Vaihdanko koulua vai en?

Ysin jälkeen kävin kymppiluokan, jonka aikana mietin kahden eri alan välillä, maatalousalan ja turvallisuusalan. Jostain kumman syystä päädyin maatalouskouluun, vaikka turvallisuuspuoli kiinnosti jo yhteishaun aikana enemmän. Maatalouskoulussa sujui aluksi ihan hyvin, mutta on jo tullut päätettyä, etten halua tehdä kys. alalla päivääkään töitä. Tämän koulun lopettamisideaan on kieltämättä vaikuttaneet myös huono luokkahenki ja se, etten päässytkään suorittamaan kaksoistutkintoa, koska eräs toimiston työntekijä sanoi lukion rehtorin tulevan kertomaan kaksoistutkinnosta opintojen alettua, ja sanoi että hänelle sitten lukion rehtorin puheiden jälkeen voi ilmoittaa, jos haluaa kaksoistutkinnon suorittaa. Ikinä se rehtori ei paikalle tullut, enkä huomannut asiasta sen tarkemmin kysellä keneltäkään, joten jäi sekin välistä..

Nyt taas yhteishaku lähestyy, ja löysin sopivalta kuulostavan turvallisuusalan koulun (jossa myös lukio-opintoja), jonne hakemista nyt mietin. Sinne pääseminen on lähes täysin varmaa (ei pääsykoetta ja ka. 8,6, aloituspaikkoja paljon ja aika matalilla pisteillä yleensä porukka sinne päässyt), eli jos päädyn hakemaan sinne, voisin lopettaa tämän koulun, jossa en viihdy, jo nyt ja hyväksyä tuttuni työpaikkatarjouksen, jolloin ehtisin kerätä vielä reilun puolenvuoden työkokemuksen ennen seuraavan koulun alkua, ja toki samalla tienata vähän rahaa esimerkiksi lukioon tarvittavia kirjoja varten.

Eniten tuossa mietityttää se, että jos vaihdan taas koulua, olen tavallaan "heittänyt hukkaan" kaksi vuotta, ja suurin osa ikäisistäni valmistuisi jo, kun itse saisin ensimmäisen vuoden päätökseen. Haluaisin ammattikoulun jälkeen vielä ammattikorkeaan, enkä halua istua koulun penkillä kovin montaa ylimääräistä vuotta, olisi se mukava valmistuakin joskus haaveammattiin..

Mitä mieltä olette, jatkanko vielä reilun pari vuotta koulussa, jossa en viihdy niin alan kuin opiskelutovereidenkaan takia, ja haen sen jälkeen ammattikorkeaan mahdollisesti huonolla todistuksella (kun maatalostyöt eivät kiinnosta, en jaksa keskittyä niin hyvin -> näytöistä huonoja numeroita) ja toivon että pääsen sinne sisään, vai hankinko työkokemusta ja haen kouluun, jossa saan suorittaa haluamani kaksoistutkinnon ja pääsen suoraan alalle, jolla olen valmis tekemään töitä pidemmänkin aikaa, mikäli en ammattikorkeaan pääse? Onko tämän maatalouskoulun loppuun käymisessä ylipäänsäkään mitään järkeä, kun en halua tehdä mitään maatalousalaan liittyvää tulevaisuudessa, enkä ole luultavasti saamassa kovin hyvää todistustakaan, joten pääsy ammattikorkeaan voi olla hankalaa?
1246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

siis mulla on aivan sama tilanne, mut eri koulutus vaa kyseessä :) oon nytte kans miettiny et pitäiskö köydä loppuun toi koulu mut sit taas ku ei oo motivaatiota nii ei jaksa tehä työtään kunnolla ja en tiiä valmistuisinko ees siinä kolmessa vuodessa tällä opiskelu innolla ;)

yritän täs ny epätoivosesti päättää et alotanko koulutuksen mistä tykkään vai jumitanko tos koulus viel puoltoista vuotta (ainakin) millo sit saisin paperit... millä en kyl sit tee mtn ku en tykkää tost ammatist

tsemppii sulle :) toivottavasti pystyt ratkasee sun tilantees :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kouluongelma kirjoitti:

Ysin jälkeen kävin kymppiluokan, jonka aikana mietin kahden eri alan välillä, maatalousalan ja turvallisuusalan. Jostain kumman syystä päädyin maatalouskouluun, vaikka turvallisuuspuoli kiinnosti jo yhteishaun aikana enemmän. Maatalouskoulussa sujui aluksi ihan hyvin, mutta on jo tullut päätettyä, etten halua tehdä kys. alalla päivääkään töitä. Tämän koulun lopettamisideaan on kieltämättä vaikuttaneet myös huono luokkahenki ja se, etten päässytkään suorittamaan kaksoistutkintoa, koska eräs toimiston työntekijä sanoi lukion rehtorin tulevan kertomaan kaksoistutkinnosta opintojen alettua, ja sanoi että hänelle sitten lukion rehtorin puheiden jälkeen voi ilmoittaa, jos haluaa kaksoistutkinnon suorittaa. Ikinä se rehtori ei paikalle tullut, enkä huomannut asiasta sen tarkemmin kysellä keneltäkään, joten jäi sekin välistä..

Nyt taas yhteishaku lähestyy, ja löysin sopivalta kuulostavan turvallisuusalan koulun (jossa myös lukio-opintoja), jonne hakemista nyt mietin. Sinne pääseminen on lähes täysin varmaa (ei pääsykoetta ja ka. 8,6, aloituspaikkoja paljon ja aika matalilla pisteillä yleensä porukka sinne päässyt), eli jos päädyn hakemaan sinne, voisin lopettaa tämän koulun, jossa en viihdy, jo nyt ja hyväksyä tuttuni työpaikkatarjouksen, jolloin ehtisin kerätä vielä reilun puolenvuoden työkokemuksen ennen seuraavan koulun alkua, ja toki samalla tienata vähän rahaa esimerkiksi lukioon tarvittavia kirjoja varten.

Eniten tuossa mietityttää se, että jos vaihdan taas koulua, olen tavallaan "heittänyt hukkaan" kaksi vuotta, ja suurin osa ikäisistäni valmistuisi jo, kun itse saisin ensimmäisen vuoden päätökseen. Haluaisin ammattikoulun jälkeen vielä ammattikorkeaan, enkä halua istua koulun penkillä kovin montaa ylimääräistä vuotta, olisi se mukava valmistuakin joskus haaveammattiin..

Mitä mieltä olette, jatkanko vielä reilun pari vuotta koulussa, jossa en viihdy niin alan kuin opiskelutovereidenkaan takia, ja haen sen jälkeen ammattikorkeaan mahdollisesti huonolla todistuksella (kun maatalostyöt eivät kiinnosta, en jaksa keskittyä niin hyvin -> näytöistä huonoja numeroita) ja toivon että pääsen sinne sisään, vai hankinko työkokemusta ja haen kouluun, jossa saan suorittaa haluamani kaksoistutkinnon ja pääsen suoraan alalle, jolla olen valmis tekemään töitä pidemmänkin aikaa, mikäli en ammattikorkeaan pääse? Onko tämän maatalouskoulun loppuun käymisessä ylipäänsäkään mitään järkeä, kun en halua tehdä mitään maatalousalaan liittyvää tulevaisuudessa, enkä ole luultavasti saamassa kovin hyvää todistustakaan, joten pääsy ammattikorkeaan voi olla hankalaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu