Ahteen aika ohi ja huono imago
Mielestäni Veikkauksen hallitus erotti Matti
Ahteen tämän aiheuttaman huonon mainoksen takia
yhtiötä kohtaan.
Jos on tietoa johtajan ylimielisestä
käyttäytymisestä ja vääränlaisen hyväveli-
verkoston muodostumisesta viitteitä, on tervettä,
että tällainen syöpäketju operoidaan pois. Tulee
mieleen doping-hiihtäjä Isometsä
lehdistötilaisuudessaan, kun kovasti valehdeltiin
viattomuutta ja suojeltiin rötös-kavereita.
Nyt "rehti" Lapin mies jo röyhkeästi vaatii
kilpailu-kieltonsa lyhentämistä alle 3 kk. Outoa
oli Ahteenkin ilmehtiminen. Pahimpien "minulla on
hyvä omatunto onneksi"-lauseiden jälkeen ja ennen
naama oli punaisena, ja niskaa piti raapia koko
ajan.
Pitäneekö paikkansa joidenkin kohdalla sanonta,
että valta turmelee? Jos on mahdollisuus
rutiininomaisesti suoja-muurin sisällä toimia
väärin, omasta mielestään vähäisesti, useat tähän
sortuvat. Ilta-Sanomien julkaisemasta Ahteen
lausunnosta jäi mieleeni: "On hankala
puolustautua semmoista vastaan, mitä ei
konkreettisesti ole nyt paikalla, mikä on kuin
näkymätöntä...".
Tällä Ahde tarkoitti sitä, kun hänen uhrinsa
eivät fyysisesti olleet paikalla lehdistö-
tilaisuudessa. Uhrien näkökulmasta katsottuna
myös Ahteen toiminta on ollut näkymätöntä,
johtuen Matin vankasta uskosta "suoja-muurin
ääneneristykseen". Ei kai niin tyhmäkään voi
olla, ettei ymmärrä, mitä tämä on kohteille, jos
hän heihin on luonut tutkivia katseita, tarkkaa
kuuntelua vuoro-vaikutuksesta ja fyysisyyden
takia myös kähmintää?
Vaarallista on, jos tämänkaltainen ajattelu on
laajemminkin olemassa normaali-elona, silloin
tiedotusta pitää lisätä joka kotiin. Paljon
tapahtuu sitä, että enimmäkseen kuunnellaan ja
katsellaan salaa äärimmäistäkin ankarammin
salattavalla tavalla, josta ei ole IKINÄ
tarkoitus tulla sanomaan uhreille, koska nämä
näkevät ympärillään vain 100% autiota ILMAA! Mikä
on tarkoitus? Tarkoitus on se, ettei uhri(t)
älyä. Muuten he alkaisivat ehkä käyttäytyä eri
tavalla tms. Jotta joku uhrina voisi päästä
tämmöisen jäljille, se vaatisi valtavaakin
suurempaa sattumaa ja sen jälkeen vuosien laajan
ja monipuolisen selvitys-työn. Minä olen ainoa,
joka siihen on eräällä sektorilla ainakin
kyennyt. Ehkä jopa koko maailmassa, mutta 1000%
varmuudella ainakin Suomessa. Supermurskaavaa,
lievimpienkin arvioiden mukaan. Media on tässä
avain-asemassa, ja ehkäpä Posti, mikäli käytetään
kirje-tiedotusta. Jos ihmiset on todellakin niin
hakoteillä, etteivät ymmärrä, mistä on kyse,
miten äärettömän murskaavaa asiaa he salaavat,
miksi heidän tulee ottaa valokuvia todisteeksi ja
tunnustaa, että he eivät ole syyllisiä vaan
KONEET, minkä äärellä he salaa seuraavat uhreja,
joiden ei ole tarkoitus saada tietää. He eivät
tiedä, että heidän selän takanaan on joku
kähmimässä, mitä hän tekee. Tämä paljastus tulisi
nostamaan super-hysterian, minkä kaltaista
ihmiskunta ei ole ikinä kokenut. Ratkaisu voi
olla niinkin lähellä kuin kadun toisella puolen
tai seinän takana. Mutta, jos sadoille tuhansille
on rikollista hyötyä salaamisesta, miksi he
pettäisivät tämän KETJUN, johon näin paljon
kuuluu? Koska näin tapahtuu, päinvastoin ketju
kasvaa ja laajenee, ja yhtiöt, mitkä on syyllisiä
tähän hämäämisen, mistä joutuu kähminnän
alaisuuteen tietämättään, eivät tule ikinä
myöskään paljastumaan ja saavat rikollisuudestaan
suunnattomia voittoja.
Epäilemättä ahdistelusta on ollut paljon haittaa
uhreille, mutta Ahteella itsellään on toki
varaakin jäädä kiinni, juokseehan eläkkeet ja
kultaiset kädenpuristukset ym. Koska asiasta ei
ilmeisesti mitään oikeusjuttuja pidetä, jää
kansalaisten omaksi asiaksi tehdä veikkauksensa,
miten on. Hyvä puoli on ollut se, että tämmöiset
paljastukset lisää pohdintaa rikosuhrien
asemasta. Henkilöiden, keiden kohtaloksi tulee
90% tapauksista tuhoutua ja tulla syytetyksi
siitä, kun varoittamalla rikollisista tuovat
ikäviä asioita julkisuuteen. Hankala täytyy olla
myös rikos-toimittajien asema, esim. Nykänen/HS,
jos tietää kovia juttuja jo vuosia(mitkä sitä
ennen tapahtuneet vuosien ajan ja joka päivä
jatkuu), mutta ei saa asiaa riittävästi vireille
heti.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kannattaisiko sinun harkita kirjailijaksi
ryhtymistä?
Itseasiassa harkitsen kovastikin.