Koiraihmiset

ja minä siinä mukana, vaikka ei koiraa ole eikä tule, varmaan nauttivat siitä että säätilan on ennustettu muuttuvan plus-asteisiin ja vesisateisiin.
Uskoisin?
Varsinkin paksuturkkiset ja pitkäkarvaiset koirat pääsevät juoksentelemaan helpommin kun hanki madaltuu loskaksi.
Samoin nauttii uusvanha autoni, möykyt kaduilla valuvat viemäriin ja matka jatkuu tasaisesti.

Niin..joo.. tämä on sellainen kevät-aloitus, kevättähän kaipaavat kaikki?
H.
18550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

parempi jos se pysyisi joko pakkasella tai sitten suojalla.
Vaihtelu tuo kaikkein pahimmat kelit kulkijoille ja Etelä-Suomi saa varautua lukuisiin kolareihin.
Ei siis helppoa, eikä helpota, vaikka niin äkkiä luulisi?

Äänestä
  • Aloittaja

    säiden vaihtelu saa Stadissa mummot ja papat kauhistumaan, mutta valitettavasti, lähtevät liikenteeseen uskomattomalla alinopeudella ja omituisella liikennekäyttäytymisellä ja tappavat ihmisiä.
    Tästä ei taida tulla yhtä "kiinnostavaa" aloitusta kuten eilisestäni, vaikka loin tähänkin mahdollisuuden haukkumiseen.
    Tässä voisi haukkua kerrostaloasujaa jonka koira kuraa rappukäytävät ja hissit.
    Ukkonsakin voisi haukkua kun ei ostanut sellaista rivitalonpätkää joss olisi "koiranhuuhtelueteinen".
    Iloisten koirien omistajatkin voisivat haukkua he joilla on uusi ulsteri päällä.
    Vesilaitoksen voisi haukkua kun eivät ole sulattaneet jäätyneitä viemäreitä...
    Jne.
    Tuleekohan edes Youtube-videoita haukkuvista koirista, tai emännistä?
    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    Olen asunut kaupungissa, kerrostalossa, omakotitalossa sekä maaseudulla. Ihmetyttää, miten hemetin typeriä ihmiset ovat siellä kaupungissa, etteivät osaa pukea asiallisia jalkineita, joilla pysyy pystyssä. Kenkiin kunnon liukuesteet (niitä kun on myynnissä pilvin pimein ja suutarilta saa lisää) ja sellaiset kengät, joilla voi kävellä, eikä mitään tipsun tapsun kopokenkiä-piikkareita.

    Ikinä en heitellyt voltteja kaupungissakaan. Täällä on kymmenen kertaa huonommat, ja liukkaamaat kelit, niin että on opittava varomaan, miten liikkuu. Ei voi sillä tavalla sinisilmäisesti kaahata jalkaisinkaan, kuin kaupungissa luottaen, että joku muu hoitaa liukastumisen esteet.

    No tässä sitä odottamaa haukkumistasi nyt sitten tulee.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tipust tunkiolle kirjoitti:

    on mukavaa kun ei aina haukuta palstalaisia.
    Ja ylpeänä voin todeta että olen jo saanut yhden miinuksen.
    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    säiden vaihtelu saa Stadissa mummot ja papat kauhistumaan, mutta valitettavasti, lähtevät liikenteeseen uskomattomalla alinopeudella ja omituisella liikennekäyttäytymisellä ja tappavat ihmisiä.
    Tästä ei taida tulla yhtä "kiinnostavaa" aloitusta kuten eilisestäni, vaikka loin tähänkin mahdollisuuden haukkumiseen.
    Tässä voisi haukkua kerrostaloasujaa jonka koira kuraa rappukäytävät ja hissit.
    Ukkonsakin voisi haukkua kun ei ostanut sellaista rivitalonpätkää joss olisi "koiranhuuhtelueteinen".
    Iloisten koirien omistajatkin voisivat haukkua he joilla on uusi ulsteri päällä.
    Vesilaitoksen voisi haukkua kun eivät ole sulattaneet jäätyneitä viemäreitä...
    Jne.
    Tuleekohan edes Youtube-videoita haukkuvista koirista, tai emännistä?
    H.

    Lähetän täältä aidan takaa linkin haukkumattomasta koirasta.
    Mies on huijari liising- autoineen, nainen tyypillinen päiväunineen.
    Tarinan koira ainut vakavasti otettava.

    http://www.youtube.com/watch?v=54xeT942cvY

    osaa haukkumisketjuihin , joten jätän sinulle ja vihaisemmille.
    Siirryn katselemaan poikkeavia käsityksiä sivilisaatioiden synnystä
    http://www.youtube.com/watch?v=HGEpg9V41Qg&feature=related

    Äänestä

  • Aloittaja

    verditti kirjoitti:

    Etpä taida ymmärtää kuinka mukavaa on vanhasta miehestä 60 kun nuoriso 50 vielä muistaa ;)
    Minä luin tarinasi Ryövärintyttärestä.
    Minullakin oli, vaan vähän nurinkurisesti.
    Ulko-oven toisella puolella odotin minäkin, yrittäen saada unta.
    Ja melkein joka Lauantai, kun olin jo puoliunessa, tuli tuo myrskytuuli tyttöjenillasta kotiin, samaistin heti hänet Ronjaasi.

    Kiitos linkistä, monimuotoiset olivat Amin sanat, kauniinpi kyllä on/oli siskonsa, se vanhempi.
    Mutta nuorempikin sai kaikenlaiset elimeni hörölle.

    Täällä minä maadun, heitellään fiksuja kommentteja, jookos?
    Yritetään aiheuttaa raivotautia :) :)
    Sincerely yours

    H.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Miinakulta kirjoitti:

    osaa haukkumisketjuihin , joten jätän sinulle ja vihaisemmille.
    Siirryn katselemaan poikkeavia käsityksiä sivilisaatioiden synnystä
    http://www.youtube.com/watch?v=HGEpg9V41Qg&feature=related

    katsottavaksi, kunhan kerkiän.
    Olisit nyt haukkunut jotain, muutenhan tästä tulee sylinallen pehmokerho.
    :)
    H.

    Äänestä

  • tipust tunkiolle kirjoitti:

    Olen asunut kaupungissa, kerrostalossa, omakotitalossa sekä maaseudulla. Ihmetyttää, miten hemetin typeriä ihmiset ovat siellä kaupungissa, etteivät osaa pukea asiallisia jalkineita, joilla pysyy pystyssä. Kenkiin kunnon liukuesteet (niitä kun on myynnissä pilvin pimein ja suutarilta saa lisää) ja sellaiset kengät, joilla voi kävellä, eikä mitään tipsun tapsun kopokenkiä-piikkareita.

    Ikinä en heitellyt voltteja kaupungissakaan. Täällä on kymmenen kertaa huonommat, ja liukkaamaat kelit, niin että on opittava varomaan, miten liikkuu. Ei voi sillä tavalla sinisilmäisesti kaahata jalkaisinkaan, kuin kaupungissa luottaen, että joku muu hoitaa liukastumisen esteet.

    No tässä sitä odottamaa haukkumistasi nyt sitten tulee.

    Toisille se varovaisuuskeroin kehittyy vastuuntunnosta omaa turvallisuuttaan kohtaa. Opettelevat alun alkaen liikkumaan ennakoidusti varoen. Liikenteeseenkin on kehitetty ennakoivan ajon koulutusta. Toiset eivät koskaan siihen opi, vaan ovesta ulos mitä ihmeellisimmissä luomuksissa, joilla ei ole mitään tekoa olkona olevan säätilan kanssa.

    Äitini oli 90 vuotinen kuollessaan. Hänelle sellainen varoivaisuuskerron oli kehittynyt jo lapsuudesta alkan. Oli asunut maaseudulla, sekä viimeiset vajaa 40 vuotta kaupungissa kerrostalossa. Eikä koskaan kaatunut kelien liukkauden vuoksi.

    Minulle moinen varovaisuuskerroin myös kehittyi. Asuimme käärmerikkaalla seudulla, eikä edes pihalla voinut kävellä huoleti, katsomalla mihin astui. Puoliso ihmetteli, miksi aina kuljen silmä tarkkana, mihin astun ja täten viivyttelen. Sitten ihmettelee, että miksi hän ei löydä käärmeitä, kun minä niitä löydän jokaisella liikuntakerralla.

    Niitähän majaili meidän rapuillakin kauniina päviänä. Navetan edessä harvase poutapäivä samoin kaivolla ja kaivolle johtavan polun varrella. Naapurin kesäasukas, kaupunkilaisrouva tietenkin heittäytyi huoleti aurinkoa palvomaan filtin päälle pihalle. Ja mites ollakkaan, kuvitteli, että paarma kävelee kintuissa ja läimäsi. Se olikin käärme, joka samalla pisti, kun hän läimäisi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Varovaisuuskerron kirjoitti:

    mutta minä yritän saada koiraihmiset takajaloilleen!
    Onhan hempeäkin juttu joskus mukavaa, en vain ihan muista milloin viimeksi.
    :)
    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    säiden vaihtelu saa Stadissa mummot ja papat kauhistumaan, mutta valitettavasti, lähtevät liikenteeseen uskomattomalla alinopeudella ja omituisella liikennekäyttäytymisellä ja tappavat ihmisiä.
    Tästä ei taida tulla yhtä "kiinnostavaa" aloitusta kuten eilisestäni, vaikka loin tähänkin mahdollisuuden haukkumiseen.
    Tässä voisi haukkua kerrostaloasujaa jonka koira kuraa rappukäytävät ja hissit.
    Ukkonsakin voisi haukkua kun ei ostanut sellaista rivitalonpätkää joss olisi "koiranhuuhtelueteinen".
    Iloisten koirien omistajatkin voisivat haukkua he joilla on uusi ulsteri päällä.
    Vesilaitoksen voisi haukkua kun eivät ole sulattaneet jäätyneitä viemäreitä...
    Jne.
    Tuleekohan edes Youtube-videoita haukkuvista koirista, tai emännistä?
    H.

    erikoinen tyyppi. Yksi ihminen kommentoinut ja aikaa aloituksestasi kulunut hetki. Huu jo ihmettelee ku ei ole negatiivisesti hänelle vastattu. Tietysti tarkoitit, ettei asioita haukuta vaan ihmistä.

    Äänestä

säätilaennustetta, ei ole koiraa eikä autoa. Enkä odota kevättä vaan kesää.
Mutta hyvää loskakeliä sinulle!

Äänestä

En ymmärrä koiraihmisiä, äskettäin kaksi pientä terrieriä yhtäkkiä hyökkäs mua kohti kauheesti räkksyttäin, säikähdin tosissaan, ( en pelosta ) omistaja vain hymyili kohetiaasti, ei olis hymyilly jos olisi tienny mun sairastavan sydävikaa, nitroja muutama piti heittää suunun.
Koiranomistajat usein ovat täysin vastuuttomia suheessa sivuliisiin vastaantuleviin ihmisiin, äkkinäinen koran räksytys säikkäyttää kenet tahansa, säikäys voi olla hyvin kohtalokas, suorastaan hengenvaarallinen !

Äänestä
  • hyvin humoristista porukkaa. Päivästä päivään juoksevat koiranperseen perässä. Hauskoja ovat he!

    Äänestä

  • Koiraihmiset ei huomaa pyytää edes anteeksi säikähtäneeltä ohikulkijalta, luulevat että koira on ystävällinen räkkyttäessä, voi veeee voi veeee suurta tyhmyyttä.

    Äänestä

tässä

176MBeblM3o&feature=related

Olikohan Lassiella stuntti? :)

Äänestä

Koirahan on uskollinen, palveleva, pitkämielinen, totteleva... Mikä parasta, kuta myöhemmin tulet kotiin reissuiltasi, sitä parempi vastaanotto... Hmmm, ei varmaan aina "koirattomilla"... :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hunksz kirjoitti:

ja minä siinä mukana, vaikka ei koiraa ole eikä tule, varmaan nauttivat siitä että säätilan on ennustettu muuttuvan plus-asteisiin ja vesisateisiin.
Uskoisin?
Varsinkin paksuturkkiset ja pitkäkarvaiset koirat pääsevät juoksentelemaan helpommin kun hanki madaltuu loskaksi.
Samoin nauttii uusvanha autoni, möykyt kaduilla valuvat viemäriin ja matka jatkuu tasaisesti.

Niin..joo.. tämä on sellainen kevät-aloitus, kevättähän kaipaavat kaikki?
H.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu