Psygologia

Hei!

Olen nyt yhdeksännellä luokalla ja olen päättänyt, että minusta tulee ´´isona`` psygologi joka voi työskennellä esim, vankilassa tai mielisairaalassa ihmisten parissa, joilla on päihteiden tai mielenterveyden kanssa ´´ongelmia``.

Haluaisin kysyä nyt viisaammilta, että mistä se kannattaa lähteä opiskelemaan onko lukio vai amiska ja mitä kursseja lukiossa pitäisi valita?

Olen kuullut, että ammattikorkean kautta ei olisi huono vaihtoehto?
11668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Lukio -> Yliopisto. Psykologiksi voi opiskella Helsingin, Joensuun, Jyväskylän, Tampereen ja Turun yliopistoissa. Psykologina toimiminen vaatii psykologian maisterin tutkinnon.

Lukiossa kannattaa opiskella kaikki psykologian syventävät kurssit ja joitakin psykologiaa sivuavien aineiden kursseja (filosofia, terveystieto, biologia).

Äänestä
  • Matematiikka on myös tärkeää eli edellisten lisäksi pitkä matikka.

    Äänestä

  • terap kirjoitti:

    Matematiikka on myös tärkeää eli edellisten lisäksi pitkä matikka.

    Eikös ammattikorkeastakin pääsisi enemmän ihmisläheisempään työhän ja eikös yliopistosta tule tutkijoita?? Kun minua ei hirveästi kiinnosta tutkia mitään tilastoja miten paljon ihmiset on tehny sitä jä tätä..

    Äänestä

  • Yhdeksäsluokkalainen kirjoitti:

    Psykologiksi tähtäävät opiskelevat yliopistossa.

    Äänestä

  • Yhdeksäsluokkalainen kirjoitti:

    Eikös ammattikorkeastakin pääsisi enemmän ihmisläheisempään työhän ja eikös yliopistosta tule tutkijoita?? Kun minua ei hirveästi kiinnosta tutkia mitään tilastoja miten paljon ihmiset on tehny sitä jä tätä..

    AMK:n kautta pääsee lähinnä sairaanhoitajaksi, nuoriso-ohjaajaksi ym. työhön, joka vain sivuaa psykologiaa. Työ on kyllä käytännönläheisempää, mutta he eivät voi toimia psykologeina, sillä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto vaatii ylempää korkeakoulututkintoa (väh. psykologian maisteri) toimiluvan saamiseen.

    Psykologin työ vaihtelee työpaikasta riippuen. Jotkut työnantajat haluavat psykologeja suunnittelijoiksi, jotkut tutkijoiksi, jotkut mielenterveyshuoltoon. Voit alkaa pitämään yllä myös omaa psykologipalvelua, eli psykologit eivät ole pelkästään mitään byrokraatteja. Psykologiksi opiskeleminen on se pitkästyttävämpi aika.

    Äänestä

  • bhfksöhvbdjakhövjgad kirjoitti:

    Lisäksi tutkimustyö ei ole mitään tilastojen katselua, psykologit voivat tutkia potilaiden persoonallisuutta ja mielenterveyden ongelmia, eläinten käyttäytymistä, aivotoimintaa, oppimiskykyä... Tilastot luodaan vasta kun tutkimuksen aineisto on saatu kokoon.

    Äänestä

psykologia tule, kun et osaa edes kirjoittaa sitä oikein...

Äänestä

AHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAH! XD

Joo mee vaan amikseen opiskelemaan psygologiks jos sitä tahdot.

Mut siis, mikä helvetin kysymys toi oli olevinaan? Jos tahot oikeeks psykologiks nii _TIETYSTI_ lukioon. Jos sun pitää tommostakin netistä ja vielä Suomi24:sta kysyä niin todellakin toivon ettei susta semmosta tule...

Äänestä

Sun kannattaa ensin alkaa opiskella sitä psygologiaa.
Lukiossa siitä on kursseja, sitten meet yliopistoon,
Ei tiedä jos susta tulis vaikka opettaja....

Äänestä

Ite sanosin, et kaksostuutkinto on hyvä vaihtoehto.

Äänestä

Ensin lukio ja siitä yliopistoon. Lukion aineista tärkein on ehkä just matematiikka, etenkin tilastot ja todennäköisyys, painottuu vahvasti pääsykokeissa. sit tietty psykologia. Psykaa voi lukea yliopistossa ainakin Helsingissä, Turussa, Tampereella, netistä löytyy kyllä varmasti kaikki. Kerta oot ysillä niin teillä on varmaan joku opinto-ohjaaja siellä? Sille vain kertoon, se sit opastaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yhdeksäsluokkalailen kirjoitti:

Hei!

Olen nyt yhdeksännellä luokalla ja olen päättänyt, että minusta tulee ´´isona`` psygologi joka voi työskennellä esim, vankilassa tai mielisairaalassa ihmisten parissa, joilla on päihteiden tai mielenterveyden kanssa ´´ongelmia``.

Haluaisin kysyä nyt viisaammilta, että mistä se kannattaa lähteä opiskelemaan onko lukio vai amiska ja mitä kursseja lukiossa pitäisi valita?

Olen kuullut, että ammattikorkean kautta ei olisi huono vaihtoehto?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu