Elikkäs asun avopuolisoni kanssa kerrostalossa johon muutimme vuosi sitten. Muutama kuukausi sitten alakertaamme muutti keski-ikäinen mies joka aloitti meidän kiusaamisen ja kyyläämisen heti muutettuaan.
Ensin tuli lappu postiluukusta, jossa naapuri ilmoitti että asunnostamme kuuluu yöllä kolinaa ja töminää. Kirjeessä hän myös ilmoitti, että tekee valituksen jos metelöinti ei lopu. Emme ymmärtäneet mistä "meteli" oli tullut ja ajattelimme jättää asian siihen.
Seuraavana päivänä tuli kirje isännöitsijältä jossa ilmoitettiin että seuraavasta metelöinnistä saamme häädön. En edelleenkään ymmärtänyt mistä meteli oli voinut tulla. Kävin sitten keskustelemassa alakerran naapurin kanssa. Kysyin häneltä tarkemmin mitä hän oli kuullut ja mihin aikaan. Hänen mukaansa ääni oli muka ollut kuin vasaralla olisi hakannut lattiaa. Hän ei suostunut uskomaan minua vaikka kuinka selitin että meillä ei ole hakattu mitään vasaralla tai muutenkaan metelöity. Lopulta annoin periksi ja pyysin naapurilta anteeksi aiheuttamaamme meteliä vaikka en edelleenkään tiennyt sen syytä.
Saimme pari kuukautta elää rauhassa kunnes eräänä päivänä alakerran naapuri tuli soittamaan ovikelloamme. Tällä kertaa valituksen aiheena oli oven "hakkaaminen". Olimme kuulemma laittaneet oven liian kovaa kiinni jonka takia hän oli menettänyt yö unensa. Hän lisäksi väitti, että olimme pamautelleet ovea kiinni kolmena yönä putkeen puolen yön aikaan. Hän ei uskonut kun kerroimme että olimme kaikkina noina iltoina olleet siihen aikaan nukkumassa.
Hän myös väitti, että ainoastaan meillä oli ollut tuolloin valot päällä joten äänen oli tultava meiltä. Naapuri on siis kiertänyt kerrostaloamme ympäri katsomassa kellä on valot päällä. Tuolloin minua alkoi jo hieman ahdistamaan kun tiesin että hän kaikien lisäksi vielä kyttää meitä.
En tiedä mitä pitäisi tehdä tässä tilanteessa. Olemme yrittäneet etsiä uutta asuntoa mutta tällä hetkellä asunnot ovat kiven alla. Naapurin kanssa keskustelu ei tunnu auttavan, koska hän ei kuuntele meitä ollenkaan. Pitäisikö antaa vaan asian olla ja odottaa milloin seuraava perätöm varoitus tulee vai pitäisikö asiasta ilmoittaa isännöitsijälle?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Laitapa sille sedälle lappu että laittaa ylös mahdollisimman tarkasti ajat jolloin häiriöt tapahtuvat esim. tietyn parin viikon aikana. Sitten lähdette lomalle tms. Tultuanne voittekin sitten käydä kysymässä vaikka isännöitsijän kanssa tuolta sedältä niitä häiriöaikoja ja tapahtumia. Jos niitä löytyy voitte esittää esim. matkalippunne tms. jolla todistatte poissaolonne ja näin ollen tyypin isännöitsijänkin nähden sekopääksi. Eiköhän häiriöt vähene.
Itselläni vastaavassa tilanteessa tuo ko. häiritty muutti jostain syystä äkkiä pois...
Teissä se vika on, älä yritä yhtään jeesustella.
Olette metelöineet.
Tunnen teidänlaisenne, yritätte esittää aina niin viatonta. Kuitenkin olette metelöineet ja häirinneet. Senhän osoittaa jo sekin, että pyysit anteeksi, vaikka ensin olit sanonut että ette metelöineet. Siinä paljastit itsesi ja metelöintisi.
sun setä ja häpeen vieläkin sitä yötä milloin puristelit minua perseestä.
Ja voisit lopettaa myös sen runkkaaamisen silloin kuin vieraat ovat paikalla.Siivoa myös se sikollätis ku haisee niin vitun pahalle,ihme ettet ole häätöä saanut.
hermostuu kaikesta, hermostuu siitä, jos on joku kylässä, hermostuu siitä, jos olen yksin
kotona ja istun tietsikan ääressä. Raukka hermostuu siitäkin, jos kuuntelen musiikkia kuullokkeilla,
kuuluu kuulemma ääni läpi...
Siis mita vittua...
Itse kiroilee kotona, en tieda kenelle kiroilee ja karjuu valilla
jotain, mista ei saa kunnolla selvaa.
MUUTA SINA VITUN HULLU SIELTA OMAKOTITALOON ASUMAAN
JOS HALUAT RAUHAA ITSELLESI.
JOKA KERROSTALOSSA ON AINA JOKU KUSIPAA, JOLLE EI KANNATA EDES YRITTAA
OLLA MIELIKSI, KOSKA MIKAAN EI KUITENKAAN KELPAA.
Juttele isännöitsijän kanssa. Naapurisi kaltainen hankala tyyppi käy yhtä lailla isännöitsijänkin hermoille ja on järkevää kertoa tilanteestanne sellaisena kuin se nyt on.