Otsikko kuulostaa ehkä hassulta, mutta ihan vakavissani olen. Olen huomannut, ettei suomalaissa romaaneissa kovinkaan paljon esiinny romanihenkilöitä. Poikkeuksia on, esimerkiksi Kiba Lumbergin kirjat. Äskettäin ilmestyi myös romaani, jossa on tärkeässä osassa romanimies - mutta hänkin on Romanian romaneja eikä suomalaisia. Kysynkin teiltä, mitä mieltä olette: pitäisikö suomalaisissa romaaneissa olla enemmän romanihenkilöitä?
Romaneita asuu Suomessa ja näkyy katukuvassa - miksei siis kirjallisuudessakin. Kirjailijoista suurin osa on kuitenkin valtaväestöön kuuluvia, joten ehkä heillä on jonkinlainen kynnys kirjoittaa vieraasta kulttuurista. Miten heitä voisi tässä auttaa paljastamatta liikaa? Ehkä ei kannata yrittää kirjoittaa päähenkilöstä, joka on romani, mutta joku sivuhenkilö voisi mielestäni aivan hyvin olla romani. Tällöin kulttuuriasiat tulisivat luontevasti esiin erikseen korostamatta ja liikaa paljastamatta.
Hyvää alkanutta vuotta kaikille!
Romaneita asuu Suomessa ja näkyy katukuvassa - miksei siis kirjallisuudessakin. Kirjailijoista suurin osa on kuitenkin valtaväestöön kuuluvia, joten ehkä heillä on jonkinlainen kynnys kirjoittaa vieraasta kulttuurista. Miten heitä voisi tässä auttaa paljastamatta liikaa? Ehkä ei kannata yrittää kirjoittaa päähenkilöstä, joka on romani, mutta joku sivuhenkilö voisi mielestäni aivan hyvin olla romani. Tällöin kulttuuriasiat tulisivat luontevasti esiin erikseen korostamatta ja liikaa paljastamatta.
Hyvää alkanutta vuotta kaikille!
Vastaukset 11
Vanhimmat
voi talven tyttö. iskikö sulla joku omantunnon tuskapuuska kun piti tulla tämmöstä kysymään? haluaisitko ihan lain kirjaimeen että romaaneissa on oltava kaaleita? miten voi vaalea kirjoittaa ihmisistä joitten tavoista ja olemuksesta ei mitään tiiä?
Ei iskenyt omantunnon puuska, vaan huomioin yksinkertaisesti tämän asian. Kirjoittavathan kirjailijat tälläkin hetkellä monenlaisista ihmisistä, joiden elämästä eivät välttämättä kaikkea tiedä, mutta he ottavat selvää - tekevät siis taustatyötä romaanejaan varten. Mietinkin, miten kirjailija voisi tehdä taustatyötä, mikäli haluaisi kirjoittaa romanista.
hauska juttu, jonka luin Tuulaliina Variksen (ent. Saarikoski) kirjasta "Kilpikonna ja olkimarsalkka", jossa hän kuvailee sangen myrskyisää avioliittoaan kirjailija Pentti Saarikosken kanssa.
Saarikoskihan oli äärettömän lahjakas kirjailija, mutta ulkoasultaan kuin veneen alta noussut ja vietti päivänsä ravintola Kosmoksessa, johon Tuulaliina hänet vei töihin mennessään "päivähoitoon" ja illalla nouti kotiin.
Kerran sitten Saarikoski suunnitteli uutta kirjaansa, ja päätti ottaa siihen mukaan erään erikoisennäköisen talon, joka sijaitsi hänen kotinsa lähellä. Hän meni kiertelemään taloa ja teki havaintoja. Koska hän tosiaan oli ulkoasultaan vähän epämääräisen näköinen, tuli talon omistaja ulos eikä tunnistanut kuuluisaa kirjailijaa, vaan kysyi epäluuloisena: mitäs sä täällä oikein nurkkia kiertelet?
Saarikoski vastasi: en mitään erikoista, minä vain suunnittelen asuntoa eräälle romaanihenkilölle.
Tällöin omistaja raivostui ja alkoi huutaa: ja tähän asuntoon ei taatusti yksikään romaanihenkilö muuta, ala kalppia tai soitan poliisit!
Saarikoski meni todella ihmeissään kotiin ja vasta siellä hiffasi: sehän luuli, että mä katselen asuntoa jollekin mustalaiselle.
t. Mirkku
oli niin lahjakas kun kerroit, niin olisi hänen uskoneen tietävän ettei yhden kirjaimen lisääminen, taikka pois jääminen voi naamioida lauseen tarkoitusta, muussa tapauksessa kuin niissä missä ihmisaivot eivät kykene tunistamaan, ei erroitelemaan ajausta toisesta, sama ilmiö oli aikoinaa radiosähkkötäjien koulutuksessa, missä koulutus oli keskeyttettävä niiden osalta joiden korva ei kyennyt erottamaan samankaltasia merkki-yhdisteitä toisista.
The human mind does not read every latter by itself but the word as a wholly idea.
Onnea oppiskeluille.
Latimeri
oppiskelut sujuvat tosi hyvin.
Muista kuitenkin, että tämä tapaus sattui joskus 1960-1970 -luvun vaihteessa, jolloin lehdistössäkin kirjoitettiin aivan yleisesti "romaani", kun tarkoitettiin romania. Se heijastui myös puhekielessä. Kyllä minä edelleenkin pidän Saarikoskea hyvin lahjakkaana, suorastaan nerona, vaikka hän nyt erehtyikin tuosta merkityksestä. Ei lahjakkuus tarkoita sitä, että olisi joka alan asiantuntija.
Mutta kaikkea hyvää Sinullekin.
t. Mirkku
ja minusta taas on yllättävää, miten niin monessa kirjassa on jossain vilahtanut romani/romanit. Olen itse asiassa alkanut bongata aihetta. Usein käytetään tosin läpinäkyviä kiertoilmaisuja. Ja valitettavasti useimmiten saavat nämä henkilöt vahvistaa osaltaan ikävimpiä kliseitä ja ennakkoluuloja, juuri niitä joita tälläkin palstalla vilisee.
Olen joskus miettinyt, miksi on niin vähän kirjoja, joissa romani olisi päähenkilönä, ja kirjoittaja osaisi ja ymmärtäisi asiansa. On meillä tietysti jo muutamia taitavia romanikirjailijoita, mutta tarkoitan nyt esimerkiksi jotain Kaari Utrion tyylistä. Varmastikin asiavirheitä tulisi, ja niistä riittäisi vääntämistä, mutta kuitenkin...
on saatu kiinni yhdestä ainoasta asiavirheestä, ja se on todella vähän, kun ajattelee hänen tuotantonsa laajuutta.
Jossain kirjassaan - en muista missä - hän oli kirjoittanut suden ulvoneen, kun se hyökkäsi avuttoman tytön kimppuun. Biologit siitä meteliä nostamaan, että susi ei ulvo koskaan, kun se hyökkää. Mutta olen kehottanut kehottamasta päästyänikin omia tyttäriäni lukemaan Kaari Utriota, koska häneltä saa niin uskomattoman upeaa historiallista ajan ja tapojen kuvausta, tietysti kaiken sen romantiikan ohella.
Romanit ovat pääosassa Tuula Saarron trilogiassa "Tulen lapset, auringon lapset". Trilogian ensimmäinen osa on mahtava, todella hyvä. Toinen osa huonompi ja kolmas osa väkisin huitaistu. Mutta Tuula Saarto on näihin kirjoihinsa tallentanut tarinat, joita hänen appensa Kalle Hagert hänelle kertoi ja kehotti Tuulaa kirjoittamaan niistä. Näitä kirjoja on hyvin vaikea löytää, joskus divareista onnistaa. Ehkä joistain kirjastoistakin. Sitten ovat tietysti Veijo Balzarin kirjat: Polttava tie, Verikihlat ja Mari. Nämä kertovat Suomen mustalaisista. Kiba Lumberg on kirjoittanut kolme omaelämänkerrallista kirjaa: Musta perhonen, Repaleiset siivet ja Samettiyö. En itse pidä näistä kirjoista tietyístä syistä, mutta voivathan ne olla mielenkiintoista luettavaa.
t. Mirkku
t. Mirk
..jälleen kerran. Minäkin muistan lukeneeni Kaari Utriosta juuri tuon saman. Hänhän on historioitsija ja tekee todella paljon esityötä(kin) kirjoittaessaan. Varmaankaan ei aiheista ole puutetta, mutta kiehtoisi kyllä ajatus, että jonkin historiallisen romaanin päähenkilönä olisikin romaninainen. Utriolla henkilöiden etninen tausta ei kyllä taida olla kovinkaan keskeinen, kun tarkemmin ajattelee, ja ehkä tuo selvästi feministinen ote henkilökuvissa tekisi sellaisen luomisen liian monimutkaiseksi tässä tapauksessa?
Mitä sanoit Saarron romanitrilogiasta, siihen yhdyn täysin. Ensimmäinen on todella koskettava ja suositeltava, hyvin uskottavaa ajan- ja henkilökuvaa, joka jatkuu myös toisessa osassa, ja kolmas osa on tosiaan ihan kuin väkisin väännetty.
Saarron kirjoista täytyy mainita myös Suljetut ovet.
Baltzarin Verikihlat oli kirja, jonka järkyttävä aihe ahdisti pitkään ja lukiessapiti oikein muistutella itselleen, että kuitenkin kysymyksessä on kaunokirjallinen teos. Se, että kirja kosketti niin voimakkaasti, kertoo varmaankin siitä, että se on onnistunut tavoittamaan jotain oleellista.
Olen koko ikäni kerännyt tähän aihepiiriin liittyvää luettavaa, ja täytyy sanoa, että suomeksi ei kovin paljon löydy. Ja suuri osa siitäkin mitä löytyy on valtaväestön kirjoittamaa ja enemmän tai vähemmän kummallista sen vuoksi.
Yksi kiva uutuus oli viime vuonna ilmestynyt "Mitä sait säkkiisi Yökettu? -lastenkirja. Suosittelen.
Lumbergit olen lukenut, ja sekä Baltzarit että Saarrot odottavat kirjapinossa, Yöketun lukaisin kirjastossa ja se vaikutti mielestäni todella hyvältä lasten kuvakirjalta. Siinä tuli romanikulttuuri luonnollisesti ja positiivisesti esiin. Juuri jotain tällaista kaipaisin enemmänkin. Esimerkiksi Lumbergin kirjoissa taas esitetään paljon kritiikkiä kulttuuria kohtaan (varmasti osittain aiheestakin). Yöketusta tuli mieleen, että olisipa mahtavaa, jos nimenomaan jossain lasten- tai nuortenromaanissa olisi romanihenkilö, joka esitettäisiin positiivisesti. Hänen kauttaan kirjailija pystyisi tuomaan esiin niitä hyviä asioita kulttuurissa. Valtaväestöön kuuluvalta kirjailijalta tämä edellyttäisi tietenkin perusteellista taustatyötä sekä romaneihin tutustumista. Tuija Lehtisen Rebekka -tyttökirjasarjassa Rebekan luokalla on Simo, jonka romanius käy ilmi vähitellen. Simo on esimerkiksi erinomainen laulaja, ja Rebekan pikkusiskot puolestaan ihastelevat Simon sisarien upeita vaatteita. Simosta tulee hyvä kuva ja se vähä, mitä romanikulttuurista puhutaan, on positiivista. Tällaista enemmän!
Jos ja kun ihminen kirjoittaa, hän ei voi kirjoitta vain siitä, mikä on positiivista.
Kun elämä ei kertakaikkiaan ole sellaista.
Yksikään ihminen ei tässä maailmassa ole pelkästään positiivinen, ihana, valoisa, lumoava.
Kirjoittaja, joka valehtelee tai kirjoittaa laput silmillä, vain yksi totuus mielessään, on epäuskottava. Kirjoittajn tehtävänä on etsiä totuus ja kuvata se sellaisenaan ja jättää kirjan arvottaminen lukijalle.
Ajattelevaa lukija ei ole kiinnostunut kiiltokuva ihmisestä. Häntä kiinnostaa se, mikä on pinnan alla. Useimmiten siellä on niitä asioita, jotka mielummin halutaan peittää.
Ja niitä ihan samoja löytyy oman nutun alta.
Mielestäni lapsillekaan ei kannata kirjoittaa mitään lällyä kamaa. Lasten kirjoissa voisi opettaa empatiaa. Miltä tuntuu, kun toiset kiusaavat. lapsi ei opi sitä, jos asiaa ei varta vasten opeteta. Roolit voi heittää myös toisinpäin; kiusaaja voi olla myös romani. Ja kiusaamiselle voidaan etsiä syitä.
En kaipaa yhtään "opaskirjaa" enkä romaania, jonka tarkoituksena on antaa asioista epärealistinen kuva.
Jos kirjoittaa vaikeista asioista, se ei tarkoita negatiivisuutta. Hahmosta voi rakentaa rakastettavan ja inhimillisen, vaikka tämä tekisikin vääriä valintoja ja tekoja.
Vaikeuksissa ja murheissa vatkaaminen ei toimi, jos kirjasta ei löydy positiivista pohjavirettä ja rakkautta henkilöhahmoihin.
Makuja on monia. Pääasia, että kirjoitetaan.
Pääasia on, että luetaan.
Ei ei, en tarkoittanutkaan sitä, että pitäisi kirjoittaa positiivisista asioista niin, että tulee kiiltokuvamainen ja epärealistinen lopputulos. Tarkoitin lähinnä sitä, ettei negatiivisiin asioihin pidä jäädä vellomaan, vaan ottaa esille myös niitä positiivisia asioita - eli juuri kuten kirjoititkin: positiivinen pohjavire ja rakkaus henkilöhahmoihin. Näin vältytään varmasti monilta kliseiltäkin.