Eli mulla on tuollainen sekarotuinen koira, joka tekee (tai on jo tehnyt) minut ja mieheni kohta hulluksi. Koira haukkuu todella paljon, ja varsinkin lenkille lähtö ja lenkittäminen ovat aivan kauheata kärsimystä. Kun alan pukemaan ulkovaatteita, koira tietää heti että nyt on ulospääsyn aika ja se olkaa riehumaan. Hyppii, haukkuu ja juoksentelee kuin mielipuoli. Se kestää siihen asti kun päästään ulo-ovesta ulos. Sitten alkaa vetäminen hihnassa. Se vetää kuin viimeistä päivää, olen kokeillut kaikki keinot, kuonopanta (ei tehonnut oppi vetämään sen päästään pois.) vedonestovaljaat, pysähtyminen aina kun vetää, hihnan nykäisy aina kun vetää.. mutta mikään ei tunnu auttavan. Makupalatkaan eivät koiralle maistu ulkoiluttaessa. Onko enää mitään muuta keinoa?
Neuvoja ?
kyllästynyt...
8273
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Saa olla kyllä _kova_ koira jos metallikaulauin kaulassa kiskaset kunnolla kun vetää ja ei mitään tehoa ?
Kannatan vanhanaikaista nyppäsy ja EI jos koira meinaa vetää, kaikilta koiriltani vetäminen loppunut muutamaan ensimmäiseen kokeiluun. Tämä on koirallekin reilumpaa - kerralla asiat selväksi niin voidaan keskittyä mukaviin asioihin.
Metallikaulain täytyy olla myös oikein päin laitettu kaulaan. Kannattaa myös rauhoittaa koiraa alkaen jo sisältä
Samoin lenkillä.
"Eli mulla on tuollainen sekarotuinen koira, joka tekee (tai on jo tehnyt) minut ja mieheni kohta hulluksi. Koira haukkuu todella paljon,"..miksi eikö koira ole saanut tapakasvatusta. Eli miten tuo tilanne on tullut tuollaiseksi ja yllättäen. Tarjoatko koiralle riittävästi virikkeitä ja riittävästi liikuntaa. Kuulostaa minusta yli energiseltä tapaukselta ja riittävä liikunta tekee myös ihmeitä.
Totteleeko muuten?
Olette ilmeisen usein vaihdelleet menetelmää ja sellainen vain sekoittaa ja hämmentää koiraa. Valitkaa yksi koulutustapa ja pitäkää siitä kiinni. Aina koiraa koulutettaessa kuluu aikaa vähintäänkin viikkoja!
Oletteko selkeitä ja johdonmukaisia? SAAHan koira tarpeeksi liikuntaa ja aktivointia? Se voi olla äärimmäisen turhautunut ja kun huomaa, että pääsee ulos ja saa edes liikuntaa, niin riehaantuu sen takia.
Näihin on aina syy, se pitää löytää ensin. On "turha" paneutua seurauksen poistoon, koska SYY on se mikä aiheuttaa tuon koiran reaktion.
koiraasi uloslähtemiseen. Eli puet ulkovaatteet päälle, mutta kun koirasi alkaa riehua menetkin pois näkyvistä, vaikka toiseen huoneeseen. Kun koira hiljenee tulet ja jatkat pukemista, jne. Koira tajuaa pian että ulisemalla sinä vain häviät jonnekin ilman sitä. Oletko muuten opettanut koiraa? eli tottelevaisuutta lisää (ovea ei avata ulisijalle/haukkujalle jne.) Jos koira on tosi energinen, kannattaa tehdä jotakin aivojumppaa jo sisällä eli teet tokoliikkeitä, laitat etsimään nameja, leikkimään jollain aktivointilelulla, jolloin ulos mennessä on ehkä pahimmat höyryt päästelty. Mutta ennen kaikkea se, että huonoa käytöstä EI palkita! Onko koirasi vielä nuori? Meidän 14kk poika juoksee yhä edes takaisin kun tajuaa että pääsee ulos mutta rauhoittuu kyllä kun laitetaan valjaat jne. Meillä toimii vedon estämiseksi hyvin tuollaiset Easy walk valjaat, joihin hihna kiinnitetetään edestä (koira ei pysty vetämään vaan kroppa kääntyy). Kannattaa treenata todella paljon ainakin katsekontaktia. Katsomalla sinuun pääsee ulos, saa ruoan, kaikkea kivaa tapahtuu jne... Tässä nyt jotain vinkkejä.
On koiria, joiden vetämishalut eivät lopu nykäisyillä, vedonestovaljailla, ei:lä, pysähtymisillä eikä millään perinteisellä keinolla. Ainoat keinot ovat siinä tapauksessa piikkipanta (kielletty) tai kietaisemalla narusilmukka koiran mahan ympäri, johon varsinainen talutushihna sitten kiinnitetään (toimii lähinnä uroksilla). Jälkimmäinen keino saa herkemmät koiraihmiset raivon valtaan. Itse sitä olen kuitenkin käyttänyt nk. viimeisenä keinona, sillä parempi sekin keino kuin hermonsa menettänyt koiran taluttaja joka karttelee lenkille lähtemistä.
Vilunkissan antama vinkki lähtöhaukkuihin voisi toimia.
Tuttu tunne ;D Mutta tuon kyllä saa sitkeällä ja määrätietoisella koulutuksella pois.
Aloita siitä että varmistut koiran olevan kohtuullisen raukea, eli lähtö vaikka suoraan nokosilta. Vaihtele lähtöaikaa jatkuvasti ja tee yllättäviä siirtoja aikoihin.
Kun alat laittaa vaatteita päälle ja koira alkaa höseltämisensä niin komenna koira istumaan vastapäätä sinua ja pysymään paikallaan. Tarvittaessa lasketa notuleita tai perkeleitä mutta koira pysyy siinä on periaate.
Nyt viimein kun olet pukenut omat vaatteesi, kutsut koiran paikalle pukemaan omat varusteensa. Kannattaa ottaa käyttöön ketjupanta tai sellainen nylon/ketjuyhdistelmä jota voi säätää. Jos päädyt nylon/ketjuyhdistelmään, niin varmista riittävästä ketjun kestävyydestä. Meillä kun on katkaissut kaksi ja nyt käytössä kunnon panssariketju ;D. Tuon kun katkasee niin edessä ankkuriketjun hankinta...
Noniin, nyt koirakin on siis puettu ja lähdette ulos. Koira istuu ennenkuin ovi aukeaa ja koira istuu ulkopuolella kun ovi sulkeutuu. Lähtee liikkeelle vasta luvan saatuaan. Tämä jokaisen oven kohdalla. Sama rappukäytävässä, jossa joka tasanteella pysähdys ja istuminen. Ilman ei lähdetä liikkeelle. Sama porteissa ja muissa.
Tarvittaessa, jos on huono päivä hauvalla niin voit ottaa paluun sisälle ja sitten hetken kuluttua uusi lähtö.
Nyt olette päässeet kadulle. Kun koira ryntää niin otatte sen vierelle ja hihna niin lyhyelle kuin saa eli te ottaa askeleen ja koira ottaa askeleen. Ilmaisette että avain vapauteen on luottamus, siis ei_vedetä(kele). Pikkuhiljaa annatte vapautta kierroksen pari kerrallaan ja aina kun veto alkaa niin hihna lyhyelle. Näin kun lenkkeilette vajaan viikon, niin teillä on niin rauhallinen koira että ei tosikaan. Muistona vain se kauhea riehukalle. Sen jälkeen voitte kuljettaa koiraa vaikka fleksissä(vaatii ajoittaista jatkokurssitusta,tosin).
Eli teillä on nyt vain kyse lievistä auktoriteettiongelmista ei muusta.
Lyhyesti vielä tärkeitä havaintoja:
- Jos lenkkeilette koiran kanssa päivittäin alle tunnin, ja matkassa alle 5 kilometriä, niin tuplaa tai mieluummin triplaa aika ja matka. Erityisesti nuori koira tarvitsee sitä liikuntaa ja paljon.
- Lenkkien aika vaihtelevasti, ettei tule sisäistä kelloa
- Jos koira on uros, niin nartunpisseille täyskielto(erityisesti jos taipumusta myös räyhäämiseen).
- Pidä lenkin aikana myös tauko(ja) jonka aikana opetat koiralle tärkeitä taitoja kuten seis-, istu-, maahan-, odota-, vasen-, oikea-, et_mene-, ole_hyvä/saa_mennä-, ym.-käskyjä. Näin saat ulkonakin heräämään kiinnostuksen makupaloihin. Sekä pidät koiran tyytyväisenä että Sinä olet mukana.
Mulla on vilkas 6kk koira. Uloslähdön kanssa toimin niin, että ulos EI lähdetä ennen kuin koira istuu nätisti ja antaa myös nätisti laittaa pannan kaulaan ja kiinnittää hihnan.
Kyllä uloslähtö on sille niin mieluisaa, että oppi nopeasti, miten käyttäytyä jos haluaa ulos. Mä en mennyt edes toiseen huoneeseen (kuten joku tuossa aiemmin neuvoi, varmaan ihan hyvä systeemi sekin), seisoa jökötin vain eteisessä enkä kiinnittänyt mitään huomiota koiraan ennenkuin se rauhoittui.
Jonkinlaisena keinona mainittakoon myös se, että vetohalut vähenevät pikkuhiljaa kun sidot talutushihnan etujalkaan.