Rappusten alas kulkeminen ja sisäsiisteys

Meille tuli eilen 4kk vanha pentu ja tottakai ollaan korviamme myöten rakastuttu häneen =) Nelli on erittäin kiltti ja pennuksi rauhallinen (ei juokse/riehu sisällä, ellei itse aloiteta leikkiä), kaikkien kanssa toimeentuleva nöffi-saksanpaimenkoira mix.. Mutta pari kysymystä, joihin yritän etsiä vastausta, jotta säästyttäisiin harmailta hiuksilta:

1: Koira on sisäsiisti. Siis tavallaan. Tekee tarpeet paperille, mikä on hyvä, mutta pitäisi tehdä uloskin. Miten tähän olisi paras totutella? Olemme käyneet ulkona ruuan jälkeen, ennen ruokaa ja muutenkin, mutta kotona vasta tekee tarpeet.. No, onneksi ei sentään lattialle..

2: Asutaan kerrostalossa toisessa kerroksessa (ei hissiä) ja Nelli pelkää portaita. Ylöspäin saatiin kulkemaan todella helposti aluksi makupalaa houkutuksena käyttäen, mutta alas ei suostu millään menemään, katsoo vain meitä säikähtäneenä ja ulisee. Mikä olisi paras keino? Ei tuota jaksa kantaa enää pian, nytkin jo iso neiti.

Olen kiitollinen, jos joku osaa auttaa. Ja asiallisia vastauksia haluaisin, trollit voitte mennä ihan muualle :)
5469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

mitä sisäsiisteyteen tulee, niin jos pentu osaa paperille asiansa tehdä, niin eikun pentu ulos heräämisen, leikkimisen tai ruoan jälkeen ja sanomalehti mukaan :) kyllä se siitä oppii mihin ne tarpeet pitää tehdä. :) meillä ainakin toimi.

Meillä myös toinen pentu pelkäsi rappusia, aluksi kannettiin, mutta ei sitäkään jaksanut kun pentu kuitenki painoi 10kg noin. pikku hiljaa rappusia alas, kehoittaa, rohkaisee, ja palkitsee pienestäkin edisyksestä :) yksi rappunen kerrallaan alas. kyllä se pentu perässä tulee. menet vaikka itse alas ja kutsut sitä luoksesi. :)

Toivottavasti olisi apua. :)

Äänestä

Molemmilla roduilla on paljon nivelvikoja ja rappusten kulku ei tee hyvää. Kun kuljette olkaa tarkkana, kulkekaa koiran rinnalla, lyhyellä hihnalla, mutta rauhassa, ettei se ala jännittää, koska te olette jäykkänä ja vahditte, mutta pitäkää huoli ettei se liukastu, liukastumminen voi aiheuttaa isot vammat isolle koiralle ja selaisen pelon, ettei astu enää koko rappukäytävään. Jos muutatte joskus, valitkaa hissitalo. Kooiran vanhetessa se ei tule enää kvelemään rappuja, se on ihan varma, lonkat alkavat vaivata.

Äänestä

Portaiden kulkeminen kannattaa opettaa ilman, että siitä tekee minkäänlaista numeroa. Ei maanitteluja eikä nameja.

Ota koiran hihna käteesi niin lyhyelle, ettei koira pääse tippumaan askelmankaan vertaa, jos liukastuu/kompastuu rappusissa. Sit vaan lähdet tyynen rauhallisesti kävelemään rappusia alas koira vierellä. Joo, kyllä se pentu laittaa jarrut pohjaan, yrittää päästä irti kaulapannasta ja huutaa pelosta ettei haluais lähteä kävelemään rappusia alas. Mut kun se vaan vedetään väkisin mukaan, niin se tajuaakin, että se on ihan turvallista ja pystyykin kävelemään niitä alaspäin. Mun ei tarvinnut tehdä tämä kuin KERRAN ja sen jälkeen koira käveli ilmaan minkäänlaista jännittämistä rappusia edestakaisin.

Mut tärkeetä on laittaa sellanen panta, ettei koira saa päätään siitä pois ja pitää hihna niin lyhyenä, ettei koira pysty kaatumaan rappusissa.

Äänestä

Meillä pentu yksinkertaisesti pakotettu ylös ja alas. Ulina kaikuu rappukäytävässä, mutta kun muuten ei kulje ja kantaa ei jaksa. Namupaloja askelman välein. Pakottamalla siis meni kaksi-kolme päivää portaat, sitten tajusi idean ja alkoi itse ulinan saatossa pomppia askelmia.. Ja namupala palkkiona. Nyt kulkee reippaasti itse, päinvastoin välillä saa olla tarkkana että pysyy perässä. :) Ilman ulinaa. Eli älä pelkää pakottamista, ei jää traumoja vaikka momni niin sanookin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mokkasuklaa kirjoitti:

Meille tuli eilen 4kk vanha pentu ja tottakai ollaan korviamme myöten rakastuttu häneen =) Nelli on erittäin kiltti ja pennuksi rauhallinen (ei juokse/riehu sisällä, ellei itse aloiteta leikkiä), kaikkien kanssa toimeentuleva nöffi-saksanpaimenkoira mix.. Mutta pari kysymystä, joihin yritän etsiä vastausta, jotta säästyttäisiin harmailta hiuksilta:

1: Koira on sisäsiisti. Siis tavallaan. Tekee tarpeet paperille, mikä on hyvä, mutta pitäisi tehdä uloskin. Miten tähän olisi paras totutella? Olemme käyneet ulkona ruuan jälkeen, ennen ruokaa ja muutenkin, mutta kotona vasta tekee tarpeet.. No, onneksi ei sentään lattialle..

2: Asutaan kerrostalossa toisessa kerroksessa (ei hissiä) ja Nelli pelkää portaita. Ylöspäin saatiin kulkemaan todella helposti aluksi makupalaa houkutuksena käyttäen, mutta alas ei suostu millään menemään, katsoo vain meitä säikähtäneenä ja ulisee. Mikä olisi paras keino? Ei tuota jaksa kantaa enää pian, nytkin jo iso neiti.

Olen kiitollinen, jos joku osaa auttaa. Ja asiallisia vastauksia haluaisin, trollit voitte mennä ihan muualle :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu