Kaikenlaiset ajatukset ohjasivat minua vuosi tolkulla. Mutkien ja erilaisten vaiheiden kautta pääsin lopulta itseni kanssa jonkinlaiseen sopuun. Hyväksyin tunteeni valtavan kapinan jälkeen, enkä enää voinut
yrittää muuntua tykkäämään miehistä. (Pelkäsin miehiä ja pelkään heitä yhä edelleen.) Hyväksyntä aiheutti kuitenkin sen, että piilouduin. En enää pitänyt yhteyttä kehenkään aikaisemmasta elämästäni. Pelkäsin niin kovasti heidän reaktiotaan. En olisi kestänyt sitä, että he eivät olisi hyväksyneet minua. Siirryin syrjään ja pakoilin ihmisiä. Muutin kaupunkiin, jossa juuri kukaan ei tunne minua aikaisemmasta. Ne ihmiset, jotka tulevat minun elämääni uusina, joutuvat hyväksymään minut tällaisena kuin olen, mutta vanhoille lähimmäisilleni en vain uskalla kertoa.
Minua sattuu kovasti. Ketä tästä nyt sitten voisi syyttää? Kuinka ihmeessä tällaista annetaan tapahtua? Jos koulukiusaamisesta on nostettu iso haloo, niin kuinkas on tämänkaltaisen laaja-alaisen yhteiskuntakiusaamisen laita? Mielestäni kirkon päättäjien pitäisi mennä itseensä. Kuvitelkaa nyt hyvät ihmiset miten monen ihmisen elämän kirkko saa täysin pilalle sillä, että se edustaa
heteronormatiivista kantaa. Vähät me tällähetkellä välitämme siitä, voimmeko saada kirkkohäät. Kirkon kanta vain nyt sattuu vaikuttamaan aika suoraan siihen, kuinka meidät hyväksytään suomalaisessa, vielä varsin konservatiivisessa yhteiskunnassamme. Me kaikki homoseksuaalit emme vaadi avioliittolaki uudistusta siksi, että saisimme mennä prameasti kirkossa naimisiin. Vaadimme sitä siksi, että saisimme elää yhteiskunnassa, jossa meidät hyväksyttäisiin ja, että meillä olisi turvallista olla.
Minä meinasin lopettaa elämäni, koska en millään olisi halunnut olla itsekäs ja olla se kuka olen. Toivon sydämmeni pohjasta, että kukaan muu ei joutuisi kokemaan samaa tuskaista kamppailua paikastaan maan
päällä. Me emme tahdo Teille mitään pahaa, tahdomme vain pysytellä hengissä.
yrittää muuntua tykkäämään miehistä. (Pelkäsin miehiä ja pelkään heitä yhä edelleen.) Hyväksyntä aiheutti kuitenkin sen, että piilouduin. En enää pitänyt yhteyttä kehenkään aikaisemmasta elämästäni. Pelkäsin niin kovasti heidän reaktiotaan. En olisi kestänyt sitä, että he eivät olisi hyväksyneet minua. Siirryin syrjään ja pakoilin ihmisiä. Muutin kaupunkiin, jossa juuri kukaan ei tunne minua aikaisemmasta. Ne ihmiset, jotka tulevat minun elämääni uusina, joutuvat hyväksymään minut tällaisena kuin olen, mutta vanhoille lähimmäisilleni en vain uskalla kertoa.
Minua sattuu kovasti. Ketä tästä nyt sitten voisi syyttää? Kuinka ihmeessä tällaista annetaan tapahtua? Jos koulukiusaamisesta on nostettu iso haloo, niin kuinkas on tämänkaltaisen laaja-alaisen yhteiskuntakiusaamisen laita? Mielestäni kirkon päättäjien pitäisi mennä itseensä. Kuvitelkaa nyt hyvät ihmiset miten monen ihmisen elämän kirkko saa täysin pilalle sillä, että se edustaa
heteronormatiivista kantaa. Vähät me tällähetkellä välitämme siitä, voimmeko saada kirkkohäät. Kirkon kanta vain nyt sattuu vaikuttamaan aika suoraan siihen, kuinka meidät hyväksytään suomalaisessa, vielä varsin konservatiivisessa yhteiskunnassamme. Me kaikki homoseksuaalit emme vaadi avioliittolaki uudistusta siksi, että saisimme mennä prameasti kirkossa naimisiin. Vaadimme sitä siksi, että saisimme elää yhteiskunnassa, jossa meidät hyväksyttäisiin ja, että meillä olisi turvallista olla.
Minä meinasin lopettaa elämäni, koska en millään olisi halunnut olla itsekäs ja olla se kuka olen. Toivon sydämmeni pohjasta, että kukaan muu ei joutuisi kokemaan samaa tuskaista kamppailua paikastaan maan
päällä. Me emme tahdo Teille mitään pahaa, tahdomme vain pysytellä hengissä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
tavallinen tarina.
tarinastasi. Uskon että moni erilaisuus saa ihmiset epäilemään ihmisarvoaan muiden silmissä. Elämiseen on voima löydettävä itsestään, juurikin siitä mitä on, nähtävä rikkautena itsensä eikä friikkinä. Itsensä hyväksyminen lähtee pienistä asioita ja oivalluksista liikkeelle, mutta saadaksesi täyden varmuuden sinun on myös eletävä rohkeita päätöksiä.
Kun ihminen ymmärtää että ei ole samanlainen kuin muut, alkaa pakostikkin toisenlainen kasvu kuin niillä jotka ovat samanlaisia kuin useimmat. Joillekkin se kasvunpaikka on vain liikaa, ei jakseta eikä osata nähdä elämäänsä ja itseään arvokkaana. Mutta sinä olet päässyt jo pitkälle, karistat vain loputkin häpeän tunteesi pois ja näe elämäsi omanasi. Sinulla ei ole velkaa vanhemmillesi, sinulla ei ole velkaa yhteiskunnalle, sinulla on vain yksi velka ja se on että teet elämästäsi sellaisen missä sinä viihdyt ja otat elämääsi ne ihmiset jotka rakastaa ja ymmärtää sinua.
Syntymäerhe ei ole se Juttu tässä maailmassa, vaan se perhe jonka sinä itse teet ja muodostat. Ehkä sun täytyy kovettaa vähän mieltäsi mitä tulee isääsi ja äitiisi, koska sun on aika todella karistaa se taakka itsestäsi. Olet antanut jo heille minkä voit, nyt on sinun aikasi antaa sinulle mahdollisuus.
Jos sinulla on pelkoja siitä ettei sinua hyväksytä sellaisena kuin olet, niin opettele elämään avoimesti, ole sellainen kuin olet ilman salailuja ja leikkimistä jostain muusta. Siten sinä et joudu tilanteeseen jossa olet antanut toisenlaisen kuvan itsestäsi ja sinua pelottaa kertoa totuus.
Kaikki elämässä alkaa pienillä askeleilla, älä kaadu taakkasi alle koittaessa ottaa juoksuaskelia maaliin, vaan etene yksi askel kerrallaan. Poista pelkojasi ja vahvista itsesi hyväksyntää.
Itse olen rakentanut itseni uudelleen, elin ensimmäiset 20 vuotta elämästäni muiden ohjattavana ja muiden toiveiden mukaan ja se vain tuhosi minua. Sitten ymmärsin että elämää voi elää vain kerran, asioita voi muuttaa ja ei siihen kuole että yrittää mutta se tappaa hitaasti jos vain antaa muiden elää elämäsi puolestasi.
Käytä aikaa siis itseesi, ole törkeän itsekäs ja opettele olemaan häpeämättä sitä ettet uhraudu enää muiden puolesta. Etsi se sun juttu, se mikä pitää sun leuan yläällä vaikka tulee paikka jossa sinua saatetaan arvostella toisin kuin esim heteroa. Kun oivaltaa elämässä sen ettei kukaan voi tehdä mitään sun puolesta ja että onnellisuuden on alettava itsestä, alkaa uusi suunta.
Ole rohkea ja pidä itsestäsi. Tee ratkaisuja joihin sinä olet tyytyväinen mutta älä mene aina helpoimman kautta, joskus pitää kokeilla vähän rajojaan. Opettele rakastamaan itseäsi ihan kaikkinesi, ja älä missään nimessä enää ajattele itsestäsi huonoa jos et halua enää olla vanhempi vanhemmillesi. Sun elämä ei muutu kukkaiseksi sillä että uhraat itsesi heille, he ovat tehneet omat valintansa ja sinä et ole vastuussa niistä.
Elä itsellesi ja opi itsesi, rakasta ja älä pelkää elämää äläkkä ihmisiä, kukaan heistä ei voi satuttaa sinua kovemmin kuin sinä voit satuttaa itseäsi. Joten pidä ensisijaisesti itsestäsi huolta ja löydä se oma tiesi.
Hyvää jatkoa ja voimia
Erinomainen kirjoitus!!
minua ei yhtään ahdista enkä koe olevani itsekäs ollessani oma lesbo itseni. Taustani on lähes samankaltainen kuin sinun. Itse asiassa tunnen ylpeyttä. Tunnen myös että minut hyväksytään yhteiskuntaan, koska en tosiaankaan pyytele anteeksi, enkä edes kyseenalaista sitä etteikö minulla olisi oikeutta olla mikä olen. Kaikkihan olemme ensin ihmisiä, sitten miehiä tai naisia ja sitten vasta kaikkea muuta.
Kaikilla on erilainen tausta ja kaikki ollaan erilaisia ihmisiä jo alun alkaenkin. Siksi kaikki tuntee asioita eri tavalla.
Itsekähshän siinä tavallaan on kun elää omaa elämäänsä etkö toisten kautta! Kun olet itse se mitä olet - välittämättä siitä mitä ympäristö siitä sanoo!
Minut on poljettu maan rakoon jo pienenä ja siitäpä sitten oppinut tavan pyydellä anteeksi olemistani.. Vahva tässä pitää lesbona olla - pirun vahva. Minussakin sitä vahvuutta näemmä löytyy koskapa en ole enää suostunut elämään yhteiskunnan normien mukaan.
Voimia kaikille! :) Ollaan sitä mitä ollaan ja tehdään elämästämme hyviä. :)
ottaen huomioon että omaa elämäänsä eläminen on jokaisen oikeus , eikä sitä pidä ITSE kyseenalaistaa .
jokainen elää ja katselee tätä maailmaa omien nahkojensa sisältä , omasta näkökantistaan .
pitää pitää ensisijaisesti itsestään huolta , ja itsensä tyytyväisenä , vain siten voi huolehtia ja antaa myös toisille .
eikä siinä ole mitään itsekästä .
minä minä minä - ajattelu onkin sitten ihan toinen juttu . siinä ei ole kyse ihmisen perusolemisesta , vaan juuripa siitä itsekkyydestä .
Samaan asiaan olen törmännyt. Perheelliset ihmiset pitävät itsestään eläviä ihmisiä automaattisesti itsekkäinä, vaikka eivät yksin eläjät sitä olisikaan. Itsekkyys ja itsenäisyys pitäisi pitää erillisinä asioinaan.