Mulla on kohta 15-levelinen rogue ja halu lähteä instoihin on suuri. Miten sillä pelataan siellä? Minulla on melee-aseet, mutta jos menen lähitaisteluihin kuolen nopeasti koska minulla on vain leather suojat. Tähän asti olen pelannut vain alhaisella tasolla olevia vastaan joille ovat ko. suojat riittäneet.
Rogue lvl 14
6+5
65663
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 65
Vanhimmat
Ei roguella parempia suojia koskaan saakkaan. Instoissa on se hyvä puoli ettei siellä olla yksin.
Ryhmässä on aina joku warrior/paladin/karhu joka ottaa iskut sinun puolestasi eli "tankkaa" ja sitten on tietysti parantaja. Koita aina katsoa mitä vihollista tämä tankki iskee, ja ala hakata sitä, yleensä otus hakkaa vain tankkia eikä välitä sinusta.
kiitos!
Kuinka monta combo pointsia te yleensä keräätte ennenkuin te iskette evisceraten?
Joo, huomasin että viisi combo pointsia on yläraja. Ei kuitenkaan kannata käyttää viittä, koska silloin tulee niin kova isku että monsteri agroaa minun päälle. Vedin pari instancea ja huomasin pärjääväni ihan hyvin, Deadmines meni läpikin.
vai että ihan läpi? olet idolini! lol omg wtf hirveit nyybbii tääl foorumeil mä ainakin vedän jo firelandsii ptr:l ja oon aina depsiykköne mun huntteril ja vedetää frendujen kaa kfceetä arenal ja 2,6k ratingit ja sit mulla on tyttö ystävä jonka kaa me pussaillaan et en oo no liferi
KOVA JÄTKÄÄÄÄÄ!
huomaan et joku muuki harrastaa suomi24 trollaamista ^^
Voi jumalauta.. Itsekkin olet ollut tuon roguen tasoinen joskus, ja varmasti sinullakin on ollut kivaa vetää deadmines läpi. Tää on vaa niin tätä lesoomista.
Mene oikeesti sen "tyttökaveris" kanssa "pussailemaan" koska et ole no life. haha.. kyllä täältä suomi24:sestä aina saa näitä illan nauruja kun lukee näitä pellejen juttuja. hahaha...
niinpä niin, huntards...
^ Lol....
LOL Joku ptr kun ei ite jaksa levuttaa niin heti pitää mennä johonkin ptr
PTR? HAhahaha nyyppä ei osaa edes käyttää termejä oikein LOLLOLOOLOLOL
Perustele, miten hän käytti PTR-termiä väärin.
Ptr on Public Test Realms. älä sekota private realmeihin.
vedä kätee ja opettele pelaa -.-
joo ensin vedetään käteen ja sit opetellaan pelaa. roguella et hakkaa ku bäkstäbii nenällä ja heiluttelet vehjettäs samalla niin aijajiajia
http://freeminecraft.me/?ref=241727
iha paska peli ei siinä saa hyvää ukkoa mitenkää pelatkaa rune scapee siin on sentää kalastamista ja kaikkee muita skillzei
"siin on sentää kalastamista ja kaikkee muita skillzei"
Vittu oisit kalastanu wowissa senkin aivokääpiö. Et vaan osaa pelata se on suurin syy.
en pelaa wowii ku siin on p*aska pk eikä vaadi taitoo ja max lewel 70 mut runes 136 rune scape on paljo vaikeempi ku joku wowi ja wowii pelaa pennut rune on k 13
LOL sanoo paska RS:sää hyväx ja ei tiedä max lvliä hanki siis elämä
Wowin max lvl on 85, idiootti, Runescapessa sinä auto attackaat ties mitä örvelöitä kunnes ne kuolevat, WoWissa käytät hahmoluokkaasi kuuluvia taitoja joita täytyy käyttää tietyssä järjestyksessä. Runescapessa ei myöskään ole kuukausimaksua joten sinne tuleekin juuri näitä 13vuotiaita ipanoita.
ei rune vaadi taitoo sillai mut kyl se silti enemmä taitoo vaatii ku wow..
pelatkaa guilt warsii se o hyvä pelii ja vaatii kans taitoo kattokaaa semmone ku guilt wars
Et taida itsekkään olla kolmetoista vuotias, eh?
Ja Gwonparas.. oletko pelannut WoWia? Et varmaan, yksikään täysjärkinen ihminen ei sanoisi runea vaikeammaksi pelattavaksi kuin wowi. Kyllä saa aina makiat naurut täältä kaksnelosesta.
en oo pelannuu mut katoin kun yks jätkä, yks tommi pelas sitä joku 10min.. se pelas jollai 43 lv ukolla ni se ei osannu mitää.. sit se sano et se o hyvä pvp.. se o jossai dragon killas... mut se oli huono pelaa.. mä kysyin et vaatiiks wowi taitoo nii se sano ei se yhtä paljon ku rune.. se lopetti sen vuoden päästä.. sit se tuli runee ni se ei osannu mitää.. ku se ei o pelannu sitä pitkää aikaa
On jollakin pokkaa väittää toista peliä paremmaks kun on vain katsonut vierestä 10 minuuttia kun joku toinen pelaa. Samalla väittää että se ei osannu pelata. Ehkä on ihan hyvä että pysyt siellä runessa etkä tuu wowiin.
mä oon se tommi. ja voin iha sanoo et rune vaattii paljon enemmän taitoo.... ja wowis pitää maksaa se on niin kallis...... en tykkää wowista mutta rune on paras kun pääsi pelaa se on vaa nii siisti ja maailma on iso ja community on paras.... en haluu enää pelaa wowii koskaa..... tulkaa haastaa mun ukko sil on rune fullit!
12-13€ ei ole kallis kuukaudelta. Sä kulutat sen vaikka pariin karkkipussiin jos näin miettii. Ne karkit sä mätät vartissa kun taas wowia pelaat juurikin sen kuukauden.
gw taitoo vaadi yhtää.. ei sii varmaa ees oo paljoo pelaajii yhtää.. mut rune kyl vaatii paljo enemmä ku nuo 2 pelii yhteesä.. sii pitää esim laittaa ukko juoksee ja kävelee ettei mee staminaa keske tappelu..
ja 13v ei osta karkki pusseja ei kukaa ylä asteelainen ole enää nii kakara.. sillo ostetaa kaljaa
1. PTR on Public Test Realms ja siinä voi vaan lisätä täyslevusen tyypin vakmiiks
2.rune on helpompi mutta levuttaminen vie enemän aikaa
3 HAHAHAHAH
Vittu, että olette kaikki idiootteja. KOKEILKAA, ja tulkaa sitten sanomaan. Runescapea ei voi edes verrata WoWiin, koska se RS on selaimessa pelattava peli, kun taas wowi pitää ostaa asentaa jne, ja vaatii koneelta enemmän kuin turha mmoRPG Rune.
wowi on vitu p*aska!
Lol wowi o hyvä.. paskuudessa!! hahaha! miks pelaatte tätä paskaa pelii pelatkaa runeee se o nii paljo parempi,, voin sanoo suoraa et wowi ei voi vaatii taitoo ku voitte ajatella mite paljo runes pitää tehä työtä et saa kamat ja sitte ku ne viel menettää pvps jos kuolee nii kelatkaa mite wowi vois vaatii yhtä paljo taitoo... menikö suu suppuu ku ette uskalla sanoo mitää????
ps oot hintti jos kommentoit
Huomaa että et oo pelannu wowia koskaan. Ainiin juot liikaa es ja sit sun äidilt ja isilt loppuu raha eikä ne voi ostaa sulle wowia ja maksaa kuukausi-maksuja... YHYY! vittu mee sinne runees ..
WoW vs RunEscape
WOW:
Paremmat Grafiikat
Racen ja classin voi valita.
ISO Maailma
Dungeonit, raidit ym.
En jaksa luetella..
- HORDET ! :))
RunEscape:
Skilling
PELKKÄÄ JAVAA! Respectit siitä.
Pyörii paskallaki koneella..
- F2P on Paskaa.
- Jonnet [Esim RASMUS14]^^^^^^
- Botit
- Kaikki Muu...
Huoh. Runescapen pelaajat, lähtekää vittuun wow palstalta, ketään ei kiinnosta teidän ääliöpelinne.
mite peli voi olla ääliö ootko sä tyhmä sinä oot ääliö ja tyhmä
...HUOH...
varmaa loppu sanat keske ku huohotellaa noi kovaa lol
wow
Rasmus liikaa es ? :D
WoW vie lol rune scape keksi dungeonin opettele tietää asiat oikei
haha nössöt ei uskalla kommentoida takas ku tietäs et ei voita sana sodas
hmm mistäs saakka runessa voi pelata ryhällä jotain pve tä ?? olis vaan kiva tietää ja ikäkin on sitä luokkaa että lololol
lol et osaa puhuu ryhällä tarkotit varmaa ryhmäl kyl runes voi pelaa pve ryhmäl jos menee hunttaa esim jotai mobei nii toine ampuu jouskaril tai sit jos tappaa jotai pahis bosseja
ootko tyhmä vai idiootti
kannattaa miettii ketä sanoo idiootiks jos ite ei tajuu ees pysyy RSn palstoilla ku tarvii tulla tänne esittämään ja sanoo runee hyväks.
ainoat jotka pelaa RS on tollaset aivokuolleet kakarat jotka juo liikaa ES.
wowittaja nördet...kiusattuja pentuja.....
rune on tarkotettu varattomille pennuille jolla ei varaa ostaa wowi aikaa ja ei kyllä varmaan osta es sääkään kun äiti suuttuuu....
hahaha hah ahaha mul o varaa ostaa vaik mitä saan viikko rahaa 35 euroo viikos jote mul o kyl rahaa ostaa wowi aikaa tälki hetkel tuol laatikos 130 euroo joten älä sano mitää pennuista koska oot ite kakara
Ei VIIITTU ku on aivokuollutta porukkaa täs on totuus
WOW on ihmisille joilla on rahaa maksaa,järkeville,jotka tajuu mikä on hyvä peli ja niille ketkä ei koskaa haluu nähä 10v jonnei jotka kerjää rahaa.
Rune on nössöille kakaroille joilla ei oo rahaa/mutsi ei anna ostaa wow aikaa tai ne ei vaa tajuu mitä paskaa ne pelaa ja on 8v kakaroita.
haistappa v*ttu jne. pentu.
mullaki shamaani IL391 FL HC 7/7 tehty JO. tulipahan ainaki Realms first raggy HC tehty.
Mjoo.... armory kiitos.
8-D
NYT VTUN JONNET TURPA KII! PAINUKKAA HELVETTIIN TÄÄLTÄ WOW PALSTALTA :D
itekki pelasin runee joskus(ikäväkyllä) sitten tuli tveest se mainos miss o chuck norris sit menin lataa 10 days trialin joka on toki kestänyt 15pv?? :D sit kävin runess ajattelin et ei vittu mite runee voi pelaa? wowi vie runen 100000000000-0 :DD rune jonnet menkää vaa sinne rapaa gobloneita ja hillgianttei :DD
. . . .. . . . . . . . . . . ,.-'". . . . . . . . . .``~.,
. . . . . . . .. . . . . .,.-". . . . . . . . . . . . . . . . . ."-.,
. . . . .. . . . . . ..,/. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ":,
. . . . . . . .. .,?. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .\,
. . . . . . . . . /. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ,}
. . . . . . . . ./. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ,:`^`.}
. . . . . . . ./. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ,:". . . ./
. . . . . . .?. . . __. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . :`. . . ./
. . . . . . . /__.(. . ."~-,_. . . . . . . . . . . . . . ,:`. . . .. ./
. . . . . . /(_. . "~,_. . . .."~,_. . . . . . . . . .,:`. . . . _/
. . . .. .{.._$;_. . ."=,_. . . ."-,_. . . ,.-~-,}, .~"; /. .. .}
. . .. . .((. . .*~_. . . ."=-._. . .";,,./`. . /" . . . ./. .. ../
. . . .. . .\`~,. . .."~.,. . . . . . . . . ..`. . .}. . . . . . ../
. . . . . .(. ..`=-,,. . . .`. . . . . . . . . . . ..(. . . ;_,,-"
. . . . . ../.`~,. . ..`-.. . . . . . . . . . . . . . ..\. . /\
. . . . . . \`~.*-,. . . . . . . . . . . . . . . . . ..|,./.....\,__
,,_. . . . . }.>-._\. . . . . . . . . . . . . . . . . .|. . . . . . ..`=~-,
. .. `=~-,_\_. . . `\,. . . . . . . . . . . . . . . . .\
. . . . . . . . . .`=~-,,.\,. . . . . . . . . . . . . . . .\
. . . . . . . . . . . . . . . . `:,, . . . . . . . . . . . . . `\. . . . . . ..__
. . . . . . . . . . . . . . . . . . .`=-,. . . . . . . . . .,%`>--==``
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . _
helvetti kyl se wowi on paras itel 83 paladin
WOW ON PARAS PELI ITEL 85 HELER PRIEST JA LOL JOTAI FIRELANDII VETÄISIT VAIKEEMPII ITELLÄ PUUTTU 1 KAMA SEASION11 SETIST PS. OON PASKA ENKUS MITEN TOI OKEESTI KIRJOTETAAN
Itellä kohta 85lvl huntteri, pelattu /played kommennon mukaan 5pv. Anteeks että elvytän tän keskustelun mutta runescape on paska wowiin verrattuna. :)
No wowis taitaaki olla enemmän naispuolisia pelaajia kuin mitä Runescapessa että jos pikku pojat pilluu haluaa, menkää wowiin.
Vähän helposti saa vaikka ei eestaha
haistappa v*ttu jne. pentu.
xD
Kiitos aamunauruista Rasmus14 ja kumppanit xD
Niin ja kantani: wowi on paras, rune on runkkareille koska se on niin HELPPO että voi RUNKATA samalla ku pelaa ja tehä molempii 24/7!!!!
Ainiin, ja asiaan olis voinu mennä ennenku kommentoi pari vuotta vanhoja riitoja :D
Elikkä itte pelasin roguella lvl 43 saakka, en koskaan oikeen innostunu siitä...muista vaan hyökätä aina takaapäin stelthissa ja laittaa myrkkyä aseisiin.
Joo en tiiä oliko mitään apua
ootko p*ska? pentu.