kehno palkka on hänelle, että joutuu aina käymään ruokajonossa hakemassa safkaa.. Jatkuvasti ruinaa rahaa lainaksi, sanoin hänelle että mene töihin, hän on kuulemma jo. Sanoin töihin josta saa palkkaa..
Ystäväni on
vartija, niin
21594
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ja oli taas niin tärkeä aihe että piti tänne tulla kertomaan? Ystäväsi taitaa tehdä aika minimitunneilla jos ei jää rahaa elämiseen.
töissä ja silloin ehkä selviää kuukaudesta hengissä nippa nappa rahat riittävät, eihän sitä edes mihinkään mene kun on töissä koko ajan haha.
että joillekin vartijoille maksetaan hyvää palkkaa? Sehän on sellainen " ammatti ", että ne on vielä alempana yhteiskunnallisesti kuin esim. ihan perus duunarit. Duunaritkin ovat käyneet yleensä amiksen, mutta vartijat ei usein sitäkään.
Siellä ei mitään ruudinkeksijöitä ole, vai oletteko sellaisen joskus havainneet, tuskin!
Mitä voi toisaalta vaatia ihmiseltä joka perukoulupohjalta käy 40 60 h kurssin ja menee vartioimisliikkeen palvelukseen, jossa työnkuva on lähinnä istuskelua ja kärryjen & pullojen kanssa touhuamista jne..
Menisin its vaikka rakennustyömaalle kantamaan lautoja, kun alkaisin vartijaksi.... Siellä sentään maksetaan valkoisen miehen palkkaa!!!
Hyvä kun olet noin hyvä tietämään, millaisia vartijat on.
Itse olen pohjoisesta, täällä juuri kukaan ei ole pelkkien kurssien käytyä työllistynyt. Ihan sen takia, koska "ammattimiehiäkin" on tarjolla.
Olen myös aivan tavallinen vartija, olen lukion käynyt, yliopistossa opiskellut muutaman vuoden, kunnes totesin turvallisuusalan olevan minun juttuni. Ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon olen alalle käynyt pari PolAmkin järjestämää kurssia. Kouluja on tullut turvallisuusalalle koluttua reilu 3- vuotta, joka ei ajallisesti ole edelleenkään juuri mitään, mutta kyseessä on aivan tavallinen käsityöammatti, niin ei niitä pelkästään koulun penkillä opittaisikaan.
Palkka on huono, n. 2500-3000e / kk brutto, mutta niin se on melkein kaikilla muillakin duunareilla. Mutta kyllä silti sillä aivan elättää itsensä, eikä tarvitse ruokajonossa seisoa. Asuntokin on ihan oma, kuten autokin, ulkomaanmatkoihinkin jää ihan hyvin rahaa. Se on tietenkin sitten jokaisen oma asia, jos alkaa hankkimaan useita lapsia, tai tuhlailee johonkin muuhun turhuuteen rahansa.
Aika jännä juttu, että itellä kyllä riittää rahat elämiseen vaikka teenki vartijan hommia. Se on taas eriasia että kuka suostuu tekemään niin pienillä tuntimäärillä että ei riitä rahat elämiseen.
Taas säälittävä provoyritys. :)
Jätit epäilemättä sen yliopistonkin kesken vain sen takia, että havaitsin vartijan työn olevan paljon vaativampaa ja parempi ura...kaikki uskoo ( ainakin palstan vartijat ).......:-)
Palkka ei todellakaan ole 3000€ / kk vartijalla. Sen tietää myös IHAN kaikki:-)
Mutta elä sinä toivemaailmassa kun minä tekemättä itseasiassa yhtään mitään työtä ja nautin perinnöistäni, summista joista sinunkaltaisesi vartijanreppana voi vain kuvitella:-)
Mitäköhän sitä huomenna tekisi kun sinä menet taas kurjalle työpaikallesi availemaan ovia ja kantamaan koreja? Ehkä menen vaikka copterlinellä Eestiin, nautin kauniista naisista ja hyvästä ruoasta, yövyn yleensä siinä kalleimmassa hotellissa, yleensä otan viereen nukkumaan yhden tai kaksi kaunista virolaista naista:-)
PS: Kuukauden päästä olen lähdössä 4 viikoksi Portugaliin, kiva paikka. Eikö vain, vai miltä se näyttää kartalla? Muuta kokemustahan sinulla tuskin tästäkään asiasta on:-)
Kyllä, erään ATK- koulutuksen, joka toimii luonnontieteellisessä tiedekunnassa. N. lukioikäisenä varmaan olet ottanut selvää noistakin, niin tiedät mitä tarkoitan.
3000 € / kk brutto on minulle n. 2500 € netto. Enemmän kuin viikkorahasi?
Voit olla perinyt perinnön, otan osaa, sinusta kyllä huokuu isättömyys. Lastenkotihommat?
Ajan kyllä pääasiassa autoa, pitää siinä joskus oviakin aukoa. Mitäs sinä teitkään?
Portugalissa olen käynyt eläessäni vain kerran, tänä vuonna olisi tarkoitus mennä ensin Skotlantiin (UK), sitten Italiaan ja nyt on harkinnassa myös Indonesian matka loppuvuodesta. Eli mene sinä vain niillä perintörahoillasi Portugaliin ja viron naisiin, kun niitähän niillä perintörahoilla saa. :D
2200-2600 bruttona, heh uskotko itsekään noita juttujasi? Voit toki haaveilla, kun pullokonetta hoidat..
Luepa ylempää uudestaan, en sanonut olevani poliisi, en siis myöskään saa poliisin palkkaa. Yksityissektrorilla palkat on paremmin neuvoteltavissa muutenkin.
Vartijan työtä on pääasiassa omaisuuden suojaaminen. Onkohan provopojalla menneet nyt vähän ammattikunnat sekaisin? (Vai onkohan liimanhaistelu vaan tuhonnut universaalisti koko aivosi? ;))
totuuden tietävät vartijoiden palkoista, vähän surullista kun et elämässäsi ole päässyt sen pidemmälle. Huom. vartijan homma voi olla sulle ihan jees, kun lukee tekstejä, joita kirjoittelet, huomaa väistämättömän seikan, että olet hieman yksinkertainen, korien, ja pullonpalautuskoneen hoito on sulle ihan hyvä homma.. :) Aika kova äijä olet kun tienaat poliisejakin enemmän, vitun luuseri luuletko, että joku noita uskoo.. Surullinen totuus odottaa sua joka kerta kun saat tilinauhan.. ;D
Lakkaisit nyt niiden muiden palkkojen spekuloimisen ja kertoisit toki mitä itse teet työksesi. Ainiin, sinullahan oli niitä perintörahoja.
Arvelin aikaisemmin sinun olevan noin lukioikäinen, otetaan se takaisin. Yläaste?
Auktoriteettikammoinen olemuksesi oikein huokuu ongelmia tulevaisuudessa, laitoskierre odottaa. Ellet nyt sitten ihan oikeasti tee jotain ryhtiliikettä (esim. kiipeä pallille narun kanssa).
Tämä keskustelu on nyt tässä.
Voi ristus ku lukee taas näitä juttuja. Minulla on perintö, minä menen viroon, otan kalleimman hotellin, otan virolaisen huoran kainaloon, olen miljonääri, plaaplaa, olen parempi kuin kukaan muu, avaudun vartijapalstalla, ja luulen että kaikki vielä uskovat.
Tottushan on kuintenkin toinen. Olet vain pelkkä soskupummi, joka haaveilisi kalliista hotelleista ja perinnöistä. Ja jokainen joka oikeasti on (aikuinen) ja perinnön saanut, niin tuskin tulee jonnekki keskustelupalstoille leiveileen ja morkkaamaan muita, tämä just todistaan sen että olet joku täysi luuseri tai piripää joka on jatkuvasti tekemisissä poliisejen/vartijoiden kanssa.
Mulla liikkuu bruttopalkka siinä 2200-3000e/kk, rippuen siitä, miten paljon töitä viitsii tehdä. Kyllä sillä elää, ja ylimääräistäkin jää... kumma kun ihmiset kuvittelee että vartijan palkka olis jotenkin erityisen huono. No peruspalkka ehkä joo, mutta lisät kyllä kasvattaa summaa mukavasti.
Työhön ja koulutukseen nähden palkka on ihan pirun hyvä, mä en ainakaan valita. Missä muussa duunissa ansaitsee tän verran pelkkä 2½ viikon kurssi takana? Taitaa ihmisiä vaan ottaa pannuun, kun vartija nostaa sen pari kolme tonnia kuussa tekemättä käytännössä yhtään mitään...
palkanlaskentaa tehneenä, mm. seculle tiedän totuuden haha hyvät naurut sain, kyllä ne maksettavat osuudet 80% secun porukoista oli 1200-1500e.
mitä sä täällä sitä itket, että minulla on miljoona perinnöt. Se kun on vielä täysin totta.
Mene sinne secun johtajan puheille ja muista käyttää " suutasi taitavasti " niin ehkä saat sen 1€ palkankorotuksen jos olet oikein kiltti:-)
PS: Mikä siinä muuten on, että vartija on jopa niin tyhmiä, että luulee kaikkien täällä olevien olevan sossupummeja. Haaveilevatko he itse siis siitä, että saisi lopettaa vartijan hommat ja mennä luukulle vai mistä on kysymys?
Luulisi että sulla miljoonaperijällä olis parempaa tekemistä kuin notkua täällä muita dissailemassa. Itse ainakin olisin tekemässä muuta.
Tuollasia nää meidän "miljoonaperijät" on, jaksetaan jossaki netissä provoisoida muitten hommia ja uskotella itselle olevansa miljonääri ja parempi ihminen. :D
Directin hälystä. Taksilla.
Meitä on monta.
kyllähän se peruspalkka on nykyään n.1600 € /kk lisät. Ei tainnu mennä palka t kohilleen! ; )
palkka, paperialalla peruspalkkani 2900e kk lisät, huom. teen vuodessa vain 6kk töitä kahden viikon välein viikonvapaata.
Viikonloppu ylitöistä jos tulee tehtyä, yksi viikonloppu 2*12h jää tonnin käteen. Onhan noita 6000e kk bruttopalkkoja ollut tälläkin vuodella muutama.. ;)
En tekisi tommosella palkalla koskaan töitä. Liiton rahani ovat jo kovemmat.. ;) Mutta varmaan ihan hyvä homma niille jotka eivät muualle pääse, kaupankassalla oleva muijanikin saa enemmän.. Tosin hän opiskelee lääkäriksi, varmaan menee mustakin kohta ohi...