Poliisi tekee tupakoitsijoiden koteihin etsintöjä

Poliisi voi tehdä tupakoitsijoiden koteihin etsintöjä salakuljetetun tupakan löytämiseksi. Tupakanetsinnän avuksi ollaan ottamassa myös erityiskoulutettu koira.

Bhutan pyrkii maailman ensimmäiseksi täysin tupakoimattomaksi maaksi. Buddhalaisessa maassa ajatellaan, että tupakointi on pahaksi karmalle.

Tupakan myynti kiellettiin Bhutanissa jo vuonna 2005, mutta tupakan salakuljetus Intiasta kukoistaa yhä, eikä kiellolla ole käytännössä ollut paljoakaan vaikutusta.

Tupakointi yksityisissä tiloissa ei ole Bhutanissa kiellettyä, mutta tupakoitsijat saavat tuoda maahan laillisesti ainoastaan 200 savuketta tai 150 grammaa muuta tupakkatuotetta kuukaudessa. Tupakoitsijoiden on poliisin pyytäessä esitettävä tullin tosite tupakkatuotteiden laillisesta maahantuonnista.
"Säälimättömiä rangaistuksia"

Vuodenvaihteessa parlamentti hyväksyi uudet säädökset, joiden mukaan rangaistuksena tupakan myynnistä voi olla jopa viisi vuotta vankeutta. Saman rangaistuksen voi saada tupakoitsija, jolta ei löydy asianmukaista tositetta maahantuonnista.

Uudet säädökset ovat herättäneet maassa paljon nurinaa. Maan myydyin sanomalehti Kuensel kirjoitti pääkirjoituksessaan, että uuden lain mukaiset rangaistukset ovat täysin säälimättömiä.

Laiton savukemyynti on ollut tärkeä tulonlähde monille pienille kaupolle. Nyt myynti on kuitenkin loppunut lähes kokonaan, koska kauppiaiden mukaan tupakoita on vaikea piilottaa niiden etsintään koulutetulta koiralta.

Bhutanin kuninkaallisen poliisin mukaan tupakkakoiraa koulutetaan parhaillaan. Tarkoituksena on, että se pystyy haistamalla etsimään tupakkatuotteet.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/01/bhutaniin_ankara_tupakkakuri_-_kotietsintoja_ja_koulutettu_tupakkakoira_2279517.html
2150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuohon hommaan ehkä poliisienkin "ammattitaito" riittäisi:)

Äänestä
  • Vaan kun sullehan näyttää jo kaikki muukin rikosten ennaltaehkäisy aiheuttavan paiseita...hahahahah..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


samasuomeen kirjoitti:

Poliisi voi tehdä tupakoitsijoiden koteihin etsintöjä salakuljetetun tupakan löytämiseksi. Tupakanetsinnän avuksi ollaan ottamassa myös erityiskoulutettu koira.

Bhutan pyrkii maailman ensimmäiseksi täysin tupakoimattomaksi maaksi. Buddhalaisessa maassa ajatellaan, että tupakointi on pahaksi karmalle.

Tupakan myynti kiellettiin Bhutanissa jo vuonna 2005, mutta tupakan salakuljetus Intiasta kukoistaa yhä, eikä kiellolla ole käytännössä ollut paljoakaan vaikutusta.

Tupakointi yksityisissä tiloissa ei ole Bhutanissa kiellettyä, mutta tupakoitsijat saavat tuoda maahan laillisesti ainoastaan 200 savuketta tai 150 grammaa muuta tupakkatuotetta kuukaudessa. Tupakoitsijoiden on poliisin pyytäessä esitettävä tullin tosite tupakkatuotteiden laillisesta maahantuonnista.
"Säälimättömiä rangaistuksia"

Vuodenvaihteessa parlamentti hyväksyi uudet säädökset, joiden mukaan rangaistuksena tupakan myynnistä voi olla jopa viisi vuotta vankeutta. Saman rangaistuksen voi saada tupakoitsija, jolta ei löydy asianmukaista tositetta maahantuonnista.

Uudet säädökset ovat herättäneet maassa paljon nurinaa. Maan myydyin sanomalehti Kuensel kirjoitti pääkirjoituksessaan, että uuden lain mukaiset rangaistukset ovat täysin säälimättömiä.

Laiton savukemyynti on ollut tärkeä tulonlähde monille pienille kaupolle. Nyt myynti on kuitenkin loppunut lähes kokonaan, koska kauppiaiden mukaan tupakoita on vaikea piilottaa niiden etsintään koulutetulta koiralta.

Bhutanin kuninkaallisen poliisin mukaan tupakkakoiraa koulutetaan parhaillaan. Tarkoituksena on, että se pystyy haistamalla etsimään tupakkatuotteet.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/01/bhutaniin_ankara_tupakkakuri_-_kotietsintoja_ja_koulutettu_tupakkakoira_2279517.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu