan jonnekin bhaktojen (=oppilasketju) joukkoon, kohtalaisen alkupäähän, esinm Herra Caytanyan lähettyville. Kristus on siis hinduille suurin piirtein sama kuin Mohammed on islamissa, profeetta.
    Krsna on Jumala, Vishnun inkarnaatio. Siis sama kuin Jahve/Allah.
    Juttu Jumalan pojasta on hmmm - hellyttävä. Jos Jumalalla on poika, olemme kaikki samanlaisia jumalan poikia. Kristinuskossa alkaa mennä puurot ja vellit sekasin...

    Kristinuskon pahin ongelma on varmasti se, että he lukevat kirjojaan kuin Piru Raamattua. Käsittääkseni kristinuskonkin perustava ajatus on ollut alunperin juuri jumalansa Isäksi mieltävä. Se, että Jeesusta julistetaan erityiseksi Jumalan pojaksi, voi tarkoittaa myös yksinkertaisesti sitä, että hänen katsotaan eläneen juuri niin kuin kristinuskon mukaan tulisi Jumalan lasten elää.

    Äänestä

  • idiolatristinen pelko kirjoitti:

    Kristinuskon pahin ongelma on varmasti se, että he lukevat kirjojaan kuin Piru Raamattua. Käsittääkseni kristinuskonkin perustava ajatus on ollut alunperin juuri jumalansa Isäksi mieltävä. Se, että Jeesusta julistetaan erityiseksi Jumalan pojaksi, voi tarkoittaa myös yksinkertaisesti sitä, että hänen katsotaan eläneen juuri niin kuin kristinuskon mukaan tulisi Jumalan lasten elää.

    Jos Jumala hyväksytään rajattomaksi, silloin hänellä pitäisi myös olla rajaton määrä poikia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


merkitön kirjoitti:

Onko kyseessä sama vai eri hemmo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu