Ihmetyttää,

Eikös se asumistuki kuuluisi laskea todellisten tulojen/menojen perusteella?
9609
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tiedote 172/2010 21.05.2010 11:24
Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä Kelan pääjohtajaksi


Tasavallan presidentti nimitti tänään sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän Kansaneläkelaitoksen pääjohtajaksi 1. lokakuuta 2010 lukien.

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä on koulutukseltaan hammaslääketieteen tohtori ja valtiotieteiden maisteri. Sosiaali- ja terveysministerinä hän on ollut keväästä 2007. Sitä ennen hän oli peruspalveluministerinä Vanhasen I ja Jäätteenmäen hallituksissa. Hän on ollut kansanedustaja vuodesta 1995 lähtien. Vuosina 1989-1995 Hyssälä on toiminut Kansanterveystieteen opettajana ja tutkijana Turun yliopistossa.

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä täyttää hyvin koulutuksensa, laajan sosiaaliturvan tuntemuksensa ja laajan johtamiskokemuksensa perusteella Kansaneläkelaitoksen pääjohtajan kelpoisuusvaatimukset.

Kelan nykyinen pääjohtaja Jorma Huuhtanen jää syksyllä eläkkeelle.

Äänestä

Se on vaan niin, että kansalaisille annetaan sellaista kuvaa, että tuet määräytyisivät sen hetkisestä bruttopalkasta. Todellisuudessa tuen määrää vähennetään laskennallisella kikkailulla, minkä tarkoituksena on määrittää bruttotulet alhaisemmaksi kuin niiden luulisi olevan.

Ja jos bruttotulo eri kuukausi vaihtelee, niin tässä sitä soppaa riittää kansalaisella tutkittavakseen.

Äänestä
  • ( tarkoituksena on määrittää bruttotulet alhaisemmaksi kuin niiden luulisi olevan.) Mitä suuremmat tulot on asumistuki on pienempi!!! Jos tuki lasketaan nettotulojen perusteella, tuki olisi suurempi!!Sitä se kikkailu on.

    Äänestä

  • just,niin. kirjoitti:

    ( tarkoituksena on määrittää bruttotulet alhaisemmaksi kuin niiden luulisi olevan.) Mitä suuremmat tulot on asumistuki on pienempi!!! Jos tuki lasketaan nettotulojen perusteella, tuki olisi suurempi!!Sitä se kikkailu on.

    #
    Mitä suuremmat tulot on asumistuki on pienempi!!!
    #

    Et ymmärrä asiasta kyllä yhtään mitään.

    Äänestä

  • 11 kirjoitti:

    #
    Mitä suuremmat tulot on asumistuki on pienempi!!!
    #

    Et ymmärrä asiasta kyllä yhtään mitään.

    eli tulot ja vuokran suuruus määrittelee asumistuen.Eihän siihen mitään pankkilainoja tai kytkypuhelin laskuja voida laittaa:=)

    Äänestä

  • löh.h kirjoitti:

    eli tulot ja vuokran suuruus määrittelee asumistuen.Eihän siihen mitään pankkilainoja tai kytkypuhelin laskuja voida laittaa:=)

    JÄÄKÖ SULLE BRUTTOTULOT KÄYTTÖÖSI. Sen perusteella kela laskee!!

    Äänestä

  • .. kirjoitti:

    JÄÄKÖ SULLE BRUTTOTULOT KÄYTTÖÖSI. Sen perusteella kela laskee!!

    Tietenkin asumistuki ja muut etuudet lasketaan bruttotuloista. Se estää kikkailun veroprosentilla.

    Äänestä

Eikö se asumistuki pitäisi poistaa, tai maksimissaan olla samansuuruinen kaikille?

Mikä helvetin idea on kannustaa kalliimpaan asumiseen maksamalla se verorahoilla? Sitten on Helsingin keskustat täynnä pummeja, kun niille tulee asumis ja toimeentulotukina kämppä, vaikka ne voisi ihan hyvin asua jossain perähikiällä. Samalla loppuisi asuntopula pk-seudulta ja kaikki työssäkäyvät saisi asunnon järkevään hintaan ilman mitään tukia.

Nykysysteemi, jossa koko ajan korvataan edellisen tuen aiheuttamaa vääristymää uudella tuella, on täysin sairas. Ja uskokaa vain, olisi myös sen pienipalkkaisen etu, jos asumistuet ja toimeentulotuet nykymuodossaan pooistettaisiin, koska se todella vaikuttaisi hintoihin niin paljon.

Äänestä

#
Eikös se asumistuki kuuluisi laskea todellisten tulojen/menojen perusteella?
#

Laskennallinen esimerkki tapauksesta.

Asumistuen välitarkastus tehdään uudestaan jos tulot (kesimääräiset tulot) pienenevät
vähintään edelliseen asumistuenpäätökseen nähden 160 e/kk.

1
Kela määrittää työttömyyskorvauksen bruttokuukausituloksi kertoimella 21,5:
(512,60 * 21,5) / 20 = 551,045 (vuoden 2010 työttömyyskorvauksen määrällä)
koska keskimääräisesti kuukaudessa on 21,5 työttömyyskorvauspäivää.

2
Kun olit työssä, seuraavan vuoden asumistuki määritetään keskimääräisenä,
koska työsuhteesi kesti ainoastaan 3 kk ja näin loput 9 kk määritetään
työttömyyskorvauksen perusteella.

Jos vaikkapa bruttokuukausitulosi oli 800 e/kk tuon 3 kk ajan, niin keskimääräinen
kuukausitulosi lasketaan näin :

( (800*3) (551,045*9) ) / 12 = 613,28 e/kk

Ja kun tulosi työn loputtua ei pienentynyt edelliseen päätökseen nähden vähintään 150 e/kk, niin asumistukea ei välitarkisteta tällä kertaa vaan vasta seuraavan vuositarkastuksen yhteydessä.

3
Eli keskimääräisen bruttotulon työssäollessa 3 kk ajalta tulisi olla vähintään 701,05 e/kk, jotta
asumistuki määrittetäisiin uudestaan 3 kk työsuhteen jälkeen. Siis bruttokuukausipalkan
tulisi ola vähintään 1152,7 e/kk 3 kuukauden ajan.

Eli näin näppärästi työstä saatua pientä rahallista hyötyä syödään jälkeenpäin pois alentuneella asumistuella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kummastuttaa. kirjoitti:

Eikös se asumistuki kuuluisi laskea todellisten tulojen/menojen perusteella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu