Ymmärän,että teineillä ei ole homma hanskassa,kun puhutaan yhdyssanojen merkityksestä.
Mutta tällä palstalla,hellanlestas, ollaan esikoululaisten tasolla.Syödään näkki leipää
soitetaan ääni levyjä, jätetään tavuviiva pois tai sitä käytetään täysin väärässä paikassa.
Totean vaan: Mitä pitemmät kiskot,sitä isompi asema. Näihän se menee ja kritiikkiä tulee.
Mutta tällä palstalla,hellanlestas, ollaan esikoululaisten tasolla.Syödään näkki leipää
soitetaan ääni levyjä, jätetään tavuviiva pois tai sitä käytetään täysin väärässä paikassa.
Totean vaan: Mitä pitemmät kiskot,sitä isompi asema. Näihän se menee ja kritiikkiä tulee.
Vastaukset 144
Vanhimmat
Ja, totta, onhan ihan eri asia, karu selli, kuin karuselli.
Samoin, kuin on villi kissa, kuin villikissa.
Lauseyhteydestä kuitenkin sanan tarkoitus selviää, ja puhe yhdyssanoista saa nipotuksen kai'un.
Ei näytä, muuten, sinullakaan olevan hallussasi vaikkapa pilkun tai pisteen jälkeinen välilyönti.
Tästä on ihan turha puhua, emme ole kokeissa, vaan tuomme esiin ajatuksiamme, kukin omalla, persoonallisella tavallamme.
"Entisaikaan" yhdyssanat sentään osattiin. Nykyisin äidinkielenopettajat valittavat, kuinka huonosti ylioppilaskirjoituksiin osallistujat hallitsevatkaan äidinkielensä oikeinkirjoitussäännöt.
Liekö sitten tuntimäärän vika, vaiko kaikesta syytettyjen kännyjen?
.
Välimerkin jälkeen kuuluu välilyönti!
palstalla on mukamas niin isänmaallista porukkaa, mutta äidinkieli täysin hakusessa. Johtuu varmaamkin siitä, että yhä useampi keskeyttää peruskoulun. Meillä kun on kouluvelvollisuus, mutta ei -pakkoa. Suomalaisillehan ovat kaikki kielet vaikeita, ja kielitaidottomuus katsotaan jopa isänmaallisuudeksi.
pitäisi kieltää puhuminenkin.
H.
oon laithanu uuven talavipolsterin?
-Mää Mää...
Hää
on kielitaidottomuus jopa geeneissä. Emmehän osaa sanoa vierasperäisiä aakkosiakaan. Meillä on jopa niin isänmaallinen kansanedustaja, ettei osaa aakkosia.
Eikä tietokonekaan ole kaikilla ollut työvälineenä. Mutta eikö olekin aika hauskaa, että nyt me näin vanhoina kaikki voimme sanoa sanottavamme netin välityksellä ja ilmaista mielipiteemme. Sanoisimpa sitäkin demokratiaksi - virkistäväähän tämän pitäisi olla asian tiimoilta, ei pilkun viilaamista ja sanoihin takeltelua. (Joskus ne tahatta väärinkirjoitetut sanat vasta ilahduttavatkin).
se että uskon kauniin Suomenkieleni antaneen hupia monille?
:)
H.
Kuka se kissan hännän nostaa, ellei kissa itse.
kielipoliisi, enää ei ole varaa olla. Teen virheitä, enkä ole siitä itselleni edes kovin vihainen. Tietysti olisi muita kohtaan huomaavaista olla vähän huolellisempi. Mitä noihin yhdyssanoihin tulee, monet sanat, jotka ennen kirjoitettiin yhteen, kirjoitetaankin nyt erikseen. Samoin "kone", ainakin minun,
lykkää joskus tavuviivan pitkään sanaan ihan oma-aloitteisesti.
aina "piilee piikki pistävä".
piti sanoa oma-alotteinen, kun kansasana on "alku" - eiks niin ?
esimerkki sanoista, jotka ennen kirjoitettiin yhteen, nyt erikseen??
pituus vaatisi väliviivan? Alkuosa päättyy samaan vokaaliin, jolla loppuosa alkaa, siksi se sen vaatii.
ihmetellyt vain, tai sitten nähnyt väärin. Sitäkin sattuu entistä useammin, etenkin aamuisin, kun silmä vasta virittäytyy tärkeään tehtäväänsä...
tai lukekaa tuo edellinen vastaus... Kiva, että kielipoliiseja riittää, vaikka mä olen sen tehtävän jättänyt nuoremmille...
kysyinkin. :))
Pitäähän kielikellonsa näyttämä pitää ajan tasalla.
yhteispelillä tämä sujuu. "Yksi jos horjuu, muut tukena on"
Olen kuvitellut, että meillä on peruskouluun oikeus, velvollisuus ja PAKKO. Koulutukseen kielteisesti suhtautuvien vanhempien lapset olisivat ilman tuota pakkoa aika onnettomassa asemassa.
Eihän se pakkokaan takaa kaikkien kohdalla koulussa käymistä ja siitä innostumista, mutta kyllä todellakin lapsia haetaan jopa poliisivoimin (ala)kouluun, jos ei muu auta.
Ennen: Olen pannuhuoneessa
Nyt : Olen pannu huoneessa.
voi veikkonen kun olisinkin
"Oppivelvollisuus on mahdollista suorittaa myös muulla tavoin kuin peruskoulua käymällä - tällöin oppivelvollisen vanhemmat ovat vastuussa siitä, että oppivelvollinen saa perusopetuksen oppimäärän mukaiset tiedot." Wikipedia.
nulkunpissija ja pilonilaaja, sanon vain, että mikä pannu, kahvipannuko huoneessa? :)))))
nyt: talon mies. Vai menikö väärin ?
http://www.youtube.com/watch?v=85paFOpzyPE
sossutädit pitää huolen....
ammattinimike on kyllä edelleenkin autokauppias.
Jos talossa on vain yksi miehenpuoli, on hän talon mies.
Mutta kerrostalossa lumitöitä tekee talonmies. :))
Nyt: Ilta-aurinko.
tai
Ennen: Kuuskajas Kari
Nyt : Kuuskajaskari
kun arvelin tunnistavani kirjoittajan. Ammattinimikkeistä olen samaa mieltä. Mitäs mieltä olet sellaisesta sanasta kuin vanharouva ? Käytin sellaista nimimerkkiä jollakin palstalla.
Voiko kirjoittaa yhteen ?
olisi se vanha rouva.Mutta jos puhut, kuin käyttäist arvonimeä on se vanharouva.
Vanha rouva vain.
Paitsi vanhoissa asoissa, kartanoissa ja taloissa oli kyllä vanhojarouvia, mutta he olivat kuten "valttarit", arvonimensä ansainneet.
Saat luvan kokeilla sitä isoäitiisi, muista kuitenkin puhutella matkan päästä, älä ihan liki.
AIkanaan, kun lapsi syntyi, minä kokeilin.
Saippua kauppias, saattaa kyllä olla asiaa tai aika liukas, riippuu lukijansa mielikuvituksesta.
H.
VAnharouva on hellittely ja kunnioitusta osoittava nimi, ehkä suvun vanhimmalle.
Tuo mieleen suoraryhtisen, hoepahapsisen rouvan jonka silmien sini on terästä.
Matriarkan.
Nuoriarouvia ei kannata tituleerata, oli koien sinulle että sait piirakka kaulimesta.
illalla hain näitä tupesta.
KIITOS!!
en vain osannut ilmaista...
on myötäsyntyinen kielioppi päässämme. Jos yhdyssana lausutaan niin, että painotetaan jälkimmäistä sanaa, kirjoitetaan sanat erikseen. Pääasiassa se on näin.
Hopeahapsisen ymmärsin, vaikkei niin lukenutkaan? En ymmärtänyt viimeistä lausetta.
Nuoriarouvia ei kannata tituleerata
oikein sinulle että sait piirakka kaulimesta.
että, ajattelu. Kyllä minäkin jopa ajattelen, kummallisesti vain...
Tsau:Friidu
siinä eniten joutui kärsimään.
Kaulinnassa ei taikina tuppaa irtoamaan leivinlaudasta, ei sitten millään, kaulimen pinta kyllä irtoaa, helpostikin.
H.
Tämän ainakin minä allekirjoitan. Geeneissä on. Ja paljon;))) siis jotain kummallista;)))Ymmärryksestä parempi vaieta;)))).
Tsau:Friidu
ai myötäsyntyinen kielioppi ? Mutta eikö sitä aika tavalla päähän taottukin koulussa ?
Lauseenjäsennystä, sijoja ja mitä vielä ? Ei ihme, että estoja tuli, kun piti pelätä virheitä, vieraissa kielissä ainakin.
en ole koskaan kuullutkaan, vaikka pääaineenani oli suomen kieli.
Tässä hieman asiaa suomen kielen painotuksista.
"Suomessa sanan pääpaino on aina ensimmäisellä tavulla."
http://www.finnlectura.fi/verkkosuomi/Fonologia/sivu172.htm
diskuteeraisit pulikan kanssa, raffinoiduin sanakääntein, niin ei deflagraatio iske.
Kultturellit filigraanit vain auroran valossa kimaltavat, ikäänkuin detonoiden säteitään naiivisti dementoituneille dinosaurioille.
Suomenkielisellä resptillä, laita laudalle leivinpaperi ja hiukan vehnäjauhoja..
kokeilin päässäni yhtä yhdyssanaa ja kun tuntui toimivan, päättelin, että tästä se lähtee...
Pitäs varmaan lähtee lukineuvolaan, sellaisiakin on nykyään.
Suomennos, vai suomennus? Eikö laiteta enää, että sanan eteen pilkkua?
Tuon kaulimen joku jo korjasikin ;)
se voi iskeä;))))
Tsau:Friidu
Anteeksi en voinut olla puutumatta keskusteluun;)))
että sä oot korkeesti sivistynyt, mutta kyllä nyt löit meikäläisen ällikällä,
vai pullikkako se nyt oli ?
on suomennus?
kieltäydyn öljyämisestä.
Sitä juuri kyselin Miinakullalta, hän kun vastasi suomennuksella, :)
on ennenaikaisen eli primäärisen demntitumisen esiaste, eli ilmentymä.
Puutu vaan ja kaivele repustasi muutama ksenoglossifiili, niin saanet mainetta
encyklopedinä ja leksikografina :D
Siis: Pupujussi paita. Ja pääasiana hiukset.
suotta kainostele.
Korkeasti koulutettu on hänkin, ihan filosofi, jos encephalonejaan nyt kaiveleee hillitysti.
*takavarikoi pulikan varmuuden vuoksi*
Demarit Suomennutetaan.
Haluaisin myös että Vihreät karkoitetaan Stadista ajatelluille tekojärville, oppisivat näkemään mitä tarvitaan elämiseen, ei Sossua ja opintotukia vaan työtä.
Ja oppisivat ymmärtämään ketkä Stadia elättävät, autoilevat, ja oppisivat tekemään Lumitöitä.
Sauri Lumiaura-autokouluun!!!
Sieviltä lisää jalkineita!!
H.
kun en voi tähän enää skrivata sanaa "ystävä" enkä mikään AO:kaan ole;)))) niin vähän vaikeaa lohduttaa. Sinuakin. Totuistusta sanoista kun vaikeaa päästä irti;))) Ainakin minulla...sinusta en tiedä kun olet niin softikoitunut;)))
Tsau:Friidu
laittanen sitten pois nämä sofistikoituneesti aromatisoidut hierontaöljyt.
Kaappiini esoteerisempaa seuraa odottamaan.
Divaanilleni jään makaamaan, Vitiksen grapes kädessäni.
Alakulon painaessamieltäni ja syvän huokauksen päästessä sulohuulieni välistä
kotoutetaanhan ne somalialaisetkin.
muuten kyllä;))) Sanat ovat nyt iloisesti sekasotkussa;)) Ymmärryksestäni ei niin väliä;))) Iloisesti Onnellinen;)))
Tsau:Friidu
Hän ei ymmärrä että, Työväenliike on kansainvälinen;))) Sosialidemokraattinen liike varsinkin. Minä en ainakaan ole syyllinen;))) Minä en sotke asioita koskaan;))) Minä vaan järjestelen;)))
Tsau:Friidu
onnellisesti iloinen, se riittää tässä hupaisassa seurassa ,)
MINÄ ainakin käytän omat softikoituneet ja hienosti aromisoidut hierontaöljyni auton moottoriin....Olen erittäin järkevä ja taloudellinen. Uskotko?))))
Tsau:Friidu
ilo kokonaan minun puolellani.;)))
Tsau:Friidu
sitä että Lumenluontiin ei tarvitse osallistua, mutta Luhdan talvivaatteet saa ilmaiseksi.
Ensitalveksi siellä suunnitellaan isompia mallejakin, ovat ottaneet telttojen kaavat esiin, ilmanvaihtoaukko tulee naamankohdalle.
Sopeuttamiseen on varattu määrärahat Mellunmäkeen.
Huhut kertovat että Ekumeenisuudenkin merkitystä ovat Piispat laajentamassa, muun huuhaan ohella.
H.
josko jätettäisiin nuo asiat jonkun ketjun ulkopuolelle.
Tee toki, kuin tahdot.
"Agitaatiohin tällä palstalla täysin kyllästynyt"
kyllä siinä orvokki tuoksuu kun ohi ajelet!
....nyt vasta tajusin...
näkyy pulikkaa:
http://www.google.fi/imgres?imgurl=http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/27209/648274.jpg&imgrefurl=http://ebetys.com/blog/category/Vaahtokarkkifondant&usg=__7ZIjKkp3R63Mq1btl1VeEvUQLNM=&h=360&w=480&sz=36&hl=fi&start=0&zoom=1&tbnid=mZI-SR0VPxGE3M:&tbnh=134&tbnw=179&prev=/images?q=pulikka&um=1&hl=fi&sa=N&biw=1024&bih=436&tbs=isch:1&um=1&itbs=1&iact=hc&vpx=136&vpy=77&dur=3080&hovh=194&hovw=259&tx=185&ty=113&ei=ITYnTYyEKoai4Qar8PSEAg&oei=ITYnTYyEKoai4Qar8PSEAg&esq=1&page=1&ndsp=9&ved=...
antoi minulle termin kotouttamisesta.
Minä vain vastasin, olen pahoillani että olin epäsuomalaisen monisanainen.
H.
hetko täytyy tarkistaa.....myrrhea...siis se on tietysti softikoidusti suomennettuna ranskasta suoraan mirhami...tai siis jotain..sen tapaista. Joka tapauksessa erittäin mukaansa tempaavaa ja suorastaan huumavan kutsuvan houkuttelevaa....sitä hierotään PÄÄNAHKAAN;))) ei syötäväksi kelpavaa...niin tässä paketissa lukee englanniksi;))) tai ranskaksi....;))))
Tsau:Friidu
pakota fiksuuteen, muutenhan sinusta tulisi kaverini!!
:)
H.
hän on softikoitusoitunut poliittisesti;)))) Agitaatio kuluu nuoruuden huumaan;))). Älkäämme siis demokratian nimissä vaientako tätä pyrkimystä joka tuottaa meille uusi yhteiskunnallisia uudistusksia ja aivan uskomattomia säfääreitä päähämme. (Mitään uuttahan hänen opissaan ja näkemyksissään ei historiallisesti katsottuna ei ole). Mutta, annetaan hänen olla siinä uskossaan ONNELLINEN;))))
Tsau: Friidu
Joka itse on Iloissaan Onnellinen;))) tai Onnellinen Iloissaan..tai niin no..;)))
suomenkieli
vai
suomen kieli?
ei saa säikytellä!
Onneksi minulla on tämä takavarikoitu pulikka?
*miettii mitä sillä tekee*
Oletko sinä se...iso paha susi?
ei paha susi lainkaan. Ovela iso-äiti;))) Iso-äidit ovat ovelia. Ole siis varovainen;)))
Tsau:Friidu
Suomen kieli on oikein,tottakai. Tais tulla aloituksessa väärin.
on suomen kieli.
http://www.nic.fi/~rsuonio/oikeinkirjoitus/http://www.nic.fi/~rsuonio/oikeinkirjoitus/
mielestäni. Näinkin voi olla asian laita.
Iso-äiti jolla on suuret silmät ja pitkä kieli?
Myssy päässä ja pitelee peittoa leuan tasalla, peiton alta pilkistää...karvainen jalka?
On tässä viattomalla pikkutytöllä tietämistä?
Iso-äiti, haluatko että istun vuoteesi viereen ja syötän sinut?
mutta oikein on suomen kieli.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kieli
ne vasta ovelia ovatkin....Ovat karvaisia ja matalalla äänellä puhuvat. Ole siis varovainen.
Tsau:Friidu
olen muutaman sellaisen mummelin tavannut.
Karvaista tassua polvelle sijoittavat ja jotenkin..kiihkeästi..katsovat?
Ääni on kuin tummaa hunajaa, joka puhelimesta valuu, suoraan selkäytimeen?
tämmöselle ylireakoivalle kun diskurssi etenee ja ensyklopedia on kateissa. Eikä intelligenssi riitä...
elämä se on vaaroja täynnä;))). Enpä olisi minäkään osanut ennen tätä kokemusta varoa iso-äitejä varsinkaan. Ovat niin lutusen leppoisia. Ja kuhan tutustut tarkemmin...niin joh...mitä sieltä myssyn alta paljastuukaan...pyjaman alle ei sovi sitten kurkistella olleenkaan...On otettava huomioon että, sydänlihaksemme tässä iässä ei kestä kovia järisyttäviä visuaalisesti esteettisesti miten sen nyt sanoisin...HUIIH ...siis sinähän ymmärrät mitä tarkoitan... Tämä on perhepalsta täällä ei ole sopivaa kirjoittaa mitään yksityiskohtaisia selotuksia...kenenkään omituisuuksista...eiku ominaisuuksista. Riittää jos huomioi karvaiset tassut...
Tsau:Friidu
vanhusraukat, kun huonolla hoidolla ovat.
Kasvavat kynnet pitkiksi!
Ja se kuola, valuu rintapielille kun hoitaja ei ole hellästi pyyhkimässä suupieltä!
Mutta kengät sängynvieressä?
Kokoa 44?
Iso-äiti???
Eikö tuo sinun esittämäsi itse asiassa johda juuri görgyijn sääntöön: jos jälkimmäisen sanan ensimmäisellä tavulla on sanan pääpaino, sanat kirjoitetaan erikseen? Usein kai yhdyssanan merkitys on toinen kuin sanaliiton.
hyvässä kurssissa, styrpurissa aivan.
Jatkakoon hän samalla hyvällä kurssilla ihan vaan sekstantin kanssa :DD
on epäkohteliasta mainita liian tarkkoja yksityiskohtia. On ajateltava myös nuorisoa joka käy täälläkin lukemassa ja kommentoimassa. Ajattele tarkasti. Minäkälaisen kuvan annamme itsestämme...Minä vastaan : HOLTITTOMAN JA MORAALITTOMAN. Tämän ikäpolven naisina meidän ajateltava yhteiskunnallisesti laajakatseisti. Olemme vielä siinä iässä jolloin poliittinen uskottovuumme kansakunnan sivistys- ja siveyskysymyksissä varsinkin on näkemyksemme varsin paino-arvoinen. Meidän on mietittävä tarkkaan sanamme, jotta olemme edelleenkin uskottavia puheissamme. Teothan puhuvat jo puolestamme. Ne näyttäköön jatkossakin suuntaviivaa...kun puhutaan sivitystason noususta ja uudesta tulemisesta...
Tsau:Friidu
..edellinen versio oli oikein, älä korjaa. Aloitteellisuus, aloitteellinen, aloitteinen, aloittelija ja niin edelleen....
..vaan tarkoittavat eri asioita:
suomennos = suomenkielinen käännös
suomennus = suomentaminen
Olisit lainannut.
H.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9581445/47529527
..koskaan kommenttejasi. Nyt luin, koska vastasit minulle.
monipuolisuuteen, tarkoitin.
Kirjoitukseni pyrkivät muuhunkin kuin kuivaan selitykseen
H.
..on taitolaji, ja suutarin on parempi pysyä lestissään!
Kirjoitellaan vain vakavasti.
kyllä tuo alotteellisuus kalskahti korvaan, mutta sitten muistin säännön tuosta kantasanasta, siis että jos se päättyy a-kirjaimeen, i kuuluu mukaan. Mutta tässä sitten ei. Juuri tällaiset
"tapaukset" saavat minut epäröimään.
ihan oikeassa. Ensimmäistä kertaa historiassa hiljaisella enemmistölläkin on mahdollisuus sanoa sanottavansa julkisesti. Kiitos siitä netille.
Tulos on sitten tämmöinen, mutta mitä siitä, kunhan saan asiani selvitettyä kirjoitustaidon köykäisyydestä huolimatta.
:)
varmaan noin, mutta olisit voinut tarkastaa tekstisi ennenkuin lykkäsit sen nettiin, sillä teksti vilisee virheitä. Mihinkäs se sinun oikeinkirjoituksesi perustuu - ei ainakaan kouluoppeihin? Provosoit tietenkin, loppuivatko muut aiheet? Jospa täällä ollaan jo niin vanhoja koiria,että istumaan ei enää opita, tassun ojentamisesta puhumattakaan.
Kolme vuotta olen täällä ollut, taitaa tulla ihan näitä aikoja täyteen.
Koko tämän ajan olen ihmetellyt kirjoituksia, joissa arvostellaan ja syytellään pilkku- ynnämuista virheistä huomauttelemisesta. En nimittäin ole niitä huomautteluja nähnyt, niistä valittamista vain.
Yhdyssanojen merkityksestä kysyisin, että voiko tehdä itsekin yhdyssanoja, jos sillä ajattelee tarkoittamansa merkityksen korostuvan tms.? Teen joskus niin, mutta huomattavasti enemmän varmaan tahattomia, tietämättömyydestäni johtuvia virheitä.
Välilyönneistä. Johtuneeko kermaliköörillä pyyhitystä näppäimistöstäni, vai palstan viestikirjoitusalustasta, välillä tuntuu että pitäisi pajavasaralla lyödä saadakseen välilyönnin aikaiseksi. Epäilen kirjoitusalustaa, koska sama ongelma on nytkin täällä töissä. En itse tarkasta sepustuksiani, joten voi se joskus jäädä pois, vaikka on sen lyönytkin. Sen ei kyllä luulisi ketään haittaavan. Monet ovat myös joutuneet säästämään lyöntejä muualla, ja tapa on jäänyt päälle - tuossa kohdassahan niitä yleensä säästetään.
Yleensäkin tämä kirjoitusalusta mielestäni jotenkin tökkii ja pätkii. Etenkin, jos joutuu hetkeksi keskeyttämään kirjoittamisen (kuten minä usein) ja laittaa keskeneräisen viestin alas. Kun palaa asiaan, voi olla työn takana saada jo kirjoitettu präntti näkyviin, se on tuolla hissin konehuoneessa jossain. Näin kävi minulle viimeksi eilen. Kirjoitin lopulta muistin varassa, tuloksena normaaliakin sekavampi sepustus, sama asia kahteen kertaan.
Tapahtuuko muille tällaista, ja jos, niin missä se vika on? Saa sanoa ihan suoraan... :)
näytä ja tunnu miltään jos ne on kirjoitettu oikeaoppisesti. Eihän?
olen huomannut että jos itse kirjoitan vakavasti, käytän kirjakieltä, jos kevyemmin: mitä väliä ?
Mutta kirjoitusvirheisiin voi tarttua, jos sattuu käymään niin että ymmärsi ystävän tekstin väärin.
Tai ymmärsi koko ihmisen väärin.
Minusta on aika erikoista, jos suuttuu siitä että oma pää on toiminut väärin.
Silloin käy niin että ihan oikeata menee oikein väärin.
Tänne kirjoitetut tekstit ovat monelle aikasti vakava juttu, siinä unohtuu kaveruus äkkiä ja ystäväkutsut kääntyvät nurinpäin.
Tuskinpa se on yhdestä pilkusta tai pisteestä kiinni, tuskin viivastakaan.
H.
eiköhän se ymmärrys piile aina sanojen takana. Ellei tee niistä itselleen naamiota tai suojakilpeä.
tuo naamiointi ja suojaus.
Miten tekisit sellaisen itse? Jos kokisit olevan tarvetta.
H.
paljolla puheella. Sitten voi briljeerata vaikka sivistysanoilla vaikuttaakseen fiksummalta kuin on.
Ilmeisesti näillä konsteilla pettää kuitenkin vain itseään - useimmat ihmiset näkevät kyllä
feikkaamisen läpi.
diskuteeraus ei oikein istu, aikasti dedikoituneen imagon kun on globaalius sfääreineen minuun istuttanut.
SIt ihqua on tykätä kans kirjoittelusta, alemmat sfäärit on, niinku sillee, vähän kiinnostanu.
H.
:)
emme kirjoita niinkuin puhumme. Uskoisin että, kirjoittaminen on monille kankeampaa. Ainakin itselleni sanojen etsiminen ja kirjoittaminen on erittäin vaikeaa;))) Hahmottaa oikein kirjoittamansa lause. En malta. Puheen ymmärryskin tuottaa toisinaan vaikeutta;))) Sitten tähän sivistyssanoihin. Joskus ne ovat puheessa ihan luontevia. Sehän riippuu asiayhteydestä. Siitä mistä puhutaan. En itse koe sivistyssanoja koskaan että, joku niillä briljeerasi. Kyllä ne mielestäni kuuluvat ihan suomenkieleen siinä missä slangi ja murresanatkin. Tässähän sitten voi kiistellä onko kaikki puhdasta suomenkieleltä ja kielioppisääntöjen mukaista;)) Mutta, onhan se sitten toisaalta niinkin joillekin se hyvinkin tärkeää. Riippuen varmasti siitä oma näkövinkkelistä ja myöskin ehkä ammattista. Ymmärrän kyllä että, joitakin huono kirjallinen ulosanti lievästi hermostuttaa....
Siksi pyydänkin, anteeksi. Omalta osaltani. Kuitenkin tässä asiassa en voi itseäni muuttaa;)))
Tsau:Friidu
ihan ammattikirjoittajatkin - siis että sanat karkaavat, eikä saa ilmaistua ihan sitä mitä tarkoittaa.
ymmärryksestä. Minulla on oikeasti tämä vaikeus. Jos, kirjoittaisin ammattiteksiä jotuisin hyvin huolella sen tekemään. Onneksi nykyisin on olemassa näitä ohjelmia;)) Tänään etsin pitkään sanaa keskushermosto mielestäni...kun puhui ystäväni kanssa. Ei vain löytänyt;))) Vasta kun tuo puhelu oli lopussa. Tuli tuo sana mieleeni. Usein näen kaiken edessäni. Mutta, sanat ovat ikäänkuin plexin takana. Olemme tässä hyvin yksillöllisiä...väliin tuskastun itseeni;)))
Tsau:Friidu
sinulle, tuossa tekstissäsi oli sellaisia asioita jotkaa vaativat sitä.
Jokaisen pää toimii omalla tavallaan, toisella ei ole syytä päätöksiä arvostella. Mistä sinä päättelet, että jonkun pää on tominut väärin, se on vain sinun käsityksesi, et tiedä tuon toisen tunteita, joiden perusteella hän on päätöksensä tehnyt.
Lojaalisuus on yksi ystävyyden perusta, mieti sitä. Toisinaan omat halut ja pyrkimykset ohittavat sen.
Joskus vain joutuu valitsemaan, kun se kaveri tai ystävä on ensin valinnut tavalla joka ei sovi
ystävyyden ympyröihin.
Toinen ottaa pettämisen raskaammin kuin toinen.
Nettikaveruus on leikkiä, mutta senkin avulla voi ilmaista mielipiteensä.
Olen sen omalla kohdallanikin jo monta kertaa huomannut tapahtuneen, kavereita katoaa aina silloin tällöin.
Muistathan sen loma-anomuksen ?
Piti olla "vaimoa tapaamaan".
Lojaalisuudesta.
Yksikään kavereistani, saati sitten ainoa ystäväni, ei tule ikinä kokemaan sitä että minä olisin lörpöttelyn heiluttelema Tuuliviiri.
Minun Hyväksi kaverikseni pääsee/joutuu helposti, riittää kun on fiksu ja mielellään filmaattinen.
Kaverikseni pääsee pelkkä filmaattinenkin.
Mutta minun kaveruuteni ei lopu yhtä helposti.
Siihen tarvitsee möhliä paljon. Miehille ei anneta niin paljon anteeksi kuin naisille.
"Mikä minä olen arvostelemaan" ei kuulu lausevarastooni.
Tuon on joku saattanut arvatakin.
Koko palsta on tulvillaan kaveriehdokkaitani, oikeastaan, en sulje ketään pois.
Ja varoituksen sana, minä pystyn piikittelemään, hellästi, kavereitanikin.
Jopa hyviä kavereitani, niitä jotka eivät vain kirjoittele vaan joidenka kanssa puhutaan puhelimessakin.
Kaikenlaista Taatelintallaajaa ja Ruiskaunokkia täällä on.
Hyvä niin, olen sen ansainnut.
H.
mä epäilin suo tuosta pannuhuoneestakin, sullahan oli se kaveri...
sinähän et itse tietenkään koskaan möhli;))) Tuo sinun täydellisyyseti aina on sanoinkuvattoman jopa ihailtavaa ellei pelottavaa suorastaan...Kaverisi siis mähläävät mutta sinä et? Et voi olla tosissasi;))) Ihminen joka on noin täydellinen on epäuskottava...hänessä on oikeesti jotain pielessä....;)))) Tai sitten hän todella muuten vaan itserakas.
Tsau:Friidu
Tunnen yhden ihmisen joka on yhtä täynnä itseään kun hunkz. Niin ollakseen vaikkei aihetta olekkaan. Veljeni. Rakastan häntä siitä huolimatta tai juuri sen takia.
Epäilty tunnustaa teon.
lievennän...olemme kaikki;))) mutta, joskus olisi mukavaa kun itse H. hieman softikuloidusti laskeltuisi sieltä palliltaan nähdäkseen kippuraiset varpaansa. Ne eivät ole täydelliset vaan karvoja täynnä...;))) siis vain hieman....;)))
Tsau:Friidu
Toivottavasti H. on huumori päällä;)))
eihän suo tuomittukaan...
sittenhän asia on kunnossa ja tilanne hallinnassa.
Piikkiohdake.
on asia johon en enää tule sortumaan.
Varsinkaan kun en nimiä enkä nimimerkkejä mainitse.
Varsinkaan kun siihen vastataan, palstalla, nimimerkillä.
H.
muista sitten mitä lupasit, ei nimimerkkejä eikä nimiä palstalle.
Isken kimppuun heti, kun niin tapahtuu.
taisi sinulla olla aloitusta tehdessäsi? :)
Minusta täällä kannattaa kilpailla viestin sisällöstä, ihan se ja sama, kuinka kankealla kielellä se esitetään.
Eipä vielä kuuna kullan valkeana ole ollut yhtään kommentia, josta en olisi selvää saanut.
Kieliopillisten virheiden kaivelu täällä on ihan turhaa.
Kukin tekee parhaansa, tai toiseksi parhaansa, mielensä ja kielensä mukaan.
Kun kovin toisia arvostelee, joutuu itse arvosteltavaksi.
Ja, kun ihminen on märehtiväinen, anteeksi, siis, erehtyväinen.
Ammen plottis!
.
kun sitä ei tyhmmempi heti huomaa, että ketunhäntä....
Ja onhan ollut rattoisaa lueskella, kuinka äidinkielen expertit ovat sivistäneet meitä moukkia, ja että ihan oppikoulut käyty..
minusta kun tämä ketju on ihan virkistävän erilainen pitkään aikaan. Ei puhuta edes kenenkään munista, silmämunista, joista vain ihmisen tunnistaa hankien keskellä.
Kaikki me olemme kouluja käyneet, ketkä lyhyemmän, ketkä pitemmän oppimäärän. Siihen kun lisätään elämänkoulua tarpeeksi monta luokkaa, niin eiköhän olla tasoissa. :))
En halua arvostella ketään henkilökohtaisesti. Olen tällainen koiranleuka(parta).
aivan oikeassa, tosi virkistävää
lisää samanlaista! Itse on minun niin helppo vaatia, mutta alkuja en arkana osaa oikein värkätä.
Kivoja tällaiset, joissa sanat lentelee, eikä ole pahoja tarkoituksia.
Parralla, tai ilman. ;))
Ansalinna, liekö kirjoitusvirhe, vai vaillinki aivoissani, kun en ymmärrä?
Veikko Lavi lauloi, oliko se Nälkälinnasta?
Oliko leipäjono huono.
oli ennen, pirtin katossa?
etten minä ainakaan koskaan oppinut yhdyssanoja. Milloin tulee viiva ja milloin ei, mutta ei täälä moni osaa käyttää g-kirjaintakaan.
Minulle ikään kuin oppitunti. En hallitse suomen kieltä niin hyvin kuin haluaisin ja tiedän, että usein teen alkeellisiakin virheitä. Koskaan niistä ei ole huomautettu, mutta itseäni on harmittanut, kun sepustukseni olen myöhemmin lukenut.
Sanojen yhteen ja erilleen kirjoittamisesta on säännöt, mutta ne ovat hyvin polyformiset eivätkä yksiselitteisesti kata läheskään kaikkia tapauksia. Jotakin olen kuitenkin vuosien aikana oppinut, ja siksi minäkin haluan laittaa korteni kekoon muutamalla huomautuksella. En yritä päteä, sillä siihen minulla ei ole varaa, vaan haluan ainoastaan jatkaa tätä mieluisaa ketjua.
Demeter:
Haeskelin pitkään sanoja, joita ennen kirjoitettiin yhteen ja nyt erilleen. Toisin päin tuli mieleeni yhdysverbit, jotka nyt ovat yleistymässä. Laiminlyödä (lyödä laimin), ylläpitää (pitää yllä), irtisanoa (sanoa irti) jne.
Miinakulta:
Sanoin ikään kuin. Partikkelit kirjoitetaan erilleen toisistaan ja muista sanoista.
Görgyi, eri kielinen:
Hyvä sääntö, mutta haluan sen vielä täsmentää: Yhdyssanan paino on vain alkuosalla, sanaliitossa painokas on myös jälkiosa.
Beessi:
Lahjakkaana kirjoittajana voit mielestäni hyvinkin itse tehdä yhdyssanoja ja näin tuoda lisää värikkyyttä tekstiisi. Tietysti myös voit kirjoittaa vakiintuneen yhdyssanan osat erilleen ja aikaansaada erilaisen käsitteen kuin yhteen kirjoittamalla.
Lisäksi:
Kirjoitin suomen kieli. Kielten nimet eivät ole yhdyssanoja, vaan sanaliittoja. Sitä ei aina hyvätkään kirjoittajat muista.
Mutta kirjoitamme niin kuin aiemminkin. Viestin sisältö ja ajatuksemme ovat tärkeämmat kuin viestin kieliasu.
Olen yleensä ajatellut, että ensin pitäisi osata tehdä asia hyvin ja oikein, ennen kuin rupeaa omia luovia ratkaisujaan toteuttamaan. Tässä tapauksessa siis vähintäänkin kielioppi. Olen sitten kuitenkin antanut mennä vaan... ja tietenkin suurin osa virheistäni on tahattomia, jatkossakin.
Nyt on korkein aika mennä nukkumaan, ettei jää yöuni liian lyhyeksi. Onneksi torkahdin lukiessani tuohon nojatuoliini, lasketaanhan sekin.
tarkoitin sellaisia sanoja kuten: "ikään kuin" - mielestäni ennen kirjoitettiin "ikäänkuin", "pois päin" ennen
"poispäin". Olen mielestäni havainnut, että uusi suuntaus on kirjoittaa tämän tapaiset sanat erikseen, mutta saatan olla väärässäkin.
Sinäkö et hallitse suomenkieltä ? Äläs nyt. Hallitset sen niin hyvin, että minäkin ymmärrän... Ajatus on aina selkeä. Eikö se ole pääasia, että tulee ymmärretyksi ?
Kiitos demeter kannustavista sanoistasi.
En muista, että partikkeli ennen olisi ollut yhdyssanan osa, mutta minulle, suomenruotsalaisena, suomen kieli onkin ollut "pakkosuomi".
Mutta Sinä sen sanoit, päin-partikkeli on poikkeus (sieltäpäin, tännepäin, ylhäältäpäin). Kuitenkin nomini päin kirjoitetaan erilleen. Ikkunaan päin, lännestä päin jne.
...lämmin kiitos.
jalka on poikki!
Onko sulla kaikki ruuvit paikallaan, käyppäs tarkistuttamassa!
Ai että opettajan tehtäviä vielä pitää hoitaa mummojen ja papparaisten kanssa, pakko opetusta, mutta ku ei dementialta millään enään opi, on sun pakko hyväksyä meidät, tai poistu palstalta, jos saat päänsärkyä, me pysymme täällä niinkauan kuin henki pihisee, vastaillaan omalla kielitaidolla sopi sulle tai ei !
Kuinka jaksat vuodesta toiseen pilkkuja kytätä, luulis jo normaalin ihmisen kyllästyvän ja turhautuvan ikuiseen opettamiseen, mä ainaki olen kyllästyny sun ikuiseen marmatukseen jos sulla ei oe muuta sanottavaa kuin pilkut, yhdys-sanat ja viivat, häivy, tai lopeta marmatus.
Onko sulla tanssijataustaa ? Minun juureni ovat helluntalais-karismaattisuudessa.
Olen pahoillani ja myönnän tehneeni virheen. Haluan pyytää anteeksi ja
samalla toivottaa sinut yhteiselle hieromasauvakävelylle tänne keski-suomeen.
P.s anna osoite niin lähetän sinulle nahkamyssyn,jossa on suun kohdalla vetoketju.
P.p.s ystävällisin terveisin: suomen kielen opettajasi,ketjun aloittaja.
Ootko kuullu viimestä uutista ????? = suomenkieli muuttuu kokoajan, siis uudistuu, sansaton joukkoon ilmaantuu puhuttua murretta, vierasperäisiä sanoja, sana muotoja, mä kirjoitan paljon virheitä, virheellisesti, mutta kaikesta huolimatta " toimitan " mielipiteitäni, heh, sun vastustuksesta huolimatta, voithan jättää lukematta, tai luulempa, että luet kuitenki uteliaisuudesta, mulla on haukaa sanottavaa usein. Sun hieroma suvat ei kiinosta, salaa nauran !
...wautsi. Olisinpa ollut saaja, ikävä kyllä varmaan miehelle osoitettu ):-.
Vai onko tämä jo linkitetty,meille maailman ihanimmille ihmisille.
http://www.youtube.com/watch?v=85paFOpzyPE
on selvästi jäännyt peruskoulu kesken. Et hallitse edes äidinkieltäs. Se nyt vaan on kuule suuri häpeä. Jos aiot jatkaa kirjoitteluasi, pyydäpä pikkusiskoas kirjoittamaan.
En häpeä "äitinkieltä " ei kenekää tarvitse hävetä, häpeä itse, nussi niitä pilkkuja jos vaikka saisit kunnin ruikkaukset aikaan. Maalimassa on paljon muutakin sanottavaa kuin pelkät pilkut, et ilmeisesti oli ihmisenä kehittyny sitten kouluaikojen, jälkeen näänesyys on silmiinpistävä.
aloittavat suomen kielen opiskelun vasta 7:llä luokalla. On paikkakuntia,jossa suomen kieltä ei kertakaikkiaan osata.
, mutta oppia saa näköjään myöhemminkin, kiitos :)
ymmärretyksi virheineni, olkuunsa tulematta, kyll assii on näin.