elämä on

Ei voi nauramatta lukea velkamuulin, kohta isäntä, paatoksellista kirjoittelua. Joka aamu vertapierren paskaduuniin lainan lyhennystä tienaamaan, kohta isäntä harha sumentamassa vähäistä aivokapasiteettia.
Kahdenkymenen vuoden päästä ,kun unelma lähellä? Jysähtää saman moinen saneerauslaina homeneukun niskaan!
28678
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Sitku mä pääsen töihin, mistä maksetaan hyvä palkka vaikkei jaksaisi joka aamu herätäkään ja sitku hinnat rommaa -70 % ja sitku asuntojen hintarommauksesta seuraa lama ja sitku kaikki muut, paitsi minä, jäävät työttömiksi, sit minä ostan asunnon.

Tämän, ehdottoman realisitisen, unelman toteutuminen on jo lähellä.

Äänestä

Olen lähdössä kaupoille kevään ja kesän aikana. Vaihtoehtona on jättää tämä nykyinen vuokralle ja ottaa noin 30% voitto omien kulujen päälle kuukausittain. Voiton lisäksi tulee mahdollinen arvonnousu. Tai sitten myyn ja otan parin henkilöauton hinnan verran hyvää siihen seuraavaan asuntoon. Remontteja tietysti tulee, mutta ne maksetaan pitkällä lainalla. Muutama kymppi tai korkeintaan satanen tulee niistä lisää maksettavaa kuukausittain.

Ja mitä siihen paskaduuniin tulee niin jollainhan tämä asuminenkin on maksettava vai tyhjästäkö luulit varallisuuden syntyvän? Oli vähän tarkoituksena, että 20 vuoden kuluttua se seuraavakin, se lopullinen olisi maksettu. Jos ja kun siihen saa puolisolta apuja, homma helpottuu entisestään.

Teillä tuhneroilla tuntuu olevan sikäli huono tilanne, että "onnistuminen" ja mielihyvä vaatii jonkun muun epäonnistumista. Salaa ollaan tyytyväisiä, kun muilla menee huonosti. Tosiasia kuitenkin on, että niitä "kivoja" sossun maksamia kämppiä ei ole, jos ei ole yrittäjiä ja työntekijöitä (tässä järjestyksessä), jotka saavat jotain aikaiseksi. Jonkinlainen kiitollisuus siis olisi paikallaan tuollaisen lerppamunaisen lannistamisen asemesta.

Äänestä
  • "että 20 vuoden kuluttua se seuraavakin"

    Muijasi vaihtanut jo silLoin sinut SELLSEEN JOLLA SEISOO. ET TAJUA ETTÄ ELETÄÄN NT, EIKÄ 20 VUODEN KULUTTUA, KUN RAPISTUNUT NEUKKU ON VANHAN MIEHEN RIESANA.

    Äänestä

  • vain tajua? kirjoitti:

    "että 20 vuoden kuluttua se seuraavakin"

    Muijasi vaihtanut jo silLoin sinut SELLSEEN JOLLA SEISOO. ET TAJUA ETTÄ ELETÄÄN NT, EIKÄ 20 VUODEN KULUTTUA, KUN RAPISTUNUT NEUKKU ON VANHAN MIEHEN RIESANA.

    Parinkymmenen vuoden päästä olen vasta reilu 50-vuotias eikä se ole terveellisillä elintavoilla ikä eikä mikään. Eli kyllä sitä vaan eletään silloinkin. Missä sinä olet 20 vuoden kuluttua? Oletko miettinyt?

    Äänestä

  • Joskus isäntä kirjoitti:

    "reilu 50-vuotias eikä se "
    Työelämästä raakki jo yli viisi vuotta. Meinaatko, että jokin elämä alkaa viisikympisellä nahjuksella?
    Saioraudet alkaa ja jalka painaa. Raadoit hukkaan parhaan elämäsi.

    Muista iskelämä röberbanista.. nuoruuttaan ei voi elää uudestaan..

    Äänestä

  • raakki/hylkykamaa kirjoitti:

    "reilu 50-vuotias eikä se "
    Työelämästä raakki jo yli viisi vuotta. Meinaatko, että jokin elämä alkaa viisikympisellä nahjuksella?
    Saioraudet alkaa ja jalka painaa. Raadoit hukkaan parhaan elämäsi.

    Muista iskelämä röberbanista.. nuoruuttaan ei voi elää uudestaan..

    Lähipiirissäni on toisenlaisia esimerkkejä. Töitä tehneet ihmiset ovat onnistuneet kääntämään sen kokemukseksi, lapset ovat lähteneet kotoa ja työ maistuu. Sitten löytyy päinvastaisia esimerkkejä sieltä sitkuttelijoiden joukosta lähiöpubista. Arvaa kumpi porukka asuu vuokralla?

    Mikä estää elämästä nuoruuttaan, vaikka asuu omassa? Usko hyvällä: laittamalla vuokran verran omistusasumiseen saa jo muutaman vuoden kuluttua saman asumistason se asunto tulee omaksi. Jos et osaa ajatella muutamaa päivää pidemmälle, ei siellä kuukauden päästä mitään ole odottamassakaan. Paitsi se jatkuvasti nouseva vuokra. En jatka tätä keskustelua pidemmälle, koska se kääntyy kohta ruumiinaukkoihin, -ulokkeisiin ja -eritteisiin.

    Minulle 25v. on iäisyys..
    Ei homeloukkuneukkua voi edes syödä!

    Äänestä

Naurattaa niin vietävästi. Tämä ikivelkamuuli on maksanut tämän nykyisen ok-talon vuonna 2014, mikäli viitsin noudattaa suunnitelmaa. Ja mikä ettei, koska korot edelleen nollassa. Laadukasta asumista ja paskatyöllä haalarit päällä hankittu ja ikää on nyt 45v. Kolmas omistusasunto ja silleen. Kylläpä naurattaa heh.heh,höh ja kröh.....

Äänestä
  • Omakotitalo maksettu jonkunvuodenkuluttua,ei viitti hätäillä koska korko on vain 1 prosentti! !ostin jo veneen ja vaunun,muuten ois vuodenkuluttua maksettuna!

    Äänestä

  • Lasketaan vähän, miten olet kolme asuntoa maksanut?

    Äänestä

  • kuussa?? kirjoitti:

    Lasketaan vähän, miten olet kolme asuntoa maksanut?

    Ei tarvitse maksaa kuin se yksi, jos omistaa yhden. Siihen voi päästä joko niin, että ostaa sen lopullisen kerralla isolla riskillä tai niin, että pikkuhiljaa ostaa aina isomman. Käyttää edellisestä saamansa myyntivoiton seuraavan ostoon. Jos on reilu parikymppisenä ostanut niin kyllä keskituloinen pari maksaa 20 vuodessa helposti talon omakseen.

    Äänestä

yhtä odotusta kehdosta hautaan.

Me varakkaat kutsumme näitä leikkisästi persaukisiksi.

Ja "persaukihan" he ovat indeksikorotettuja maksamassa.

Äänestä
  • Vuokra 500€/kk. Neukun velanhoito ja vastike 1500€/k. Kellä on rahaa käyötössä tässä ja nyt?

    Äänestä

  • jos laskisit? kirjoitti:

    Vuokra 500€/kk. Neukun velanhoito ja vastike 1500€/k. Kellä on rahaa käyötössä tässä ja nyt?

    > Kellä on rahaa käyötössä tässä ja nyt?

    Ei ainakaan tolppa-apinalla. Vuokra on kaksion (vanhan sellaisen), mutta haaveilet kovasti omasta rivi- tai omakotitalosta. Muutoinhan ei tuo 500 vs. 1500 oikein onnistu. Samantasoisissa omistus- ja vuokra-asunnoissa kun ei isoa eroa kk-menoissa ole, MUTTA omistusasuntoon tarvitaan myös se 15-30 % omarahoitusosuus, jota sinulla ei ole = joudut tyytymään omasta haaveiluuun ja silloin kannattaa tosiaan haaveilla kaksion sijaan omakotitalosta, koska se (siis haaveilu) ei maksa yhtään enempää.

    Äänestä

  • jos laskisit? kirjoitti:

    Vuokra 500€/kk. Neukun velanhoito ja vastike 1500€/k. Kellä on rahaa käyötössä tässä ja nyt?

    Omakotitalossa!

    Äänestä

yrität epätoivoisesti päämärkänä joka aamu itsellesi todistaa vuokra-asumisen järkevyyttä, sekä asuntojen hintojen jokasyksyistä olematonta sekä tulematonta rommelia?

BUBUUBHAHAHHAHHAHAHAHHHAHAHAAHAH

Äänestä
  • Sinulta kassupoju aamu avaukset, kun sossuun lähdet ja jatkuvat päivällä, niin, niin varakasta että!
    Naurusi kalmistosta..

    Äänestä

  • itseään kirjoitti:

    Sinulta kassupoju aamu avaukset, kun sossuun lähdet ja jatkuvat päivällä, niin, niin varakasta että!
    Naurusi kalmistosta..

    B.U.L.L.S.E.Y.E.

    Sieltähän se kuoriaianen kolostaan kömpi.

    Taitaa olla enempi vuokralaisen elämää tuo fattan asiakkuus. Se ei poika fatta auta kun rybbynauhat avataan rästivuokrien takia. Fattan täti sanoo vaan että sorry emme voi auttaa ja ojentaa sinulle samalla purkin tummelia.

    Äänestä

  • Läski Isäntä kirjoitti:

    Avautu. On niitä firtuaali rs:ä tallisi täynä.. Voi sitä ihanaa pornolehtimuijaasi..

    Äänestä

  • kassupoika kirjoitti:

    Avautu. On niitä firtuaali rs:ä tallisi täynä.. Voi sitä ihanaa pornolehtimuijaasi..

    avaudu poika avaudu.......

    Äänestä

  • Hanski Karpov kirjoitti:

    avaudu poika avaudu.......

    Viimeöisiä ryppynaruseikkailuja. Kerro ok-kuningas homo, mutta älä virtuaali autoista, äläkä pornolehti muijasta!

    Äänestä

  • ok äveriään homon kirjoitti:

    Viimeöisiä ryppynaruseikkailuja. Kerro ok-kuningas homo, mutta älä virtuaali autoista, äläkä pornolehti muijasta!

    etkös sinä ole kirjoitustyylistäsi, homofantasioistasi, lukihäiriöstäsi ja ajatuksen pätkimisestäsi päätellen se palstan Lukihärö -nimellä paremmin tunnettu vuokralurkki, joka epätoivoisesti taksiajojen välissä käy täällä palstalla yrittämässä perustella vuokra-asumisen järkevyyttä-

    Joo, sama mies - tampion poika!

    Äänestä

  • Tampion kyykyttäjä 2 kirjoitti:

    etkös sinä ole kirjoitustyylistäsi, homofantasioistasi, lukihäiriöstäsi ja ajatuksen pätkimisestäsi päätellen se palstan Lukihärö -nimellä paremmin tunnettu vuokralurkki, joka epätoivoisesti taksiajojen välissä käy täällä palstalla yrittämässä perustella vuokra-asumisen järkevyyttä-

    Joo, sama mies - tampion poika!

    Itse ostin keskustasta 1993 kämpän. Viimeisen lainaerän maksoin loppukesällä 2008. Otin heti velatonta keskustakämppääni vastaan lainaa 260 000e. Lyhennysvapaata 2 vuotta. Ostin yksiön 32m2, ja kaksion 45m2 (keskustasta). Maksoin 121280e ja 145860e. En ottanut vuokralaisia loisimaan ja vaivoikseni. Yksiöön pistin piparipurkin joka ei maksanut vuokraa (joka maanantai piparia, hmmm….),. Kaksion jätin ”poikamieskämpäksi” jota pidettiin ”poikien” kanssa bileboxina. Boxiin sai viedä mahdolliset irtopiparit viikolla/viikonloppuisin. Kyllähän pojat ilomielin maksoivat kämpän ylläpitokulut (vastikkeet, siivous) kun oli paikka piparipurkille / hauskanpidolle.
    Nyt myin kämpät syksyllä. Yksiön hintaan 155238e, ja kaksion hintaan 183783e. Oma ”osoite” oli kaksiossa yli 2V = verovapaata voittoa 37923e. Yksiön voitosta 33958e joutuu ehkä maksamaan verot (tosin kaverini, rakennusliikkeen omistaja, lupasi ”fixata” kuitit sillekin). Piparipurkin pistin ennen myyntiä yksiöstä pihalle, eihän sillä edes ollut osoitetta siellä! No korothan olivat kauheat 9830e ja yksiön vastike 2950e kahdelta vuodelta. Joten ei siinä tullut nettoa kuin rapiat 59000e. Ja piparia niin paljon kun vain jaksoi mutustaa. Jos viikonloppuna ei ”onnistanut”, so what. Joka viikossa oli kuitenkin maanantai.
    Odottakaa vaan siellä Vantaan vuokrayksiössä josko ne hinnat kohta rommahtais. Voi perkele ku elämä on ihanaa…

    Äänestä

  • tyhmä vuokralainen kirjoitti:

    jutun pointti oli se, että nyt kun olet myynyt sijoitusasuntosi, niin et ole sen jälkeen saanut piparia?

    Äänestä

  • oikein, että kirjoitti:

    jutun pointti oli se, että nyt kun olet myynyt sijoitusasuntosi, niin et ole sen jälkeen saanut piparia?

    rahan ja OMAN asunnon lisäksi kyllä piparia piisaa...

    Äänestä

  • tyhmä vuokralainen kirjoitti:

    rahan ja OMAN asunnon lisäksi kyllä piparia piisaa...

    jos on kerran jo aiemmin joutunut ostamaan yhden asunnon sitä varten, että saa piparia, niin mitenkä sitä nyt yhtäkkiä piisaisi, kun ei ole enää sitä kämppääkää.

    En ole muutenkaan ikinä ymmärtänyt miehiä, jotka haluavat harrastaa seksiä sellaisen naisen kanssa, joka tekee sen pelkästä velvollisuudesta tai rahan tarpeesta. Eikö sinua yhtään häirinnyt, että tämä vuokralla ollut naikkonen suostuisi kanssasi seksuaaliseen kanssakäymiseen ainostaan sen vuoksi, että sai asua ilmaiseksi omistamassasi asunnossa? Kyllä tosimies nauttii seksistä siinä vaiheessa, kun saa tyydyttää itsensä lisäksi myös naisen, joka todellakin HALUAA seksiä.

    Äänestä

  • epäilen... kirjoitti:

    tosi mies panee kaikkea mikä liikkuu ihan OMAKSI iloksi. Jos haluat tyydyttää naisen mielihalut niin pistä se paksuksi pari kertaa ja ala leikkimään kotia. Siitähän ne naiset tyydytyksen saavat.
    Ja en minä asuntoa piparin vuoksi ostanut, vaan tehdäkseni rahaa. Ja tulihan sitä. ihan mukavasti. Se piparipurkki oli pelkkä lisä hynän päälle. Mitähän tekisi seuraavaksi? Kun on tuo OMA maksettu asunto sekä pätäkkää...

    onhan näköjään vielä tosimiehiäkin olemassa, eikä pelkästään mari-paitoja pitäviä omakotitalo nyhveröitä. Jees

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tässä ja nyt kirjoitti:

Ei voi nauramatta lukea velkamuulin, kohta isäntä, paatoksellista kirjoittelua. Joka aamu vertapierren paskaduuniin lainan lyhennystä tienaamaan, kohta isäntä harha sumentamassa vähäistä aivokapasiteettia.
Kahdenkymenen vuoden päästä ,kun unelma lähellä? Jysähtää saman moinen saneerauslaina homeneukun niskaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu