Mikä on vanhemmuuden välillä varsin merkittävin ero? Vikaahan etsitään yksinomaan miehistä, että miehet eivät osallistu tai vetäytyvät vastuusta kokonaan. Nyt haluaisin itse nähdä asian esitettynä toisinpäin, isälle ei anneta mahdollisuutta. Tämä on yksi este jaettuun vanhemmuuteen, jota niin monet yh-äidit tuntuvat kaipaavan.
Äidit korostavat isyyttä toissijaisena vanhemmuutena. He painottivat äidin ja lapsen välistä ainutlaatuista suhdetta. Isyystä on pidetään tärkeänä vain miehen mallin takia, koskaa en ole kuullut puhuttavan, että lapset tarvitsee naisen mallia.
Eikö myös äitien täydy opetella lastenhoitoa, kuten isienkin. Todellisuudessa eiväthän äidit osaaa automaattisesti yhtään sen enempää kuin isätkään.
Äidit korostavat isyyttä toissijaisena vanhemmuutena. He painottivat äidin ja lapsen välistä ainutlaatuista suhdetta. Isyystä on pidetään tärkeänä vain miehen mallin takia, koskaa en ole kuullut puhuttavan, että lapset tarvitsee naisen mallia.
Eikö myös äitien täydy opetella lastenhoitoa, kuten isienkin. Todellisuudessa eiväthän äidit osaaa automaattisesti yhtään sen enempää kuin isätkään.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tarkoitatko tällä palstalla vai yleensä?
Eiköhän se korostu tällä palstalla ttä tämä on aika purnauspalsta ja tänne kirjoittavat paljolti äidit, kuten minä, joiden lasten isät eivät ole syystä tai toisesta yrittäneetkään hoitaa osaansa lasten hoidosta. Mun exä oli tietysti spesiaalitapaus eikä ollut lasten kanssa kotona kertaakaan enen kuin kluopus oli kolmentoista ja siinä ei todellakaan ollut kysymys ettenkö olisi päästänyt häntä hoitamaan lapsia vaan minulla oli lähinnä ulkonaliikkumiskielto ja se olisi ilmiesesti ollut hänestä nöyryyttävää jäädä kotiin lapsenlikaksi kun vaimo lähtee jonnekin ja jos olisin paikalla hänestä oli turha vaivautua hoitamiseen, jos minäkin voin sen tehdä. Ja minusta vanhemmuus aika pitkälti kasvaa sen tekemisen myötä, ihan sen kun konkreettisesti pesee, pukee, syöttää, hoivaa, halittaa, nukuttaa, lohduttaa...siitä oppii sen vastuun pienestä ihmisestä. Tajuamaan sen tarpeet.
Toinen syy oli sitten tehkä siinä, että äitiysloman aikana äiti saa enemmän opetella vauvan hoitoa ja meillä miehinen, anteeksi ei yleistetä, miehen kunnia ei kestänyt että hän opettelisi jotain , minkä minä osaan paremmin ja pääsen kenties neuvomaan. Mutta hänellä oli muitakin sairaita periaatteita.
Eron jälkeen hän oli saanut herätyksen ja mainitsi, että "pitäisi varmaan alkaa tutustumaan lapsiinsa", kun nuorempi oli jo viisitoista.
Mutta siis selitys miksi tällä palstalla saa nurjan kkuvan kaikesta on kun äänessä/näppäimistöllä seikkailevat kaltaiseni - nyt jo onneksi yh- äidit. Yleisemminkin ehkä ne äidit, joilla ei ole valitettavaa, eivät avaa suutaan, koska on pakko olla myös miehiä, joille vanhemmuus on positiivinen asia.
Isälle annetaan mahdollisuus olla isä samalla tavalla kuin äidillekin annetaan mahdollisuus olla äiti. Isälle annetaan monia mahdollisuuksia olla vanhempi siinä kuin äidillekin, mutta aina isä ei halua käyttää mahdollisuuttaan toisin kuin äiti.
Jokainen mies on isä omalla tavallaan, eikä ole yhtä ja ainoaa tapaa olla vanhempi tai yhtä ja ainoaa tapaa olla perhe. Ilman aktiivista isää lapsi elää ihan hyvää elämää, mutta ilman äitiä lapsi on kadoksissa. Käänteisesti on ikävä kyllä myös niin, että äidin ollessa huono äiti, se kostautuu kaksinverroin lapsen elämässä. Hänen henkinen kypsymisensä häiriintyy ja varsinkin poika josta kasvoi mies ilman äidinrakkautta hakee sitä koko ikänsä.
Todellisuudessa äidit osaavat "jostain kumman evoluution muokkaamasta" syystä lastenhoitoa lähes automaattisesti. Sinä olet mies, koska et sitä tiedä. Samasta syystä kuin luonnonkatastrofin lähestyessä eläimet hakeutuvat suojaan kuulematta kehoitusta uutisista, siitä samasta syystä äidit osaavat lastenhoidon. Jos olen väärässä, todista se.
Haluatko sinä mies naiseksi naisen paikalle? Oletko sinä kateellinen naiselle äitiydestä? Voi pojat, sitä voisi kutsua jo maailmanlopun aiheeksi. Miehen tulisi puolustaa heikompaa, naista ja lasta, mutta mitä tekee tämän päivän uros? Hän viesi naiselta lapsenkin!
Puheenvuorosi sai aikaan vilunpuistatukset.
Hyvä!
Äidillä ja lapsella on luonnostaan korvaamaton suhde, mies ja nainen ovat biologialtaan ja sukupuolisena persoonana erinlaisia. Nyt on kuitenkin vallalla ideologia, jossa yritetään vastuuta siirtää isälle, joka on puoliksi vastuussa lapsistaan. Monien ongelmien lähteeksi pyritään osoittamaan isä, isän vastuun puutetta suhteessa lasten hoitoon.
Miksi miehelle ei anneta mahdollisuutta toimia isyydessään hyödyntämällä omaa erinlaisuuttaan, vaan heitä yrittäetään sovittaa äidin rooliin. Ei isä yksinkertaisesti osaa olla äiti, sukupuolet tekevät eri asioista omalla luontaisellaan tavallaan.
olla äiti (yleensä), mutta isäkin on ihminen ja ihmisen pitää välittää oikeasti eikä vaan nyppiä rusinoita pullasta ja hymyillä ylpeänä kun lapsi pokkaa hymypoikapatsaan tai kehua kuinka hyvä työssä jaksaminen vaatii perheen läheisyyttä.
Se hetki, kun isä hymyilee ylpeänä kun lapsi hakee hymypoikapatsaan on kultaakin kalliimpi, ja varsinkin silloin jos isä ei muuten ole osallisena lapsen elämässä. Se hetki on lapsen tärkein muisto. Aikuinen ei saisi vähätellä sen merkitystä.
Millä oikeudella äiti voi tosiaankin määritellä, millaista isyyden tulee olla. Mitä isän pitää tuntea tai tehdä.
sillä on iso merkitys , monille isillekin, mutta sellaiset suuret hyvät hetket eivät saisi olla ainoita, joissa isä on läsnä. vanhemmuudessa olisi myös arkisempia hetkiä jaettavaksi molemmille vanhemmille.
Ketjussa lähdettiin liikkeelle siitä, että isälle ei anneta mahdollisuutta kantaa vastuuta ja tämä oli oma "katkera" kommenttini, ettei osa miehistä mitään vastuuta haluakaan, vaan vain nauttia perheenisän roolista, silloin kun siinä voi loistaa ulkomaailmassa.
sitten voi vapaasti päättää , mitkä osa-alueet lasten elämästä hän kokee "omakseen" ja äiti hoitakoot loput... Tästähän tässä on kysymys, etteivät exät tunnu tajuavan etteivät lapset ole projekti, joka hoidetaan siltä osin kuin kyetään, vaan kokonaisuus, jonka kaikista välttämättömistä osista täytyy huolehtia, sopii sitten omaan pirtaan tai ei.
Vasta kun hyväksyt sen tosiasian, että lapsesi isä halua vain ne mainitsemasi rusinat pullasta olet hyväksynyt oman roolinsi yksinhuoltajana ja vasta sitten kykenet olemaan tasapainoinen lähivanhempi lapsellesi. Niin kauan kuin etävanhemman tapa toteuttaa vanhemmuuttaan riepoo sinua millään tasolla, se vaikuttaa ajatuksiisi ja sitä kautta tapaasi viestiä lapselle hänen isästään. Jos lapsen isä ei kykene tai halua olla arkisempi isä, lapselle riittää nekin pienet hetket kun hän saa loistaa isälleen. Meillä aikuisilla (äideillä) ei ole oikeutta vähätellä lapselle tärkeitä hetkiä, vaikka meistä ne vaikuttaisivatkin epäoikeudenmukaisilta.
Sinulle sopii sama vastaus, jonka annoin Kia60:llekin.
Vasta kun hyväksyt sen tosiasian, että lapsesi isä halua vain ne mainitsemasi rusinat pullasta olet hyväksynyt oman roolinsi yksinhuoltajana ja vasta sitten kykenet olemaan tasapainoinen lähivanhempi lapsellesi. Niin kauan kuin etävanhemman tapa toteuttaa vanhemmuuttaan riepoo sinua millään tasolla, se vaikuttaa ajatuksiisi ja sitä kautta tapaasi viestiä lapselle hänen isästään. Jos lapsen isä ei kykene tai halua olla arkisempi isä, lapselle riittää nekin pienet hetket kun hän saa loistaa isälleen. Meillä aikuisilla (äideillä) ei ole oikeutta vähätellä lapselle tärkeitä hetkiä, vaikka meistä ne vaikuttaisivatkin epäoikeudenmukaisilta.
Eka reaktioni oli kyllä ette voi olla tosissasi, ihanan ironinen provo, joskin osa totta.
henk.koht. olen hyväksynyt sen tosiasian, että on olemassa ihmisiä, jotka ei halua kuin rusinat pullasta, exä kuuluu heihin ja siinä syy yksinhuoltajuuteen. Kitkerät kirjoitukset ovat enemmän muistoja menneestä. Nykyisessä tilanteessa vallitsee paremmin sopusointu, kun exä etänä tekee vain ne asiat, jotka hänelle sopii, eikä näin ollen häiritse kovin usein. Hän halusi vapaasti sovittavat tapaamisajat ja näitä lasten tapaamisia on alle kymmenen vuodessa.
Tuo viestimis-asia on tiedostettu ja kiistämätön. Siksi siis tälle palstalle kirjoittelu on aina välillä tarpeen ettei tule lapsille kommentoitua kovin paljoa sellaista, mkä ei lasten korviin kuulu. Täällä kun purkaa pahemmat paineet, jaksaa paremmin vetää sen neutraalin roolin.
Jossain kohtaa olin kyllä exää koskevien kriittisten kommenttien kannallakin. En halunnut että lapseni luulisivat että perheessä kuuluu olla sellainen roolijako kuin meillä oli, mutta sitten tulin siihen tulokseen ,etteivät fiksut lapseni ota kaikkia asioita annettuna, vaan osaavat omaa perhettä perustaessaan sitten joskus ajatella tekevänsä jotain paremmin kuin vanhempansa ja näkeväthän he kavereidensa luona eri tavalla rakentuvia tehtäväjakoja.
vaikuta epäoikeudenmukaisilta, ne myös ovat sitä!!!
Kuka sanoi, että ne pienet hetket riittävät lapsille, isä vai? Nimenomaan, ne on riitettävä, kun enempää ei heru, mutta se ei tarkoita sitä että lapsi olisi siihen tyytyväinen, varsinkaan siinä vaiheessa, jos äiti toimisi samoin kun isä.
Jos äiti kertoo faktoja isästä, niin se tekee äidistä tasapainottoman? Se mikä käsitys lapsella on tuon tyyppisestä isästä, ei muuksi muutu, vaikka äiti kuinka yrittäisi lapselle laittaa vaalean punaisia laseja päähän ja kun käsitys perustuukin siihen, mikä isä oikeasti on, niin ei siihen ole edes syytä! Tää oli kans palstan turhin aloitus, haukutaan vastuunkantajia, tuleeko parempi mieli? Säälittäviä otuksia olette!
Ja ensinnäkään tämä vastuunkantaja ei saa edes sitä yksinhuoltajuutta, eli isä saa tehdä päätöksiä ja äiti kantaa yksin vastuun. Etällä on oikeuksia, lähillä velvollisuuksia.. Ja siitä huolimatta täällä valitetaan, menkää itteenne ja pitäkää edes naamanne ummessa!
Toki jos ajatellaan kahta samassa tilanteessa olevaa vanhempaa eli kaksi kokematonta. Mutta yleensä puhutaan tilanteista joissa jo toinen on luultavasti ottanut vastuuta jo vuosien ajan. Toki pitää toistakin yrittää kannustaa myös jos toinen "herää" vasta myöhemmin, mutta jos tilanne on riitaisa ja lähdetään liikkeelle rinnat rottingilla, jää lapsi usein jalkoihin ja tämä ns. kokeneempi vanhempi näkee paremmaksi vetää lapsi pois sotatantereelta. Kuitenkin pitää muistaa kuka sitä lasta hoiti kun itseään ei välttämättä kiinnostanut.
Hyvä pointti. Olen itse miettinyt samaa, kun olen seurannut mieheni yrityksiä kasvattaa vanhinta tytärtään etäisänä. Mieheni on isä ainoastaan silloin kun on kyse rahasta tai siitä että tyttö on tulossa meille. Muuloin ei puheluihin eikä viesteihin vastata. Tätä samaa rataa on jatkunut nyt yli 11v. Tytön koulunkäynti on nyt todella huonossa jamassa, lintsaamisia, läksyt tekemättä, myöhästelyjä ja suunsoittoa tunnilla. Mieheni on yrittänyt puhua lapsen äidille näistä ja vastauksena on "kasvata itse omat lapsesi". Kun taas kyse on rahasta kuuluu vastaus "itseppähän isyyden tunnustit".
Kukaan äiti ei varmaan tule avaamaan suutaan siitä, ettei hän itse anna isälle mahdollisuutta olla lapsen arjessa. On hoivaavia ja osallistuvia isejä, jotka tahtoisivat olla muutakin, kuin olla vain viikonloppuisejä. Puhutaan iseistä, jotka ovat jo ennen eroa toiminut ja kantanut vastuunsa osana perheen arkea. Tavallaan myös toive parisuhteen jatkumisesta voi ajaa äidin hankaloittamaan isän vanhemmuutta.
Kyllä meidän historiamme tuntee äitejä, jotka haluavat erottaa lapsen rakastavasta ja kaikin puolin kunnollisesta isästään. Siksi tämä aloitus. Sitten ylikuormituttunut yksinhuoltajaäiti syyttää isää lastensa hylkäämisestä, vaikka ei ole itse valmis jakamaan vastuuta. Ehkä hylätyksi tulemisen tunne, siitä että on joutunut hirvittävän vääryyden kohteeksi tai yritettää herättää toisessa syyllisyyttä kärsimällä itse. Jospa se on jotain piilotettua kostonhimoa pilata oma elämä.
Vai johtaako kilpajuoksu kohti täydellistä äitiyttä, siihen ettei voi päästää itseään helpolla. Ettei voi tuntea yhteisyyden tunnetta äitien välisessä "kilpailussa", kun lapsella on isä läsnä vielä eron jälkeenkin.
Erääksi syyksi ollaan tarjottu, että isän tahtona on vain äidin elämän hankoittaminen, kun hän ei alistu äidin tahtoon esim. tapaamisasioissa, eikä aitoa tahtoa ja tunteita olla läsnä lapsen arjessa.
Miksi isä ei halua olla osallistuva isä ilman vuorohuoltajuutta? Miksi isä ei ole äidin tukena kasvattamassa lasta ilman että lapsen elämä jaetaan kahteen osoitteeseen?
Voiko isä olla hyvä ja osallistuva, arkinen isä vaikka lapsi asuukin äidin kanssa?
Avaan suuni ja kerron kysyjälle, että olen rajoittanut isän olemista arkinen isä eväämällä hänen lähihuoltajuus-ja vuorohuoltohaaveet. En tue hänen viikonloppuisyyttään yhtään enempää kuin laki määrää enkä tunne asiasta huonoa omatuntoa. Koska ne hetket kun hän haluaa viettää aikaa lasten kanssa on lähdettävä hänen omasta halustaan, ei lasten, ja hänen on aktiivisesti toimittava isänä niin että lapset haluavat häntä tavata.
ps. Jokainen isä on omasta mielestään kunnollinen ja rakastava.
Miksi olet evännyt isältä nuo haaveet ja miksi et tue viikonloppuisyyttä? Oletteko vasta eronneita ja olet ehkä vielä katkera erosta?
Ehkä me miehet olemme "varsinkin eron jälkeen" hiukan etäisiä myös lapsiimme, mutta se varmaan kuuluu ero prosessiin... Luulisin, että monissa tapauksissa syynä on häpeä ja kyvyttömyys kohdata tosi asiat. Antakaa meille miehille aikaa sopeutua tilanteeseen ja olla parempia "etä isiä". Katkeruus ei ole syy evätä lapselta toista vanhempaa, loppuenlopuksi vaikuttaa, että me miehet olemme enemmän riippuvaisia teistä "ex puoisoista", emmekä omaa äidin vaistoja, mutta ajan kanssa pyrimme varmasti olemaan hyviä isiä.
Oli huoltajuus tai tapaamiset niin tai näin, lapsella on eron jälkeen aina kaksi kotia. Miten isä voi olla arkinen, jos äiti ei esimerkiksi, anna viedä lasta harrrastuksiin tai ihan vaan vaikka näin talvella, pulkka mäkeen. Ihan vaan sellaista tavallista arkista yhdessäoloa, vaikka arki iltana istumista saunan lauteilla tai yhteinen iltapala.
Vastasit toki kysymykseen, mutta taitaa edelleenkin on kyse isästä, joka ei aktiivisesti halua olla läsnä.
ps. Jokainen äiti on omasta mielestään kunnollinen ja rakastava.
Eron jälkeen pitäisi olla aikaa sopeutumiselle isällä sekä äidillä. Ero on aina mullistus isälle, äidille ja lapsille. Lapset yleensä jää asumaan sille vanhemmalle, joka heistä on kantanut päävastuun jo muutenkin. Voisko olla helpomaa hoitaa tätä vastuuta vielä hetken pitempään, ennen kuin lähdetään sopimaan asioita moneksi vuodeksi eteenpäin, kun toinen ei tunne omaa merkitystä, arvoaan tai edes laillisia oikeuksiaan.
Elämänmuutoksena se on kuitenkin isoin lapsille, jossa lapset aika usein jäävät liian yksin. Se, että on molemmilla on tilaa rankentaan sitä eron jälkeistä elämää, ilman katkeria sanoja sinkoilee suuntaan, jos toiseenkin, auttaa kyllä sopeutumisessa. Helpompi on nähdä miten lapset kokee asioita, kun omat tunteet eivät ole enää niin pinnassa.
Äidinvaisto on erilainen kuin isänvaisto, lapset tarvitsevat molempia.
Jos arkinen yhdessäolo olisikin vaan pulkkamäkeä, leppoisaa yhteistä iltapalaa mukavasti rentouttavan saunan jälkeen. Nämä ovat hyviä, yksinkertaisia asioita, joita pääsee nauttimaan ja niitä ei käy lapselta eikä isältä kieltäminen.
Mutta pointti onkin siinä että, kun huudetaan isän etujen perään, arkinen yhdessäolo mielletään lähinnä tällaisiksi asioiksi. Se käytännön vastuun kantaminen sisältää sitten taas esimerkiksi sen että huolehtii, että lapsella on ehjä pulkka ja asianmukaiset siistit ja ehjät ulkoilukamppeet. Jonkun pitää myös kaydä kaupasta hakemassa tarvikkeet ja valmistaa se hyvä iltapala, säätää aikataulu niin, ettei saunominen veloita liikaa yöunia, ja vahtia muutenkin että rutiini säilyy, hoitaa nukkumaan menot. Se on sitä arkista yhdessäoloa että herää itse aikaisemmin, jotta ehtii saattaa lapsen kouluun ennen omaa töihin menoa, tai viikonloppuna nousee sängystä, kun lapsetkin nousevat. Se arkinen yhdessäolo jäi ainakin meillä jakamatta johtuen silkasta laiskuudesta, jonka tulkitsin täysin omavaltaisesti välittämisen puutteeksi, siksi siis kriittinen asenne.
Hyvä pointti, eron järkyttävin seuraus nimenomaa lapselle on, että he menettävät yhteisasumisen, arjen jakamisen toisen vanhempansa kanssa. Mitään ihanne ratkaisuahan ei ole, aina siitä on haittansa, niin lapselle, kuin äidille ja isällekkin.
Se, mitä isä tekee arjen keskellä merkitsee lapselle paljon, vaikka tapaaminenen olisi lyhyempi. Jonkun siellä kaupassa tosiaan pitää käydä, lapsen toisessa kodissakin. Isä ja lapsi voivat yhdessä valmistaa sen iltapalan ja säätää aikataulunsa niin, että isä tuo lapsen ajoissa toiseen kotiinsa.
Lapsen elämä on erossa pirstoutunut kahtia, tasajako vanhempien kesken ei ole käytännössä mahdollista. Pakostakin toisella on enemmän sitä vastuuta. Isällä pitäisi olla mahdollisuus panostaa näihin pieniin arkihetkiin, vaikka siellä pulkkamäessä. Eiköhän isä siitä ehjästä pulkasta yms...osaa huolehtia, ei se mitään salatiedettä ole. Antaahan se jotakin myös äidille, pienen hetken aikaa hengähtää.