Miksi palasitte?

Ikä ja aika---en ole palannut, mutta koskaan ei tiedä mitä aika tuo, näet sen kymmenien vuosia päästä.

Olen asunut Suomen ulkopuolella yli kolmekymmentä vuotta eikä tulisi mieleenikään muuttaa takaisin Suomeen. Joskus vuosien mittaan on ajatus 'millaistahan olisi ...' käynyt lähinnä ajatusleikkinä, mutta ei ole koskaan tullut vakavaan harkintaan. Käyn vierailulla erittäin mielelläni ainakin kerran vuodessa ja voisin kuvitella tulevaisuudessa pidentäväni parin viikon visiittini kiireettömämpään noin kuukauden oleiluun tai käydä ehkä pari kertaa vuodessa lyhyemmin eri vuoden aikoina.

Palasin, koska yh-äitinä on sata kertaa helpompaa pärjätä rahallisesti Suomessa. Lapsille muutenkin paljon etuja täällä. Aluksi tuntui oudolta että niin paljon annetaan, mutta arvostan todella sellaista yhteiskuntaa joka satsaa lapsiin ja tasa-arvoon (siis ei halua eroja sos.luokkiin).

Mutta on palaaminen vaikeatakin enkä tiedä voisinko tulevaisuudessa asua vain Suomessa.

Minua kiinnostaisi tietää mitä ovat ne yksinhuoltajalle annetut etuudet... muuta kuin korotettu lapsilisä.

Palasin UK:sta 30 vuoden jälkeen -- ja tein elämäni suurimman virheen. Lapseni oli koulukiusattu, syrjitty usean vuoden ajan, jollaista en minä - eikä lapseni - ollut koskaan aiemmin kokenut Englannissa asuessamme.

Lapseni liikuntaelinsairauden hoito oli täysin ala-arvoista: kaikessa säästettiin paitsi silloin kun haluttiin 'kokeilla' leikkauksia. Lapseni sai myös kokea hoitovirheen, joka entisestään rajoitti/rajoittaa hänen liikuntakykyään.
Myöhemmin hänen vammaistukihakemuksensa (jota sekä viranomainen että lääkäri olivat ehdottaneet) hylättiin sillä perusteella, että hän opiskeli nyt ulkomailla ja ettei toimintavajavuus edellytä vammaistuen myöntämistä. Neljän vuoden käsittelyn jälkeen muutoksenhakulautakunnassa hakemus hylättiin 'ulkomailla asumisen' perusteella, jonka jälkeen noin vuoden kuluttua Vakuutusoikeus käänsi päätöksen. Nyt Kela on hylännyt hakemuksen (toistamiseen) sillä perusteella, että toimintavajavuus on 'lievä' ja antanut valitusohjeet samasta hakemuksesta (30 päiv. sisällä) uudelleen muutoksenhakulautakuntaan - tämä siis samasta viisi vuotta aiemmin tekemästämme hakemuksesta, josta jo silloin valitimme.

Poikani opiskeli eräässä maailman huippuyliopistossa ja valmistui neljässä vuodessa. Yliopistolla oli (on) rahaa jaossa vähävaraisia opiskelioita varten, mutta tätäkään Suomen lainsäädäntö ei sallinut vaan kaikki yliopistolta saadut stipendit olisi vähennetty opintotuesta, vaikka opintotuki ei esteenä apurahan saannille olisi ollut. Hän on tällä hetkellä PhD-opiskelija toisessa yliopistossa.

Haaveilen muutosta takaisin 'kotimaahani'.

ala vaan haaveile,vaan toteuta se, muuten vanhana kadut..mina .muutin takaisin suomeen ,,,kestin 2 vuotta ...
byrokratia aivan tolkutonta... olen ikionnellinen uudessa-- vanhassa maassani Kanadassa

mä en ole paluumuuttaja mutta äitini on. hää muutti ruotsii kun se oli 20 vuotias ja teki lapset siellä, eli minä synnyin ruotsissa suomen kansalaisena. noooh, mei mutsi tahtoki takas kotipaikallensa niinpä hän muutti tänne lapset raahaten mukana kun olin 14v. paskassa iässä repi mut tänne. vaikka olenki suomalainen yms, niin kyllä se minun kotipaikka tulee aina olemaa göteborgi

Palasin mieheni kanssa koska olimme jääneet eläkkeelle ja meidän oli mahdollista saada eläkkeemme Suomeen maksettuna.
Vanhempamme olivat sairaita ja vanhoja ja halusimme lähemmäksi heitä ja myös auttamaan heitä heidän viimeisinä aikoina.
Kotimaan kaiho kai myös koska muistoissa oli se aika noin 30 vuotta sitten kun tuli lähdettyä Suomesta jonne jäivät kaverit, ystävät ja sukulaiset.
Vanhempamme ovat kuolleet ja koko ajan sitä on miettinyt että ei olis pitänyt tulla, ainakin verotus on väärin ja myös se että kaikki eivät hyväksy Suomeen takaisin tulleita.

Ihmettelen kovasti, miksi joku törttö on laittanut miinuksen Katumuksen kannanottoon.

Ihan kuin ei saisi sanoa omaa mielipidettään.
No vaihdoin peukun pystyyn.

Minun mielestä on uljasta että haluavat lähemmäksi vanhempiaan auttamaan heitä!

Olen ollut elämässäni 3 kertaa paluumuuttaja, 2 kertaa Saksasta ja kerran Ruotsista. Jokaisella kerralla paluumuutto on ollut kuin olisi muutoin muuttanut paikkakuntaa, paperit, asunnot yms. kunnossa. Ei mitään vaikeuksia. Työpaikan saaminenkin onnistui kun ei sattunut lama päälle.
Viimeinen paluumuuttoni Saksasta vähän ennen eläkeikää oli taloudellisesti hankalin, mutta kun olin jo 30 vuotta sitten hankkinut ja kunnostanut eläkevuosia varten "mummonmökin" , lähellä suurkaupunkia, lehmä- ja hevoshaat naapurina, auttoivat pienet asumiskustannukset pärjäämistä peruspäivärahalla eläkeikään saakka.
Nyt sitten on hulppeata elää, terveys on kohtalaisessa kunnossa, eläke kohtalainen, pakolliset menot pienet, jokaisen päivän voi suunnitella oman halunsa mukaisesti.
Jos joskus tulee käytyä kaupungissa, niin on kiire takaisin omaan pesään, sen verran kireätä porukkaa kaupungeissa asuu oli se sitten Suomi tai joku muu maa.
Eli suunnittelemalla ajoissa kaikki käytännön asiat kuntoon ja siihen malliin kuin haaveilee elävänsä, niin ei mitään esteitä etteikö paluumuutto Suomeen onnistuisi.

En saanut jatkoa viisumille enkä työluvalle. Kyllä v i t u t t i palata tänne. Kaikkeen kuitenkin tottuu, etenkin, jos vetää verhot ikkunan eteen.

En ois tahtonu palata, asuin siis Australiassa puolitoista vuotta äitini kanssa. Pakko oli palata isän takia, isä tahtoi minut takaisin ja äidilläni sekä isälläni oli vielä tuolloin yhteishuoltajuus ja jos emme olisi palanneet isä olisi tehnyt oikeusjutun. Olin 15-vuotias joten en saanut jäädä asumaan yksin sinne Australiaan. Olen vieläkin katkera tästä asiasta, koska suomeen palattuani mielenterveys sairauteni uusiutui taas ja syytän siitä isääni.

Olen täysin varma että vuosien sisällä muutan vielä takaisin. En tunnu kuuluvani tänne. Toinen vaihtoehto olisi muuttaa Lontooseen.

Jos ihan toden kerron, niin se oli brisbanelainen kirjailija Nick Earls, joka tuuppasi minua lähtemään Australiasta takaisin. Hänen kirjojaan äänikirjoina kuunnellessani oivalsin, miten erilaisia australialaiset (syntyperäiset) ovat kuin suomalaiset ja miten vähän olin ymmärtänyt heitä ja miten suomalainen olinkaan. Nick Earls kirjoittaa hyvin. Jos olisin lukenut hänenlaistensa kirjoja pari vuosikymmentä sitten, voi olla, että olisin sopeutunut paremmin. En tiedä. Paluu voi kaduttaa jossain vaiheessa. Tänne tuloa en kuitenkaan ole koskaan katunut. On se ollut aika mahtava kokemus. Oman itsensä kanssa sitä matkustaa, minne sitten meneekin. Joku on onnellinen missä vain, jollekin ei löydy paikkaa. Voi olla, että olen muukalainen Suomessakin. Ainakin siellä puhutaan suomea. Ae on iso asia minulle.

Koti-ikävä. Kaikesta huolimatta on Suomi kotimaani. Lisäksi perheen perustaminen tuli ns. ajankohtaiseksi. Vaikka nyt sinkkuna olenkin, niin on minulle se perheen perustaminen täällä kotimaassa ajatuksena helpompaa kuin kaksistaan jossain toisessa maassa jossa tukiverkkoa ei ole. Ehkä mä vielä ennen kuin täytän 40, saan sen perheenkin aikaseksi, mutta mitään pakko-pakkoa siihen ei todellakaan ole. :-)

Tein pahan virheen kun v 2008, ja 33 vuoden jälkeen palasin Suomeen
kahden lapsenlapseni vuoksi.
Suomi osoittautui kamalaksi maaksi.Yhteiskunta kovin julma
ja ihmiset 80 % epäystävävällisiä.Työpaikoilla saa vapaasti kiusata ja alaspainaa
työtovereitaan, kamala byrokratia..lista on loputon.
Tulin järkiini ja palasin muutama viikko sitten takaisin "kotiin" eli Göteborgiin!

Nyt on kaikki hyvin, ihmiset ystävällisiä, sosiaalinen kanssakäyminen sujuu
jälleen ja olen taas entinen iloinen ja onnellinen.
Ja kuinka monet suomalaiset ovatkaan katuneet paluumuuttoaan ja tulleet takaisin!