Heippa! Ajattelin kerrankin olla ajan hermolla, heitan viestin suoraan Agia Marinasta Hanian lahelta ...
Tanne tulin jokerimatkalla viime lauantaina. Hotelli on hienoin missa olen koskaan ollut, ilmastointi, uima-allas, telkkari. Ajankohta oli juuri oikea akkilahdolle, paitsi tana vuonna on ollut hieman kylmempaa ja tuulista moneen edelliseen vuoteen verrattuna. Sama ajankohta matkalle minulla on ollut usein. Illat oli suorastaan kylmia ja skootterilla mentiin ajoittain hampaat kalisten mutta toissapaivana alkoi olla taas kunnolla lamminta, eilen tarkeni illalla jo shortseissakin.
On tama Hanian lantinen rannikkoseutu tayteen turistikauppoja ja hotelleja rakennettu. Valitettavasti taitaa kohta alue tukehtua, ei voi kaikille riittaa sijaa tassa bisneksessa, rakentaminen on ollut hallitsematonta. Itsella kun eka kokemukset on Kreetasta tuolta 80-luvulta, muutos on ollut valtaisi. Onneksi ei tarvitse kauas vuoristoon ajaa, kun viela loytyy kylia jotka ei matkailulle korvaansa lotkauta!
Kaikesta huolimatta ihanan aurinkoista kaikkialla, vesi tosin aika viileaa (ehka 18C) kun tuulet ei paasta pintavesiakaan lampiamaan. Ja ruoka on maistuvaa missa vain ja palvelu ystavallista, viela. Parin kuukauden paasta voi olla turistien takia jo kireempaa ...
Kaikesta huolimatta tervetuloa kaikille jota Kreetalle aikovat tanakin kesana. Kylla itsekin noudatan omaa perinnettani ja tulen taas ensi vuonnakin Kreikkaan!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olin tasan vuosi sitten Rethymnonissa, silloin alkoi kesä vapulta ja oli 2-viikkoa tosi upeat ilmat. Viime vuonna alkukevät oli myös viileä samoin kun nytkin. Katsoin tuossa säitä ja yllättävän epävaikaselta näyttää:
http://www.wunderground.com/geo/GizmoTempPromo/global/stations/16746.html
http://weather.noaa.gov/weather/current/LGSA.html
Kyllä ne ilimat siitä asettuu kun päästään loppukuuhun, olen toistakymmetä kertaa käynyt keväällä eikä koskaan loma ole mennyt persiilleen säiden vuoksi Kreetalla.
Hyvää lomaa!
...hotellissa muuten olet? Terveisiä sinne ihanalle kreetalle!:)