yhdistyslaki

yhdistys 30 vuotta

Vuosikokouksesta evättiin ulkopuolelle yli 60 yhdistyksen jäsenmaksun maksanutta jäsentä ja oikeuden voitti henkilöt, jotka eivät olleet maksaneet jäsenmaksua vuoden 2005 jälkeen? Yhdistyslain mukaan henkilö, joka ei jäsenmaksua ole maksanut, ei voi olla mukana äänestämässä.
Usko oikeuteen mennyt, koska yhdistyslakia ei noudateta tai tuomareiksi tulee sellaisia, joilla ei siitä ole tuntemusta. Asianajatkaan eivät tunne lakia, koska pitää koko ajan neuvoa mitä kysyy tai mihin kohtaan puuttuu. Korkeimassa oikeudessa oli kolme ennakkopäätöstä samanlaisesta asiasta, mutta eivät ottaneet käsittelyyn? Kaikki asteet on käyty ja nyt jää jäljelle pyyttää yhdistykseltä vuodesta 2006 lähtien 60 jäsenen jäsenmaksun palauttamista.

2

724

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • y tr e w

      No eihän yhdistyslaki sano etteivätkö maksamattomat jäsenet saisi äänestää. Kaikilla yhdistyksen jäsenillä on ääni oikeus. Yhdistyksen säännöissä sitten todetaan millä edellytyksillä on jäsen. Jäs säännöissä erikseen mainitaan, että jäsenmaksun maksamatta jättäminen aiheuttaa yhdistyksestä erottamisen automaattisesti tai hallituksen erillisellä päätöksellä ja asia on pöytäkirjoissa, niin maksamattomat eivät ole tällöin jäseniä. Lain perusteella maksamattomat ovat edelleen jäseniä ja äänioikeutettuja sinänsä. Turhaa oikeuden käyntiä tässäkin tapauksessa.

    • Aamullapostihaku

      Jäsenyyteen liittyy maksu,mutta jos jäsenrekisteri muuttaa osoitetietoja ominpäin,miten jäsenkirjeet menevät perille.Täytyisi kysyä asianomaiselta voitko noutaa postis toisesta osoitteesta,ettei tarvitsisi omasta laatikosta noutaa,johon on avain.Järjestön tulisi toimittaa avain ja laatikko haluamaansa osoitteeseen oli se parkkipaikka tai metsä tai naapuritalo.Pääkaupunkiseudulla muka tiedetään landelaisten kujat polut,entäs missä rakennetaan.Jäsen on kuin asiakas,joka antaa tiedot omina ei toisten sekä mitä osoitetta käyttää ja avain sopii siis jäsen on oikeassa kuten asiakas.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2512
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1772
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      699
      1177
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      108
      1042
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      72
      998
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      956
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      895
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      86
      819
    9. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      97
      816
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      34
      771
    Aihe