Aggression portaat opas tuo opettajen käyttöön posittivisen tavan nähdä lapsen ja nuoren itsenäistymisen haasteet, kiukut, uhmat ja raivon.
Nostin tämän oppaan esiin, koska on olemassa erilaisia käsityksiä siitä, miksi lapsi käyttäytyy aggressiivisesti, tai saa raivokohtauksia.
Eräässä keskustelussa lasten aggressiivisuuden syyn katsottiin johtuvan vanhempien päihteiden käytöstä, tai muutoin epäasiallisesta käyttäytymisestä, jonka vuoksi lapsi tai nuori on huostaanotettava, tai sijoitettava kodin ulkopuolelle.
Mikäli lasten ja opetuksen parissa työskentelevillä ei ole käsitystä, mistä lapsen tai nuoren aggressiivinen käytös johtuu saatetaan tehdä virhepäätelmiä, jotka voivat johtaa vääriin tulkintoihin ja huostaanottoon, joka on tuhoisaa sekä lapselle, että vanhemmille.
Tämä linkki on Väestöliiton ja Opetusministeriön yhteistyöjulkaisuun, jonka tekijänä on ollut Väestöliiton lastenpsykiatri Raisa Cacciatore.
Opetusmateriaali sopii varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, sekä toisen asteen koulutukseen.
Kaikki tunteet ovat sallittuja.
Tämä linkki avautuu sivulle 8 .
Aggressio on muutosvoima, sen tarkoitus on johtaa terveeseen itsetuntoon ja itsenäistymiseen.
Ilman lapsuuden uhmaa ja murrosiän kuohuntaa nuori ei itsenäistyisi vanhemmistaan ja kodistaan.
Sivuja on yhteensä 44. Klikkaa oikeassa laidassa olevan palkin ylä-, tai alanuolta voit selata sivuja.
http://info.stakes.fi/NR/rdonlyres/EEA0A41A-6073-43B5-9A28-EB9645C9E730/0/2008_ti_juhlasali_koiso_kanttila.pdf
------

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tässä linkissä useita eri aiheita liittyen lasten ja nuorten kasvuun ja kehitykseen.
Valitettavasti tälläisen tiedon hankkiminen ja onaksuminen on monen"mutkan takana".
Näistä asioista olisi keroottava julkisissa tiedotusvälineissä, jollonka vanhemmat, lapset ja nuoret saisivat tietoa lasten kasvusta, kehityksestä, sekä kasvuun liittyvistä ongelmista, sekä voisisivat etsiä ja hakea apua lasten ja nuorten ongelmin.
Väestöliiton nuorten nettisivujen tehtävänä on toimia alle 18- vuotiaiden nuorten tukena seksuaaliterveyteen liittyvissä asioissa.
Kasvu ja kehitys.
Kaverit ja seurustelu.
Ehkäisy.
Seksi.
Aggressio.
Asiantuntijat netissä.
Sivukartta.
http://www.vaestoliitto.fi/nuoret/
--
Tieto ei aina lisää tuskaa, mikäli tietää, mikä tuskan aiheuttaa.
Juniori nettisivustoilla aiheena :
Murrosikä.
Itsenäisyys.
Kaverit.
Keho.
Tärkeät asiat.
Seksuaalisuus.
----
Juniorinetti.
http://terveysnetti.turkuamk.fi/juniorinetti/murrosika/index.htm
----