Onko kukaan koskaan ikävöitynyt jotakuta toista ihan tosissaan? Niin, että tulee kyyneleet silmiin henkilöä ajatellessa, ihan vain siksi ettei ole tätä vähään, tai vähän pidempään aikaa nähny tai edes puhunu puhelimessa tämän kanssa?
Minä olen. Toinen osapuoli asuu toisella puolella maapalloa, mikä haittaa tapaamista kasvotusten. Soittamista olen karttanut, koska siitä tulisi vain enemmän kyyneliä ja ikävää. Henkilön äänen kuuleminen voisi auttaa, mutta pelkään silti tarttua puhelimeen. Yritän pitää yllä "kovaa" ulkokuorta. Joskus yhden tietyn mukinkin näkeminen tuottaa tuskaa, mutta jotenkin olen oppinut pitämään tämän kaiken muilta näkymättömissä.
Onko kukaan kokenut mitään moista?
Minä olen. Toinen osapuoli asuu toisella puolella maapalloa, mikä haittaa tapaamista kasvotusten. Soittamista olen karttanut, koska siitä tulisi vain enemmän kyyneliä ja ikävää. Henkilön äänen kuuleminen voisi auttaa, mutta pelkään silti tarttua puhelimeen. Yritän pitää yllä "kovaa" ulkokuorta. Joskus yhden tietyn mukinkin näkeminen tuottaa tuskaa, mutta jotenkin olen oppinut pitämään tämän kaiken muilta näkymättömissä.
Onko kukaan kokenut mitään moista?
Vastaukset 3
Vanhimmat
.. ja ikävöin edelleenkin isääni.
Olen silloin kun poikaystäväni jätti muta, mutta onneks otti takas.. :D
Ja joskus 12-vuotiaana ikävoin äitiäni niin paljon että menin aina välillä vessaan itkemään..
Olin erissä maassa serkkuni luona 1kk ja äitini oli suomessa.. :D:D
ikävöin kesäheilaani tässä alkukeväästä niin paljon, että itkin. ihan vaan yksin kotona.. tuntuu hullulta kuinka vahvasti voi tuntea usean kuukauden eron jälkeen.